Mikä on Suomen kilpailukyvyn paras mittari?

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Ei ole yksinkertaista valita osoitinta, joka kuvaa parhaiten kansantalouden kykyä tuottaa hyödykkeitä kilpailukykyisin kustannuksin. SK esittelee kahden ekonomistin valinnat.

Kuva 1. * Vuodet 2013 ja 2014: komission ennuste. Jussi Mustosen mukaan yksi parhaista kilpailukyvyn mittareista on eurokansantalouksien yksikkötyökustannusten indeksi.

Suomen Kuvalehti haastatteli tammikuun lopulla EK:n pääekonomistia Jussi Mustosta ja SAK:n pääekonomistia Olli Koskea kilpailukyvystä (“Kyvytöntä kilpailua”, SK 5/2013). Mustosen arvioi jutussa, että Suomen hintakilpailukyvyn trendi on huolestuttava. Koski taas sanoi, että siinä ei ole “radikaalia” ongelmaa.

Ei ole yllätys, että työmarkkinaosapuolet ovat eri mieltä tästä teemasta. Hintakilpailukyvyssä on professori Matti Pohjolan mukaan kolme osatekijää: työn kustannukset eli palkat, työn tuottavuus eli työpanos per tuotos sekä valuuttakurssi.

SK kysyi Mustoselta ja Koskelta, mikä yksittäinen kuva kertoisi parhaiten Suomen hintakilpailukyvystä.

Mustonen vastasi, että yksi parhaista kilpailukyvyn mittareista on eurokansantalouksien yksikkötyökustannusten indeksi, jossa perusvuotena on 2001 (katso kuva 1.). Kuva on helppo lukea: mitä korkeammalle käyrä kiipeää, sitä huonompi on kilpailukyky.

Perusvuosi pitää valita järkevästi

Perusvuoden valinta on tärkeä asia, kun eri maiden kilpailukykytietoja sovitetaan samaan graafiseen esitykseen, sillä se voi vaikuttaa ratkaisevasti käyrän muotoon. Sama muutos, joka pitkässä jaksossa näyttää pikku hypähdykseltä, voi näyttää romahdukselta, jos onkin valittu lyhyt periodi.

Usein käytetään vuotta 2000, joskus rahaliiton alkuvuotta 1999. Mustonen on valinnut vuoden 2001. Se on hyvä perusvuosi vaikkapa siksi, että Kreikka liittyi silloin Emuun, EU:n rahaliittoon.

Jussi Mustosen valitsemien käyrien pohjana on EU-komission data. Se puhuu korutonta kieltään: Suomen osalta tilanne oli varsin hyvä aina vuoteen 2007 asti, jolloin Saksa repäisi selvän kaulan verrattuna meihin.

Mustosen mukaan kuva ennakoi myös sitä, että lähitulevaisuudessa Suomi todennäköisesti kohtaa – mikä voi olla yllätys monille – kriisimaiden kovan kilpailun. Irlanti, Kreikka, Portugal ja Espanja ovat selvästi parantaneet kilpailukykyään, ja esimerkiksi Espanjan vienti vetää hyvin.

Lähtötasona ajanjakson keskiarvo

Olli Koski valitsi tämän kuvan.

Olli Kosken mielestä hyvä graafinen esitys on belgialaisprofessori Paul de Grauwen tekemä kuva (ks. kuva 2), jossa näkyy kaikkien euromaiden yksikkötyökustannusten kehitys euroalueen olemassaolon aikana eli alkaen vuodesta 1999.

Siinä ei ole valittu mittarin lähtötasoksi tiettyä vuotta, vaan kunkin maan mittapuu, indeksiluku 100, on yksikkötyökustannusten pitkän aikavälin keskiarvo vuosilta 1970–2010. De Grauwe perustelee valintaa sillä, että tasapaino- tai normaalitila ei todennäköisesti liity mihinkään yksittäiseen vuoteen, vaan sitä on parempi arvioida pitkän aikavälin keskiarvona. Kuva on peräisin de Grauwen vuonna 2011 julkaisemasta tutkimuksesta, joka käsittelee euroalueen taloudellista hallintaa.

Grafiikka näyttää, kuinka Saksan kilpailukyky parani ja kuinka Suomen kilpailukyky oli suhteellisen hyvä suurimman osan jaksosta 1970–2010. Se kertoo myös sen, miten Suomen kilpailukyky repsahti työmarkkinoiden liittokierroksen 2007 takia.

“Vielä Suomi ei kuitenkaan joutunut mihinkään Euroopan rupusakkiin”, Koski sanoo. Vuodet 2011 ja 2012 puuttuvat. Koski pitää selvänä sitä, että niiden aikana euroalueen kriisimaat ovat parantaneet kilpailukykyään.

De Grauwe esittää samassa tutkimusraportissa toisenkin kuvan, jonka perusvuosi on 2000. Se taas on vähemmän mairitteleva, sillä siinä Suomi on euroalueen heikoin heti Italian, Kreikan, Irlannin, Portugalin ja Espanjan jälkeen.

Mitä tehdä, jos on ongelma?

Onko Suomen kilpailukyvyssä sitten ongelma, ja jos on, mitä sille pitäisi tehdä?

Mustosen mielestä nyt tarvitaan palkkamalttia: “Tarttis tehdä jotakin”.

“Luulisin, että maltillisilla palkankorotuksilla tilanne selkenee”, sanoi Koski.

Hintakilpailukyvystä on kirjoitettu paljon viime vuosina ja siitä on laadittu myös valtavasti kuvia. Jokainen voi tehdä Googlella haun, johon kirjoittaa vaikkapa seuraavat sanat: unit labour costs EuropeHakutuloksessa on kymmeniä kuvia.

Kilpailukyvyssä muitakin ulottuvuuksia

Kilpailukyky on kuitenkin paljon moniulotteisempi asia kuin hintakilpailukyky, joka kattaa vain palkat, työn tuottavuuden ja valuuttakurssien vaikutuksen. Jotkut asiantuntijat pitävät vaihtotaseen vajetta tai ylijäämää ja viennin markkinaosuuksien muutosta kansantalouden kilpailukyvyn indikaattoreina.

Kun yrityksen tuote vetoaa kuluttajaan laatunsa tai muiden ominaisuuksiensa takia, kysymys on reaalisesta kilpailukyvystä. Kansantalouden reaalinen kilpailukyky liitetään usein myös kyseisen maan instituutioihin kuten koulutukseen, tutkimukseen ja oikeuslaitoksen toimivuuteen. Taustalla on ajatus, että vahvojen ja tehokkaiden instituutioiden avulla yritykset saavat aikaan kannattavaa tuotantoa. Sveitsiläisen johtajakoulun IMD:n ja Davosin huippuseminaareistaan tunnetun World Economic Forumin globaalit kilpailukykyraportit mittaavat juuri laajasti ymmärrettyä rakenteellista ja institutionaalista kilpailukykyä.

Aiheessa riittää siis vielä pohtimista. Suomenkuvalehti.fi jatkaa kilpailukyvyn käsittelyä 7. helmikuuta.