Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kristillisdemokraateissa kuohuu: osa puolueen jäsenistä haluaisi päästä eroon puheenjohtaja Päivi Räsäsestä ja valita hänen tilalleen Sari Essayahin.

Suomen Kuvalehti kirjoitti puolueesta numerossa 33/2011:

 

Kristillisdemokraatit on pienin hallituspuolue ja pienin eduskuntapuolue. Se on epäilemättä myös tuntemattomin eduskuntapuolue.

Useimmilla on käsitys kepuista ja kokkareista. Sossuista ja kommareista. Hurreista ja viherpiipertäjistä. Ja persuista varsinkin. Mutta mitä väkeä ovat puoluekokoukseensa Kokkolaan 19. elokuuta kokoontuvat kristillisdemokraatit? Eihän heillä ole edes vakiintunutta haukkumanimeä.

Monet ehkä tietävät kristillisdemokraattien puolustavan tunnustuksellista uskonnonopetusta sekä vastustavan homo- ja lesboavioliittoja. Abortteja heidän tiedetään vieroksuvan.

Historian tuntijat muistavat, että puolueen edeltäjä perustettiin 1958 vastustamaan maallistumista. Kristilliset ovat yrittäneet torjua muun muassa EU-jäsenyyttä, keskiolutta ja salmiakkikossua. Puolue lukeutui 1970-luvulla Kekkos-vastaiseen oppositioon.

Kristillisdemokraatit nousivat juhannuksen alla hallitukseen. Puheenjohtaja Päivi Räsänen sai painavan sisäministerin salkun. Myös kirkolliset asiat kuuluvat puolueen ainoan ministerin hallinnonalaan.

 

Pienpuolueesta ei ole juuri tehty yhteiskuntatieteellistä tutkimusta.

Osa suomalaisista mieltää kristillisdemokraatit virheellisesti luterilaisen kirkon puolueeksi. Esimerkiksi kymmenettuhannet suomalaiset erosivat viime syksynä kirkosta protestoidakseen Päivi Räsäsen homoista esittämiä näkemyksiä vastaan.

Reaktio oli erikoinen, koska monet kristillisdemokraatit haluavat nimenomaan pitää etäisyyttä liberaalina pitämäänsä kirkkoon. Puoluesihteeri Peter Östman arvioi, että noin 65 prosenttia puolueen aktiivijäsenistä kuuluu evankelisluterilaiseen kirkkoon.

Esimerkiksi vaalikaudella 1987–1991 kristillisten eduskuntaryhmässä oli luterilaiseen kirkkoon kuulumattomia suhteellisesti enemmän kuin missään muussa ryhmässä. He eivät tietenkään olleet ateisteja, vaan kuuluivat kirkon ulkopuolisiin uskonnollisiin yhteisöihin, helluntaiherätykseen ja vapaakirkkoon. Niiden uskontulkinta on usein tiukempi kuin kirkon julistama oppi.

Puolueella on ollut historiansa aikana 35 kansanedustajaa, vain viisi on ollut luterilaisen kirkon pappeja.

Kristillisdemokraatit saanevat vähäistä kannatusta kaikista neljästä luterilaisen kirkon perinteisestä herätysliikkeestä; herännäisyydestä, evankelisuudesta, rukoilevaisuudesta, lestadiolaisuudesta. Osa herätysliikkeisiin kuulumattomistakin kirkon jäsenistä muistanee uurnilla kristillisdemokraatteja.

Lestadiolaisuuden tiukkaoppisimman suuntauksen, vanhoillislestadiolaisuuden edustajat torjuvat kuitenkin kristillisdemokraatit: ”He äänestävät keskustaa tai kokoomusta”, eduskunnasta luopunut ex-puheenjohtaja Bjarne Kallis sanoo.

Kristillisdemokraattien merkittävin kirkon sisäinen tukiryhmä on viides herätysliike. Viidesläisyyden tärkein organisaatio on evankelisluterilainen kansanlähetys. Se perustettiin vuonna 1967 vastustamaan kirkon ja yhteiskunnan vapaamielistymistä. Uskontulkinnassaan tiukka liike nostaa Raamatun kaiken elämän perustaksi. Kansanlähetys ei hyväksy naispappeutta eikä tapakristillisyyttä, vaan korostaa henkilökohtaista uskoontuloa.

”Viidennen herätysliikkeen ja kansanlähetyksen aktiivien osuus on kristillisdemokraattien kannattajissa selvästi suurempi kuin koko kirkon jäsenissä”, Kallis myöntää.

Puheenjohtaja Päivi Räsäsen puoliso Niilo Räsänen on kansanlähetyksen ylläpitämän kansanlähetysopiston rehtori. On epäilty, että kansanlähetys johtaa nykyisin koko puoluetta, ”Räsästen keittiön kautta”.

Puoluesihteeri Östman torjuu epäilyä: ”Kansanlähetys ei ohjaa politiikkaamme, tietääkseni Räsänen ei ole sen jäsen. Kristillisdemokraattien puoluetoimistossa, eduskuntaryhmässä ja viestintäyhtiössä oli vuodenvaihteessa 12 työntekijää. Vain yhdellä oli kansanlähetystausta.”

 

Suuri osa kristillisdemokraattien aktiiveista ja kannattajista lukeutuu siis luterilaisen kirkon ulkopuolisiin, vapaisiin uskonnollisiin suuntiin. Puolue saa tukea muun muassa helluntaiherätykseen ja vapaakirkkoon kuuluvilta.

Etenkin helluntailaiset ovat perinteisesti keskittäneet äänensä kristillisdemokraateille. Kevään vaaleissa kristillisdemokraatit näyttivät menettäneen helluntailaisten ykköspuolueen aseman perussuomalaisille.

Ristin Voitto -lehti on laskenut, että kristillisdemokraateilla oli 35 ja perussuomalaisilla kolme helluntaiherätykseen sitoutunutta ehdokasta. Yhtään kristillisdemokraattien ehdokasta ei valittu, mutta perussuomalaiset saivat läpi kaksi helluntailaista. Arveluttavaa julkisuutta sittemmin hankkinut Teuvo Hakkarainen (ps) pudotti uskonveljensä, ex-puheenjohtajan ja ministerin Toimi Kankaanniemen Keski-Suomen vaalipiirissä. Lisäksi Uudeltamaalta valittiin helluntailainen Mika Niikko (ps).

Kalliksen mielestä jako kirkon jäseniin ja luterilaisen kirkon ulkopuolisiin vapaiden suuntien edustajiin ei ole paras tapa analysoida puolueen kannattajia. Hän suosittaa kolmijakoa: tunnustavat kristityt, uskonnolliset ja muut.

Tunnustaviin kristittyihin kuuluu sekä viidesläisiä että vapaiden suuntien edustajia. Heille uskonto ja kirjaimellinen luottamus koko Raamattuun on elämän tärkein asia: ”Kannattajistamme ehkä kolmannes on tunnustuksellisia kristittyjä. Puolueen kannatus on heidän joukossaan hyvin suuri.”

”Uskonnolliset pitävät kristinuskoa tärkeänä ja yrittävät noudattaa sen oppia. He eivät halua erota kirkosta, vaikka eivät osallistu jumalanpalveluksiin kovin usein. Kristillisen kasvatuksen antaminen lapsille on tärkeää tähän ryhmään kuuluville”, Kallis luettelee. Hänestä yli puolet kristillisdemokraattien äänestäjistä kuuluu uskonnollisiin, joukossa on paljon perinteisiin herätysliikkeisiin lukeutuvia.

Loput kuuluvat Kalliksen luokittelussa ryhmään ”muut”. He äänestävät joko hyvänä pitämäänsä henkilöä tai haluavat kenties tukea lähiseutunsa ehdokasta.

Kristillisdemokraattien aktiivit ja äänestäjät lienevät opillisissa tulkinnoissaan keskimäärin ehdottomampia kuin muita puolueita kannattavat uskovat kansalaiset: ”Kyllä se varmaan noin on. En kuitenkaan leimaisi yhtäkään puolueen kansanedustajana ollutta kiihkouskovaksi”, Kallis sanoo.

Joku voisi luonnehtia yhden kauden kansanedustajaa Vesa Laukkasta kiihkoilijaksi. Hänen kerrotaan yrittäneen käännyttää jopa puoluetovereitaan. Viidesläisyyteen sitoutuva Laukkanen pelkäsi itsekin vahingoittavansa puoluetta. Hän jätti kristillisten eduskuntaryhmän kesken vaalikauden vuonna 1993. Sittemmin mies teki eduskunnan puhe-ennätyksen. EU-jäsenyyttä vastustanut edustaja puhui pöntössä kuusi ja puoli tuntia, siteerasi muun muassa Raamattua.

 

Suomen Kuvalehti tiedusteli sähköpostitse kristillisdemokraattien kaikilta kuudelta kansanedustajalta ja ainoalta europarlamentaarikolta, mihin uskonnolliseen yhteisöön he kuuluvat.

Kaikki kansanedustajat ilmoittivat olevansa luterilaisen kirkon jäseniä.

”Kuulun evankelisluterilaiseen kirkkoon. Herätysliikkeet ovat minulle tuttuja, mutta en ole minkään liikkeen jäsen”, ilmoitti puoluejohtaja Päivi Räsänen.

Sauli Ahvenjärvi ja Jouko Jääskeläinen tunnustautuvat viidesläisiksi: ”Kuulun evankelisluterilaiseen kirkkoon ja toimin viidennessä herätysliikkeessä, mutta olen varsin ekumeeninen. Se johtunee pitkähköstä kokemuksestani politiikassa”, Jääskeläinen pohti.

Sari Palm ja Leena Rauhala viestittivät kuuluvansa evankelisluterilaiseen kirkkoon. Peter Östman lukeutuu lestadiolaiseen Rauhan Sana -yhteisöön.

Europarlamentaarikko Sari Essayah ei kuulu luterilaiseen kirkkoon, vaan helluntaiherätykseen: ”Mietin, mitähän tuumattaisiin, jos vaikkapa Jutta Urpilaisen, Ilkka Kantolan tai Mitro Revon tulisi eritellä aktiivisina kristittyinä seurakuntataustojensa vaikutusta poliittiseen toimintaansa sosiaalidemokraatteina”, Essayah kritisoi kyselyä.

Kristillisdemokraattien vaikuttajat eivät pitäneet kysymyksestä, miten poliitikon edustaman uskonnollisen yhteisön arvot ohjaavat hänen poliittista toimintaansa.

”En koe, että uskonnollisen yhteisöni, evankelisluterilainen kirkko erityisellä tavalla ohjaisi toimintaani”, Räsänen korosti kirkon jäsenyyttään ja epäsuorasti myös tähdensi riippumattomuuttaan viidesläisyydestä ja kansanlähetyksestä.

Ahvenjärvi ja Essayah pitivät kysymystä ”outona”. Ahvenjärvi sanoi, ettei ole vastuussa millekään herätysliikkeelle, vaan äänestäjilleen. Aikuiskastetta harjoittaviin helluntailaisiin kuuluva Essayah taas painotti, etteivät teologiset painotukset, esimerkiksi kastekysymys näy hänen poliittisella agendallaan.

”Kristinusko ei ole poliittinen ideologia, mutta kristillisdemokratia on”, Essayah tiivisti. Kaikki korostivat eri sanoin, että heidän toimintansa arvoperusta on kristinuskossa.

 

Puoluesihteeri Östmanin mukaan ”95 prosenttia puolue-elimissä käytävistä keskustelusta koskee arjen politiikkaa”.

Vuosien 2003–2007 puoluesihteeri Annika Kokko on osin samoilla linjoilla: ”Asioihin perehdyttiin yhteiskunnallisina kysymyksinä ja muodostettiin kanta siltä pohjalta. Jotkut puoluehallituksen jäsenet vetosivat kyllä Raamattuun.”

Kokko päätyi silti jättämään tehtävänsä osin uskontoon liittyvistä syistä. Hän koki, ettei nauttinut puheenjohtajaksi nousseen Räsäsen luottamusta. Kokko epäilee puoluejohtajan pitäneen häntä liian maallisena.

”Uskon, että se oli yksi syy. Kun kävi ilmi, että minä kannatan naispappeutta, minua varoitettiin puhumasta siitä kovaan ääneen. Ehkä Räsänen piti Saria soveltuvampana yhteistyökumppanikseen”, Kokko viittaa seuraajaansa Essayahiin.

Kokoomuslaisen Paasikivi-opiston rehtorina nykyisin toimivan Kokon mielestä kristillisdemokraattisessa puolueessa tapahtui ”valtava muutos”, kun Räsänen nousi puheenjohtajuudesta luopuneen Kalliksen tilalle.

”Kalliksen aikana sallittiin erilaisia mielipiteitä. Räsäsen kaudella puolue on hakenut selkeämmin uskonnollista linjaa. Ei linjanmuutos vain Räsäsestä johdu. Kyllä sillä on puolueaktiivien tukea”, Kokko uskoo.

Myös Kalliksen mielestä puolueen poliittinen profiili on hämärtynyt viime vuosina: ”Tietyt uskonnolliset asiat ovat nousseet erittäin voimakkaasti esiin”, hän sanoo ja tarkoittaa homo-, abortti- ja naispappeuskysymyksiä.

On arvioitu, että Räsänen on reivannut puolueen linjaa lähemmäs kansanlähetyksen arvoja. Puolue on nostanut jyrkkiä homo-, abortti- ja naispappeusnäkemyksiä poliittiseen keskusteluun. Joidenkin käsitysten mukaan Räsänen kuuntelee herkällä korvalla myös äärikonservatiivisen, naispappeutta vastustavan Luther-säätiön mielipiteitä.

Räsänen sanoi Ylioppilaslehden haastattelussa viime syksynä, että hän näkee naispappeuden Raamatun opetuksen vastaiseksi. Puheenjohtaja kuitenkin jatkoi, ettei puolue ota asiaan kantaa.

Kallis pitää hyvänä, että naisiakin vihitään papiksi. Hän kuuluu luterilaiseen kirkkoon, mutta ei mihinkään sen herätysliikkeistä. Kallis pyrki kehittämään kristillisdemokraatteja yleispuolueeksi. Vuoden 2003 eduskuntavaalien alla hän rakenteli jopa poliittista yhteyttä demareihin. Puolue teki historiansa parhaan tuloksen ja sai lähes 150 000 ääntä. Edustajamäärä putosi silti kolmella, eivätkä hallitusovet avautuneet.

Kallis haki kannatusta ensisijaisesti talous-, työllisyys- sekä sosiaali- ja terveyspoliittisilla linjauksilla.

”Kyse oli pikemmin politiikan tekotavasta. Kyllä Räsäsen, Kankaanniemen ja minun sydämissä on varmaan sama usko, vaikka en tehnyt uskontoasioilla politiikkaa samalla tavoin kuin he”, Kallis päättelee.

Östman ei niele kritiikkiä uskonnolla politikoimisesta: ”Olen ollut Saksan kristillisdemokraattien kokouksessa Kölnissä. Suomessa nousisi iso kohu, jos Räsänen vetoaisi puheessaan yhtä usein Raamattuun kuin liittokansleri Angela Merkel siellä teki.”

 

Lähellä kristillisdemokraatteja

Kristillisdemokraatit saa merkittävää kannatusta muun muassa näistä uskonnollisista yhteisöistä:

 

HELLUNTAIHERÄTYS:

• Luterilaisen kirkon ulkopuolinen uskonnollinen yhteisö. Sai alkunsa Yhdysvalloissa 1900-luvun alussa.
• Suomessa noin 45 000 jäsentä.
• Korostaa Raamattua oppinsa perustana.
• Helluntailaiset ovat yleensä luomisopin ehdottomia kannattajia. Ei lapsikastetta, vaan vapaaehtoinen aikuiskaste uskoontulon jälkeen.
• Suomen helluntaiseurakunnissa paljastui lasten seksuaalista hyväksikäyttöä vuonna 2008.

 

VIIDES HERÄTYSLIIKE:

• Viidesläisyys on yleisnimitys ennen ja jälkeen sotien Suomessa syntyneelle herätyskristillisyydelle.
• Sai uutta kannatusta vastustaessaan 1960-luvun vasemmistoradikalismia.
• Viidesläisiä on noin 20 000.
• Toimii luterilaisen kirkon sisällä. Korostaa uudestisyntymistä ja Raamatun hyvän tuntemisen tärkeyttä. Vastustaa naispappeutta.
• Evankelisluterilainen kansan lähetys on osa viidesläisyyttä.

 

VAPAAKIRKKO:

• Luterilaisen kirkon ulkopuolinen uskonnollinen yhteisö. Juuret amerikkalaisissa herätysliikkeissä.
• Suomen vapaakirkko perustettu vuonna 1923.
• Noin 15 000 jäsentä.
• Raamattua pidetään Pyhän Hengen johtamien ihmisten kirjoittamana. Raamatun ilmoitus on ”täydellinen ja lopullinen”.
• Ei lapsikastetta, vaan käytetään uskovien kastetta. Kaste on merkityksetön, mikäli ihmisellä ei ole henkilökohtaista uskoa.

 

Kristillisdemokraattisten vaikuttajien SK:n kyselyyn antamat vastaukset ovat luettavissa kokonaisuudessaan.