Almujen aika on ohi

Perjantai 16. kesäkuuta 2023 oli monelle ulkoministeriön virkamiehelle ikävä päivä.

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Or­po esitteli tiedotustilaisuuden päätösohjelmanumerona hallituksensa salkkujaon­. Säätytalon seinälle heijastetulla listalla viidentenä oli ulkomaankauppa- ja kehitysministeri ja sen perässä kirjainyhdistelmä ps.

Se tarkoitti, että perussuomalaiset – Suomen kehitysapukriittisin puolue – johtaisi jatkossa kehitysyhteistyöpolitiikkaa.

Kaksi päivää myöhemmin kerrottiin ministerit.

Perussuomalaiset oli valinnut ulkomaankauppa- ja kehitysministeriksi Ville Tavion, 38-vuotiaan kolmannen kauden kansanedustajan Varsinais-Suomesta.

Edellisellä vaalikaudella Tavio oli johtanut perussuomalaisten eduskuntaryhmää. Kehitysyhteistyöstä hän oli tehnyt yhden kirjallisen kysymyksen vuonna 2019. Se käsitteli vainottujen kristittyjen asemaa.

Tavion valinnan jälkeen tunnelma oli varautunut ja huolestunut, kuvailee ulkoministeriön työntekijä.

”Kyllähän siinä tuli vähän sellainen olo, että on valittu pukki kaalimaan vartijaksi.”

Hallitusohjelmaa ei kuitenkaan pidetty toi­vottomana. Mukana oli yhä kirjauksia, jotka noudattivat Suomen pitkän linjan kehitysyhteistyöpolitiikkaa.

”Se paransi vähän fiiliksiä”, sanoo toinen UM:n virkamies.

Perussuomalaiset on tarjonnut kehitysapuleikkauksia ratkaisuksi Suomen talouden ongelmiin koko olemassaolonsa ajan.

Vuonna 2018 puolue ideoi vaihtoehtobudjetissaan ulkoministeriön hallinnon alle perustettavaa kehitysapurahastoa, jonka rahoittaminen olisi pääosin yksittäisten kansalaisten varassa.

Seuraavana vuonna puolue halusi lopettaa suorat budjettituet ja ehdotti, että jokainen suomalainen voisi halutessaan lahjoittaa veroilmoituksen kautta kehitysapuun.

Vuonna 2022 perussuomalaiset vaati, että kehitysapua maksettaisiin tulevaisuudessa vain ylijäämäisistä budjeteista. Suomessa on ollut ylijäämäinen budjetti viimeksi vuonna 2008.

Lisäksi puolue halusi sitoa kehitysapurahat palautuspolitiikkaan. Jos jokin maa ei ottaisi vastaan Suomessa kielteisen turva­paikkapäätöksen saaneita kansalaisiaan, kehitysapu kyseisen maan kanssa lopetettaisiin.

Ehdollistamisvaatimuksen perussuomalaiset sai neuvoteltua Orpon hallitusohjelmaan.

Hallitus on suunnitellut kehitysyhteistyöhön vähän yli miljardin euron säästöt toteutettavaksi viiden vuoden aikana.

Sanna Marinin (sd) hallitus käytti kehitysyhteistyöhön noin 1,18 miljardia euroa vuonna 2023. Tulevina vuosina summat vaihtelevat 600–630 miljoonan euron välillä.

Vertailukohdaksi voi ottaa myös Juha Sipilän (kesk) hallituksen leikkaukset, joita aikoinaan arvosteltiin. Alimmillaan Sipilän kauden kehitysapu oli vuonna 2016, jolloin sitä maksettiin 817,7 miljoonaa euroa.

Yleensä ministerit pitävät oman hallinnonalansa puolia – on kyse sitten koulutuksesta, ympäristönsuojelusta tai maanpuolustuksesta. Valtiovarainministeri leikkaa ja karsii, kiristää kukkaron nyörejä.

Ville Tavio on poikkeus. Hän ei pysty näkemään tilannetta, jossa vastustaisi kehitysyhteistyöleikkauksia.

Hän antaa haastattelun maaliskuun 7. päivänä Eduskuntatalossa.

”Valtiontalouden säästöjä täytyy tehdä sinne, mikä vaikuttaa vähiten omien kansalaisten hyvinvointiin. Kehitysyhteistyö on looginen säästökohde”, Tavio sanoo.

Kehitysyhteistyövaroissa on hänen mielestään yhä löysää rahaa.

”Joinain päivinä minulla on hyvin toiveikas olo Suomen rahoittamien hankkeiden suhteen”, hän toteaa.

Hyvänä hankkeena Tavio pitää esimerkiksi kansainvälistä kouluruokakoalitiota, jota Suomi johtaa yhdessä Ranskan kanssa. Köyhimpien maiden lapsille kouluruoka saattaa olla päivän ainoa ateria. Kouluruokailun tukeminen vähentää aliravitsemusta.

”Tuen myös vahvasti kehitysyhteistyökenttää, joka auttaa tyttöjä ja naisia saamaan paremman elämän. Se on minulle sydämen asia.”

Mutta.

Kun Tavio on kuullut valtiontalouden säästöistä, jotka vaikuttavat pienituloisten suomalaisperheiden arkeen, hän katsoo omaa budjettiaan kyynisemmin.

”En ehkä voi ministerivastuulla lähteä niitä kehitysyhteistyön säästökohteita tarkemmin mainitsemaan. Mutta puhutaan siis esimerkiksi sellaisista isoista rahastoista, joihin me annetaan kymmeniä miljoonia euroja.”

Isot rahastot liittyvät monenkeskiseen kehitysapuun, jota annetaan esimerkiksi Maail­manpankin, Aasian ja Afrikan kehityspankkien ja monen YK:n alaisen rahaston kautta. Tavion mielestä rahastojen tukemisessa on kyse ”strategisesta intressistä”, Suomen halusta näkyä maailmalla.

Hänenkin mielestään näkyvyys on tär­keää.

”Mutta kyseisten rahastojen kautta kulkevat summat ovat tosi isoja eli ei sitä välttämättä huomasi mistään, jos sieltä vielä vähän säästäisi.”

Myös Tavion puoluetoveri Lulu Ranne on sanonut osallistuvansa oman ministeriönsä kanssa säästötalkoisiin. Ranne totesi syksyllä 2023 Helsingin Sanomien haastattelussa olevansa Suomen historian ensimmäinen liikenne- ja viestintäministeri, joka ei halua lihottaa budjettiaan.

Tavion asenne herättää ulkoministeriössä pahaa verta.

”Onhan se työympäristön ja työpaikkahengen kannalta ongelmallista, jos ministeri ei tue taloa ja koetaan, että omaa työtä ei arvosteta.”

”Ei ole helppoa olla töissä paikassa, jossa johdolla ei ole mitään positiivista visiota siitä, minkä eteen teet töitä.”

Suomen Kuvalehti on haastatellut kuutta ministeriön työntekijää. He haluavat esiintyä nimettöminä.

Työntekijät puhuvat myös pelokkaasta ilmapiiristä. Yksittäiset kansalaisjärjestöt eivät esimerkiksi uskalla esittää julkista kritiikkiä, koska pelkäävät jäävänsä seuraavalla kierroksella ilman rahaa.

Toistaiseksi Orpon hallitus ei ole leikannut kehitysavun parissa työskenteleviltä kansalaisjärjestöiltä lainkaan. Moni on kuitenkin skeptinen jatkon suhteen.

”En usko hetkeäkään, etteikö meiltäkin jossain vaiheessa leikattaisi”, kansalaisjärjestöjen kanssa yhteistyötä tekevä virkamies sanoo.

Kritiikkiä saa myös ulkoministeriön virkamiesjohto, joka joidenkin työntekijöiden mielestä noudattaa Tavion määräyksiä liian kuuliaisesti. Kriitikot ymmärtävät, että taustalla on halu kunnioittaa demokratiaa: kansa on puhunut ja virkamiesten tehtävä on toteuttaa hallituksen poliittista tahtoa.

”Ja se on ansiokas, ylevä periaate, mutta olen myös nähnyt urallani tilanteita, joissa virkajohto löytää erilaisia keinoja ajaa Suomen pitkäjänteistä kehityspolitiikkaa eikä heilahtele täysin poliittisten tuulien mukana.”

”Ja ehkä osa meistä virkamiehistä olisi odottanut sellaista asiallista… ehkä vastarinta on väärä sana, mutta kuitenkin jotain sellaista, että virkajohto ei seuraisi Tavion ja hänen erityisavustajansa jokaisesta älähdystä tai päähänpistoa.”

Tavion ajama politiikka ei täsmää hallitusohjelman kirjausten kanssa, sanoo pitkän linjan virkamies.

Hallitusohjelmassa määritellään, että Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan painopisteeksi nousee globaalin etelän sitouttaminen sääntöpohjaiseen järjestykseen, demokra­tiaan ja ihmisoikeuksien edistämiseen.

Alexander Stubb puhui Firenzessä työskennellessään samasta asiasta. Youtube-luen­tosarjassaan ”The New World (Dis)Order” hän sanoo, että kaksinapaisesta maailmanjärjestyksestä on siirrytty moninapaiseen maail­maan, jossa globaali länsi ja globaali itä kil­­pailevat vallasta. Lopputulos ratkeaa kuitenkin sen perusteella, miten globaali etelä valitsee.

”Tämä on vahvassa ristiriidassa Ville Tavion ottaman linjan kanssa, jossa kehitysyhteistyötä tehdään ainoastaan, jos se edistää Suomen lyhytnäköisiä vienti-intressejä tai ministerin puolueen maahanmuuttovihamielistä politiikkaa”, virkamies toteaa.

Suomi säästää eniten maa- ja aluekohtaisesta kehitysyhteistyöstä, josta vähennetään vuosina 2024–2028 reilut 500 miljoonaa euroa. Afganistanin, Kenian, Mosambikin ja Myanmarin maaohjelmat lopetetaan.

Tavio antoi ulkoministeriön virkamiehille tehtäväksi etsiä neljä alas ajettavaa maaohjelmaa.

Afganistanista ja Myanmarista löytyi no­peas­ti yhteisymmärrys. Taliban ja Myanmarin sotilasjuntta ovat hirmuhallintoja, joiden rahallisen tukemisen voi perustellusti kyseenalaistaa.

Kenia valittiin, koska kehityksen katsottiin siellä edenneen pisteeseen, jossa voidaan siirtyä yksityisen sektorin yhteistyöhön ja suomalaisia yrityksiä hyödyttävään kauppaan.

Myös Mosambikissa painopiste siirtyy kaupallis-taloudellisiin suhteisiin.

Toisinaan vaikuttaa siltä, että kehitysyhteistyö ja ulkomaankauppa ovat Taviolle yksi ja sama asia. Hän toivoo, että hänet tullaan muistamaan ministerinä nimenomaan kaupallis-taloudellisen puolen ja kehitysyhteistyöpuolen tiivistämisestä.

”Tämä meidän hallituksen iso linja on yhdistää kaupan ja kehityksen linkkejä vielä entistä enemmän”, Tavio sanoo.

Hän uskoo, että Suomen kumppanimaat näkevät asian samalla tavoin.

”Mitä tässä Afrikan edustajia on jo ehtinyt tavata, niin kyllähän heidän pääsanoma on se, että he haluavat tehdä nimenomaan kaupallista yhteistyötä.”

Almujen antamisen aika on Tavion mukaan ohi.

Voiko bisnes olla kehitysyhteistyön ensi­sijainen instrumentti, ulkoministeriön työntekijät ihmettelevät.

”Poliitikot yrittävät aina jotenkin selittää, että voidaan edistää vientiä ja vähentää köyhyyttä yhtä aikaa. Mutta kokemus osoittaa, että kumpikaan ei oikein onnistu hyvin. Köyhyys ei ainakaan vähene.”

Ministeriön pitkäaikainen virkamies muistelee tilanteita, joissa kehitysavun antajat ovat sitoneet tuen omien yritystensä vientiin. Seurauksena afrikkalaisissa valtioissa on kahdestakymmenestä eri maasta lahjoitettuja traktoreita, eikä varaosia yhteenkään niistä.

Eläkkeellä oleva suurlähettiläs Matti Kääriäinen kuvailee vuonna 2015 ilmestyneessä kirjassaan Kehitysavun kirous yhtä ensimmäisistä virkamatkoistaan Sambiaan. Hänelle esiteltiin paikallisen tiehallinnon varasto, joka oli täynnä kaivureita, kuorma-autoja, rekkoja ja tiejyriä.

Kun Kääriäinen ihasteli runsautta paikalliselle isännälleen, tämä vastasi: ”Niinpä, kunpa vain yksikin niistä toimisi.”

Sekin on epäselvää, mitä kauppavetoisessa mallissa tapahtuu vähiten kehittyneille maille. Kiinnostavatko ne oikeasti suomalaisia yrityksiä?

Suomi on ollut uranuurtaja kaupan ja kehitysyhteistyön linkittämisessä. Ulkomaankauppa- ja kehitysyhteistyöministerin salkku yhdistettiin ensimmäisen kerran vuonna 2003. Sitä kantoi keskustan Paula Lehto­mäki.

Lehtomäki kehui salkun synergiaetuja.

”Kaupan ja kehityksen on katsottava samaan suuntaan”, hän julisti pian ministeriksi tulonsa jälkeen.

Myös Marinin hallituksen kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari (sd) oli ”hyvin yritysmyönteinen”, sanoo kehitysapukysymyksiin erikoistunut toimittaja-kirjailija Esa Salminen.

”Itse asiassa aina, kun kehitysyhteistyö on yhdistetty ulkomaankauppaan, ministeri on painottanut kauppapuolta. Eli ei Tavio ole mikään poikkeus”, Salminen sanoo.

Sen lisäksi, että Suomi kieltäytyy jakamasta kehitysapua maille, jotka eivät vastaanota Suomessa kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita kansalaisiaan, paitsioon joutuvat myös Venäjän hyökkäyssotaa tukevat valtiot.

”Tämä on selvästi irtiotto Suomen pitkästä linjasta”, arvioi yliopistonlehtori Teppo Eskelinen Itä-Suomen yliopistosta.

”Suomessa on harrastettu aika vähän ulkopoliittista koplaamista, jossa päätöksentekoon tuodaan täysin ulkoinen logiikka.”

Kehityspolitiikan ehdollistaminen vahvistaa kertomusta, että rikkaat pohjoisen maat sanelevat ehtoja eivätkä ole oikeasti etelän köyhempien maiden puolella, sanoo kansalaisjärjestöjen kattojärjestön Fingon vaikuttamistyön johtaja Ilmari Nalbantoglu.

”Venäjän kaltaiset maat toistavat tätä kertomusta omaksi edukseen.”

Ministeri Tavio katsoo ehdollistamista eri tavalla.

Periaatteellisella tasolla kyse on siitä, että kehitysyhteistyökumppaneilta edellytetään kansainvälisen oikeuden kunnioitusta.

Hallituksen Afrikka-strategian mukaan Suomi luo tasavertaisia kumppanuuksia Afrikan maiden kanssa. Tasavertaiseen kumppanuuteen kuuluu Tavion mielestä se, että molemmin puolin myös edellytetään asioita.

”Ei se ole tasavertaista kumppanuutta, jos toinen vain antaa vailla mitään ehtoja.”

Toisaalta Suomi ei tällä hetkellä edes tee kehitysyhteistyötä Venäjän hyökkäyssotaa tukevien maiden kanssa. Siksi ehdollistaminen toimii Tavion mielestä pikemminkin positiivisena viestinä.

”Eli kun he jatkavat hyvää linjaa eivätkä tue Venäjää, niin silloin vastavuoroisesti me halutaan tehdä heidän kanssaan enemmän yhteistyötä jatkossa.”

Suomi on ehdollistanut kehityspolitiikkaansa ennenkin: on seurattu demokratiamittareita ja oikeusvaltiokehitystä. Erään ulkoministeriön virkamiehen mielestä suurin ongelma nykyisessä linjauksessa on länsimainen kaksinaismoralismi.

On täysin kohtuullista edellyttää, että Suomen kumppanimaat sitoutuvat samoihin kansainvälisiin sääntöihin kuin mekin, hän sanoo. Mutta silloin niistä on pidettävä myös itse kiinni.

”Ja se tarkoittaa esimerkiksi ihmisoikeussopimuksien kunnioittamista itärajalla. Että sitten kun meillä itsellä on ongelma, emme voi heti olla sanomassa, että sopimukset ovat vanhentuneita.”

Israel esitti tammikuun 26. päivä kovia syytöksiä avustusjärjestö UNRWA:ta kohtaan. YK:n alainen järjestö auttaa palestiinalaispakolaisia Gazassa, Länsirannalla ja muualla Lähi-idässä.

Israelin mukaan kaksitoista järjestön työntekijää oli osallistunut hyökkäykseen, jonka äärijärjestö Hamas teki lokakuussa Israeliin.

Seuraavana päivänä ministeri Tavio tiedotti viestipalvelu X:ssä, että Suomen rahoitus UNRWA:lle keskeytetään.

”Odotamme riippumatonta ja perinpohjaista selvitystä. Suomen linja on, että Hamasia hyödyttäviä tukia ei makseta”, Tavio viestitti.

Hän teki päätöksen tuen keskeyttämisestä yksin.

Tukensa jäädyttivät myös monet muut maat, mutta esimerkiksi Ruotsi ja Kanada päättivät palauttaa rahoituksen maaliskuun alkupuolella. Myös Euroopan komissio oli tyytyväinen UNRWA:lta saamaansa selvitykseen ja lupasi järjestölle 50 miljoonaa euroa.

”Suomella on tässä tosiaan tiukempi linja ja mielestäni se on ihan kestävä”, Tavio sanoi SK:n haastattelussa 7. maaliskuuta.

Kyse ei hänen mukaansa ollut vain kahdestatoista epäillystä työntekijästä, vaan UNRWA:n ja Hamasin mahdollisista laajemmista yhteyksistä.

”On olemassa varteenotettavia epäilyksiä liittyen muun muassa Hamasin tunneliverkostoon ja UNRWA:n opettajien Hamas-­yhteyksiin.”

Israelin armeija väitti helmikuussa, että se oli löytänyt Gazan kaupungista UNRWA:n päämajan alta Hamasin tunnelin.

Israel julkisti alkuperäiset syytöksensä heti sen jälkeen, kun Kansainvälinen tuomio­istuin ICJ oli antanut välipäätöksensä kansanmurhaoikeudenkäynnissä. ICJ velvoitti Israelia toimiin kansanmurhan ehkäisemiseksi Gazassa.

Israel ei ole myöskään peitellyt haluaan päästä UNRWA:sta lopullisesti eroon.

Eikö Israelin syytöksiin olisi pitänyt suhtautua varauksella?

Tavio sanoi, ettei voinut ottaa kantaa ”tuollaiseen salaliittoteoriaan”.

”Epäilykset ovat varteenotettavia eikä niitä voi jättää huomioimatta.”

Ministeri myönsi, että UNRWA:ta tarvitaan alueella kipeästi.

Täydellisessä maailmassa järjestöstä tulisi kuitenkin tarpeeton.

”Toivoisin että kymmenen vuoden aikajänteellä päästäisiin tilanteeseen, jossa Palestiinalla olisi oma viranomaisorganisaatio, joka hoitaisi maan koulutusta ja terveydenhuoltoa.”

UNRWA:n tuen keskeytys oli yksi isoimpia päätöksiä, joita Suomessa on kehityspoliittisesti koskaan tehty, virkamieslähteet sanovat.

UNRWA:lla on Gazassa noin 13 000 työntekijää. Se on käytännössä ainoa alueella toimiva humanitaarinen järjestö, joka kykenee tarjoamaan gazalaisille laajassa mittakaavassa hätämajoitusta, ruokaa ja perusterveydenhuoltopalveluja.

Moni ministeriössä kyseenalaisti vauhdin, jolla Tavio ratkaisi asian. He muistuttavat, että väärinkäytöstapauksia varten on olemassa selkeät prosessit, joissa pyydetään ensin asiantuntijatietoa ja mietitään vasta sen jälkeen, keskeytetäänkö maksatukset vai ei.

”Ei kukaan tee vastaavia päätöksiä parissa tunnissa yksinään.”

Tavion päätös sai myös tukea.

”Ministeriössä virkamiesjohdolla ja laajasti muutenkin virkamiehillä on erittäin voimakas ja herkkä liipaisin väärinkäytöksiin ja korruptioon”, sanoi yksi työntekijä.

”Varmasti virkamiehet haluavat saada tilanteeseen mahdollisimman nopeasti selvyyden, mutta eivät he ajattele, että Tavion reaktio olisi ollut väärä.”

Maaliskuun 22. päivä Ville Tavio ilmoitti, että Suomi jatkaa taas tuen maksamista UNRWA:lle. Vastaisuudessa kymmenesosa tuesta, 500 000 euroa, käytetään riskien hallintaan eli väärinkäytösten valvontaan.

Suomi edellyttää UNRWAlta jatkossa myös vuosittaisia kahdenvälisiä keskusteluja siitä, kuinka riskienhallinnan tehostaminen etenee.

Mikä siis muuttui? YK:n selvitykset, joiden tuloksia Tavio odotti, eivät ole edelleenkään valmistuneet. Ulkoministeriö oli myös tilannut UNRWA:n tilanteesta itsenäisen selvityksen. Ministeriön mukaan järjestön riskienhallinnassa on selkeitä puutteita, jotka liittyvät esimerkiksi varojen ja tilojen käyttämiseen.

Tavio kertoo sähköpostitse, että ratkaisevaa oli kymmenen prosentin korvamerkintä väärinkäytösten valvontaan ja UNRWA:n Suomelle antamat kahdenkeskiset vakuudet.

”UNRWA on Gazassa keskeinen humanitaarinen toimija, mutta edellytämme palomuuria terroristijärjestö Hamasiin”, Tavio kirjoittaa.

Entä epäilyt UNRWA:n ja Hamasin mahdollisista laajemmista yhteyksistä liittyen esimerkiksi UNRWA:n opettajien Hamas-yhteyksiin. Ovatko ne hälventyneet?

”Eivät ole. Pidän erittäin tärkeänä, että epäiltyjä liitäntöjä terroristiseen toimintaan tutkitaan kunnolla ja valvontaa lisätään. Sekä UNRWA:n työntekijät että tilat tulee kontrolloida niin, että potentiaaliset yhteydet Hamasiin estetään.”

Tavio kertoo myös keskustelleensa ratkaisustaan Israelin lähetystön kanssa ”hyvässä hengessä”.

Suomen ylivoimaisesti tärkein kehitysyhteistyökumppani tällä vaalikaudella on Ukraina.

”Ukrainan jälleenrakennuksessa mukanaolo on itselleni kunniakysymys”, Tavio sanoo.

Kuluvalla hallituskaudella Ukrainan tuki erotetaan kehitysyhteistyössä omalle momentilleen. Vuosina 2024–2028 se on yhteensä 290 miljoonaa euroa.

Perussuomalaisten agendaan sopii paremmin Ukrainan kuin perinteisten kumppanimaiden tukeminen, arvioi yliopistolehtori Teppo Eskelinen.

Toisaalta hän uskoo, että Ukrainaa olisi tuettu aiempaa enemmän joka tapauksessa.

Ulkoministeriön työntekijät kehuvat Taviota siitä, että hän ajaa – Suomen pitkän linjan mukaisesti – tyttöjen ja naisten aseman parantamista ja korostaa koulutuksen merkitystä. Kolmas asia, josta ministeri saa kiitosta, liittyy kehitysmaiden veronkantokykyyn.

Suomi on auttanut Afrikan maita verotusjärjestelmien kehittämisessä, jotta maille kuuluvat varat eivät karkaa esimerkiksi veroparatiiseihin. Tavio on jatkanut tätä työtä.

”Ja sehän on juuri isoa ja tärkeää maailman muuttamista”, yksi työntekijä sanoo.

Tavio on ollut ministerinä yhdeksän kuukautta. Leikkauksista ja muista toimista huo­limatta kaikki eivät ole menettäneet toi­voaan hänen suhteensa.

Kun ministeri on kartuttanut asiantuntemustaan, hän ehkä ymmärtää paremmin, mitä kaikkea hyvää kehitysyhteistyöllä saadaan aikaiseksi, sanoo Fingon Ilmari Nalbantoglu.

”Ja kyllä me vähän niin kuin toiveikkaasti odottaisimme, että ministeri alkaisi puolustaa omaa toimialaansa.”