Destian kriisi: Tästä syystä hallitus lähti

Destia
Teksti
Kustaa Hulkko
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Eeva-Liisa Virkkunen
Eeva-Liisa Virkkunen johti Destian eronnutta hallitusta. Kuva Markus Pentikäinen.

Tierakentaja Destian hallitus on eronnut. Ero johtuu muun muassa siitä, että hallituksen katsotaan epäonnistuneen, kun se valitsi yhtiön johtoon Jukka Laaksovirran. Laaksovirran on todettu ylittäneen velvollisuutensa toimitusjohtajana. Hän on myös jättänyt kertomatta yhtiön hallitukselle toimistaan eli laiminlyönyt tiedotusvelvollisuuttaan. Ylen mukaan Destian yhtiökokous on päättänyt hakea Laaksovirralta yhtiölle aiheutetun vahingon korvaamista.

Destian kriisikesän 2009 tapahtumat:

  • 27.5. Ylen A-studio kertoi, että toimitusjohtaja Jukka Laaksovirta oli järjestänyt Destian sopimuksia yhtiölle, jonka hän omisti yhdessä ystävänsä Markku Saarikankaan kanssa.
  • 29.5. Laaksovirta sai potkut. Ero tuli voimaan heti. Tilalle tuli varatoimitusjohtaja Hannu Kulju. Destia ilmoitti selvittävänsä epäselvyyksiä asianajotoimisto Merilammen ja KHT-yhteisö Deloitten avulla.
  • 2.6. Helsingin Hakamäentien tunneli avattiin. Kysymyksessä on Destian historian suurin urakka, 100 miljoonaa euroa.
  • 5.6. Destian hallitus kertoi selvittävänsä A-studion väitteet poliisin kanssa.
  • 26.6. Laaksovirta ja Saarikangas vangittiin epäiltyinä törkeästä petoksesta ja väärennyksestä.
  • 6.7. Heidät vapautettiin.
  • 23.7. Destia hallitus jätti poliisille tutkintapyynnön muun muassa Laaksovirran tekemistä konsultti- ja palvelusopimuksista. Destian yhtiökokous päätti erityistarkastuksesta, jonka tekee KHT-yhteisö Tuokko.
  • 20.8. Destian tammi-kesäkuun osavuosikatsauksen mukaan liiketulos putosi -8,8 miljoonaan euroon, mikä jäi alle odotusten. Konsernin liikevoiton ennakoitiin jäävän vuoden 2008 liikevoittoa alhaisemmaksi.
  • 24.8. Destia kertoi, että 2 500 työntekijän yhtiössä varsinainen lomautustarve olisi 400 ja kevennetty lomautustarve 150 henkilöä.
  • 28.10. Destian hallitus eroaa.

Nyt eronneen hallituksen puheenjohtaja Eeva-Liisa Virkkunen oli SK:n haastattelussa elokuussa 2009. Tuolloin, pohdittiin, oliko yhtiön hallitus toiminut huonosti:

Epäonnistuiko hallitus?

Osakeyhtiön hallituksella on avainrooli yhtiön corporate governancessa eli hyvässä hallintotavassa. Hallituksen keskeinen tehtävä on toimitusjohtajan valinta ja valvonta.

Julkisuudessa on arvioitu, että Destian hallitus olisi pahasti epäonnistunut tehtävissään.

”Aina kun jotakin tällaista tapahtuu, voi kysyä, mitä olisi voinut tehdä paremmin”, Eeva-Liisa Virkkunen sanoo.

Jukka Laaksovirran valinnan aikana hallitusta johti Jorma Wiitakorpi. Vasta jälkeenpäin on käynyt ilmi, että miehet tunsivat toisensa; valintahetkellä Wiitakorpi ei sitä kertonut.

Virkkusen mielestä avoimuuden ja läpinäkyvyyden periaate olisi edellyttänyt, että puheenjohtaja olisi kertonut hallitukselle suhteestaan tulevaan toimitusjohtajaan.

Destiassa on nyt meneillään hyvän hallinnon säännöstön tarkistus. Kaikki tutkitaan: päätöksenteko, valvonta, valtuudet ja rahamääräisten päätösten hyväksymisrajat.

Virkkunen arvioi, että periaatteessa yritysjohdon valvonta oli kuitenkin kunnossa jo aikaisemminkin ja sääntöjä myös noudatettiin.

Hän sanoo, ettei missään organisaatiossa kaikkia rikkomuksia voi havaita reaaliajassa. Virkkunen puhuu kokemuksesta. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun hän on törmännyt epärehellisyyteen yrityselämässä.

”Toimitusjohtaja yksinkertaisesti ylitti omat toimivaltuutensa. Niin voi tapahtua missä yrityksessä tahansa jonkin aikaa, kunnes asia jossakin vaiheessa tulee ilmi.”

Epäselvyydet liittyvät esimerkiksi yhteen noin 30 000 euron konsulttisopimukseen. Virkkusen mukaan summa on niin pieni, ettei se kuulu hallitukselle missään suuressa yrityksessä. Destian liikevaihto on 700 miljoonaa euroa.

Väitteitä väärinkäytöksistä esitettiin hallitukselle jo 2008, jolloin Virkkunen oli hallituksen varapuheenjohtaja. Silloin ne eivät kuitenkaan johtaneet toimenpiteisiin.

”Toimitusjohtajan selvitys ja lupaus korjaustoimista katsottiin silloin riittäväksi. Luotettiin ihmisen sanaan.”

Virkkusen arvelee, että Destian yrityskulttuuri oli tältä osin ehkä vielä nuori.

”Pelisäännöt oli luotu ja niistä oli puhuttu, mutta niitä ei ollut välttämättä sisäistetty.”

Eettinen uudistuminen

Virkkunen ilmoitti 11. elokuuta, että yrityksessä oli aloitettu eettisten toimintaperiaatteiden tarkistus.

Tavoitteena on itse asiassa yritysmaailmassa poikkeuksellisen syvällinen uudistus. Siinä pyritään mobilisoimaan koko henkilöstö keskustelemaan arvoista ja toiminnan moraalista.
Virkkusen mukaan on tärkeää saada koko henkilöstö osallistumaan.

Työssä käydään läpi myös sellaisia eettisiä kysymyksiä, joilla on osin juridinen ulottuvuus. Sellaisia ovat jääviystilanteet, vieraanvaraisuus, lahjat ja lahjoitukset. Poliittisia puolueita yhtiö ei enää tue, koska se ei kuulu Destian yrityskulttuuriin. Vuosina 2004-2009 yhtiö käytti vaaliseminaareihin 20 000 euroa.

”Kun pelisäännöt ovat selviä, on helppo toimia hyvin.”

Ensin uudistusta pohtii työryhmä, jossa on myös henkilöstön edustus. Sitten hallitus käsittelee sen loka-marraskuussa.

”Saamamme kolhun takia on tärkeää, että se valmistellaan hyvin. Uusi toimitusjohtaja vastaa siitä, että se jalkautetaan koko organisaatioon”, Virkkunen sanoo.

Aiheesta lisää
Destian kriisikesä aloitti yhtiön eettisen uudistumisen (Suomenkuvalehti.fi 31.8.2009)
Hannu Leinosesta Destian uusi johtaja: Menneiden selvittäminen muiden vastuulla (Suomenkuvalehti.fi 9.9.2009)