Miten kansan saa sohvalta lenkille, Tommi Vasankari?
Arjen pitäisi olla nykyistä rankempaa, sanoo kansanterveyden tutkija.
8
MIN
Pääministeri Petteri Orpon (kok) hallituksen ohjelma oli julkaistu. Oli tiistai, 20. kesäkuuta 2023, ja ulkona jälleen hellepäivä. UKK-instituutin johtaja Tommi Vasankari ryhtyi lukemaan hallitusohjelmaa työhuoneessaan Tampereella.
Hän hihkaisi riemusta.
Liikkumiselle oli oma päälukunsa, Suomi liikkeelle -ohjelma. Hallitus oli ensi kertaa kirjannut tavoitteekseen ”kääntää liikkuminen kasvuun jokaisessa ikäryhmässä”.
Ja mikä parasta: ”Tämän toteutumiseksi laaditaan liikunnallisen elämäntavan ja toimintakyvyn poikkihallinnollinen ohjelma.”
Vasankari, koulutukseltaan lääketieteen tohtori, oli työskennellyt yli kolme vuosikymmentä sen eteen, että liikkumattomuus otettaisiin Suomessa vakavasti. Hallituspuolueille hän oli lobannut ajatusta ”pelikirjasta” eli kokonaisvaltaisesta strategiasta liikkumattomuuden ja ylipainoisuuden peittoamiseksi. Hänestä strategiaa pitäisi johtaa, ja työ kuuluisi valtioneuvoston kanslialle.
Hän paneutui Suomi liikkeelle -ohjelmaan, jossa oli seitsemäntoista toimenpidettä.
Oli palloa äitiyspakkaukseen ja harrasteseteliä koulunjälkeiseen liikuntaan. Joistakin toimenpiteistä hän tunnisti ajatuksiaan, kuten: ”vahvistetaan elintapaohjausta ja liikuntaneuvontaa hyödyntäen samalla terveysteknologian mahdollisuuksia” ja ”lisätään liikunnan ja toimintakyvyn edistäminen osaksi kutsuntojen sisältöä”.
Silti silkkaa mosaiikkia, hän ajatteli. Hän kirosi.
Ohjelmassa oli vain yksittäisiä ja sattumanvaraista toimenpiteitä, muttei vieläkään kokonaisvaltaista pelikirjaa.
Vasankarilla on ”Bermudan kolmionsa”, jota hän kiertää lähes viikoittain. Tampereella on työpaikka UKK-instituutissa ja asunto Lapinniemessä. Helsingin Kruununhaassa on perheen kakkosasunto ja Kaarinassa koti isossa valkotiilisessä omakotitalossa.
Maaliskuisena torstaina vuorossa on etätyöpäivä Kaarinassa.
Läppäri on ruokapöydällä. Vasankari keskeyttää työnsä ja kertoo tiedelehti Lancetin uunituoreesta artikkelista, johon osallistui itsekin ”parintuhannen kirjoittajan kanssa”.
Artikkeli on maailmanlaajuinen katsaus ylipainoon ja lihavuuteen vuonna 2050. Tuolloin Suomessa kaksi kolmesta naisesta ja kolme neljästä miehestä on ylipainoinen tai lihava. Ylipainoinen on, jos painoindeksi ylittää 25. Lihava, jos se on yli 30.
”On äärimmäisen todennäköistä, että näin tapahtuu”, hän sanoo.
Samaa kielivät varusmiesten paino- ja kuntotulokset. Lähes 25 000 varusmiestä aloittaa vuosittain armeijan, ja heitä on mitattu vuosikymmenten ajan.
Mittaustulokset Vasankari osaa ulkomuistista.
Kolmessa vuosikymmenessä varusmiehen paino on noussut keskimäärin kahdeksan kiloa, pituus ei senttiä enempää. Huonokuntoisten miesten määrä on 45 vuodessa kahdeksankertaistunut. Kestävyyskuntotesti Cooperin eli 12 minuutin juoksun tulos on laskenut 400 metrillä, ja leuanveto on poistettu lihaskuntotestistä, koska yleisin merkintä alkoi olla nolla.
”Sairaudet lisääntyvät, työurat lyhentyvät, ennenaikaiset eläköitymiset yleistyvät, työn tuottavuus heikentyy ja jopa maanpuolustus kärsii. Huolestuttavinta on, että varusmiespalveluksen suorittaa enää reilut 60 prosenttia ikäluokasta.”
Hän pitää tauon, sanoo sitten: ”Vuonna 2040 Suomessa ei ole enää juurikaan hyväkuntoisia 50 vuotta täyttäneitä miehiä.”
Maapallokisat Turussa joulukuussa 1979. Kaksitoistavuotias Tommi Vasankari Turun Tovereista (TuTo) oli juuri juossut tuhat metriä. Sijoitus oli 15. ja aika 3.30.
Pystyn parempaan, hän ajatteli.
Kisapaikalla hän etsi Eero Aarnion, TuTon yleisurheilujaoston puheenjohtajan, ja sanoi haluavansa juosta uudestaan.
”Siihen Aarnio totesi, että tehdään sinusta kestävyysjuoksija.”
Alkoi ankara harjoittelu. Kului kaksi vuotta, ja Vasankari voitti ensimmäisen piirinmestaruutensa 2 000 metrin matkalla aikaan 6.40. Toiset kaksi, ja hän sijoittui samalla matkalla viidenneksi SM-kilpailuissa aikaan 5.47.
Vasankari sanoo, että kestävyysurheilu rakensi hänestä sellaisen kuin hän on.
”Kestävän, määrätietoisen ja sitkeän. En anna helposti periksi, jos näen, että toisin voi tehdä.”
Myös kilpailuvietti oli kova. Vielä kesällä 1992 hän kilpaili 10 000 metrillä, vaikka akillesjänteet olivat jo pitkään oireilleet pahasti. Sen jälkeen kilpaurheilu jäi.
Määrätietoisuus näkyi opiskelussakin. Lukiosta tuli laudaturin paperit ja 9,8:n keskiarvo. Lääkäriksi hän valmistui Turun yliopistosta keväällä 1993 ja lääketieteen tohtoriksi puoli vuotta myöhemmin. Väitöksensä hän teki ”hormonaalisista muutoksista kestävyysurheilussa”.
Ja kun ensimmäinen arkipäivä väitöksen jälkeen koitti, hän oli jo uudessa työssään Suomen urheiluopiston vastaavana lääkärinä Vierumäellä. Hän halusi tutkia urheilua.
”Olen tiedemies, joka yrittää muuttaa maailmaa. Haluan vaikuttaa.”
Työ oli kaksijakoista. 1990-luvulla hän istui monissa neuvottelupöydissä, joissa piti vakuutella, että liikkuminen lisää terveyttä, terveys toimintakykyä ja toimintakyky työn tuottavuutta. Etenkin valtionyhtiöt kiinnostuivat työntekijöiden elintapojen kohentamisesta. Vasankari teki yhteistyötä esimerkiksi Pekka Vennamon luotsaaman Posti- ja telelaitoksen kanssa.
”Valtionyhtiöissä oli visionäärejä, jotka näkivät, että työ- ja toimintakyky laski.”
Vasankari työskenteli myös urheiluopiston testausasemalla, jota huippu-urheilijat käyttivät. Kohta hänet pyydettiin Suomen olympiajoukkueen lääkäriksi.
Vuonna 2006 hän johti urheiluopiston lääkäriasemaa ja toimi terveysliikunnan professorina Turun yliopistossa. Seuraavana vuonna hän siirtyi nykyiseen pestiinsä UKK-instituuttiin, päätyönään väestön toimintakyvyn edistäminen ja väestötutkimus liikkumisesta.
Vuonna 2022 UKK-instituutti julkaisi Tommi Vasankarin johdolla vertaisarvioidun tutkimuksen, jonka mukaan liikkumattomuus maksoi valtiolle noin 4,7 miljardia euroa vuodessa.
Ajoitus oli tarkoin harkittu. Eduskuntavaalit olivat vuonna 2023, ja päättäjiä oli pakko herätellä.
Myös Vasankarin äänenpainot kovenivat. Hän sanoi, että ”yleinen asevelvollisuus pitäisi ulottaa kaikkiin nuoriin, sillä se on mainio kuntokoulu, jossa opitaan oikea ruokarytmi, saadaan liikuntaa ja opitaan nukkumaan oikein”.
Vasankari nyökkää. Hän on yhä samaa mieltä.
”Kunto nousee, paino laskee. Vanhat elintavat palaavat kuitenkin nopeasti, ja siksi reserviläiset olisi syytä kutsua kertaukseen viiden vuoden välein.”
Hän ihmetteli myös, miksi terveydestä pitää maksaa.
”Juusto, jossa on 40 prosenttia rasvaa, on jopa kolme kertaa halvempaa kuin viisiprosenttinen. Tämä on niin väärin kuin voi olla. Elintarviketuottajat vastaavat, että terveystuote saa maksaa enemmän. Tuollainen ansaintalogiikka ei muutu ilman lainsäädäntöä.”
Senkin hän totesi, että arjesta pitäisi tehdä rankempaa.
”Toisen maailmansodan jälkeen arkea on pyritty helpottamaan kaikin tavoin. Maailmaa ei voi kääntää toiseksi muuten kuin tekemällä järjenvastaisia toimenpiteitä. Voi vaikka siirtää bussipysäkkejä 300 metriä kauemmaksi isoista työpaikoista ja kauppakeskuksista, jolloin vahingossa liikkuminen kasvaa.”
Sitten hän sanoo:
”Eihän kansanterveyden edistäminen rakettitiedettä ole. Joko viestimme väärälle kohderyhmälle tai liian yksinkertaisesti. Jos liikkumisen edistämiseksi olisi ne eurot käytössä, joilla pikaruokaketjut myyvät tuotteitaan, niin muutos kyllä tapahtuisi. Voisi vaikka palkata rokkarin tai viisi promoamaan terveellisiä elämäntapoja.”
Muitakin ehdotuksia Vasankarilla on. Niitä hän on esittänyt jo vuosia.
Hänestä pitäisi perustaa työpaikkaruokaloiden kaltaisia ”kansanravintoloita”, jotta jokainen saisi ravitsemussuositusten mukaisen aterian edullisesti.
Yksin sekään ei riitä, vaan hallituksen pitäisi poistaa arvonlisävero terveelliseltä ruoalta.
Epäterveellisten tuotteiden arvonlisävero tulisi vastaavasti kaksinkertaistaa, ja lisäksi olisi säädettävä erillinen suola-, rasva- ja sokerivero.
”Verokiilaa vain pirusti. Kyllä kukkaro tekee lopulta valinnan.”
Elintapaohjauksessa kannattaisi jakaa ”kansanmittareita” eli yksinkertaisia vyötäröllä pidettäviä liikemittareita, joiden on todettu nostavan päivittäistä liikuntaa tuhansilla askelilla. Motivaattorina olisi hyvä olla ”ihmisohjaaja”, joka seuraa edistystä kuukausittain.
”Härpäkkeet käyttöön! Motivaattori voi ohjata jopa kahtasataa ihmistä terveysteknologian avulla. Me tehdään vieläkin juttuja liian vanhanaikaisesti.”
Vasankari käyttää UKK-instituutin liikemittaria, josta hän tarkkailee liikkumista, istumista ja unta. Päivittäinen tavoite on vähintään 10 000 askelta ja alle kahdeksan tuntia istumista. Sen lisäksi hän yrittää kuntoilla tunnin päivässä, esimerkiksi pyöräillen.
”Liikunnassa syntyy addiktio hyvään, mitä pitäisi vahvistaa. Ravitsemuksessa taas on vältettävä addiktiota, kuten jäätelönhimoa. Yhteiskunnassa uskotaan yhteen taikatemppuun, mutta eihän sellaista ole. Mun täytyy oikein hillitä itseäni, etten hikeenny tästä.”
Sen hän toteaa rauhallisesti.
Hän muistuttaa, että liikuntaa on helppo edistää, mutta ravitsemusta on vaikea muuttaa.
”Maataloustuottajat ja elintarviketeollisuus ovat vanhoja pelaajia, ja heidän ääntään kyllä kuunnellaan. Minuun ei ole koskaan yritetty vaikuttaa niin suoraan kuin 2010-luvulla, jolloin olin kolme vuotta valtion ravitsemusneuvottelukunnan jäsen.”
Vasankari kertoo, että syksyllä julkistetaan kansankunnan fyysisen toimintakyvyn mittari eli kokonaiskuva siitä, mihin tietyn ikäiset kansalaiset keskimäärin pystyvät arjessaan. Sen jälkeen on pohdittava, mitä fyysisen toimintakyvyn haluttaisiin olevan.
”Seuraava askel on pelikirja, ehkä jo Orpon hallituksen aikana”, hän sanoo painokkaasti.
Hän kertoo iloitsevansa siitä, että poliittinen keskustelu liikkumisesta on herännyt. Se korpeaa, että edistyminen on aivan liian hidasta.
Isoin pelko on, ettei muutosta parempaan tule.
”Yleisradion ajankohtaisohjelmissa jaksetaan kyllä jauhaa, mitä Donald Trump on sanonut tai mikä on hänen huominen ongelmansa, muttei ole kertaakaan käsitelty liikkumisen edistämistä. Senhän pitäisi olla päivänpolitiikkaa.”
Vasankarin äänessä on tuohtumusta.
Hän kuvailee itseään lähtökohtaisesti optimistiseksi ja tietyllä tapaa realistiksi. Ajatuksensa hän perustaa siihen, mitä ”fyysisesti mitattu maailma kertoo faktoihin perustuen”.
Hän aikoo toistaa sanomaansa, kunnes poliitikot alkavat edistää terveellisiä elämäntapoja tosissaan.
Periksi hän ei aio antaa, kestävyysurheilija kun on.
Oikaisu 2.5.2025 kello 10.46: Lähes 25 000 varusmiestä aloittaa vuosittain armeijan, ei neljännesmiljoona.