Miten verkkoväkivaltaa voidaan rajoittaa, Severi Hämäri?

”Saunan takana on tilaa.”

Niin Severi Hämäri muistaa viimeiset sanat uhkausviestistä, jonka hän sai vuosituhannen alussa Helsingin yliopiston julkisella sähköpostilistalla.

Siinä vaiheessa Hämäri oli käynyt alati kiihtyvää väittelyä uhkauksen esittäjän kanssa jo useamman päivän ajan. Uhkailija ilmoitti, että Hämärin on nyt syytä varoa nahkojaan.

Hämäri oli tottunut siihen, että 1980-luvun sähköisillä keskustelupalstoilla ja myöhemmin yliopiston sähköpostilistoilla tuli riitoja.

”Aggression kohtaaminen virittää minussa usein stressitilan, ja saatan jäädä inttämään vähän liiankin innokkaasti.”

Nettiriitojen seurauksena Hämäri huomasi väsyvänsä rajusti. Ennen pitkää ylivire vaihtui alivireeksi ja unet alkoivat kärsiä.

Nykyään Hämäri on tietokirjailija, aikuiskouluttaja ja filosofian väitöskirjatutkija. Hänen alkukesästä ilmestynyt tietokirjansa Verbaalinen väkivalta verkossa (Basam Books) kertoo, mistä verbaalinen väkivalta johtuu, mitä ongelmia se aiheuttaa ja mitä ilmiön suitsimiseksi voidaan tehdä.

2000-luvulla vihapuheesta on tullut kiinteä osa verkon toimintakulttuuria. Kun yhteiskunta on digitalisoitunut, verkkoviha on lisääntynyt.

”Lisäksi populistinen oikeisto ja laitaoikeisto ovat saaneet pontta finanssi- ja pakolaiskriisistä. Myös sota Euroopassa on lisännyt polarisaatiopainetta keskusteluun”, Hämäri sanoo.

Vihapuhe sekoitetaan usein mihin tahansa vihaiseen puheeseen.

Hämäri puhuukin mieluummin verbaalisesta tai viestinnällisestä väkivallasta verkossa. Sen hän määrittelee verkossa tapahtuvaksi tahalliseksi ja tarkoitushakuiseksi tuskan tuottamiseksi toiselle tai sillä uhkaamiseksi sanoilla tai muilla kommunikointitavoilla.

”Joillekuille se on vain senhetkisen tunnereaktion ilmaisua. Harrastajatrollit taas hakevat vihapuhe-esityksellään huomiota, rikkovat rajoja ja viihdyttävät itseä ja toisia. Osaa heistä motivoi sadismi.”

Ideologisesti motivoituneet vihapuhujat puolestaan tuottavat verkossa tuskaa poliittisia tavoitteita edistääkseen. Tätä strategista trollausta harjoittavat esimerkiksi trollitehtaiden työntekijät, joskus myös poliitikot tai someinfluensserit.

Helpoimmin piiloon jää Hämärin mukaan verbaalinen verkkoväkivalta, joka liittyy sosiaalisten suhteiden dynamiikkaan.

”Digitaalinen väkivalta voi olla lähisuhde-, työpaikka- tai kouluväkivallan jatkoa. Kun esimerkiksi toimittajasta leviää yksityisiä tietoja netin palstoille, levittäjä voi olla työkaveri, ja koulukiusaaja voi jatkaa kiusaamista verkossa.”

Hämäri itse upposi tietokoneiden maailmaan jo ennen kouluikää. Hän kasvoi viisilapsisen veljeskatraan keskellä. Isoveljistä vanhin sai ensimmäisen tietokoneensa, kun Hämäri oli viisivuotias. Innostus tietokoneisiin ja pelikonsoleihin valtasi lähes koko katraan.

Perheen kuopus oli juuri syntynyt, ja kun vanhempien veljien piti vahtia hänen päiväuniaan terassilla, he virittivät köysisysteemin, jolla he pystyivät keinuttamaan lastenvaunuja sisältä tietokoneelta käsin.

Hämäri kertoo olleensa pienestä pitäen sosiaalisesti ujo.

”Olin kunnon nörtti ja pakenin arkea tietokoneiden, matematiikan, kirjallisuuden ja roolipelien pariin. Tietokoneissa minua kiehtoi, miten ne toimivat ja miten toisenlainen maailma niiden kautta avautui.”

Yliopistossa Hämäri opiskeli ensin matematiikkaa, sitten teoreettista filosofiaa. Valmistuttuaan maisteriksi hän työskenteli pari vuotta tutkijana ja siirtyi sitten opettajaksi aikuiskasvatuspuolelle.

Retoriikan pariin hän päätyi mietittyään, miksi hänen oli niin vaikea kommunikoida muiden kanssa.

”Ilmaisin itseäni todella monimutkaises­ti, ja ajatuskokonaisuuksiani oli vaikea pilk­koa. Rupesin lukemaan puhetaitoa kos­kevaa kirjallisuutta. Halusin kehittää vuorovaikutustaitojani ja päästä yli esiintymisjännityksestäni.”

Ennen pitkää kollega huomasi Hämärin perehtyneisyyden ja pyysi tätä sijaistamaan omia retoriikan kurssejaan Kriittiseen korkeakouluun. Tällä hetkellä Hämäri toimii siellä tietokirjoittamisen ja puhujakoulun vastuuopettajana.

Toista haastattelua varten Hämäri vastaa sovittuun puhelinsoittoon junassa. Hän on ollut Kuopiossa luennoimassa siitä, miten verkkoviha vaikuttaa lapsiin ja nuoriin.

Verbaalinen verkkoväkivalta aiheuttaa kohteelleen psykofyysisen stressitilan, jonka seurauksena on usein ahdistusta, masennusta, uniongelmia ja toimintakyvyn laskua, Hämäri sanoo.

”Tutkimuksista tiedetään, että nettikiusaaminen pahentaa varsinkin lasten ja nuorten itsemurhariskiä.”

Yhteisöissä verbaalinen verkkoväkivalta tuottaa yhteistoiminnan hankaluutta, riskinottohaluttomuutta ja työkyvyn alenemista.

”Esimerkiksi toimittajat, tutkijat ja poliitikot saattavat alkaa vältellä aihealueita, joiden käsittelemisen seuraksena heihin kohdistetaan verbaalista väkivaltaa verkossa.”

Erityisesti tämä koskee naisia, jotka raportoivat kohtaavansa verkkoväkivaltaa miehiä enemmän. Se myös on usein sukupuolittunutta ja seksististä.

Hämäri toivoo lisätutkimusta vihapuheen systeemisistä vaikutuksista, siitä miten viha ja sen pelko alkavat ohjata ihmisten käyttäytymistä ja vaikuttavat kansanterveyteen, kansantalouteen, jopa koko yhteiskuntarauhaan.

Kaikkien pitäisi pohtia, miten verkossa käyttäytyvät, mistä oma toiminta siellä kumpuaa ja miten omat sanat vaikuttavat toisiin, Hämäri sanoo. Yhteisöjen taas pitäisi tarjota tukea verkkovihalle altistuville jäsenilleen.

”Nyt onneksi Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta on julkaisemassa korkeakouluille ohjeen siitä, miten toimia, kun tutkija kohtaa ammattinsa vuoksi vihaa. Tällaisia ohjeistuksia tarvitaan lisää.”

Yhteiskunnassa pitäisi Hämäristä luoda keskustelukulttuuria, jossa vaikeistakin asioista voidaan käydä keskustelua ilman että kieli on loukkaavaa.

Hän myös toivoo, että esimerkiksi X:n kaltaisille, valheiden ja satuttavan puheen levittämisestä taloudellisesti hyötyville yhteisöpalveluille säädettäisiin haittavero. Sillä saadut varat pitäisi hänestä laittaa haittojen korjaamiseen ja radikalisoitumisen vastaiseen työhön, kuten valistukseen, medialukutaitokasvatukseen ja luotettavien medioiden tukemiseen.

Uusia haasteita verkkoväkivallan suitsimiseen asettaa tekoäly.

Jo nyt tekoälyn avulla luodaan vihaa ja valheita levittäviä bottitilejä ja tuotetaan syväväärennöksiä eli deep fakeja pornovideoihin.

Sen avulla pystytään myös tehostamaan trollitehtaiden toimintaa ja luomaan kokonaisia disinformaation ekosysteemejä, Hämäri sanoo.

”Nettiin olisi hyvä rakentaa entistä enem­­män luotettavan tiedon saarekkeita. Sel­laisia ovat esimerkiksi kansallisten yleis­radioyhtiöiden sivustot ja faktantarkistussivustot.”

Sananvapautta ei saa rajoittaa, julistavat monet verkkovihan suitsimista vastustavat.

Sananvapaus onkin kiistatta ihmis­oikeus ja demokratian toimintaedellytys: ilman vapaata julkista keskustelua kansanvalta ei toimi. Hämärin mielestä meidän tulisi sietää paljon epämiellyttävääkin kielenkäyttöä, taidetta ja huumoria. Se, että erityisesti valtaa käyttäviä saa pilkata rajustikin, ehkäisee osaltaan vallan väärinkäyttöä.

”Tarvitsemme yhteiskunnallista keskustelua sen määrittämiseksi, mihin vedämme rajat.”

Valtiovalta ei voi Suomessa juuri ennalta rajoittaa julkista keskustelua. Tietyt teot kuitenkin määritetään jälkikäteen rangaistaviksi.

Laittomaksi määritellään esimerkiksi vainoaminen, seksuaalinen häirintä, henkilön turvallisuuteen kohdistuva uh­kaus,­ kunnianloukkaus, rikokseen yllyttäminen, yksityisyyttä loukkaavan tiedon levittäminen, valtion turvallisuussalaisuuden paljastaminen, uskonrauhan häiritseminen ja kiihottaminen kansanryhmää vastaan.

Hämäristä uskonrauhapykälä on vanhentunut ja kaventaa sananvapautta haitallisesti.

”Uskonnollisia yhteisöjä pitää suojella vihapuheelta, mutta uskonto ja sen opinkappaleet eivät kaipaa suojelua. Niistä pitäisi voida käydä vapaata, kriittistä keskustelua.”

Hämäri kuitenkin kritisoi lähinnä oikeiston parissa nousussa ollutta sananvapausfundamentalismia, jossa sananvapaus on nähty muita oikeuksia tärkeämpänä.

”Jotkut eivät halua, että heidän oikeuteensa loukata ja satuttaa muita puututaan. Mutta ei esimerkiksi kikkelikuvienkaan jakaminen tuntemattomille ole sananvapauden sivistynyttä käyttämistä. On hyvä, että se on laissa kielletty.”

Toisten ihmisoikeuksia ei saa omaa sananvapauttaan käyttämällä rajoittaa. Sananvapaus on luovuttamaton mutta ei ehdoton oikeus.

Hämäristä esimerkiksi maalittaminen olisi hyvä kriminalisoida.

Maalittamisella tarkoitetaan ilmiötä, jossa joku tai jotkut yllyttävät suurta joukkoa kohdistamaan yhteen ihmiseen verkkoväkivaltaa vaientamis-, painostus- tai uhkailutarkoituksessa.

Sanna Marinin (sd) hallitus valmisteli maalittamisen kieltävää lainsäädäntöä, mutta Petteri Orpon (kok) hallitus lopetti sen ja informaatioturvallisuuteen liittyvän lainsäädännön kehittelyn.

”Valtiolla on kuitenkin moraalinen velvollisuus osoittaa, että maalittaminen on väärin ja myös laitonta. Vaikka lain soveltaminen olisi vaikeaa, jo sen olemassaolo vaikuttaisi asenteisiin.”

Hämäri unelmoi siitä, että voisi elättää itsensä tietokirjoja kirjoittamalla. Nyt työn alla ovat tietokirjat medialukutaidosta ja paniikkihäiriöstä.

Marraskuussa ilmestyi artikkelikokoelma J. V. Snellman ja suomalainen sivistyskäsitys. Hämäri on yksi sen toimittajista.

”Snellmanin mukaan sivistys on sitä, että ollaan ihmisiksi ja kehitytään ihmisinä. Se oli hänelle itseisarvo.”

Snellman näki, että sivistys ja talous tukevat toisiaan. Hämäri toivoo, että päättäjät ymmärtäisivät tämän ja sen, että sivistykselliset ja kulttuuriset rakenteet voidaan menettää hyvin nopeasti, jos niitä ei tietoisesti ylläpidetä.

”Kansana olemme kärjistäen yhden sukupolven päässä kivikaudesta.”

Sivistykseen ja kulttuuriin satsaaminen maksaa, mutta niin maksaa myös niistä leikkaaminen.

”Se lisää mielenterveysongelmia, syrjäytymistä ja radikalisoitumista, jotka tuottavat yhteiskunnalle mittavasti kustannuksia.”

Sivistystaso on laskenut viime vuosikymmenten teknologisen mullistuksen myötä. Hämäri sanoo silti olevansa aika varma, ettei tämä trendi jatku.

Hän uskoo esimerkiksi kirjan renessanssiin.

”Ihmiset alkavat kaivata suojaa verkon infomyrskyltä ja -myrkyltä ja oppivat taas arvostamaan ajattelua ja luovuutta. Vastaavia suunnanmuutoksia on tapahtunut historiassa ennenkin.”