Mene suoraan vankilaan

Vankilassa oli ruuhkaa, kun uusi vanki joulukuussa saapui. Hänelle ei ollut omaa selliä, joten hänet päätettiin asuttaa samaan toisen vangin kanssa.

Se ei mennyt hyvin.

Kun uusi vanki huomasi, minne häntä oltiin viemässä, hän heittäytyi maahan itkemään ja uhkasi vahingoittaa itseään. Hän repisi hiukset päästään.

Hän kertoi myös kärsivänsä paniikkikohtauksista, eikä häntä siksi voisi laittaa eristysselliinkään.

Vanki kiljui ja huusi taukoamatta, työntekijä kirjasi viime raporttiin, joka toimitettiin Rikosseuraamuslaitokselle vuoden 2024 lopussa.

Vastaavista vaara- ja häiriötilanteista ilmoitetaan sille lähes päivittäin: Viime vuon­na yksi vanki uhkasi tappaa jonkun, ellei hänen kadonneita tupakoitaan löydetä. Toisen hallusta löytyi epämääräinen margariinirasia, jossa oli pattereita ja teriä. Kolmas varasti toiselta vangilta kellon ja piilotti sen takapuoleensa.

Suomen 27 vankilassa sattui viime vuonna 140 vankien välistä väkivaltatilannetta. Uhkatilanteita, jotka olisivat voineet muuttua väkivaltaisiksi, oli 417.

Myös henkilökunnan kokema uhkaava ja epäasiallinen käytös on yleistä ja lisääntynyt viime vuosina huomattavasti. Kun vuonna 2023 tapauksia oli 821, viime vuonna määrä oli jo 1 237.

Osa vaaratilanteista johtuu vankien mielenterveysongelmista – esimerkiksi lokakuussa yksi vanki yritti tappaa itsensä sähköllä ja toinen löytyi suihkun lattialta kädet veressä – toiset huumeista.

Mutta erityisesti vaaratilanteita syntyy siksi, että vankeja on liikaa ja vartijoita liian vähän.

Kaikki käyrät osoittavat samaan suuntaan. Ylös.

Rikosseuraamuslaitoksen pääjohtaja Anna Arola-Järvi esittelee niitä työhuoneessaan Turun vankilassa. Ikkunasta näkyy taivasta ja muuri.

Käyrät kertovat, että Suomen vankilat ovat enemmän kuin täynnä, ovat olleet jo pitkään.

Vankien määrä kääntyi jyrkkään kasvuun kesällä 2023, ja sen jälkeen uusia vankeja on tullut yli 300 – yhden suuren vankilan verran.

Tammikuussa 2025 Pelson ja Hämeenlinnan vankiloita lukuun ottamatta kaikkien Suomen vankiloiden täyttöaste oli yli 100 prosenttia. Pahin tilanne on Vantaan, Kuopion, Oulun ja Turun vankiloissa. Niissä täyttöaste on yli 120, jopa 130 prosenttia.

Sadan prosentin täyttöaste tarkoittaa, että vankilan jokaisen sellin jokainen sänky on käytössä. Yli sata prosenttia tarkoittaa, että joihinkin yhdelle hengelle tarkoitettuihin selleihin majoitetaan kaksi ihmistä, viime kädessä patjoille lattialle.

Arola-Järvi sanoo, että luvut huolestuttavat häntä. Ahtaissa oloissa riitaa syntyy helposti.

Hän vertaa asetelmaa soluasuntoon. Vankilassa kinaa syntyy samankaltaisista asioista. Television katselusta, musiikin kuuntelusta, siisteydestä, melkein mistä vain. Joskus kemiat eivät kohtaa tai taustalla on aikaisempia erimielisyyksiä. Mutta solusta voi aina lähteä pois, sellistä ei.

”Ne sellit ovat aika pieniä, ja kun sinne laitetaan kaksi toisilleen tuntematonta ihmistä asumaan ja pannaan ovi kiinni niin… Sitä voi miettiä.”

Marraskuussa erään vankilan vartija kuuli sellistä kovaa huutoa ja kamppailun ääniä. Toinen vanki istui sängyllä, toinen oli vessassa. Lattialla oli kappaleiksi hajonnut pelilauta. Vessaan mennyt vanki myönsi myöhemmin vartijalle eristyksessä, että sellissä oli syntynyt käsirysyä.

Tappeluita puhkeaa myös vankien yhteisissä tiloissa, ruokailussa ja ulkoilussa. Ja kaikenlaista voi sattua, vaikka sellissä olisi vain yksi ihminen. Tulipaloja, itsetuhoisuutta.

Turun vankilan vartija kertoo tapauksesta, jossa vanki oli puolen tunnin aikana repinyt lakanansa ja yrittänyt hirttäytyä kaltereihin. Vartijat ehtivät väliin.

Alalla puhutaan dynaamisesta turvallisuudesta. Se tarkoittaa, että turvallisuuden kannalta tärkeintä on henkilökunnan ja vankien välinen vuorovaikutus. Että vartijat tuntevat vangit ja juttelevat heidän kanssaan päivittäin. Silloin muutokset ja jännitteet osastolla on helpompi huomata ja reagoida niihin.

Mutta kun vankeja on enemmän, henkilökunnan mahdollisuudet valvoa heitä ja heidän turvallisuuttaan heikentyvät.

Arkisimmillaan ahtaus vaikuttaa siihen, miten osastolla eletään. Pääseekö polkemaan kuntopyörää, nostamaan puntteja, pesemään pyykkiä, soittamaan puhelimella.

Vankilat on jaettu osastoihin, ja osastolla on yleensä yksi puhelin. Mitä enemmän vankeja on, sitä kauemmin joutuu jonottamaan omaa vuoroa.

”Joku jaarittelee siellä pitkään, ja muilla menee hermot”, Arola-Järvi sanoo.

Marraskuun lopussa eräästä vankilasta kirjattiin turvallisuusilmoitus, kun tutkintavanki ei suostunut ruoanjaon alkaessa lopettamaan puheluaan ja palaamaan selliinsä vartijoiden toistuvista kehotuksista huolimatta.

Vartija myös yritti ottaa luurin pois vangilta, muttei onnistunut. Lopulta tilanne kärjistyi siihen, että kaksi vartijaa laittoi vangin rautoihin ja vei hänet tarkkailuun. Arola-Järven mukaan vankiloiden ihanteellinen täyttöaste olisi 90 prosenttia.

”Silloin toiminta on turvallista, ja me pystytään tekemään sitä, mitä meidän oikeasti pitäisi tehdä.”

Silloin henkilökunnalla on Arola-Järven mukaan paremmat mahdollisuudet esimerkiksi harkita, mille osastolle uusi vanki kannattaa sijoittaa ja tarvittaessa vaihtaa hänen paikkaansa. Esimerkiksi seksuaali­rikolliset täytyy suljetuissa vankiloissa pitää erillään muista vangeista ja myös toisistaan, etteivät he verkostoituisi. Konflikteja syntyy helposti myös eri etnisyyksien ja jengien välillä.

Erityisen tukossa olevien tutkintavankiloiden tilannetta hankaloittaa se, että tutkintavangeilla on usein käräjäoikeuden määräämä yhteydenpitorajoitus.

Kun tutkinta on käynnissä, vanki ei saa olla yhteydessä muihin ihmisiin, koska se voisi vaikuttaa tutkittavana olevan rikoksen selvittämiseen. Käytännössä heidät on siis majoitettava yhden hengen selleihin – ja muut vangit joutuvat olemaan entistäkin ahtaammin.

Vankiloiden tehtävä ei ole vain säilyttää vankeja, vaan valmistaa heitä vapautumiseen. Mitä huonommin vanki integroituu takaisin yhteiskuntaan, sitä todennäköisemmin hän palaa vankilaan. Siksi vankiloissa voi esimerkiksi opiskella, työskennellä ja vieroittautua huumeista.

Arola-Järven mukaan Rikosseuraamuslaitoksen tavoite onkin, että mahdollisimman moni vanki olisi mukana ”toiminnassa”. Mutta jos vankien määrä vain kasvaa ja henkilökunnan ei, ei vankila ennen pitkää enää pysty tarjoamaan järkevää toimintaa.

”Se on osittain sitä jo nyt”, Arola-Järvi sanoo.

Vankiloissa näkyy, että huumeiden käyttö ja siitä aiheutuvat haitat ovat lisääntyneet Suomessa 2000-luvulla.

Alle 30-vuotiaista vangeista 84 prosentilla on vankien terveystutkimuksen mukaan huumeiden käyttöhäiriö. Kaikista miesvangeis­ta hieman yli puolella amfetamiinihäiriö, vähän alle puolella kannabishäiriö. Opioidien, kuten Subutexin, ongelmakäyttäjiä on noin kolmasosa vangeista. Yleisiä ovat myös doping-aineet ja huumaavat lääkkeet.

Arola-Järvi arvioi, että jo valtaosa vangeista on tavalla tai toisella tekemisissä huumeiden kanssa. He ovat mukana huumekaupassa, tehneet rikoksia saadakseen huumeita tai rikkoneet lakia aineiden vaikutuksen alaisena – tai kaikkea samaan aikaan. Huolestuttavaa on se, että päihde­ongelmaiset vangit ovat entistä nuorempia.

Se on täysin eri tilanne kuin 30 vuotta sitten, jolloin Arola-Järvi tuli alalle.

1990-luvun puoliväliin asti vankien pääpäihde oli alkoholi, ja sen käyttäminen salaa vankilassa oli huomattavasti hankalampaa kuin huumeiden. Kiljua yritettiin valmistaa roskakorissa tai asettelemalla sellin ikkunalasien väliin mehua, leivänpaloja ja hedelmälohkoja, jotka alkoivat jäätyessään käydä.

Arola-Järvikin on ollut mukana kaatamassa litkuja viemäriin.

”Täytyy olla todella päihderiippuvainen, että suostuu semmoista juomaan. Ei sitä kukaan juo juomisen ilosta.”

Nykyään vankilat yrittävät suitsia huumehaittoja estämällä huumeiden salakuljettamisen vankilaan ja tarjoamalla huumeriippuvaisille vangeille raitistumista ja kuntoutusta. Arola-Järvi kuvailee tilannetta ikuiseksi kilpajuoksuksi.

Rikosseuraamuslaitokselle ilmoitettiin viime vuonna useista tapauksista, joissa vanki on yrittänyt kuljettaa vankilaan peräsuolessaan kondomiin tai Kinder-munan koteloon pakattuja huumeita, lääkkeitä, ruiskuja ja muita välineitä.

Yksi vanki jäi kiinni sen jälkeen, kun vankilan koira oli nuuhkinut erittäin kiinnostuneena tuolia, jolla hän oli istunut.

Vankien määrä on kasvanut, koska rangaistuksia on viime vuosina kovennettu.

Viime hallituskaudella Sanna Marinin (sd) hallitus uudisti seksuaalirikoslain. Raiskauksen määritelmä laajeni, lapsenraiskaussääntelyä kiristettiin, ja seksuaalisen hyväksikäytön rangaistusasteikon alarajaa korotettiin.

Uusi suostumukseen perustuva laki tuli voimaan tammikuussa 2023. Oikeusprosessit ovat pitkiä, joten lakimuutokset näkyvät vankiloissa viiveellä.

Myös Petteri Orpon (kok) hallitusohjelmassa on useita kirjauksia, jotka toteutuessaan lisäisivät vankien määrää. Esimerkiksi aseen hallussapidosta julkisella paikalla ei voida enää tuomita ehdollista vankeutta vaan suoraan vähintään kaksi vuotta ehdotonta. Arvion mukaan törkeää ampuma-aserikosta koskevat muutokset voisivat lisätä vankimäärää jopa kahdellasadalla vuodessa.

Kevyempiäkin keinoja olisi, kuten sähköinen valvonta ja yhdyskuntapalvelu. Kun välimallit puuttuvat, tuomioistuimet joutuvat vaikeisiin tilanteisiin. Määrätäänkö kolme vuotta vankeutta vai ei rangaistusta ollenkaan?

Parempi olisi, jos lain soveltaja pystyisi punnitsemaan eri vaihtoehtoja, sanoo Helsingin yliopiston rikosoikeuden professori Kimmo Nuotio.

”Rikosoikeudellinen vankeusuhka kannattaisi pitää ihan viimeisenä keinona.”

Nuotio arvioi, että käynnissä on kriminaalipolitiikan suunnanmuutos. Suomessa tehdään nyt päätöksiä, jotka lisäävät vankeusrangaistusten ja vankien määrää, kun edelliset 50 vuotta pyrittiin päinvastaiseen.

1970-luvulla Suomessa oli kaksi kertaa enemmän vankeja kuin muissa Pohjoismaissa.

”Sitten me haluttiin tulla Pohjoismaaksi muiden joukkoon.”

Tavoitetta alettiin edistää Nuotion sanoin humaanilla ja rationaalisella kriminaalipolitiikalla. Rikoksen uusimisen vaikutusta rangaistukseen vähennettiin, ja käyttöön otettiin ehdotonta vankeutta lievempiä seuraamuksia, kuten yhdyskuntapalvelu.

Havaittiin, ettei uusi politiikka huonontanutkaan Suomen rikollistilannetta. Sen sijaan rangaistusjärjestelmän huonot vaikutukset vähenivät.

Siksi Suomessakin on yritetty ”viimeiseen asti” välttää alaikäisten vankeus­rangaistuksia. Vuosittain vankiloissa on ollut viidestä kymmeneen 15–18-vuotiasta lasta, kun koulukodeissa ja muissa lastensuojelun toimissa on ollut satoja.

Ja kun 1970-luvulla yritettiin torjua järjestäytynyttä rikollisuutta, ajan henki oli, että toimet eivät saa koskea nuorisojengejä. Nyt niitä varten laaditaan omia pykäliä.

Mallia on ehkä otettu Ruotsista, missä kriminaalipolitiikan suunta on kääntynyt Suomeakin nopeammin ja jyrkemmin. Tuntuu kuin paniikki olisi vallannut päättäjät, Nuotio kuvailee.

Nuotio sanoo, että osa nykyisestä lainsäädännöstä on piilorasistista. Kovat toimet on selvästi suunnattu maahanmuuttajanuoria vastaan.

”Nuorisovankila ei välttämättä tule takaisin, mutta nuoria vankeja tullaan näkemään yhä enemmän. Se ei lupaa hyvää kenellekään.”

Nuotio kritisoi nykyhallituksen tapaa säätää lakeja. Jos aiemmin hallitusohjelmaan kirjoitettiin, että selvitetään, nyt kirjoitetaan suoraan, että tehdään, hän kuvailee.

Viime hallituskaudella Nuotio oli kokeneiden oikeuspsykiatrien kanssa laatimassa laajaa muistiota vaarallisista rikoksentekijöistä ja varmuusvankeudesta. Pohdittiin, pitäisikö valtiolla olla oikeus evätä joidenkin ihmisten oikeus vapautua tuomion suorittamisen jälkeen. Taustalla olivat esimerkiksi paljon huomiota saaneet sarjahukuttaja Pekka Seppäsen ja sarjakuristaja Michael Maria Penttilän tapaukset.

Työryhmä päätyi siihen, että vaikka joillakin rikoksentekijöillä on korkea riski rikoksen uusimiseen, ei ole olemassa menetelmää, jolla voitaisiin luotettavasti selvittää, keitä se koskee, ja siksi he eivät suosittele varmuusvankeutta.

Lisäksi monet muut oikeustieteen asian­tuntijat huomauttivat, että on perustavan­laatuisesti ongelmallista pitää ihmistä vangittuna siksi, että hän saattaa syyllistyä rikokseen.

Siitä huolimatta Orpon hallitusohjelmassa lukee, että varmuusvankeus toteutetaan. Sen valmistelu on edennyt jo lausuntokierrokselle.

Osittain vankiloiden ruuhkautuminen on järjestelmän ominaisuus.

Joissakin maissa tuomion täytäntöönpanoa voi jäädä odottamaan, jos vankiloiden täyttöaste ylittää tietyn rajan. Suomessa vankilaan ei voi jonottaa.

”Kaikki on otettava, mitä tulee, mihin tahansa vuorokaudenaikaan, oli tilaa tai ei”, Rikosseuraamuslaitoksen pääjohtaja Arola-Järvi sanoo.

Vangit pitäisi myös sijoittaa mahdollisimman lähelle kotiseutuaan. Monilla vangeilla on lapsia, ja lapsella on oikeus tavata vanhempiaan. Siksikin väkirikkaimman Uudenmaan vankilat ovat niin täynnä.

Osa Suomen vankiloista, esimerkiksi Turku ja Riihimäki, ovat korkean turvatason laitoksia, jotka on ensisijaisesti tarkoitettu tavallista vaativammille vangeille. Niissä yhden vankipäivän hinta on korkeampi kuin matalamman turvaluokituksen vankiloissa.

Mutta koska välimatkat ovat Suomessa pitkiä, Turkuunkin toimitetaan sakkovankeja, jotka joutuvat suorittamaan vankilatuomion, koska eivät ole kyenneet maksamaan tuomioistuimen heille määräämiä sakkoja. Sakkovangit ovat usein hyvin syrjäytyneitä ja huonokuntoisia, joten lyhyt tuomio kuluu monesti lähinnä sairaanhoitajan vastaanotolla.

Vaihtoehto, vankien raijaaminen toiselle puolelle Suomea, olisi sekin kallis.

Joulukuussa eduskunta hyväksyi vuoden 2025 budjetin. Siinä oikeusministe­riön hallinnonalaan kohdistuu huomattavasti pienempiä leikkauksia kuin moneen muuhun.

Rikosseuraamuslaitoksen määrärahat ovat jopa kasvaneet, mutta kustannukset ovat nousseet enemmän. Eniten menoja ovat kasvattaneet inflaation aiheuttama kustannusten nousu ja vankien kasvava määrä.

Siksi Rikosseuraamuslaitoksessa laaditaan parhaillaan säästöohjelmaa, kertoo strategiayksikön päällikkö Venla Salmi.

Risen budjetti on noin 300 miljoonaa euroa vuodessa. Siitä hieman yli puolet on henkilöstökuluja ja noin viidesosa toimi­tilakustannuksia. Lisäksi kustannuksia syntyy esimerkiksi ict-kuluista ja vankiloiden peruspalveluista, kuten ruokahuollosta.

Vankiloiden korjausvelka on myös kasvanut isoksi. Lähes puolet Suomen vankiloista on sellaisessa kunnossa, että ne pitäisi peruskorjata vuosikymmenen aikana. Joidenkin kunto on niin huono, että järkevämpää voisi olla rakentaa tilalle uusi.

Risen hallinnoimista 27 vankilasta 26 omistaa valtion Senaatti-kiinteistöt, joille Rise maksaa vuokraa noin 50 miljoonaa euroa vuodessa.

Salmi ei ota kantaa siihen, millainen Risen säästöohjelmasta tulee. Hän kuitenkin sanoo, että kehittämistyöstä karsitaan, ja säästöjä voi olla pakko kohdistaa myös suurimpaan kuluerään, eli henkilöstö­menoihin, jolloin vankiloihin ei voida rekrytoida niin paljon henkilökuntaa kuin vankimäärä vaatisi.

Marraskuun lopussa erään vankilan vartija teki ilmoituksen tapauksesta, joka sattui, kun vankila oli laitettu henkilöstövajeen takia sulkutilaan. Monet vangit eivät suostuneet palaamaan selleihinsä. Yksi heistä alkoi käyttäytyä aggressiivisesti.

Vanki alkoi vaatia, että hänen täytyy saada täyttää ruokalan tilauslomake. Hän heilutteli ruokalan tilauslomakkeita vartijan kasvojen edessä. Toisessa kädessä oli lautasellinen kuumaa ruokaa.

Kun vartija yritti sulkea oven, vanki työnsi jalkansa sen väliin ja jatkoi huutamista. Tilanne vaikutti siltä, että se voi kärjistyä väkivaltaiseksi, vartija kirjoitti raporttiin. Niin ei tällä kertaa käynyt. Vartijan esihenkilö tuli paikalle ja onnistui rauhoittamaan tilanteen.

Vaikka vankiloista ei suoraan säästettäisi, muiden hallinnonalojen leikkausten seurauk­set voivat näkyä niissä.

Asiantuntijat ja oppositiopoliitikot ovat esimerkiksi arvostelleet hallituksen suuria sosiaaliturvaleikkauksia siitä, että ne lisäävät köyhien lapsiperheiden ja huono-osaisuuden määrää.

Arola-Järvi sanoo, että hän ei sinänsä suhtaudu kriittisesti aikeisiin ”tervehdyttää” valtiontaloutta, mutta hänestä säästöjen ei tulisi kohdistua jo valmiiksi huono-osaisiin ihmisiin – eikä etenkään lapsiin.

”Jos ajatellaan vankilassa olevia ihmisiä, kyllä heillä monella on ollut jo lapsuudessa sellaisia tekijöitä, jotka ovat tehneet eteenpäin ponnistamisen tosi vaikeaksi.”