Jacob Söderman vaalirahasotkusta: Salailun paljastaminen "oli median suurimpia urotekoja"

lait
Teksti
Jyrki Jantunen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
vaalirahasotku

Eduskunta aloittaa syyskauden hyväksymällä vaatimattoman tiukennuksen vaalirahoituslakiin. Kansanedustaja Jacob Söderman (sd) ylistää toimittajia vaalirahasalailun paljastamisesta.

Eduskunta päätti kesäkuussa uudistaa vaalirahalakia. Kansanedustajat palaavat tällä viikolla lomalta ja hyväksyvät lakimuutoksen toisessa äänestyksessä.

Perustuslakivaliokunnan varapuheenjohtaja, entinen eduskunnan ja Euroopan oikeusasiamies Jacob Söderman (sd) pitää uudistusta vaatimattomana, mutta ylistää toimittajia vaalirahasalailun paljastamisesta.

“Tämä oli Suomen median suurimpia urotekoja minun elämäni aikana.”

Lakia tiukennetaan syksyn kuntavaaleihin niin, että jo tuhannen euron lahjoitukset on eriteltävä. Aiemmin raja oli 1700 euroa.

Vaalirahailmoituksessa on selostettava myös kampanjan kulut: kuinka paljon rahaa on mennyt erityyppiseen mainontaan, mainonnan suunnitteluun ja vaalitilaisuuksiin. Tähän asti kokonaiskulujen ilmoittaminen on riittänyt.

Vaalilain kokonaisuudistusta valmistelee paraikaa oikeusministeriön asettama työryhmä, mutta Söderman olisi halunnut jo nyt voimaan astuvaan osauudistukseen valvonnan ja rangaistukset.

“Lakiin olisi hyvin voitu lisätä vaatimus, jonka mukaan oikeusministeriön tulee valvoa, että ilmoitukset tehdään ajallaan ja lain mukaisina. Samoin lain tahallisesta tai törkeästä laiminlyönnistä olisi voitu säätää sakkorangaistus.”

Braxilla
liian kiire

OikeuskansleriJaakko Jonkka vaati kesällä oikeusministeriöltä selvityksen ja lisäselvityksen siitä, miksei ministeriö ole puuttunut vaalirahoituslakiin liittyviin epäkohtiin. Jonkka on myös pyytänyt kahta entistä oikeusministeriä, Johannes Koskista (sd) ja Leena Luhtasta (sd), perustelemaan toimiaan asiassa.

Söderman kritisoi nykyistä oikeusministeriä:

Tuija Brax on valtavan osaava, mutta hän puuhaa aivan liian montaa asiaa, kuten täysin turhaa perustuslain tarkistamishanketta. Luulen, että hän ei ole yksinkertaisesti ehtinyt paneutua vaalirahoitukseen riittävästi.”

Södermanin mielestä oikeusministeriö valvoo aina lain toteutumista. Se olisi voinut antaa tiukempia ohjeita ja pyytää täydentämään ilmoituksia, joista näki suoralta kädeltä, etteivät ne vastanneet vaatimuksia.

“Oikeusministeriö ei ole valvonut riittävästi, koska virkamiehet ovat asennoituneet niin, että antaa edustajien vastata itse. Päävastuullinen virkamies (vaalijohtaja Arto Jääskeläinen) on antanut muutamia hyvin kyynisiä lausuntoja edustajista. Tietysti aina jos rupeaa pyytämään lisäselvityksiä, syntyy ikäviä välikohtauksia.”

Virkamiehet
vastahankaisia

Södermanin mielestä Suomi tulee täysin jälkijunassa, jos vaalirahoituksen avoimuutta verrataan muuhun Eurooppaan.

“Meillä on vaan uskottu, että olemme niin hirveän rehellisiä, että säännöt ovat tarpeettomia.”

Suomessa on totuttu muutamiin käytäntöihin, joita ei pidetä lahjuksina. Sellaisia ovat esimerkiksi kuuluisat Lapin seminaarit.

“Parin päivän täysi ylöspito, aamulla muutama luento, saunotaan ja juodaan. Toki siellä liikkuu paljon tietoa, mutta syntyy myös riippuvuuksia. Kuten muistakin matkoista. Oikeusasiamiehenä panin kerran virkamiehen syytteeseen siitä, että hän oli vastaanottanut matkan. Monet pitivät hyvin pikkumaisena, ettei saanut lähteä Pariisiin katsomaan jalkapalloa.”

Nyt toteutettava – monen mielestä riittämätön – uudistus lyötiin lukkoon nopealla aikataululla vaalirahakohun jälkimainingeissa.

“Se oli kai ainoa vaihtoehto, josta puolueet pääsivät sopuun. Puoluejohtajat olivat ilmeisesti valmiita jonkinlaisiin rangaistussäännöksiin, mutta (vaalirahoituksen selvitysmies) Lauri Tarasti oli pitänyt palopuheen sanktioita vastaan.”

Södermanin mielestä vanhassa suomalaisessa virkamieskunnassa elää pelko poliittisten taisteluiden siirtymisestä tuomioistuimiin.

“Tarastikin on pitkälti sitä mieltä. Tosin perustuslakivaliokunnassa puhuessaan hän oli jo selvästi tullut mietteliäämmäksi, ehkä hän pikkuhiljaa siirtyy moderniin aikaan.”

Euroopan neuvoston korruptionvastaisen elimen Greconmielestä Suomessa pitäisi vahvistaa poliittisen rahoituksen riippumatonta valvontaa: sekä oikeusministeriön että kunnallisten keskusvaalilautakuntien suorittamaan valvontaan liittyy riskejä. Oikeusministeriö on valtioneuvoston osa, ja pienissä kunnissa vaalilautakunnat saattavat koostua vain yhden puolueen jäsenistä.

Söderman ehdottaa Grecon hengessä ratkaisuksi puolueetonta elintä, joka valvoisi ilmoituksia.

“Siihen tarvittaisiin vain kolme jäsentä, tuomareita, vanhoja poliiseja tai muuten kunnon ihmisiä, joihin luotettaisiin ja joilla ei olisi poliittisia sidonnaisuuksia. Poliisi tutkisi vaalirahailmoituksia vain, jos elin pyytäisi.”

Sopiva sanktio olisi Södermanin mielestä sakko. Hän uskoo, että tuomituksi tuleminen on poliitikolle niin noloa, että sakko puree. Todella törkeissä tapauksissa siirrytään joka tapauksessa lahjusrikosten ja kovempien rangaistusten puolelle.

Lahjoittajat
vetäytyvät

Puolueiden “kilpavarustelu” vaalien alla on lisääntynyt huimasti. Samoin yksityisen rahan osuus poliittisessa toiminnassa.

Söderman muistuttaa, että vaikka maalitauluksi on joutunut lähinnä keskustaa lähellä oleva Kehittyvien maakuntien Suomi, vastaavia tukiyhdistyksiä on Suomessa todella paljon.

“Toki KMS on konstruktiona aikamoinen järjestelmä, joka sopisi paremmin Latinalaiseen Amerikkaan kuin Suomeen”, Söderman kuittaa.

“Rkp:llä on Stiftelsen för det tvåspråkiga Finland -säätiö, jossa istuu puolueen kolme vanhaa puheenjohtajaa ja kolme elinkeinoelämän edustajaa. He keräävät rahaa ja sanovat, että tässä ei voi olla mitään väärää, koska puolue ei tiedä, mistä rahat tulevat ja se ei ole harmaata rahaa. Pitäisi säätää laki, että tällaiset säätiöt olisivat myös velvollisia avaamaan tilinsä.”

Södrman uskoo kuitenkin, että kevään kohu muuttaa tilannetta. Jo kunnallisvaaleissa.

“Uskon julkisuuden vaikuttavan siihen, että kustannukset putoavat, mikä on hyvä asia. Ne ovat nousseet mahdottomuuksiin.”

KMS:n yksi rahoittaja, liikemies Toivo Sukari on jo ilmoittanut, ettei anna kunnallisvaaleissa kenellekään penniäkään.

Söderman uskoo, että monet muutkin taustahahmot sulkevat kukkaronnyörinsä.

“Toivottavasti ainakin sellaiset, joilla on ollut vilppiä mielessä.”

Teksti
Leena Sharma

Kuva
Kaisa Rautaheimo

Lue lisää SK:sta 36/2008 (ilm. 5.9.2008)

Lisää aiheesta
Vaalirahasotku: Mauri Pekkarisesta kantelu oikeuskanslerille (SK netti 28.8.2008)
Nokittelu vaalirahasotkun selvitystavasta jatkuu (SK netti 11.6.2008)
Kehittyvien maakuntien Suomea: Kyösti Kakkonen ja Toivo Sukari (SK netti 30.5.2008)
Itse aiheutettu päänsärky (SK netti 29.5.2008)
Tapani Yli-Saunamäki: Syntyikö Suomeen juuri toimintamme seurauksena porvarihallitus? (SK netti 23.5.2008)

Keskustelu
Voiko suomalaispoliitikkoja ostaa?

PolKom.fi
Politiikan ajankohtaisblogiin PolKom.fiin pääset tästä