Helsingin Energia ei huoli Fortumin kaukolämpöputkea

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Helsingin Energian toimitusjohtaja Seppo Ruohonen toivoo, etteivät tulevat hinnankorotukset karkota kaukolämpöasiakkaita. Kaupunki kurkottaa kohti entistä ekologisempaa toimintaa ja asettaa saman tavoitteen myös voimalaitokselle.

Seppo Ruohonen
Helsingin Energian toimitusjohtaja Seppo Ruohonen toivoo, etteivät tulevat hinnankorotukset karkota kaukolämpöasiakkaita. Kuva Markus Pentikäinen

Helsingin Energian tulevaa energiahuoltoa koskeva suunnitelma on parhaillaan lausuntokierroksella. Pidättekö suunnitelmaa järkevänä ja toteuttamiskelpoisena ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi, toimitusjohtaja Seppo Ruohonen?

“Valtuusto on asettanut meille uusiutuvaa energiaa, päästöjä sekä energiatehokuutta koskevat tavoitteet. Tämä on yksi vastaus siihen, kuinka ne voidaan toteuttaa.”

Ohjelmassa sitoudutaan voimakkaasti bio- ja tuulienergian lisäämiseen. Kuinka sitä aletaan toteuttaa käytännössä?

“Alamme lisätä tuulivoimaa osakkuusyhtiöidemme kautta. Hanasaaren ja Salmisaaren voimaloihin rakennetaan 2013-2016 biomassan kaasutusjärjestelmät. Kaasu ohjataan kivihiilikattiloihin, joissa sen osuus nousee lähes 40 prosenttiin.”

Mistä kaupunki hankkii biomassan?

“Meidän on luotava kokonaan uusi järjestelmä. Joudumme harkitsemaan tarkasti, missä muodossa biomassaa hankitaan ja mihin se varastoidaan, koska se vaatii tilaa. Tarvitsemme myös yhteistyökumppanin.”

Kysymys on valtavista, jopa kolmen miljardin euron investoinneista. Mitä tämä merkitsee kuluttajien kannalta? Paljonko energian hinta nousee?

“Tarkkoja lukuja on hankala esittää, mutta on selvää, että ilmastonmuutoksen torjunta nostaa kaikenlaisen energian hintaa.”

Kaukolämmön hintaan on ennustettu jopa 50 prosentin korotusta. Onko tämä väistämätöntä?

“Se on konsultin tekemä arvio. Korostan, että kysymyksessä on yksi laskelma, jossa oletetaan, että tietyt hankkeet toteutuvat. Biomassan käsitteleminen edellyttää mutkikkaita järjestelyitä, jotka tulevat huomattavan kalliiksi.”

Yli 90 prosenttia Helsingin kiinteistöistä kuuluu kaukolämmön piiriin. Julkisuudessa on epäilty, että hintojen nousu karkottaisi asiakkaat. Onko tämä todellinen uhka?

“On tietysti vaihtoehtoisia lämmitysvaihtoehtoja. Toivottavasti ne mitoitetaan riittävän kattaviksi, sillä kaukolämpö soveltuu huonosti vara- tai täydennyslämmön lähteeksi. Kaukolämpöjärjestelmä rapautuu, jos meidän tehtäväksemme jää vain huippupakkasten hoitaminen.”

Helsingin Energia tuloutti viime vuonna yli 300 miljoonaa euroa Helsingin kaupungin kassaan. Onko kaukolämpö ylihinnoiteltua?

“Ei ole. Helsingin Energian kaukolämmön hinta on erittäin kilpailukykyinen, se on Suomen edullisimpia. Kannattavuutemme perustuu sähkön ja lämmön yhteistuotantoon, joka tuo kustannustehokkuutta.”

Tulevaisuudessa Helsingin Energia ei pysty ilmeisesti enää tukemaan Helsingin taloutta yhtä paljon?

“Nämä ovat kaksi eri asiaa. Me toimimme niiden tavoitteiden ja reunaehtojen mukaisesti, jotka meille asetetaan.”

Fortum on tarjonnut suunnitteilla olevasta ydinvoimalasta kaukolämpöputkea Helsinkiin. Ette ole kuitenkaan innostunut hankkeesta?

“Valtuusto velvoittaa meidät nostamaan uusiutuvan energian osuuden 20 prosenttiin. Ydinvoima etäännyttäisi meidät tästä tavoitteesta. Se ei ole uusiutuvaa energiaa, vaikka se ei aiheutakaan päästöjä. Sitä paitsi koko Helsingin lämpökuorman sijoittaminen yhden ratkaisun ja yhden putken varaan olisi melkoinen riski.”