Miksi fanit rakastavat Applea - iPadin takia tai siitä huolimatta

Apple
Teksti
SK:n toimitus
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Apple on onnistunut haalimaan ihailijajoukon, jollaisia näkee useammin viihdetaiteilijoilla kuin monikansallisilla yhtiöillä. Juuri julkaistu iPad-uutuuskin sai innokkaimmat fanit jonottamaan yötä myöten. Miksi?

Apple ipad
Yhdeksänvuotias Lyle Kahmey jonottaa Applen iPad-laitetta sen ensimmäisenä myyntipäivänä 3. huhtikuuta 2010 San Franciscossa. Hänellä on yllään yhdessä äitinsä kanssa maalaama iPad-juliste. Kuva Paul Sakuma / AP / Lehtikuva.

”iDo” kuului newyorkilaisessa elektroniikkaliikkeessä alkuvuodesta. Paikka oli Fifth Avenuella sijaitseva Apple Store ja kyseessä kahden todellisen Apple-fanin hääseremonia. Steve Jobsiksi pukeutunut pappi puhui Jobsia siteeraten, minkä jälkeen vihkisormukset kiikutettiin paikalle ensimmäisen sukupolven iPodiin sidottuina.

Vaikka vastaavalle fanituksen tasolle ei ole Suomessa vielä menty, Applen tuotteet ovat päivä päivältä tutumpia myös täällä. Varsinkin rapakon takana Applen tarkoin varjeltuja uutuuksia odotellaan kieli pitkällä.

Yhtiön nokkamiehen Steve Jobsin pitämät julkaisutilaisuudet suurine suosionosoituksineen kertovat Jobsin olevan yhtä suosittu kuin tuotteensakin. Julkisuuteen annetun kuvan mukaan monet tuotteet syntyvätkin nimenomaan hänen visioistaan.

”Vaikea sanoa pitääkö se pohjimmiltaan paikkansa. Hänen persoonallaan on kuitenkin osansa Applen suosiossa”, arvelee Apple-aiheista Macmaa.com-sivustoa tuottava Niko Antin.

Haluttavia koneita

Apple-uutisointiin ja Apple-yhteensopivien tuotteiden testaamiseen keskittyvässä Macmaassa kävi tammikuussa noin 19 000 eri kävijää. Sivulatauksia kertyi 111 000, mikä kielii laajasta mielenkiinnosta tuotteita kohtaan. YouTubekin on pullollaan unboxing-videoita, joille innokkaimmat fanit ovat taltioineet milloin minkäkin Apple-tuotteensa kääreistäkuorintaoperaation oman selostuksensa kera.

Mistä Applen hurja suosio oikein johtuu?

Niko Antinin mukaan Apple yksinkertaisesti osaa luoda tuotteen jolle on kysyntää.

”Applen voima piilee siinä, että se luo itse sekä ohjelmiston että tekniikan. Loppuun asti hiottu kokonaisuus pyrkii miellyttämään ainoastaan pääkohderyhmää. Samasta syystä Applea tosin usein syytetään rajoittuneisuudesta ja liian suljetuista järjestelmistä ”, Antin selittää.

Käyttäjät arvostavat myös sitä, että Mac-tietokoneissa erillistä virustorjuntaa ei tarvita vieläkään.

Mukana on voinut olla myös tuuria; iPodit kolahtivat oikealla tavalla oikeaan aikaan. Mp3-soittimien kömpelöitä esi-isiä ei välttämättä jaksanut kuskata mukanaan, mutta soittimen kutistumisen myötä laite alkoi kulkea mukana kuin itsestään, ja musiikkia tuli kuunnelleeksi entistä useammin.

Koko ikänsä Apple-koneita käyttäneen Jori Heinosen mielestä Applen tuotteet on myös kohdistettu tarkasti tietylle ihmisryhmälle. Teknopipertelyn sijaan Apple päätti painottaa tyylikkyyttä ja haluttavuutta.

”Hommahan lähti käyntiin värikkäillä iMac-tietokoneilla aikana, jolloin muut koneet olivat harmaita linnunpelättimiä”, Heinonen muistelee.

Oman lisänsä soppaan tuo Applen politiikka salata tekemisensä viimeiseen asti, mikä saa huhumyllyt mylvimään aina julkistamistilaisuuksien kynnyksillä.

iPad jakaa mielipiteet

Asteikolla 1-10 yhdeksikön arvoiseksi Apple-faniksi tunnustautuva Heinonen sanoo ostavansa uusia tuotteita tarpeen mukaan, joskin iPhonen kohdalla pientä pakko saada -fiilistäkin oli ilmassa. Haukattua omenaa esittävä logo on vaikuttanut hankintoihin, mutta nykyään hän tutkii harkintavaiheessa myös muiden valmistajien tuotteita. Toistaiseksi valinnat ovat kuitenkin aina osuneet Appleen.

”Objektiivisesti mietittynä kaikki Apple-koneeni eivät ehkä ole olleet kannattavimpia ostoksia. Applen käyttöjärjestelmään ja designiin tykästyttyään ei kuitenkaan helposti vaihda toiseen leiriin, eli jäähän näihin koukkuun”, Heinonen sanoo.

Jonkinlainen tuoteuskollisuus on siis syntynyt, mutta Apple-perheen uusin tulokas iPad ei sytytä Heinosta. Hän kokee laitteen turhaksi, ikään kuin isoksi iPhoneksi, josta on riisuttu puhelimen ominaisuudet.

”Ilman rahan vaikutusta hommaisin kuitenkin varmaan kaiken mitä Applella on tarjota.”

Uunituore iPad sai ristiriitaisen vastaanoton jo tammikuisessa julkistuksessa, ja saavuttuaan kauppojen hyllyille viime lauantaina se jakaa edelleen mielipiteitä.

Tyytyväisyys laitteeseen näyttää riippuvan pitkälti käyttäjän tarpeista. Joidenkin mielestä laite sopii hyvin internetin ja kuvien selailuun, mutta vaativammassa työskentelyssä sen ei uskota syrjäyttävän miniläppäriä. Vaikka käytön kerrotaan olevan helppoa, ominaisuuksiltaan iPadia moititaan lähinnä jättimäiseksi iPod touchiksi. Soraääniä on annettu myös laitteen painosta ja siitä, että kirkkaassa valossa sen käyttö vaikeutuu.

Flopiksi iPadia ei kuitenkaan parane nimittää, sillä laitetta myytiin yli 300 000 kappaletta jo ensimmäisenä myyntipäivänä.

Aika on rahaa

Vaikka Heinosen laitehankinnat sanelee halun sijaan tarve, moni muu rohmuaa käsiinsä kaiken Apple-logolla varustetun niin nopeasti kuin mahdollista. Tuotteiden hinnat kuitenkin laskevat vauhdilla sitä mukaa kun uudet parannellut versiot tulevat markkinoille.

”Toisinaan on järkevää odottaa, että täysin uudenlainen tuote pääsee eroon lastentaudeista”, Antin valistaa.

Hänen mielestään tietotekniikan ostamiselle ei silti ole olemassa oikeaa aikaa.

”Parempia laitteita tulee aina ja tuotteiden hinnat laskevat, mutta sittenhän ne halvat ovatkin jo vanhoja – sykli on loputon.”

Nähtäväksi jää, miten Applen käy, kun firman ikoni Steve Jobs lopulta väistyy parrasvaloista. Pörssikurssejakin heilautelleet sairastelut todistavat, että jonkinlaisen tyhjiön hän tulee jättämään.

”Tällä hetkellä Applen suosio ei osoita hiipumisen merkkejä. Paljon riippuu siitä, miten se saa laajennettua iPhone-myyntiään ja luotua mahdollisen uuden tuotekategorian iPadista”, Niko Antin pohtii.

Teksti Irina Mikkola