Finnair ei ole ainoa: Valtio-omistaja katsoo sivusta, kun yhtiöt maksavat paheksuttuja jättieläkkeitä
Uutisanalyysi: Yli kaksi kolmesta valtio-omisteisesta pörssiyhtiöstä maksaa toimitusjohtajalle lisäeläkettä, jota valtio-omistaja ei hyväksy.
Valtio-omistaja on koko ajan tiennyt, että sen lentoyhtiö Finnair aikoi jälleen ottaa käyttöön toimitusjohtajan lisäeläkkeen, josta yhtiö ilmoitti suurieleisesti luopuvansa vain pari vuotta aikaisemmin.
Valtio-omistaja on ilmeisesti koko ajan tiennyt senkin, että lähes kaikki sen omistamat pörssiyhtiöt käyttävät tätä palkitsemismuotoa.
Siitä huolimatta valtion omistajaohjauksesta vastaava työ- ja elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk) vakuutti olevansa täysin yllättynyt, kun laajaan julkisuuteen tuli viime viikolla Helsingin Sanomien kautta tieto Finnairin toimitusjohtajan Pekka Vauramon lisäeläkkeestä, joka nostaa Vauramon kompensaatiokustannuksia noin 130 000 eurolla vuodessa.
Julkisuudessa asiasta oli kerrottu jo paljon aikaisemmin.
Suomen Kuvalehden verkkosivuilla Vauramon lisäeläkettä käsiteltiin kahdessa laajassa jutussa helmikuussa 2017. Finnairin verkkosivuille maininta uudesta palkitsemismuodosta ilmaantui vähin äänin elokuussa 2016.