Katse kohti demareita
Sosiaalidemokraattien johtoon palanneen Antti Rinteen mallista tulee jo ennen vaaleja uuden sote-yrityksen pohjaesitys.
Pääministeri Juha Sipilän (kesk) hallituksen ero muutti vaaliasetelmia samalla tavalla kuin pääministeri Alexander Stubbin (kok) ministeristön sekoilu neljä vuotta sitten. Oppositiojohtajasta tulee haastettu. Vuonna 2015 roolissa oli Sipilä, nyt sosiaalidemokraattien puheenjohtaja Antti Rinne.
Hallituksen sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistus ja maakuntahallinto kaatuivat jälleen perustuslaillisiin ongelmiin. Se tarkoittaa, että sote on yksi vedenjakaja vaalikeskusteluissa ja hallitusneuvotteluissa.
Gallupjohtajan ehdotus on pelinavaus, johon muut reagoivat. Useimmat puolueet julkaisevat omat vaihtoehtonsa, joiden pitää riittävästi erottua kilpailevista esityksistä.
Kokoomukselle uusi sote on niin herkkä asia, että se paljastaa mallinsa yksityiskohdat vasta vaalien jälkeen. Ratkaisu on taktinen. Puolue haluaa välttää sisäisen riitelyn ja ajautumisen hallitusneuvotteluiden sivuraiteelle.
Sdp:n malli on pysynyt suhteellisen samanlaisena koko sen ajan kun sotea ja sen edeltäjiä on valmisteltu. Yhden ensimmäisistä hahmotelmista tarjosi jo valtiovarainministeri Antti Kalliomäki Turun Sanomissa 27. helmikuuta 2005. Hän epäili velkaantuvien kuntien mahdollisuuksia selviytyä tehtävistään.
”Voisi puhua verotuskunta- ja palvelukunta-ajattelusta, jossa verotusoikeus olisi huomattavasti suuremmissa kokonaisuuksissa kuin tällä hetkellä. Palvelut rakentuisivat sitä kautta rikkomatta välttämättä perusteellisesti kuntarakennetta”, Kalliomäki ehdotti.
Rinne esitteli Sdp:n ratkaisumallia eduskunnassa 29. toukokuuta 2018, muutama päivä ennen perustuslakivaliokunnan lausunnon valmistumista. Valiokunta teki 1. kesäkuuta useita huomautuksia hallituksen esityksiin.
Sdp:n mallissa on ollut 18 aluetta, eli maa olisi jaettu käytännössä samalla tavalla kuin kaatuneessa sote-paketissa. Alueiden johto valittaisiin yleisillä vaaleilla, ja niillä olisi verotusoikeus.
Suurimmat erot koskevat maakuntien tehtäviä ja sote-palveluiden valinnanvapautta. Sote-alueet keskittyisivät sosiaali- ja terveyspalveluihin, eikä niille siirrettäisi juuri muita tehtäviä. Palveluiden valinnanvapauteen Sdp suhtautuu varauksellisesti.
Sipilän eron ainoa taka-ajatus ei ollut huomion siirtäminen Rinteeseen. Tärkein tavoite oli kaivaa keskustalle paremmat lähtökuopat vaaleihin.
Päivää ennen Sipilän eroilmoitusta Yleisradio julkisti Taloustutkimuksen uuden puoluekannatusmittauksen. Kärjessä oli Sdp yli viiden prosenttiyksikön erolla kokoomukseen. Keskustan kannatus oli enää runsaat 14 prosenttia – alhaisin yli seitsemään vuoteen – ja se oli enää niukasti vihreiden ja perussuomalaisten edellä.
Gallupien lisäksi puoluetoimistoissa oli luettu myös e2 Tutkimuksen Ville Pitkäsen ja Jussi Westisen analyysiä aikaisemmista eduskuntavaaleista.
Siinä yksi havainto oli, että pääministeripuolue on kasvattanut kannatustaan viimeisten kolmenkymmenen vuoden aikana vain kerran: Irakgate-vaaleissa 2003. Hallitusta kohtaan tunnettu tyytymättömyys kanavoituu nimenomaan pääministeriin, eikä valtiovarainministerin puolue yleensä häviä yhtä paljon.
Pitkänen ja Westinen vertailivat myös eri puolueiden kiriherkkyyttä ja löysivät kolmista viime vaaleista yllättävän yhtäläisyyden. Keskustan ja vihreiden vaalitulos on ollut joka kerta viimeisintä kyselytutkimusta heikompi.
Kaiken käytettävissä olevan tiedon pohjalta oli helppo päätellä, että keskustan ainoa ohut mahdollisuus päästä seuraavaan hallitukseen oli koko poliittisen asetelman kääntäminen ylösalaisin.
Pääministerin ajoitus oli täydellinen.
Kun hän jätti eroilmoituksensa, keskusta oli juuri valmistautumassa superviikonloppuun, jonka aikana sillä oli eri puolilla maata 170 vaaleihin liittyvää tapahtumaa.
Sipilän yllättävä veto sähköisti tunnelmaa ja houkutteli tilaisuuksiin paljon sellaistakin väkeä, joka ei luultavasti olisi muuten lähtenyt lainkaan liikkeelle.
Sosiaalisessa mediassa keskustalaiset levittivät vain hieman toisistaan poikkeavina versioina samaa tarinaa, jonka mukaan Sipilä sai äänestäjät kentällä suorastaan hurmokseen. Jopa tavallisesti hillitty Matti Vanhanen intoutui puhumaan ”haukkakohdasta”, jollaiseksi kirjallisuudessa kutsutaan dramaattista juonenkäännettä.
Keskustan pahin pelko vielä pari viikkoa sitten oli, että gallupien alavire lamauttaisi myös vaalityöntekijät. Hengennostatusviestien yksi tarkoitus oli torjua myös tätä vaaraa.
Hallituksessa runsaat kolme vuotta tekohengitetty sote-sopu hajosi hetkessä.
Näkyvin seuraus hallituksen muuttumisesta toimitusministeristöksi oli, että keskusta ja kokoomus saivat vapaat kädet hyökätä vaalikentillä toistensa kimppuun.
Hallituksessa runsaat kolme vuotta tekohengitetty sote-sopu hajosi hetkessä, kun kokoomus otti etäisyyttä keskustan maakuntamalliin ja keskusta sanoutui irti kokoomuksen hellimästä valinnanvapaudesta.
Kokoomus pääsi samalla kokoamaan rivinsä, kun puheenjohtaja Petteri Orpo ja Helsingin pormestari Jan Vapaavuori saattoivat haudata soteen liittyneet erimielisyytensä.
Viime viikolla kaatunut uudistus ei Vapaavuoren mielestä ottanut tarpeeksi huomioon suurten kaupunkien ja varsinkaan pääkaupunkiseudun erityisasemaa. Orpo lupasikin jo hakea sotesta laajaa yhteisymmärrystä ja huomioida eri alueiden erilaiset lähtökohdat.
Vaikka Sdp on muun opposition tavoin tuominnut Sipilän peliliikkeen halvaksi vaalitempuksi, demarien kannalta siinä piilee myös mahdollisuus.
Jos pääministeri onnistuu uhkayrityksessään ja saa kenttäväkensä aktivoitumaan niin, että keskusta välttää gallupien enteilemän murskatappion, se tuo hallitusneuvotteluihin enemmän pelivaraa.
Sdp ja keskusta eivät juuri kilpaile samoista äänestäjistä, joten demarien ei tarvitse pelätä kannatuksen hupenevan loppumetreillä ainakaan hallitusasetelmassa tapahtuneen muutoksen takia.
Viime aikoina on tehty useita kyselyjä, joista käy ilmi, että keskusta on Sipilän johtamanakin Sdp:lle kokoomusta mieluisampi yhteistyökumppani.
Ja vaikka punamultahallitusta ei lopulta syntyisikään, pienikin mahdollisuus siitä vaikeuttaa kokoomuksen asemaa soten valinnanvapaudesta käytävissä neuvotteluissa ja pakottaa sen joustamaan enemmän.
Jos Rinne ryhtyy kokoamaan hallitusta, hänen on käytännössä pakko tiedustella puolueiden kantaa soten seuraajaan. Siihen Sdp:n johtaja on valmis. Hän muotoili kysymyksen Suomen Kuvalehdessä (SK 48/2018), yli neljä kuukautta ennen vaaleja.
”Onko teillä valmiutta ratkaista sote sillä tavalla, että julkinen sektori on palveluiden järjestäjä ja tuottaja, eikä peruspalveluita ja sosiaalihuoltoa siirretä markkinoille nykyisen hallituksen esityksen mukaisesti?”
Kokoomuksen ja keskustan vastaukset voivat ratkaista hallituspohjan.
Kokoomukselle kiusallista kysymyksessä on siihen sisältyvä kielteinen kanta laajaan valinnanvapauteen. Orpo vakuutti hallituksen eron jälkeen Yleisradion A-studiossa, että uudistuksessa pitää antaa asiakkaille oikeus vaikuttaa palveluihinsa.
Toinen kokoomukselle hankala asia on maakuntavero.
Keskustan on helpompi hyväksyä Rinteen paketti, vaikka siinä maakunnat keskittyisivät pelkästään soteen. Valinnanvapauden karsiminen sujuisi kivuttomasti, ja maakuntavero sopii puolueelle mainiosti.
Valinnanvapauden rajaamiselle ja maakuntaverolle Rinne saa tukea myös oppositiosta. Vihreät ja vasemmistoliitto ovat samalla linjalla Sdp:n kanssa. Sen sijaan pienistä oppositioryhmistä Rkp ja kristillisdemokraatit vieroksuvat maakuntaveroa.
Mikäli uusi hallitus koottaisiin pelkästään sote-kannanottojen perusteella, se voisi olla Sdp:n ja keskustan punamultaministeristö. Apupuolueiksi kelpaisivat ainakin vihreät ja ruotsalainen kansanpuolue, mahdollisesti myös vasemmistoliitto.
Sinipunan kokoamisessa saattaisi mennä hieman kauemmin, koska Sdp:n ja kokoomuksen näkemyserot ovat suuremmat.
Seuraavan hallituksen on kuitenkin tarkoitus aloittaa myös sosiaaliturvauudistus. Siinä taas Sdp:n ja kokoomuksen on helpompi löytää toisensa. Sotu-uudistuksen suuri kysymys on useiden etujen vastikkeellisuus, jota molemmat kannattavat.
Vihreät ja vasemmistoliitto ajavat vastikkeetonta perustuloa, ja aiemmin myös keskusta on tukenut sitä.
Olennaisin asia hallituspelissä on tietenkin vaalitulos.
Yhteistä ohjelmaa on turha tehdä, jos sopimuskumppaneilla ei ole enemmistöä 14. huhtikuuta valittavassa eduskunnassa.