Fiva pyysi Fortumilta selvitystä Fennovoima-tiedottamisesta: Sisältö jäänee salaisuudeksi

Uutisanalyysi: Noin 120 000 sijoittajaa voi vain arvailla, mikä käänsi Fortum-johdon pään Fennovoima-asiassa.

Fennovoima
Teksti
Mikko Niemelä

Sähköyhtiö Fortumin tiedottaminen yhtiön osallistumisesta Fennovoima-hankkeeseen aiheutti hämmennystä elokuussa 2015.

Fortum kertoi 5. elokuuta 2015, että se on päättänyt osallistua 6,6 prosentin osuudella Fennovoiman ydinvoimalahankkeeseen.

Fortumilla on noin 120 000 yksityistä sijoittajaa, jotka omistavat yhtiöstä hieman vajaat puolet. Suomen valtiolla on enemmistöosuus osakkeista. Sijoittajille ilmoitus ydinvoimahankkeeseen lähdöstä tuli yllätyksenä.

Vielä reilu kuukausi aiemmin, 24. kesäkuuta 2015, Fortum kertoi markkinoille, ettei se osallistu Fennovoima-hankkeeseen, jos  yhtiön vesivoimahanke Venäjällä ei etene. Fennovoima-hankkeen osapuoli Rosatom olisi Fortumin kumppani venäläisessä vesivoimassa. Sama viesti oli kerrottu myös joulukuussa 2014.

Fortumin vesivoimahanke ei edennyt Venäjällä vuonna 2015, eikä se ole edennyt sen jälkeenkään.

Suomen Kuvalehti haastatteli elokuussa 2015 Osakesäästäjien keskusliiton puheenjohtajaa, professori Timo Rothoviusta, jonka mielestä Fortumin tiedottaminen oli harhaanjohtavaa. Samaa mieltä olivat useat analyytikot ja sijoittajat.

Suomen Kuvalehti kysyi asiasta tuolloin myös Finanssivalvonnalta (Fiva). Viranomainen suostui kommentoimaan vain yleisellä tasolla ja viittasi arvopaperimarkkinalakiin. Laki lähtee siitä, että tiedottamisen pitää olla johdonmukaista.

Selvä tapaus, moni ajatteli. Fortum joutuu selittämään epäloogista tiedottamistaan ennemmin tai myöhemmin.

 

Fortumin Fennovoima-asia ponnahti takaisin julkisuuteen kolmen vuoden hiljaiselon jälkeen elokuussa 2018.

Toimittajien Matti Mörttisen ja Lauri Nurmen Sauli Niinistö Mäntyniemen herra -kirjassa (Into) väitetään, että presidentti Niinistö teki pääministeri Juha Sipilälle (kesk) ja Fortumin hallituksen puheenjohtajalle Sari Baldaufille tiettäväksi tilanteen vakavuuden: Suomen ja Venäjän valtiolliset suhteet olisivat vahingoittuneet, jos Fortum ei olisi pelastanut Fennovoima-hanketta.

Aiemmin ydinvoimahanke oli kokenut valtavan nöyryytyksen, kun selvisi, että Migrit Solarna Energijan 158 miljoonan euron sijoituksen taustalla oli parikymppinen opiskelija ja juuri yliopistosta valmistunut nuorukainen.

Nuori kroatialaiskaksikko oli tehnyt rahoitusjärjestelyt venäläispankin kanssa ja jäljet yhtiön taustalla johtivat suuriin venäläisyhtiöihin. Seitsemän miljardin jättimäinen energiahanke Pyhäjoella joutui naurunalaiseksi.

 

Mörttisen ja Nurmen kirjan väitteiden innoittamana Suomen Kuvalehti teki uuden tietopyynnön Finanssivalvonnalle liittyen Fortumin Fennovoima-tiedottamiseen.

Muutama päivä tietopyynnön jälkeen Fiva lähetti SK:lle asiakirjan, josta käy ilmi, että viranomainen on pyytänyt Fortumilta selvitystä sen tiedottamisesta Fennovoiman ydinvoimalahankkeeseen osallistumisesta.

Asiakirjan mukaan Fortum on toimittanut selvityksen 11. syyskuuta 2015, minkä jälkeen yhtiöltä on pyydetty vielä lisäselvitys. Se saapui Fivalle 4. marraskuuta 2015.

Finanssivalvonta piti Fortumin antamia selvityksiä riittävinä, eikä asiasta aiheutunut jatkotoimenpiteitä.

Valitettavasti asiakirjojen koko sisältö jää todennäköisesti Finanssivalvonnan ja Fortumin väliseksi, sillä viranomaisen ja pörssiyhtiön välinen kirjeenvaihto tiedotusepäselvyyksissä luokitellaan yleensä salaiseksi.

Käytännössä Fiva ottaa yhteyttä Fortumiin ja kysyy, mitä kohtia selvityksestä voidaan julkaista. Fortum voi halutessaan kieltää julkaisun yrityssalaisuuteen vedoten. Fortum-selvitysten yksityiskohtia eivät tällöin saa tietää yleisö eivätkä 120 000 Fortum-sijoittajaa. Reilua?

Tästä viranomaiskäytännöstä huolimatta Suomen Kuvalehti teki uuden tietopyynnön, jossa pyydettiin Fortumin selvityksiä nähtäväksi.

Finanssivalvonta vastasi käyvänsä läpi materiaalin julkisuuden ja palaavansa mahdollisimman pian kahden viikon kuluessa. Nyt saatu salaiseksi luokiteltu asiakirja annettiin SK:lle, koska sitä ei luokiteltu enää salaiseksi.

 

Mörttisen ja Nurmen kirjapaljastusten jälkeen presidentti Niinistö on kiistänyt painostaneensa Fortumin johtoa Fennovoima-asiassa.

Asiasta on käyty semanttista keskustelua ja Iltalehdelle antamassaan haastattelussa Niinistö kertoi keskustelleensa asiasta Venäjän presidentin Vladimir Putinin kanssa.

Niinistön mukaan Fortum on kuitenkin tehnyt itsenäisen päätöksen Fennovoima-hankkeeseen osallistumisesta. Näin ovat sanoneet myös Fortumin Sari Baldauf ja pääministeri Juha Sipilä.

 

Oikaisu

Juttu julkaistu 21. elokuuta kello 11.15. Juttua muokattu kello 12.10. Poistettu sana lakirikkomuksista ja korvattu se sanalla tiedotusepäselvyyksissä.

 

Jutun kirjoittaja on piensijoittaja, joka omistaa Fortumin osakkeita.