Bill Gates jätti Microsoftin ja ryhtyi hyväntekijäksi

Bill Gates
Teksti
Karri Kokko
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kuningasnörtti Bill Gates, 52, jätti perjantaina jäähyväisiä Microsoftissa. Gates lopetti 33 vuoden jälkeen päivittäisen työnsä perustamassaan ohjelmistoyhtiössä.

bill gates

Lähtö suunniteltiin tarkasti, sillä aikeet eläköitymisestä julkistettiin kaksi vuotta sitten. Jo aiemmin Gates on luovuttanut Microsoftin toimitusjohtajuuden opiskelukaverilleen Steve Ballmerille.

Gates aikoo keskittyä hyväntekeväisyyteen nimeään kantavassa säätiössä. Hän jatkaa ohjelmistojätin suuromistajana ja sivutoimisena puheenjohtajana, mutta yhtiö saa vain yhden työpäivän viikosta.

Gates rakensi autotallissa perustetusta Microsoftista mahtavan teknologiajätin. Kriitikotkin myöntävät miehen jäävän historiaan Rockefellerin veroisena taloustitaanina ja ohjelmistobisneksen pioneerina.

Pahimmillaan kuolinisku

Analyytikot suhtautuvat Gatesin vetäytymiseen ristiriitaisesti. Perustajalla on usein painava rooli yrityksessä, joten pahimmillaan lähtö voi olla yhtiölle kuolinisku.

“Bill on ollut Microsoftissa niin kauan, että hänellä on samaa kulttuuria edustavia seuraajia. Erittäin älykkäitä, erittäin aggressiivisia ja kilpailunhaluisia”, tasoitteli Rob Helm tutkimusyhtiö Directions on Microsoftista.

Ohjelmistomaksuilla tulosta tekevä Microsoft on haasteiden edessä, kun Googlen tapaiset yhtiöt jakavat ohjelmia ilmaiseksi. Yhtiön pörssikurssikin on tippunut 52 prosenttia 2000-luvulla.

“Microsoft on ostanut yrityksiä oikealta ja vasemmalta, mutta ei ole saanut aikaan mitään innovatiivista. Yhtiö kaipaa radikaaleja muutoksia”, arvioi analyytikko Sid Parakh McAdams Wright Ragenilta.

Hyvä uutinen köyhille

Jättiomaisuuden luoneen Gatesin uudet haasteet löytyvät kehitysmaista. Bill & Melinda Gates -säätiö taistelee sairauksia ja köyhyyttä vastaan sekä tukee koulutusta myös Yhdysvalloissa.

Säätiöllä on jaettavanaan 24 miljardia euroa, joten se on maailman rahakkain yksityinen avustusjärjestö. Gatesin uskotaan nousevan kehitysavun äänitorveksi ja herättelevän myös valtioita ja muita avustajia arvovallallaan.

“Tämä on hyvä uutinen maailman köyhille”, summasi atlantalaisen CARE-järjestön johtaja Anne Lynam Goddard.

(STT–Reuters–DPA)

Kuva Paul Sakuma / AP / LK