Fennovoima-farssi: toinen Migrit-omistajista parikymppinen opiskelija
Uutisanalyysi: Migrit-sepustukset eivät menneet läpi ministeriössä.
Tätä osattiin ounastella.
Työ- ja elinkeinoministeriössä (TEM) tehtyjen selvitysten perusteella ei ole varmistuttu siitä, että määräysvalta kroatialaisessa Migrit Solarna Energija -yhtiössä olisi henkilöillä, joiden asuin- tai kotipaikka on EU:n tai EFTA-maiden alueella.
Ministeriön epävarmuuden ymmärtää, kun silmäilee kroatialaisyhtiöstä tehtyä selvitystä, jonka Suomen Kuvalehti pyysi ministeriön kirjaamosta nähtäväksi.
Selvityksessä käy ilmi muun muassa tilinpäätöstiedot, työntekijät, rahoitusjärjestelyt, omistajat ja yhtiön historiatiedot.
Huomio kiinnittyy omistajiin.
Migrit Energija on perustettu vuonna 2012 Mikhail Zhukovin toimesta. Selvityksen mukaan Zhukovilta yhtiö on ”siirtynyt” Grigory Edelille ja sen jälkeen Edelin ja Maxim Soloshcanskiyn yhteisomistukseen.
Molemmat omistavat yhtiöstä 50 prosenttia. Samainen yhtiö omistaa kokonaan myös tytäryhtiö Migrit Solarna Energijan.
Selvityksestä käy ilmi, että Edel on 27-vuotias Kroatian kansalainen, joka on valmistunut vuonna 2013 brittiläisestä Warwickin yliopistosta. Tutkintonimike on Master of Science.
Toinen omistaja on Maxim Soloshcanskiy, joka on 21-vuotias opiskelija. Hän asuu Yhdysvalloissa ja opiskelee Bostonin yliopistossa markkinointia ja taloustiedettä. Soloshcanskiy kansalaisuudeksi ilmoitetaan Kroatia.
Selvityksestä on pyyhitty pois (liikesalaisuuden piiriin kuuluvaa tietoa) esimerkiksi, mistä muista yhtiöistä Edel ja Soloshcanskiy omistavat osuuksia.
Fennovoima-hankkeen rahoitusjärjestelyt, joiden suuruus on Migritin osalta ainakin 158 miljoonaa euroa, Edel ja Soloshcanskiy ovat sopineet venäläisomisteisen Sberbank Europe AG:n kanssa. Aika hyvin 27- ja 21-vuotiailta kroatilaisilta.
Fennovoiman suuromistajan eli Voimaosakeyhtiö SF:n toimitusjohtaja Elina Engmanin allekirjoittamassa selvityksestä todetaan, ettei Voimaosakeyhtiölle ole ilmennyt suoraa tai epäsuoraa vaikutusvaltaa Migritin omistajien ja julkisuudessa olleiden venäläisten Intekon ja Titan-2 yhtiöiden välillä.
Se ei käy selville, miten Engman ja kumppanit ovat tähän päätelmään tulleet.
Engmanin vakuutteluista huolimatta Migrit-selvitykset eivät vakuuttaneet ministeriötä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että Fennovoima-hanke olisi kuopattu. Asia siirtyy elinkeinoministeri Olli Rehnin (kesk) harkittavaksi.
Hänen on päätettävä, onko hanke edelleen yhteiskunnan kokonaisedun mukainen. TEM on konsultoinut asiassa muun muassa oikeuskansleria.
Fennovoima-selvityksen lisäksi TEM pyysi tietoja Migrit-yhtiöstä eri viranomaistahoilta sekä Suomessa että Kroatiassa ja teetti siitä lisäksi selvityksen Ernst & Youngilla.
Fennovoima-farssin voi pelastaa enää Fortum, joka vetäytyi jo kertaalleen koko sopasta. Raha kuitenkin ratkaisee, sillä noin 7 miljardin euron voimalahankeesta ei hevin luovuta.