Kokoomus haluaa yhä nostaa eläkeikää

eläke
Teksti
Leena Sharma

”Eläkeiän alarajan korottamisella olisi selviä myönteisiä vaikutuksia”, sanoo elinkeinoministeri Jyri Häkämies. Kokoomus ja Sdp ovat edelleen erimielisiä eläkeiästä.

Työurat
Ministerit ovat eri mieltä. Kokoomuksen Jyri Häkämies (vas.) puhuu eläkeiän alarajan noston puolesta, Sdp:n Lauri Ihalaisen mielestä se ei ratkaise keskeistä ongelmaa. Kuva Markku Ulander / Lehtikuva.

SKKeväällä vuonna 2009 silloinen pääministeri Matti Vanhanen (kesk) keksi Rukan hangilla hiihdellessään, että suomalaisten eläkeiän alaraja on nostettava 63 vuodesta 65:een. Seurasi suurta draamaa: ammattiyhdistysliike pillastui, oppositiossa istunut Sdp lietsoi kansaa kapinaan, Vanhanen joutui perääntymään.

Alkoi pari vuotta kestänyt kiivas keskustelu suomalaisten työurista. Viime kevään eduskuntavaalikampanjassa sosiaalidemokraatit ilmoittivat puheenjohtajansa Jutta Urpilaisen suulla, että ”Sdp ei lähde hallitukseen, joka korottaa vanhuuseläkkeen alaikärajaa seuraavalla vaalikaudella”. Kokoomuskaan ei vaalikampanjassaan vaahdonnut eläkeikäasiasta, mutta yleisesti tiedetään, että puolueessa olisi huomattavaa valmiutta eläkeiän nostamiseen.

Hallitusohjelmaan työurista kirjattiin näin:

”Työeläkepolitiikkaa koskevat asiat valmistellaan yhteistyössä keskeisten työmarkkinajärjestöjen kanssa. Valtiovallan ja työmarkkinajärjestöjen kesken on 11.3.2009 saavutettu yksimielisyys 25 vuotta täyttäneen eläkkeellesiirtymisiän odotteen nostamisesta vähintään 62,4 vuoteen 2025 mennessä. Vuonna 2010 odote oli 60,4 vuotta.”

Eläkeiän alarajan korottamisesta hallitusohjelmassa ei puhuta mitään.

Sitten uusi hallitus aloitti ja työurakeskustelu lopahti. Onko ongelma, jota vielä viime keväänä pidettiin monissa puheenvuoroissa Suomen kohtalonkysymyksenä, nyt siis taianomaisesti ratkennut?

Kovat vai pehmeät keinot?

Ei ole, vastaa elinkeinoministeri Jyri Häkämies (kok).

Työurat liittyvät olennaisesti kysymykseen Suomen kestävyysvajeesta. Kestävyysvaje tarkoittaa käytännössä sitä, kuinka paljon valtiolta puuttuu rahaa tulevaisuudessa. Mitä enemmän ja pidempään suomalaiset paiskivat töitä, sitä enemmän valtiolla on tuloja.

Kestävyysvajeen koosta on suuria näkemyseroja. Kukaan ei tiedä tarkkaa summaa, koska tulevaa talouskehitystä on vaikea ennustaa. Joka tapauksessa puhutaan useista miljardeista euroista.

Häkämies arvioi, että akuutti velkakriisi ja työmarkkinaneuvottelut ovat tilapäisesti syrjäyttäneet kestävyysvajekeskustelun, mutta ”niissä ei kummassakaan tätä asiaa ratkaista”.

Samaa mieltä on vihreiden kansanedustaja Osmo Soininvaara:

”Euroalueen kriisi on tunkenut päälle, mutta nyt pitäisi ryhtyä tekemään myös työura-asialle jotain. Ei sen tärkeys ole kadonnut mihinkään, päinvastoin se muuttuu koko ajan tärkeämmäksi. Hallitusohjelma on tältä osin löperö.”

Ja Häkämiehen kanssa samassa ministeriössä istuva työministeri Lauri Ihalainen (sd) komppaa:

”Minun viestini on: tuloratkaisun jälkeen pitäisi jatkaa työtä tämän teeman ympärillä.”

Mutta sitten tuleekin jo erimielisyyksiä.

Työurakeskustelun rintamalinjat voidaan jakaa karkeasti kahtia. Toisella puolella ovat ne, jotka uskovat, että pehmeät keinot, kuten työhyvinvoinnin parantaminen ja sitä kautta ennenaikaiselle työkyvyttömyyseläkkeelle jäävien määrän vähentäminen, pidentää työuria riittävästi.

Toisella puolella ovat ne, jotka pitävät näitä keinoja välttämättöminä ja tarpeellisina, mutta eivät usko, että ne yksin riittävät. Myös virallista eläkkeellesiirtymisikää olisi heidän mielestään korotettava.

”Tutkimukset kertovat, ja itsekin uskon, että eläkeiän alarajan korottamisella olisi selviä myönteisiä vaikutuksia”, Jyri Häkämies toteaa.

”He jotka haluavat sulkea pois eläkeikäkeskustelun, sanovat, että ikä liikkuu jo nyt ylöspäin, että pitää kehittää työelämän laatua. Itse epäilen että laatu-uudistukset eivät riitä: meidän ikääntymislukumme ovat niin vastaansanomattomia. Toivoisin, että tässä asiassa mikään puolue ei löisi kantaansa lukkoon ehdottomilla dogmeilla.”

Soininvaara sanoo saman asian vähemmän hienotunteisesti. Hänen mielestään hallitus on eläkeikäkysymyksessä Sdp:n vaalilupausten vanki.

”Hehän sahaavat omaa oksaansa: sanovat että haluavat puolustaa raihnaista metsuria, joka ei enää jaksa. Mutta nykysysteemissä loppuun palanut metsuri häviää.”

Soininvaara tarkoittaa sitä, että jos eläkeikää nostettaisiin 65-vuoteen, 63-vuotiaana työkyvyttömyyseläkkeelle jäävä metsuri saisi tulevan ajan karttumaa niiltä kahdelta vuodelta, joita ei kykene olemaan työelämässä eli hänen eläkkeensä paranisi nykytasoon verrattuna.

”Ne, jotka eivät aidosti jaksa, heidän eläkkeensä heikkenee Sdp:n politiikan takia. Mutta demareillahan ei ole laskutaitoa oikein koskaan ollut, ja lisäksi Sdp kilpailee perussuomalaisten kanssa siitä, kummat pitävät omia äänestäjiään tyhmempinä.”

SK
Kuva Markus Pentikäinen.

Jaksaminen suurin ongelma

SAK:n entinen pitkäaikainen puheenjohtaja, nyt työministerin salkkua kantava Lauri Ihalainen on luonnollisesti täysin toista mieltä.

”Se mikä nyt laskee keskimääräistä työstälähtöikää 63 vuodesta 60:een on työkyvyttömyyseläkkeelle valuminen”, hän toteaa.

Ihalainen luettelee numeroita: Suomessa on 200 000 ihmistä työkyvyttömyyseläkkeellä ja määrä kasvaa joka vuosi 20 000:lla. Työkyvyttömyyseläkkeelle jäädään keskimäärin 52-vuotiaina.

”Jos tähän valumiseen ei saada muutosta, emme pysty nostamaan työstälähtöikää niin paljon kuin meidän pitäisi. Jos haluamme muutoksia, meidän on puututtava niihin ongelmiin, jotka saavat ihmiset lähtemään ennenaikaisesti eläkkeelle.”

Ihalainen puhuu paljon ”pehmoisista keinoista”: työterveydenhuoltoon, ennakoivaan työhyvinvointiin, osaamiseen, jaksamiseen ja uudelleenkouluttautumiseen liittyvistä asioista. Eläkkeen alaikärajan nostosta hän ei oikein halua edes keskustella.

”Sitä ei mainita hallitusohjelmassa eikä se ole ajankohtainen. Alaikärajan nostaminen ei ratkaise keskeistä ongelmaa eli sitä, että ihmiset eivät todellisuudessa jaksa olla työelämässä pidempään kuin 60-vuotiaiksi.”

Ihalainen muistuttaa, että synkeistä varhaiseläketilastoista huolimatta työurissa on tapahtunut myös myönteistä kehitystä.

Keskimääräinen eläkkeellelähtöikä on noussut vuodesta 2005, jolloin edellinen iso eläkeuudistus tehtiin, puolitoista vuotta. Ikääntyneiden työvoimaosuudet ja työllisyysasteet ovat kohonneet nopeasti. 55-64 -vuotiaiden työvoimaosuus oli vuonna 2010 noin 14 prosenttiyksikköä korkeampi kuin vuosituhannen taitteessa, ja käyrä näyttää ylöspäin myös tänä vuonna.

”Jos 55-64-vuotiaiden työllisyysaste nousee tätä vauhtia seuraavat kymmenen vuotta, niin aika hyvin ollaan menossa 62 vuoden tavoitetta kohti.”

Myös parisen viikkoa sitten saavutetussa ”uuden ajan tupossa” on listattu joitain keinoja, joilla työssä jaksamista, ja sitä kautta työurien pidentämistä, edistetään.

Nyt yritetään muun muassa luoda järjestelmä, jossa työntekijät voivat osallistua vuosittain kolmen päivän ajan osaamista lisäävään koulutukseen.

”Eihän se kaikkea ratkaise, mutta on kuitenkin parempi kuin nolla päivää vuodessa”, Ihalainen pohtii. Hän haluaisi kehittää myös lomautusjärjestelmää.

”Sitä on jo muutettu niin, että jos tulee pidempikestoisia lomautuksia, voi lähteä kouluttamaan itseään, eikä tarvitse maata passiivisena kotona. Systeemiä pitäisi edelleen laajentaa ja ottaa ehkä mukaan joitain kannustimia.”

Ihalaisen mielestä työläiset eivät kaipaa lisää ”passiivista vapaa-aikaa”, vaan työn ja koulutuksen vuorottelua, aikaa ammattipätevyyden parantamiseen työsuhteesta käsin.

”Palkkatyön käsitettä pitäisi avartaa niin, että koulutuksen koetaan olevan osa työsuhdetta.”

Ehdoton ay-liike

Ihalainen toteaa, että hallitusohjelman kirjaukset olivat kokoomuksen ja Sdp:n yhteinen tahto. Hän oli itse neuvottelemassa juuri työurista. Säätytalolla oli myös vahva työmarkkinajärjestöiden edustus.

”En usko, että poliitikot haluavat tulevaisuudessakaan hoitaa eläkekysymyksiä ohi työmarkkinajärjestöjen”, Ihalainen arvioi.

Juuri niin. Vaikka poliittinen vasemmisto jossain vaiheessa taipuisikin eläkeiän alarajan korottamiseen, työntekijäjärjestöt ovat viimeisenä kantona kaskessa. Keskusjärjestöillä on varastoissaan satojatuhansia rintanappeja, joissa luku 65 on ruksattu yli.

Ne voidaan kaivaa koska tahansa esiin.

Elinkeinoministeri Häkämieskin tietää ammattiyhdistysliikkeen asenteen.

”Onhan tämä hyvin vaikea kysymys, mutta tosiasia on, että niillä rintanapeilla julkisen talouden vaje ei kuroudu umpeen.”