Jorma Inki: 1990-luvun laman pääsyy ei ollut idänkaupan romahdus
Seuraavassa entinen suurlähettiläs ja UM:n idänkaupan toimiston päällikkö Jorma Inki vastaa toimittaja Kustaa Hulkolle, joka etsi syitä 1990-luvun lamaan erikoisesta idänkaupasta:
Suomen Kuvalehden toimittaja Kustaa Hulkko vetää mielestäni mutkat aivan liian suoriksi.
1990-luvun laman pääsyy oli minun ja monen muunkin mielestä ns. ”vahvan markan politiikka”, jossa aikaisemmin kovin säännelty valuuttahallinto äkkiä vapautettiin – paitsi itse valuuttakurssia.
Koko valtakunta Joensuun kaupunkia myöten teki velkaa ulkomaan valuutassa, jossa korko oli alhainen, mutta markan kurssi pidettiin väkisin (Suomen pankin ja sitä tukeneen presidentin voimin) epärealistisen korkeana. Tämähän teki pian viennin vaikeaksi ja tuonnin liian halvaksi. Yrityksiä alkoi kaatua kuin seinää.
Tähän hallitus valtiovarainministerin hahmossa alkoi sitten reagoida ”säästöillä”, kun valtionkaan raha ei enää riittänyt. Taas kaatui yrityksiä, alun perin terveitäkin.
Lopulta oli kuitenkin pakko devalvoida melko reippaasti. Joensuulaiset ja monet muutkin saivat huomata, ettei velkoja pystyttykään enää hallitsemaan. Alkoi ketjureaktio, jossa velkojen pantit ja takaukset menettivät arvonsa ja firmojen lisäksi vielä suuri joukko yksityishenkilöitä joutui maksuhäiriöisen asemaan.
Tämän kehityksen aikoina myös idänkaupan clearing-järjestelmä loppui, ja se kyllä syvensi ongelmia entisestään. Pääsyyksi sitä en kuitenkaan halua katsoa.
Suomen pankki ja sen idänkaupasta johtokunnassa vastannut Pentti Uusivirta (ja kyllä myös ystäväni Kari Holopainen) olivat jo 1980-luvun alkupuolelta ehdottaneet seuraavantapaisia toimia, joita neuvotteluissa venäläisten kanssa ajettiinkin yhteisymmärryksessä UM:n kauppapoliitikkojen kanssa:
1. Clearing-tilin saldolle (kun Suomi oli saamamiehenä) olisi saatava edes korko. Tähän venäläiset jossain vaiheessa suostuivatkin ainakin osaksi.
2. Clearing-tilin saldo olisi maksettava jonkin ajan kuluttua pois vaihdettavissa valuutoissa. Tätäkin ajettiin vuodesta toiseen, mutta ei saatu sellaisenaan onnistumaan, vaikka öljyn ns. välityskaupat olivat ajatuksellisesti lähellä sitä.
3. Lopulta varsinkin Suomen pankin taholta alettiin vaatia, että sinänsä muualla jo tuntematon clearing-kauppa olisi muutettava vapaavaluuttapohjaiseksi. Tämäkin periaatteessa hyväksyttiin tavoitteeksi, joskin muutoksen ajoitusta pyrittiin lykkäämään mm. juuri TEVANAKE-työllisyyttä ajatellen.
On siten virheellistä väittää, että vain Kari Holopainen olisi varoittanut ”pilarien murtumisesta”. Kyllä clearingin tilannetta ja siitä luopumista pohdittiin vuosikaudet myös hallituksen puolella ja jopa venäläistenkin kanssa.
Suomen ensin haudottua aloitetta aikansa, venäläiset lopulta lopettivat järjestelmän kertaheitolla sekä Suomen että kaikkien muidenkin kumppaniensa kanssa. Suomessa oli luultu, etteivät venäläiset olisi tähän vielä oman etunsakaan vuoksi valmiita, mutta toisin kävi. Siinä siis ”yllätys Suomen establishmentille”.
Olen joskus 1985 tehnyt clearing-kaupasta puheenpohjat yht’aikaa sekä silloiselle pää- että ulkoministerille. Kumpikin piti aivan erilaiseksi viritetyn puheensa melko muuttumattomana. Hallitus oli silloin huolissaan muun muassa TEVANAKE-ihmisten työllisyydestä. Tuonnin lisäämistäkin pohdiskeltiin, vaikkei todellisia ratkaisuja ollutkaan näköpiirissä.
Lopuksi haluan lausua, että käsittääkseni Suomen ja Neuvostoliiton kauppa oli aina Suomelle edullista. Sitä johti todellisuudessa enemmän Suomi ja sen ketterä teollisuus kuin ikinä Neuvostoliitto. Mitä jäi clearingin loppuessa saldona yli, oli jokseenkin olematon mittatappio kokonaisuuteen verrattuna. Ja sekin saldo on jo vuosia sitten maksettu.
Jorma Inki
Kirjoittaja on entinen suurlähettiläs ja UM:n idänkaupan toimiston päällikkö 1980-85.
Muualla netissä
Kustaa Hulkon kirjoitus idänkaupasta (Suomenkuvalehti.fi 1.11.2010)