Anneli Jäätteenmäen avustaja keskustan puheenjohtajakisasta: "Meillä on valmis kampanja"

Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Anneli Jäätteenmäki Strasbourgissa Ranskassa heinäkuussa 2009. Kuva Roni Rekomaa / Lehtikuva.

Se kuulostaa hurjalta, mutta voi olla totta: nykyinen europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäki tekee paluun keskustan puheenjohtajaksi, ja samalla pääministeriksi.

”Meillä on valmis kampanja”, tokaisee Jäätteenmäen avustaja Tiina Loikkanen kuin itsestään selvänä asiana.

Loikkanen tarkoittaa vuoden 2009 eurovaalikampanjaa, jolla Jäätteenmäki uusi meppipaikkansa yli 80 000 äänellä eli Timo Soinin jälkeen toiseksi suurimmalla äänimäärällä. Edellisissä, vuoden 2004 eurovaaleissa Jäätteenmäen äänimäärä oli suurin, lähes 150 000 ääntä.

Jäätteenmäki valittiin keskustan puheenjohtajaksi vuonna 2002.

Keskusta voitti hänen johdollaan eduskuntavaalit 2003, mikä teki hänestä Suomen ensimmäisen naispääministerin. Mutta sitä kesti vain 68 vuorokautta. Hän sortui valehteluun eduskunnan edessä ns. Irakgate-asiassa. Sillä hän kaatoi vaaleissa Paavo Lipposen, ja siihen hän kaatui myös itse.

Loikkanen ei tietenkään vastaa vielä siihen, lähteekö hänen esinaisensa ehdolle keskustan puheenjohtajaksi, mutta tarkkaan hän on jo miettinyt, millaisesta kampanjasta olisi kyse.

”Se on täsmävaali, koska kaikki puoluekokousedustajat tiedetään etukäteen. Eurovaaleissa äänestäjiä ei tiedetä”, Loikkanen tiivistää.

Loikkasen mielestä Jäätteenmäen tuore, vain kahdeksan kuukautta sitten päättynyt yli sadan vaalitilaisuuden kampanja sopisi käytettäväksi myös puheenjohtajakisassa.

Loikkasen pohdinnat voi tulkita myrskynmerkiksi kepun puheenjohtajakisaan ilmoittautuville.

Mahdollisista muista ehdokkaista vain ex-meppi Paavo Väyrynen on vienyt läpi onnistuneesti vastaavanlaiset valtakunnalliset vaalikampanjat kuin Jäätteenmäki. Mutta Väyrynen tuskin pärjäisi Jäätteenmäelle keskustan puoluekokouksessa, ja tiukkaa tekisi muillekin puheenjohtajaehdokkaille.

Jäätteenmäki ja avustaja Loikkanen tietävät tilanteen tarkkaan.

”Mepin työ ja puheenjohtajuuskampanjat voidaan yhdistää, ei siinä ole ongelmaa”, Loikkanen on jo pohtinut.

Loikkanen muistuttaa, että keskustan puoluekokousedustajat on nimettävät maaliskuun loppuun mennessä.

Se tarjoaisi Loikkasen mukaan riittävästi aikaa Jäätteenmäen puheenjohtajakampanjalle. Viime eurovaaleissa kampanja kesti kolme kuukautta.

Kokenut kampanjapäällikkö Loikkanen puhuu puoluejohtajakampanjasta syyhyten. Hän puhkuu valmiutta toistaa vuoden 2009 vaalimenestys Jäätteenmäen kanssa, mutta tällä kertaa ”täsmäkampanjana” tavoitteena keskustan puheenjohtajuus ja sitä kautta pääministeriys.

Jäätteenmäen ehdokkuus sekoittaisi entisestään keskustan kuvioita, mutta sen se tekisi myös kokoomuksessa.