Mikä mies on Helsingin Sanomien uusi päätoimittaja Mikael Pentikäinen?

Helsingin Sanomat
Teksti
Karri Kokko
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
mikael pentikäinen

Maan suurimman sanomalehden päätoimittaja ei ole kuka tahansa vallankäyttäjä.

Mikael Pentikäinen siirtyy Helsingin Sanomien vastaavaksi päätoimittajaksi oman talon sisältä. Viimeiset kuusi vuotta hän on työskennellyt konsernissa Sanoma Newsin toimitusjohtajana.

Paluu talouden maailmasta journalismin puolelle on merkittävä, mutta mediassa ja yhteiskunnassa kummatkin ovat huomattavia vallankäyttäjiä.

Suomen Kuvalehti julkaisi uudesta mediamogulista Hän-muotokuvan tuoreeltaan maaliskuussa 2004. Vaikka totuus on tässäkin tapauksessa arkisempi, mielikuva jättimäisen mediatalon kulmahuoneen valtiaan asemasta istuu lujassa:

“Sanomien toimitusjohtaja on helppo kuvitella arvovaltaisiin kabinetteihin. Pahimmissa salaliittoteorioissa hänet voidaan laskea mukaan operaatioihin, joissa kaadetaan pääministereitä ja istutetaan Suomea Nato-junaan”, muotokuvan tekijä kirjoitti.

Pentikäinen aloittaa Helsingin Sanomien kustantajana ja vastaavana päätoimittajana huhtikuun alussa Janne Virkkusen jäädessä eläkkeelle.

Päätoimittajan tuleviin huolenaiheisiin kuuluvat myös välittömät haasteet ja uhkakuvat. Miten käy perinteisesti toimitetun, painetun ja maksullisen lehden internetin aikakaudella? Pentikäinen viittasi asiaan viime kesänä laaditussa haastattelussa:

“Huoli on se, että me teemme kustannnustaloissa valtavan määrän sisältöä, ja sitten on toimijoita, jotka hyödyntävät sisältöä maksamatta senttiäkään sisältökustannuksista ja tekevät laajasti omaa liiketoimintaa. Eihän se voi olla oikein.”

Lisää aiheesta:

Viikon Hän: Mikael Pentikäinen (pdf; SK 10/2004)

Sanoma Newsin Mikael Pentikäinen: Netin sisältö ei tule kokonaan maksulliseksi koskaan (SK 14.8.2009)

Kuva Markku Ulander / Lehtikuva