Vuosi valokeilassa

Kuka sai medialta huomiota? Kuka jäi varjoon? Suomen Kuvalehti selvitti tutkijoiden kanssa, miten kansanedustajat näkyivät neljässä suuressa uutismediassa vuonna 2020.

eduskunta
Teksti
Samuel Nyroos Leena Sharma
Infografiikka
Hannu Kyyriäinen

Tämä on ilmaisnäyte SK:n maksullisesta sisällöstä

BBC, Forbes, Time, Vogue.

Pääministeri Sanna Marin (sd) on saanut poikkeuksellista kansainvälistä huomiota.

Marin oli ylivoimaisesti näkyvin poliitikko myös Suomessa vuonna 2020, käy ilmi Suomen Kuvalehden laajasta selvityksestä.

Toimitus tutki Helsingin yliopiston tutkijoiden kanssa neljän suosituimman verkkomedian eli Ilta-Sanomien, Iltalehden, Ylen ja Helsingin Sanomien artikkeleita vuodelta 2020. Ne tavoittavat laajasti suomalaisia.

Vertailuun otettiin mukaan kaikki 200 kansanedustajaa. Artikkeleita haettiin eri tavoin kansanedustajien nimillä. Juttuja, joissa esiintyi vähintään joku kansanedustaja, oli neljässä tiedotusvälineessä noin 13 000.

Helsingin yliopiston ihmis- ja tietojenkäsittelytieteiden vuorovaikutuksen apulaisprofessori Eetu Mäkelä ja tohtorikoulutettava Pihla Toivanen vastasivat datankeruun teknisestä toteutuksesta ja analysoivat aineistoa yhdessä toimituksen kanssa.

Marin esiintyi yli 4 750 artikkelissa eli 37 prosentissa selvityksen artikkeleista. Juttujen sisällä hänet mainittiin yli 21 000 kertaa. Lukemia nostivat hieman pelkät viittaukset ”Marinin hallitukseen”, mutta sekään ei merkittävästi pienennä kaulaa muihin.

Puolentoista vuoden pääministeriys on mennyt pitkälti koronasta selviytymiseen.

”Vaalikautta ja hallituksen toimintaa symboloi kuva, jossa Sanna Marin seisoo maski päässä Säätytalon portailla ja hänen naamalleen tungetaan mikrofonia”, sanoo Turun yliopiston eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilä.

 

Politiikan ”medioitumisesta” on puhuttu vuosikymmeniä. Ajatuksena on, että mediajulkisuuden rooli kasvaa. Poliitikkojen on toimittava entistä enemmän tiedotusvälineiden ehdoilla.

”On povattu, että erilaiset keinot hankkia huomiota, hyvällä tai pahalla tavalla, tulevat lisääntymään”, sanoo Tampereen yliopiston journalismin tutkija Jari Väliverronen.

Hänen mukaansa SK:n selvityksen tulokset sopivat kuitenkin hyvin yhteen suomalaisen politiikan journalismin pitkän perinteen kanssa, jossa näkyvyys perustuu suurelta osin poliittiseen asemaan. Näkyvimpien poliitikkojen joukossa on vain muutamia poikkeuksia, joiden suuri julkisuus ei ole perusteltavissa korkealla poliittisella asemalla.

”Politiikan journalismi on meillä pitkälti kiinni demokraattis-korporatistisessa järjestelmässä, jossa julkisuutta on jaettu henkilöille sen perustella, mikä heidän asemansa on hierarkiassa.”

 

Kun tarkastellaan kansanedustajien näkyvyyttä heidän puolueidensa mukaan, Sdp on artikkelimäärällä mitattuna ylivoimaisesti näkyvin puolue.

Hallituksessa saa huomattavasti enemmän julkisuutta kuin oppositiossa. Kun katsotaan kaikkia kansanedustajien saamia mainintoja, näkyvyydestä peräti 79 prosenttia meni hallituspuolueiden edustajille.

Ministerinsalkku tarjoaa kommentointimahdollisuuden oman sektorin kysymyksiin. Esimerkiksi Sdp:n toiseksi näkyvin poliitikko, perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru on ollut paljon esillä koronan ja sote-uudistuksen takia.

Hallituspuolueet keskusta ja vihreät keräävät enemmän näkyvyyttä kuin perussuomalaiset ja kokoomus, vaikka jälkimmäisillä on enemmän kansanedustajia ja gallupsuosiota. Hallituksessa istuvan vasemmistoliiton näkyvyys on taas samaa luokkaa kuin perussuomalaisten ja kokoomuksen.

Ministeriyden ja puolueen puheenjohtajuuden lisäksi näkyvyyttä tuovia tehtäviä ovat muun muassa eduskuntaryhmän ja valiokunnan puheenjohtajuus. Huomio ei jakaannu näidenkään tehtävien kesken tasan, vaan jotkut ministerit ja puheenjohtajat ovat näkyvämpiä kuin toiset. Yleensä suurimmat puolueet saavat itselleen näkyvimmät pestit.

Pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministerin Thomas Blomqvistin (r) näkymättömyydelle on vitsailtu. Huhtikuussa 2021 Ylioppilaslehti kierteli virastoissa kysymässä kuvan kanssa, onko Blomqvistia näkynyt.

SK:n selvityksen aineistossa Blomqvist oli ministereistä vähiten esillä. Hänen nimensä mainittiin vain 59 artikkelissa.

Valiokuntien puheenjohtajista perää pitää tulevaisuusvaliokunnan puheenjohtaja, Blomqvistin puoluetoveri Joakim Strand.

50 näkyvimmän kansanedustajan joukossa on vain 10 edustajaa, joilla ei ole mitään selvitykseen poimituista erityisrooleista. Heidän joukossaan on tosin muun muassa puolueiden varapuheenjohtajia.

Näkyvimpien poliitikkojen joukossa poikkeuksena säännöstä voidaan pitää ahkerasti itseään mediaan tarjoavaa Mikko Kärnää (kesk), jonka julkisuustrategiaa käsitellään myöhemmin tässä jutussa.

 

Perussuomalaiset ja kokoomus ovat kisanneet opposition johtajuudesta. Vaalien jälkeen perussuomalaisilla oli 39 ja kokoomuksella 38 kansanedustajaa.

Selvityksen perusteella kokoomus on yleisesti ottaen näkyvämpi kuin perussuomalaiset, mutta puolueiden puheenjohtajista perussuomalaisten Jussi Halla-aho on näkyvämpi kuin kokoomuksen Petteri Orpo.

Puheenjohtajien jälkeen neljän näkyvimmän joukko on puolueiden välillä tasainen. Halla-ahon jälkeen perussuomalaisista eniten esillä olivat eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio, Juha Mäenpää, puolueesta nyt jo erotettu Ano Turtiainen sekä puolueen varapuheenjohtaja Riikka Purra.

Kokoomuksessa Orpon jälkeen näkyvimpiä olivat eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen, puolueen varapuheenjohtaja Antti Häkkänen, konkariedustaja Ilkka Kanerva ja varapuheenjohtaja Elina Valtonen (ent. Lepomäki).

Kärjen jälkeen kokoomus eroaa perussuomalaisista leveällä rintamallaan: kokoomuksen rivikansanedustajat keräsivät perussuomalaisia verrokkejaan enemmän medianäkyvyyttä.

Kokoomuksen kaula korostuu, jos perussuomalaisten kansanedustajien näkyvimmästä päästä jätetään huomioimatta Mäenpää ja Turtiainen, joiden näkyvyys perustui pitkälti henkilökohtaisiin kohuihin.

Turtiainen erotettiin eduskuntaryhmästä kesäkuussa, kun hän oli julkaissut poliisiväkivaltaan kuollutta miestä pilkkaavan kuvan. Lähtö puolueesta tuli helmikuussa 2021, kun hänen arvioitiin vahingoittaneen puoluetta muun muassa kielenkäytöllään. Mäenpää oli esillä, kun eduskunta äänesti hänen syyttämisluvastaan. Hänen epäiltiin syyllistyneen kansanryhmää vastaan kiihottamiseen.

Tämän jutun grafiikoissa Turtiaista ei käsitellä osana perussuomalaisia.

 

Puheenjohtajat ovat puolueidensa näkyvimpiä henkilöitä. Poikkeus on kristillisdemokraatit, jonka eduskuntaryhmän puheenjohtaja Päivi Räsänen ohittaa puolueen puheenjohtajan Sari Essayahin.

Perussuomalaisille sopii hyvin, että julkisuus on puheenjohtajavetoista. Vuoden 2019 eduskuntavaalitutkimuksen mukaan vaaleissa lähes 40 prosentille perussuomalaisten äänestäjistä Halla-aho oli ratkaiseva tekijä puoluevalintaa tehtäessä.

Birminghamin yliopiston tutkijatohtorin Niko Hatakan mukaan Halla-aho on kuitenkin jakanut vastuuta enemmän kuin edeltäjänsä Timo Soini. Populistipuolueille on tyypillistä, että alkuvaiheessa julkisuus henkilöityy vahvasti karismaattiseen johtajaan. Kun puolue on vakiinnuttanut asemansa poliittisella kentällä, henkilögalleriasta tulee laajempi, Hatakka kuvaa.

Tutkija ei ylläty siitä, että perussuomalaisista Turtiainen ja Mäenpää nousevat puolueen näkyvimpien poliitikkojen joukkoon.

Väitöskirjassaan Hatakka tarkasteli populismin logiikkaa nykyisessä mediaympäristössä. Yksi keskeisistä havainnoista oli, että nykyinen mediajärjestelmä vahvistaa kiistanalaisimpia viestejä populistipuolueiden julkikuvassa. Tärkeä tekijä on sosiaalinen media, jossa pääsee paremmin esille kärjekkäillä kommenteilla.

Toimittajat puolestaan uutisoivat näistä lausunnoista, mikä taas herättää uusia reaktioita sosiaalisessa mediassa, jotka vuorostaan kirvoittavat jatkojuttuja. Syntyy näkyvyyttä kasaava kierre.

Sopivuuden rajoja rikkovat kommentit voivat Hatakan mukaan olla puolueelle hyödyksi, jos ne ovat linjassa ohjelmallisten tavoitteiden kanssa ja tuovat niille julkisuutta.

Puolueita voi analysoida aiheomistajuuden mukaan. Tiettyjen aihealueiden ajatellaan kuuluvan tietyille puolueille. Ympäristökysymyksiä pidetään vihreiden leipälajina ja taloutta kokoomuksen.

Perussuomalaisten politiikan ydintä ovat maahanmuuttokysymykset. Mäenpään vieraslajipuheen voidaan ajatella liittyvän puolueen maahanmuuttokriittiseen linjaan.

Turtiainen taas on ollut esillä muun muassa sen takia, että hän on kieltäytynyt käyttämästä kasvomaskeja eduskunnassa. Koronaskeptisyys ei vastaa puoluejohdon omaksumaa linjaa, mikä on voinut madaltaa kynnystä rangaista Turtiaista.

”Tässä tapauksessa kielteinen julkisuus on puolueelle oikeasti kiusallista.”

Hatakan mukaan perussuomalaiset on hyväksytty toimija poliittisessa julkisuudessa, ja se saa näkyvyyttä parlamentaarisen asemansa kautta siinä missä muutkin puolueet.

”Vaikka puolueen sisällä on vahva käsitys siitä, että heidän sanomansa ei mene läpi ja heitä käsitellään vain negatiivisesti.”

Ero on selkeä, kun otetaan vertailukohteeksi Ruotsi ja Hollanti. Hatakan mukaan näissä maissa populistipuolueiden näkyvyys päivittäisessä uutisvirrassa on suhteellisesti pienempää, ja ne ovat enemmän mielipiteellisten tekstien, kuten kolumnien ja pääkirjoitusten aiheina.

 

Made with Flourish

”Yhtäkkiä tulet maailmaan, jossa likasankoja pukkaa joka tuutista”, kuvaili kokoomuksen entinen ministeri ja kansanedustaja Paula Risikko sosiaalista mediaa Ylen Politiikkaradio-ohjelmassa huhtikuussa 2021.

Risikon työkaverit jakavat ajatuksen. Ylen kyselyssä kansanedustajat arvioivat sosiaalisen median vaikuttavan eduskuntaan kielteisesti.

Se on kaikesta huolimatta nykyään olennainen politiikan areena. Twitter mainitaan 13 prosentissa kaikista SK:n vertailun jutuista. Facebook esiintyy huomattavasti harvemmin, alle viidessä prosentissa jutuista.

Twitteristä on tullut politiikassa merkittävä tiedotuskanava. Esimerkiksi kehysneuvottelujen aikana pääministeri Marin kertoi siellä tilanteen etenemisestä.

”Joten sille ei voi pyllistää tiedonlähteenä”, sanoo Ylen politiikka ja yhteiskunta -toimituksen päällikkö Paula Pokkinen.

Huonoimmassa tapauksessa kiire ajaa uutisoimaan sosiaalisen median kuohuista ilman tarkempaa kokonaiskuvaa niiden taustoista.

Iltalehden politiikan ja talouden toimituksen esimies Juha Ristamäki sanoo, että toisaalta sosiaalinen media on parantanut journalismin läpinäkyvyyttä.

”Se on pakottanut toimittajat ulos omasta kuplastaan.”

Selvityksen perusteella medioiden välillä ei ole suuria eroja siinä, kuinka paljon kustakin puolueesta kirjoitetaan.

”Uutispuuron ihmiset saavat kaikkialta. Jos katsoo normaalin illan kattausta päämedioiden verkkosivuilta, niin aika samanlaistahan se on”, Ristamäki sanoo.

Artikkelien tai nimimainintojen määrä ei kerro koko totuutta julkisuuden luonteesta. Kun mitataan määriä, ei päästä kiinni siihen, onko henkilöistä kirjoitettu kriittisesti, neutraalisti tai myötämielisesti.

Iltalehden Ristamäen mukaan iltapäivälehtien suurin ero Helsingin Sanomiin ja Yleen verrattuna on uutiskriteereissä: Poliitikkojen toilailuista kirjoitetaan matalammalla kynnyksellä. Tekstit saattavat olla myös räväkämpiä, otsikoissa saa revitellä enemmän.

Ristamäen mukaan pääsääntöisesti poliitikot ymmärtävät pelin hengen. ”Iskuja otetaan ja annetaan puolin ja toisin.”

Maaliskuussa 2020 Iltalehti kertoi Ville Tavion (ps) Yhdysvaltain-matkan kuluista. Reissu liittyi ulkoasiainvaliokunnan tehtäviin.

”Siitä hän kovasti pahoitti mielensä ja mökötti hetken aikaa, mutta kyllä hänenkin kanssaan on normaaleissa väleissä sen jälkeen oltu.”

Poliitikot, jotka ovat kiinni päivänpolitiikassa ja joilla on pyrkimys vielä edetä poliittisella urallaan, eivät Ristamäen mukaan voi kääntää selkäänsä perinteiselle medialle.

Vasta taka-alalle jääneet konkaripoliitikot saattavat jättää vastaamatta puheluihin.

Kokoomuksen viestintäpäällikkö Kirsi Hölttä pitää tärkeänä, että esiintymisiä pyritään jakamaan edustajien välillä. Poliitikot profiloituvat tiettyjen aiheiden asiantuntijoiksi.

”Meillä esimerkiksi Anna-Kaisa Ikonen on vuosia tehnyt työtä sote-asioiden kanssa. Silloin on tietenkin luontevaa tarjota Anna-Kaisaa tästä asiasta puhumaan.”

Puolueet pyrkivät tuomaan omia avauksiaan julkisuuteen esimerkiksi järjestämällä tiedotustilaisuuksia ja taustatapaamisia. Mahdollisuudet ovat silti rajalliset.

”Eihän puolue päätä, ketä media haastattelee. Media soittaa kenelle soittaa.”

 

Entä jos media ei soita?

Selvityksessä on useita kansanedustajia, jotka joku neljästä mediasta on jättänyt huomiotta kokonaan.

Ylen Pokkisen mukaan median pitäisi nostaa enemmän rivikansanedustajia näkyviin.

”Eikä puhuta pelkästään ensimmäisen kauden kansanedustajista, vaan myös poliitikoista, jotka eivät itse hirveästi pyri esille, mutta tekevät sellaista peruspuurtotyötä vuodesta toiseen.”

Iltalehden Ristamäen mukaan varsinkin oppositiossa kansanedustajan pitää pääsääntöisesti tehdä jotain ”kiinnostavaa tai hätkähdyttävää tai šokeeraavaa” päästäkseen näkyviin. Resurssien rajallisuus johtaa siihen, että media juoksee usein kerrallaan vain yhden tai kahden aiheen perässä.

Näkyvyys omien äänestäjien keskuudessa on tärkeämpää kuin valtakunnallinen julkisuus, sanoo Sdp:n raaseporilainen kansanedustaja Johan Kvarnström.

Hän sai vertailussa vähiten julkisuutta, Yle mainitsi hänet kahdessa jutussa.

Kvarnströmin mukaan hänellä on hyvin näkyvyyttä ruotsinkielisessä mediassa. Svenska Ylen jutuissa hän esiintyikin viime vuonna yksitoista kertaa. Ne eivät olleet SK:n selvityksessä mukana.

”Nopea debatti ja suora tv-lähetys suomeksi ovat vielä sellaisia asioita, jotka ovat epämukavia minulle.”

Kvarnström sanoo saavansa hyvin palstatilaa paikallisissa lehdissä ja puoluelehdissä. Hän toimii myös sosiaalisessa mediassa.

Vaaleihin hän lähti ehdolle ajatuksella, että saisi oppia konkariedustajalta, nyt jo edesmenneeltä Maarit Feldt-Rannalta (sd).

Kun Feldt-Ranta sairastui ja jätti ehdokkuutensa, hän ohjasi ääniään Kvarnströmille. Poliittinen ura otti yllättävän nopean askeleen eteenpäin.

”Olen tosi tyytyväinen jo tällä tasolla, en ole pyrkinyt ylöspäin samalla tavalla kuin ehkä muut.”

Jos Kvarnström haluaisi enemmän valtakunnallista näkyvyyttä, hän ottaisi vielä aktiivisemmin kantaa politiikkaan Twitterissä.

”Toimittajathan ovat siellä, minun äänestäjäni taas eivät.”

 

Rivimies päihittää oman ministerin

Pääministeri Sanna Marinin (sd) hallitusohjelma alkaa sanalla ”ilmastonmuutos”. Ilmastonmuutoksen torjunta on hallituksen keskeisiä tavoitteita ja hallituksessa istuu ensimmäistä kertaa ilmastoministeri.

Mutta missä hän on? Ainakaan Krista Mikkonen (vihr) ei paistattele julkisuudessa.

Myös mediaa kiinnostaa, miksei Mikkonen näy mediassa. Esimerkiksi Helsingin Sanomissa on huudeltu toistuvasti Mikkosen perään.

”Kunnianhimoisen titteliuudistuksen tehnyt ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen taas on osoittautunut yhdeksi hallituksen näkymättömimmistä ministereistä”, kirjoitti politiikan toimituksen esimies Jussi Pullinen helmikuussa 2020.

Vielä Mikkostakin näkymättömämpi on maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä. Keskustan kannalta merkittävää salkkua kantava Leppä on ministerien medianäkyvyydessä sijalla 19 ja Mikkonen sijalla 17.

Marinin hallituksessa on 22 ministeriä.

 

”Maa- ja metsätalousministerin peukalon alla olevat aiheet eivät ole koskaan olleet valtavia yleisömagneetteja”, sanoo eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilä.

Myös keskustan eduskuntaryhmän pääsihteeri Timo Portaankorva arvelee, että Lepän ministerisalkkuun kuuluvat asiat ovat keskivertolukijan mielestä epäkiinnostavia.

”Hän on toteuttanut hallitusohjelmaa aikataulussa, mutta koronauutiset ovat jyränneet kaiken muun”, Portaankorva sanoo.

Mikkosen tilanne on erilainen: Ilmastonmuutoksesta käydään jatkuvasti yhteiskunnallista keskustelua.

Politiikan tutkija Johanna Vuorelma vertaa Mikkosen julkista profiilia sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattilan (sin) profiiliin viime hallituskaudella. Mattila oli, tai hänen olisi pitänyt olla, yksi keskeisistä ministeristä, kun hallitus neuvotteli soteuudistuksesta.

”Myös hänestä tehtiin juttuja, että missä hän on nyt”, Vuorelma sanoo.

Jari Lepän vähäistä medianäkyvyyttä ei sen sijaan ole ihmetelty. Vuorelman mielestä se voi liittyä sukupuoleen.

”Takaa paistaa ajatus siitä, että Mikkonen ja Mattila ovat saaneet naisina liian vaativan julkisen tehtävän.”

Vihreiden puoluesihteeri Veli Liikanen heittää pallon takaisin medialle.

”Krista Mikkonen on vienyt ympäristötyötä eteenpäin isoin askelin. En minä tiedä, miksi se ei kiinnosta mediaa”, hän sanoo.

Liikanen epäilee, että puolueen ”menestyksekäs luonnonsuojelutyö” on median mielestä epäkiinnostavaa, koska se on aiheuttanut niin vähän riitoja.

”Jos siis verrataan historian aiempiin vaiheisiin, jolloin jokaisesta hehtaarista piti kamppailla verisesti.”

Kansanedustaja Mikko Kärnä (kesk) tietää, miten median saa kiinnostumaan.

Kärnällä on SK:n selvityksessä enemmän osumia neljässä suurimmassa mediassa kuin Lepällä ja lähes yhtä paljon kuin Mikkosella. Todellisuudessa rivikansanedustaja Kärnä saa enemmän huomiota, sillä ministereiden nimet on mainittu monissa jutuissa vain luettelonomaisesti.

”Mikko Kärnä haluaisi aloittaa joutsenten rajoitetun metsästyksen”, uutisoi Yleisradio 28. helmikuuta 2020.

”Ymmärrän asian olevan ristiriitainen, koska joutsen on kansallislintumme. Toisaalta kansalliskalamme on ahven, jota kyllä sitten taas ongimme ja syömme hyvällä mielihalulla”, Yle lainasi suoraan Kärnän tiedotetta.

Helsingin Sanomat kertoi 13. heinäkuuta 2020, että puolustusministeri Antti Kaikkonen vaatii lisää kotimaisia elintarvikkeita varuskuntien ruokalistoille. Keskustelu aiheesta käynnistyi Kärnän tviitistä.

”Leijona Catering tarjoaa varusmiehille ruotsalaista margariinia, kreikkalaista hilloa sekä tanskalaista riisifruttia”, HS siteerasi Kärnän tviittiä.

Selvästi eniten Kärnää käsitelleitä juttuja julkaisi Iltalehti, vähiten Helsingin Sanomat.

Kärnä tietää, että hän on Twitterissä ”erittäin seurattu”. Hän myös tuplavarmistaa näkyvyyttään.

”Jos haluan, että sometukseni nousee julkisuuteen, olen monesti tiedottanut, että Kärnä tviittasi näin”, hän kertoo.

Median saa Kärnän mukaan kiinnostuneeksi tarjoamalla kohahduttavia täkyjä.

”Meillä on myös ihanan rikas suomen kieli, jota pyrin käyttämään. Kielikuvillakin saa paljon kivaa aikaiseksi.”

Kärnän mielestä on itsestään selvää, että jos poliitikolla on somenäkyvyyttä ja mediavaikuttavuutta, hänellä on myös vaikutusvaltaa.

 

Eduskuntatutkimuksen Jokisipilä kyseenalaistaa, onko näkyvyys sama kuin poliittinen painoarvo.

”Kärnä on näkyvä, mutta se ei tarkoita, että häntä pidettäisiin painavana keskustalaisena poliittisena toimijana”, Jokisipilä sanoo.

”Hän myös arvostelee sujuvasti hallitusta, vaikka on itse hallituspuolueen kansanedustaja.”

Johanna Vuorelman mielestä Kärnällä on politiikan agendavaltaa.

”Perinteinen valta on sitä, että saa läpi omia intressejä poliittisessa prosessissa”, hän sanoo.

”Politiikan agendavalta tarkoittaa sitä, että Kärnä pystyy nostamaan hänelle tärkeitä kysymyksiä julkisuuteen. Se ei ole ihan helppoa.”

Vuorelman mielestä Kärnän, median ja äänestäjien välille on muodostunut epäpyhä allianssi. Kärnä saa näkyvyyttä, media klikkijuttuja ja kansalainen pääsee seuraamaan poliittista viihdettä.

”Mutta eihän sitä oikein voi journalismiksi kutsua, jos Kärnän tviitti tai tiedote uutisoidaan sellaisenaan.”

 

Julkisuuteen on mahdollista nousta myös asialinjalla. Yksi keino on lähteä haastamaan oman puolueen totuttua ajattelua.

”Aina kun ennakko-oletus kumotaan, se herättää kiinnostuksen”, Vuorelma sanoo.

Hyvä esimerkki on hänen mielestään vasemmistoliiton kansanedustaja Anna Kontula, joka yllättää usein esimerkiksi sosiaalisen median päivityksillään.

Toinen esimerkki on vihreiden entinen kansanedustaja ja ministeri Osmo Soininvaara.

”Hänen kirjoituksensa ammentavat tutkimuksesta, ja hän haastaa puolueessa vakiintunutta ajattelua.”

Jokisipilä muistuttaa, että asiantuntijaprofiilin luominen kestää paljon kauemmin kuin tviiteillä julkisuuteen nousu.

”Se ei välttämättä onnistu yhden kauden aikana, vaan on pitkää peliä ja sinnikästä oman aseman rakentamista eduskuntaryhmässä.”

Kaksi kohua

Pääministeri Antti Rinteen (sd) eroon johtaneen hallituskriisin varjossa alkoi joulukuussa 2019 kehittyä toinen poliittinen myrsky.

Ilta-Sanomat kertoi 2. joulukuuta, että ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr) olisi siirtänyt al-Holin pakolaisleirin kotiuttamisprojektin takia sivuun konsuliosaston päällikön Pasi Tuomisen.

Haaviston mielestä Tuominen kieltäytyi edistämästä operaatiota. Tuominen koki, että häntä painostettiin ja olisi halunnut valtioneuvoston päätöksen arkaluonteiselle hankkeelle.

Perustuslakivaliokunta käynnisti Haaviston toimista tutkinnan, joka kesti vuoden. Joulukuussa 2020 valiokunta esitti eduskunnalle, että Haavisto oli toiminut lainvastaisesti. Edellytykset syytteelle valtakunnanoikeudessa eivät kuitenkaan täyttyneet.

Kesken asian käsittelyn ja heti päätöksen jälkeen paljastui, että vihreät olivat yrittäneet juntata hallituskumppaneita puolustamaan Haavistoa. Vihreät puolustivat ministeriään rajusti julkisuudessa ja sosiaalisessa mediassa.

Politiikan tutkija Johanna Vuorelma yllättyi vihreiden viestinnällisestä linjasta. Se ohitti hänen mielestään tyystin faktat.

”Vihreät tekivät klassisen poliittisen spinnauksen, puhuivat lasten auttamisesta, vaikka varsinaisessa tapauksessa ei ollut siitä kyse.”

Puolue sai mediassa runsaasti kritiikkiä.

Suomalaiset arvostavat virheen tehneitä ja sen tunnustaneita anteeksi pyytäjiä, eivät ylimielisiä besserwisser-selittelijöitä (vihr)”, kirjoitti Iltalehden Tommi Parkkonen.

Ilta-Sanomien pääkirjoituksen mukaan vihreät toivat ”trumpismin” eli vallassa pysymisen hinnalla millä hyvänsä Suomeen.

Vihreiltä petti poliittinen pelisilmä, ja muut saavat nyt puolueesta syntipukin perustuslakivaliokunnan politisoitumiselle”, arvioi Helsingin Sanomat pääkirjoituksessaan.

Haavistoa itseään arvosteltiin paljon vähemmän. Vuorelma muistuttaa, että vihreiden viestinnän kärki, jota levitettiin sosiaalisessa mediassa, tuli kuitenkin suoraan Haaviston blogista.

Lausunnoista näkyy kuultujen asiantuntijoiden enemmistön selvä kanta: mitään väärää tai lainvastaista ei ole tapahtunut. Toiminta lasten auttamiseksi on ollut asianmukaista”, Haavisto kirjoitti.

”Eli Haaviston ja puolueen viestintä olivat aivan linjassa”, Vuorelma sanoo.

 

Kaikissa mainekriiseissä on ensin määriteltävä ydinongelma, neuvoo kriisiviestinnän asiantuntija Sara Lindström.

Lindström työskentelee johtavana neuvonantajana viestintätoimisto Milttonissa ja on kirjoittanut yhdessä Sini Korpisen kanssa kirjan Mainekriisi. Syöksykierteeseen ja takaisin siiville.

Haaviston tapauksessa ydinongelma oli se, että hän kohteli virkamiestä väärin. Vihreiden omassa viestinnässä virhettä ei kuitenkaan tunnustettu.

”Heidän viestintänsä näytti siltä, että tarkoitus pyhittää keinot”, Lindström sanoo.

Poliitikko joutuu joskus huono-onnisen noidankehään: hänestä uutisoidaan toistuvasti kielteiseen sävyyn. Vastaavasti joillekin poliitikoille syntyy hyvän kierre.

”Pekka Haavisto on loistanut positiivisessa julkisuudessa vuosien ajan. Nyt kuvaan tuli särö. Nähtäväksi jää, löytääkö hän tämän edestään esimerkiksi presidentinvaaleissa.”

 

Suomen Kuvalehti uutisoi 2. kesäkuuta 2020, että valtiovarainministeri Katri Kulmuni (kesk) oli ostanut Tekir-yritykseltä viestintäkonsultointia yli 50 000 eurolla. Laskun maksoi kaksi eri ministeriötä.

Kulmuni oli saanut valmennusta muun muassa samana päivänä, jolloin Antti Rinne erosi pääministerin paikalta. Kulmunilla oli keskustan puheenjohtajana asiassa näkyvä rooli. Esiintymiskoulutus ei siis valmentanut Kulmunia ainoastaan ministerin tehtäviin.

Kulmuni ilmoitti eroavansa neljä päivää SK:n uutisen jälkeen. Ennen eroaan hän yritti vedota lieventäviin seikkoihin ja kertoi, että esiintyminen jännittää häntä.

”Se vastasi inhimillisellä tasolla siihen, miksi hän tarvitsi koulutusta, mutta ei ydinongelmaan eli siihen, kuka koulutuksen oli maksanut”, viestintäkonsultti Lindström sanoo.

Kulmuni sai osakseen sympatiaa nopean eropäätöksen johdosta. Vain muutama päivä eronsa jälkeen hän ilmoitti halustaan osallistua yhä hallitusviisikon kokouksiin ja jatkaa keskustan puheenjohtajana.

Sävy julkisuudessa muuttui.

”Katri Kulmuni unohti, mitä poliittisen vastuun kantaminen on – kyynelien jälkeen tuli kouristuksenomainen takertuminen valtaan”, kirjoitti Perttu Kauppinen Iltalehden pääkirjoituksessa.

Kyseessä oli klassinen tilanne, jossa sanat eivät vastanneet tekoja.

”Kulmuni sanoi, että kannan vastuun ja eroan, mutta rivien välistä paistoi usko omaan syyttömyyteen”, Lindström sanoo.

”Hän päästi tavallaan irti, mutta halusi kuitenkin jatkaa tärkeissä tehtävissä. Viestinnällisesti olisi ollut järkevää ottaa isompi askel etäälle.”

 

Politiikan tutkija Vuorelma törmäsi ministerikohujen aikana toisinaan siihen, että tiedotusvälineen toimittaja kirjoitti näkökulmaan tai jopa uutisjuttuun normatiivisia lauseita.

”Ministerillä ei ollut muita vaihtoehtoja.”

”Ministeri ei voi toimia näin”.

Usein jäi leijumaan ilmaan, mihin väite perustui.

”Oliko se toimittajan oma näkemys, vai pohjautuiko se keskusteluihin puolueiden taustavaikuttajien kanssa vai tulkintaan yleisestä mielipiteestä?”

Vuorelma toivoo journalisteilta selvempää lukuavainta juttuihin.

 

Katse peiliin

Mediajulkisuus on poliitikkojen ikuinen murhe. Tiedotusvälineet nostavat vääriä henkilöitä, väärin perustein, väärällä tavalla. Noita suositaan, meitä sorsitaan!

Halusimme selvittää, miten uutismediat käsittelevät puolueita. Löysimme kumppanin Helsingin yliopiston digitaalisten ihmistieteiden osastolta. Apulaisprofessori Eetu Mäkelä ja tohtorikoulutettava Pihla Toivanen ovat mukana Vallan virrat -hankkeessa. Siinä median valtaa ja poliittista julkisuutta tutkitaan koneoppimisen, laskennallisen ja laadullisen tutkimuksen metodeja yhdistämällä.

Teknisen pulman myötä idea kirkastui: keskitytään henkilöihin. Puolueethan ovat yhtä kuin niiden ihmiset. Data koottiin tekniikalla, johon muun muassa Sanoma Oy vaatii luvan. Pyysimme luvat kaikilta tutkituilta medioilta. Samalla meitä neuvottiin: tutkikaa omatkin tekemisenne.

Emme ottaneet Suomen Kuvalehteä pääaineistoon, koska rajasimme sen suurimpiin päivittäisuutiskoneisiin. Jos SK olisi otettu mukaan, olisi johdonmukaisuuden nimissä mukana pitänyt olla useita muitakin medioita. Tarkastelimme kuitenkin SK:ta erikseen.

Miltä politiikan journalismin henkilökattaus näytti lehdessämme vuonna 2020?

Kun vertaillaan Iltalehden, Helsingin Sanomien, Ilta-Sanomien, Ylen ja SK:n kärkikymmenikköä artikkelimäärien mukaan, viiden nimen joukko pyörii jokaisella, vähän eri järjestyksessä. Sanna Marin, Katri Kulmuni, Maria Ohisalo, Krista Kiuru, Annika Saarikko.

SK poikkeaa muista siinä, että kärkikolmikkoon kiilaa entinen pääministeri Juha Sipilä. Osa selitystä löytyy linjasta. SK ei tartu jokaiseen puheenaiheeseen, vaan pyrkii tarkastelemaan isompia kokonaisuuksia. Katsotaan tätä päivää, joskus tulevaa, mutta usein käydään historiassa. Näin teksteihin kertyy viittauksia Sipilän hallitukseen.

Kulmuni oli jokaisessa mediassa vähintään kolmen näkyvimmän kansanedustajan joukossa, SK:ssa jaetulla toisella sijalla Sipilän kanssa. Kulmunin näkyvyydestä merkittävä osa selittyy sillä, että kesäkuun 2020 alussa paljastimme hänelle ministeriöiden piikkiin tehdyt konsulttiostot. Koko muu media tarttui aiheeseen.

SK:ssa kärkikymmenikköön pääsee myös ministeri Mika Lintilä. Artikkelimäärää kasvattivat muun muassa jutut, joissa tutkimme, mihin Lintilän alaisuudessa toimivan Business Finlandin koronarahat olivat menneet.

Yli puolet kansanedustajista jäi SK:ssa kokonaan vaille mainintoja. Huomio keskittyi meilläkin kärkinimiin. Kun lasketaan kaikki yksittäiset kansanedustajien maininnat jutuissa yhteen, kymmenen kärki kahmii niistä lähes 60 prosenttia. Mieskansanedustajien osuus (50 %) SK:n tekemistä maininnoista oli suurempi kuin muissa medioissa (41–45 %).

Projektimme on tietenkin vain yksi ikkuna poliitikkojen näkyvyyteen, ja katseemme oli pääasiassa numeroissa. On hyvä myös muistaa, että huolellisen siivouksen jälkeenkin dataan on voinut jäädä joitain yksittäisiä virheitä. Kuva täydentyisi, jos jutut syynättäisiin laadullisesti. Silloin voisi pohtia tarkemmin sitäkin, onko kaikki julkisuus hyvästä, kuten sanonta kuuluu.