Kun Pohjois-Amerikan suurimpiin urheilusarjoihin kuuluva Major League Baseball otti vuonna 2015 käyttöön Statcastin, lajin analysointi koki vallankumouksen.

Tarjolle tuli valtava määrä uutta dataa. Tutkia ja kehittyneitä kameroita hyödyntävä järjestelmä pystyi tallentamaan automaattisesti ja tarkasti esimerkiksi lyödyn pallon lähtönopeuden, nousukulman, lentoajan ja lentoradan pituuden.

Yhtenä innokkaimmista uutta teknologiaa ryhtyi hyödyntämään nuoren polven baseball-analyytikko Andrew Perpetua.

Hän oli aloittanut lajin järjestelmällisen tilastoinnin istumalla suosikkijoukkueensa New York Metsin otteluissa ja kirjaamalla kaikki havaintonsa. Kun hän vertasi merkintöjään toisten vastaaviin, paljastui, kuinka subjektiivisia paljaalla silmällä tehdyt huomiot ovat. Sama lyönti oli yhden mukaan laakana lentävä line drive, mutta toisen mielestä varhain maata koskettanut ground ball.

Statcastin avulla Perpetua pystyi selvittämään, miten syötön nopeus ja kierre ovat yhteydessä lyöjän hutilyöntien määrään. Tai kuinka todennäköisesti eri kenttäpelaajat ottavat kopin erivauhtisista 11 asteen nousukulmassa lähteneistä lyönneistä. Ja niin edelleen.

Kun tilastoissa tuli vastaan virheitä, hän siivosi ne pois. Työpäivät saattoivat venyä 14-tuntisiksi.

Pioneerityötä tehnyt Perpetua alkoi saada nimeä alan piireissä. Hän onnistui myymään selvitystensä tuloksia tilastoyrityksille, jotka vuorostaan kauppasivat kokoamiaan tietoja MLB-seuroille. Sittemmin hänet palkattiin ennustefirmaan, sen jälkeen Metsin analytiikkatiimiin.

Monet baseball-analyytikot ovat menestyneet myös muilla elämänalueilla. Tunnetuin heistä on Nate Silver, jonka kehittämä 538-järjestelmä on ennustanut jo kolmesti hyvin tarkasti Yhdysvaltain presidentinvaalien tuloksen.

Perpetualle baseball edustaa mikrokosmosta. Ymmärrys lajista auttaa analysoimaan koko maailmaa.

”Baseball-otteluun vaikuttaa, kuten muillakin elämän alueilla, suuri määrä muuttujia, joiden keskinäinen vuorovaikutus on kaoottista. Mutta toisin kuin yleensä, baseballissa lopputulos on matemaattinen”, Perpetua sanoo.

Hän antoi SK:lle haastattelun New Yorkin osavaltiossa sijaitsevasta kodistaan, jossa myös työskentelee.

Kun Venäjän hyökkäys Ukrainaan alkoi, Perpetua oli vailla töitä, joten hänellä oli aikaa seurata taisteluja aamusta iltaan.

Hyökkäyssodan alkuvaiheessa rintama­tilanteesta oli vaikea saada luotettavaa tietoa. Tiedonpuutetta nousivat perinteisten me­dioiden rinnalle paikkaamaan yksityishenkilöt, jotka haravoivat tietoja lukuisista eri lähteistä ja julkaisivat niistä teke­miään johtopäätöksiä sosiaa­lisessa mediassa.

Ensimmäiset viikot Perpetua tyytyi lukemaan muiden raportteja. Kun monet niistä tuntuivat köykäisiltä tai virheellisiltä, hän alkoi laatia omaa jatkuvasti päivittyvää rintamakarttaa ja kirjoittaa sotatilanteesta Twitterissä (nyk. X) käyttäjätunnuksella @AndrewPerpetua.

Päätös jättää baseball toistaiseksi syntyi nopeasti.

”Sotakirjoja lukiessani olin aina järkyttynyt siitä, kuinka niin monet ihmiset eivät tehneet yhtään mitään, kun asioita alkoi tapahtua. Pidin heitä pelkureina. En halunnut olla yksi heistä”, Perpetua sanoo.

Sotatilannekartan tekeminen on periaatteessa yksinkertaista. Kun venäläiset julkaisevat videon tekemästään iskusta, voidaan päätellä, että sen kohteessa tai lähistöllä on ukrainalaisia. Ja sama toisinpäin. Rintamalinja piirretään viimeisimpien todennettujen iskujen väliseen maastoon.

Käytännössä työ on vaikeaa, sillä kuvamateriaalin levittäjä saattaa antaa harhaanjohtavaa tietoa taistelujen sijainnista. Siksi ammattiylpeä kartoittaja paikantaa näkemänsä iskun kohteen itse. Löytyykö videolla näkyvä talo satelliittikuvasta? Ovatko peltokaistaleiden mittasuhteet sellaiset kuin pitäisi?

Sosiaalisen median ja runsaan kuvallisen aineiston ansiosta Venäjän hyökkäys on ensimmäinen moderni sota, jonka näkyviksi tulkitsijoiksi on noussut vailla muodollista asemaa olevia henkilöitä. Esimerkiksi Suomessa maan suurimmat me­diat ovat hyödyntäneet nuorten sotahistorioitsijoiden John Helinin ja Emil Kastehelmen osaamista.

Vaikka Ukrainan sodasta raportoivia on monia, vain harvat heistä nauttivat laajaa luottamusta.

Kun Perpetuan baseball-päivityksiä seurasi ennen sotaa noin 3 000 Twitterin käyttäjää, nykyään hän on yli 100 000 seuraajallaan yksi palvelun luetuimmista sodan analysoijista. Hänen löydöksiään on siteerannut muiden muassa arvovaltainen yhdysvaltalainen talouslehti Forbes.

Perpetua luonnehtii kartoitustyyliään konservatiiviseksi. Ilman pitäviä todisteita hänen rintamalinjansa ei siirry suuntaan eikä toiseen.

Länsimaisia rintamakartan laatijoita on kymmenkunta. Useimmista muista poiketen Perpetuan kartta on interaktiivinen. Sotatoimesta julkaistun videon voi katsoa karttaan tapahtumapaikalle upotetun linkin kautta.

Kun rintamalinja on pysynyt pitkään jokseenkin paikallaan, Perpetuan luetuimmaksi tuotokseksi on muodostunut hänen viime kesästä alkaen julkaisemansa listaus sodan osapuolten kalustotappioista. Kartanteon sivutuotteena syntyvän tilaston mukaan Venäjän menetykset ovat selvästi suuremmat kuin Ukrainan.

Perpetua herää yleensä viimeistään aamukuudelta, sillä hän on aikaeron takia jäljessä eurooppalaisia kartantekijöitä. Kupin teetä keitettyään hän ryhtyy lukemaan käännösohjelman avulla ukrainalaisia medioita. Tähän vierähtää noin tunti.

Sitten hän käy läpi Ukrainan asevoimien, poliisin ja pelastusviranomaisten eri yksiköiden sekä alueellisten hallintoelinten päivittäiset raportit ja kirjaa niissä kerrotut sotatapahtumat tietokantaansa. Raportteja on noin kaksisataa.

Tämän jälkeen vuorossa on muiden taisteluja paikantavien henkilöiden – osa heistä ukrainalaisia, osa venäläisiä – tuoreiden julkaisujen seulominen. Jos he ovat havainneet jotain sellaista, joka on mennyt Perpetualta ohi, hän lisää löydökset edellispäivän karttaansa ja julkaisee siitä päivitetyn version.

Noin kello kymmeneltä alkaa päivän aikaa vievin työvaihe: Perpetua ryhtyy katselemaan uusimpia videoita sotatapahtumista ja sijoittamaan niitä kartalle. Videoita julkaisevat paitsi armeijoiden eri yksiköt myös sotabloggarit rintamalinjan molemmin puolin.

Tyypillisenä päivänä Perpetua kertoo käyvänsä läpi noin 140 taisteluvideota. Runsas sata niistä sisältää kuvaa jalkaväkeen kohdistuvista hyökkäyksistä.

”En julkaise niitä. Mutta jos tekisin niin, ihmiset näkivät, että 80 prosenttia niistä on Venäjän tekemiä iskuja.”

Työ valmistuu yleensä iltayhdeksään mennessä. Sen jälkeen Perpetua julkaisee uuden version kartastaan.

Kahdesti viikossa hän analysoi sotatapahtumia omalla Youtube-kanavallaan. Sen mainostuloilla hän maksaa osan laskuistaan.

Sodan alkupäivistä lähtien Perpetua on työskennellyt tauotta. Viime jouluna hän yritti pitää ensimmäisen vapaapäivänsä, mutta luopui ajatuksesta, kun Venäjä käynnisti suurpommitukset.

”Minulle tämä on normaalia. Sitä paitsi olen vähentänyt työskentelyäni, enää en kirjoita päivän taisteluista monisivuisia raportteja niin kuin sodan alussa.”

Perpetua näkee päivittäin kuvia surmatuista ihmisistä. Venäjän sotilaiden ruumiit eivät häntä vaivaa, mutta menehtyneet ukrainalaiset masentavat. Silti hän pystyy yleensä työskentelemään täydellä teholla.

Kun Venäjän ohjus tappoi viime syyskuussa Donetskissa Kostjantynivkan kaupungin kauppakadulla 15 siviiliä, kävi toisin.

”Etenkin ne kuvat, joissa näkyi pieni kuollut poika, olivat todella hirvittäviä. Kesti ainakin kolme päivää, että työkykyni palautui.”

Jääkiekon pohjoisamerikkalaista NHL-liigaa seuraavat suomalaiset tapaavat tarkistaa jokaisen pelikierroksen tulokset heti herättyään.

Euroopassa asuvat Perpetuan seuraajat voivat aloittaa aamunsa katsomalla X:stä hänen listauksensa sodan tappioista. Se on valmistunut New Yorkissa muutama tunti aiemmin, myöhään illalla sikäläistä aikaa.

Venäjän kalustomenetykset on merkitty­ taulukkoon punaisella huomiovärillä, Ukrainan sinisellä. Lähes poikkeuksetta hallitseva väri on punainen. Vuoden 2023 elo–joulukuussa Perpetua teki tuhotusta venäläiskalustosta lähes kolme kertaa enemmän­ kirjauk­sia kuin tuhotusta ukrainakalustosta.

Perpetua on päätynyt jokseenkin yhtä suuriin arvioihin tuhotuista välineistä kuin hollantilainen tutkimusryhmä Oryx, joka julkistaa verkkosivullaan kaikki luotettavina pitämänsä kuvatodisteet sodan osapuolten menetyksistä.

Oryxin mukaan Venäjä on menettänyt sodan alusta lukien viime vuoden loppuun mennessä todistetusti yhteensä 13 728 tykistöasetta, panssariajoneuvoa, laivaa, ilma-alusta tai muuta sotakalustoon kuuluvaa välinettä mutta Ukraina vain 4 914. Lukuihin sisältyvät paitsi tuhotut myös vaurioituneet, hylätyt ja kaapatut välineet. Venäjän kalusto­menetykset Ukrainaan verrattuna olisivat siis 2,8-kertaiset.

Läheskään kaikista tapauksista ei ole kuvia, joten osapuolten menetykset ovat tosiasiassa merkittävästi suuremmat, Oryx arvioi.

Perpetuan mukaan on kokonaisia rintamalohkoja, joiden tapahtumista on vain hyvin niukasti kuvaa. Tämä johtuu operaatioturvallisuuden varjelemisesta. Mitä ammattimaisempi joukko-osasto, sitä vähemmän videoita, hän kiteyttää.

Kuinka iso osa tappioista ei ole yleisessä tiedossa? Asiaa voi yrittää haarukoida vertaamalla kuvatodisteiden määrää sodan osapuolten arvioihin vastapuolen tappioista, olkoonkin että jälkimmäisiä lukuja saatetaan liioitella roimasti.

Ukraina on ilmoittanut Venäjän menettäneen sodan alusta viime vuodenvaihteeseen mennessä 8 464 tykistöasetta, kun Oryxilla on kuvia vain 977 tapauksesta. Tankkeja koskevat vastaavat luvut ovat 5 977 ja 2 608.

Tuhotusta tankista löytyy siis verrattain usein kuvatodiste, mutta tykistä ei niinkään. Tähän vaikuttaa luultavasti se, että vastapuolen tykistöä harvennetaan tyypillisesti pitkän kantaman tulella. Taistelupanssarivaunu taas pysäytetään yleensä lähellä omia asemia, minkä ansiosta tuhosta saadaan usein lennokin taltioimaa kuvaa.

Kuvatodisteiden määrä näyttäisi siis ainakin tankkien kohdalla heijastelevan myös todellisia menetyksiä. Sama koskee myös pienempiä panssarivaunuja.

Mutta ovatko Venäjän kalustotappiot Ukrainaan verrattuna liki kolminkertaiset?

Perpetua muistuttaa, että monilla Ukrainan asevoimien yksiköillä on kalustopulan takia kova tarve kerätä varoja. Esimerkiksi merkittävä osa ukrainalaisten lennokeista on hankittu hänen mukaansa ulkomaalaisten tuella. Jotta ihmiset saadaan lahjoittamaan rahaa, tarvitaan kuvia venäläisille aiheutetuista tappioista.

Venäjälle taas on vaikea tehdä tilisiirtoja pakotteiden vuoksi, eikä moni ulkomaalainen ehkä muutenkaan halua lähettää rahaa sodan hyökkääjälle. Tämän vuoksi venäläisten into julkaista videoita on vähäisempi kuin ukrainalaisten.

Venäjällä vaikuttaisi myös olevan tiukempi kuri sen suhteen, mitä sopii levittää ja mitä ei. Kun ukrainalaiset julkistavat taisteluista usein leikkaamatonta raakamateriaalia, venäläisten videot ovat kerronnallisia.

Kun huomioidaan erot videoiden tarjonnassa, miten tappiot tosiasiassa jakautuvat?

”Luultavasti Venäjä menettää kalustoa kaksi kertaa enemmän kuin Ukraina”, Perpetua arvioi.

Hieman ennen joulua Perpetua näki vi­deon Venäjän hyökkäyksestä ukrainalaisten puolustusasemaan. Linnoitusta vahvistivat niin järeät betoniharkot, että sen olisi pitänyt periaatteessa suojata puolustajia. Venäjä kuitenkin lennätti paikalle useita videoyhteyden kautta ohjattavia droneja, jotka oli varustettu räjähteillä.

”Yksi toisensa perään lennokit törmäsivät linnoitukseen. Lopulta betoni murskaantui ja ukrainalaiset ryömivät asemasta ulos. He joutuivat venäläisten sotavangeiksi.”

Hänen mukaansa tapaus kuvastaa Venäjän etulyöntiasemaa dronesodassa, jollaiseksi sodankäynti on pitkälti muuttunut. Jos yhden puolustusaseman tuhoaminen vaatii kymmenen lennokkia, se onnistuu.

Viime vuoden lopulla Venäjä aiheutti Ukrainan kärsimistä kalustotappioista selvästi yli puolet droneilla, kertovat Perpetuan tilastot. Ukrainan sodankäynnissä lennokeilla on hieman vähäisempi, mutta silti merkittävä rooli.

Kaluston tuhoamiseen pyrkiviä iskuja hän näkee päivittäin noin kolmekymmentä. Kolmessa tapauksessa neljästä hyökkääjä on Ukraina.

Perpetuan mukaan kumpikin osapuoli pyrkii hävittämään sitä, mistä vastapuolella on puutetta.

Koska Venäjällä on valtavasti miehiä, mutta rajallisesti kalustoa, Ukraina pyrkii tuhoa­maan ensisijaisesti venäläisten ajoneuvoja ja tykistöä.

Ukrainalla taas on pulaa kaikesta, mutta pienempänä kansakuntana kaikkein eniten sotilaista. Siksi venäläisille on hyödyllistä kohdentaa iskujaan erityisesti ukrainalaistaistelijoihin.

Alun perin Perpetuasta piti tulla proteeseihin erikoistunut lääkäri, mutta sen esti yliopistovuosina sattunut onnettomuus.

”Ironisesti menetin siinä osan sormistani.”

Tapaus vahvisti hänen sidettään tilastojen ja tietokoneiden maailmaan.

Ukrainan pariin Perpetuan vei Red Orchestra 2: Heroes of Stalingrad –videopeli, jossa Saksan ja Neuvostoliiton sotilaat ampuvat toisiaan sodan runtelemassa maisemassa. Ajan mittaan hän ystävystyi pelitoverinsa, Luhanskissa Venäjän rajan kupeessa asuneen nuoren ukrainalaisnaisen kanssa.

”Juttelimme verkon yli päivittäin, useita tunteja perätysten.”

Tuli vuosi 2014. Venäjän tukemat joukot hyökkäsivät naisen kotikaupunkiin, ja tämä katosi kuukausiksi jäljettömiin. Perpetua ahdistui pahasti.

Vaikka ystävä löytyi myöhemmin, Perpetua ei voinut tapahtuneen jälkeen enää sivuuttaa Ukrainaa koskevia uutisia.

Venäjän hyökkäyssodan ensimmäisenä vuonna Perpetua tutustui Romaniin, Bahmutin rintamalla palvelleeseen kokeneeseen lääkintämieheen. Kun tämä kertoi, että hänellä on enää yksi kiristysside nivus- ja kainaloalueiden verenvuotojen tyrehdyttämistä varten, Perpetua ystävineen osti hänelle niitä lisää.

Miehet keskustelivat Signal-viestisovelluksen välityksellä koiristaan ja lempiruoistaan, sodasta eivät niinkään. Kerran Perpetua lähetti Romanille tämän pyynnöstä valokuvan joulukuusestaan.

Sitten Roman kuoli. Hän oli kuljettanut pakettiautollaan lääkintätarvikkeita, kun siihen osui venäläisten ampuma panssarintorjuntaohjus.

”Moni ihminen, jonka kanssa olen puhunut, on menehtynyt, rampautunut tai romahtanut henkisesti. Mitä pidempään olen tätä tehnyt, sitä tunteikkaammaksi se on käynyt.”

Ukrainan vastahyökkäys kesällä 2023 oli hirvittävä virhe, joka perustui valheelliseen käsitykseen sodan osapuolten kyvyistä, Perpetua sanoo.

”Ihmiset luulivat, että venäläiset ovat tyhmiä ja osaamattomia, ja tekevät kaiken väärin. Mutta ei asia ole niin.”

Hänen mukaansa Venäjä on osoittanut pienissä hyökkäyksissä usein suurempaa joustavuutta kuin Ukraina, jonka toimintaa on leimannut käskyttävä ja välinpitämätön johtaminen.

Ukrainalaisyksiköt eivät esimerkiksi ole aina saaneet pyytämiään aseita, vaikka sellaisia olisi ollut varastossa.

Perpetuan mukaan hänen päätehtävänsä on pakottaa ihmisiä olemaan rehellisiä sodasta. Niitä Ukrainan tukijoita, jotka ovat hänestä syyllistyneet katteettomaan toiveajatteluun, hän tylyttää surutta. Hän on myös avannut keskustelua siitä, kuinka paha pula Ukrainalla on kranaatinheitinten ammuksista.

Viime aikoina realismi on vallannut lännessä alaa myös laajemmin. Syyt tähän ovat ilmeiset.

Länsi on toimittanut Ukrainalle vähemmän tankkeja kuin Venäjä on niitä tuhonnut. Päätökset uudesta aseavusta ovat vähentyneet jyrkästi. Tammikuun alussa Venäjän tykistö ampui 10 000 laukausta vuorokaudessa, kun Ukraina pystyi vain 2 000 laukaukseen. Ensimmäiset F-16-hävittäjät saapuvat Ukrainaan aikaisintaan loppukeväällä, tuhovoimaiset Taurus-ohjukset eivät ehkä koskaan.

Jos lännen tuki ei kasva nykyisestä merkittävästi, ukrainalaisten on lähes mahdotonta karkottaa vahvasti linnoittautuneet miehittäjät maastaan.

Perpetua näkee jatkuvasti todisteita Ukrainan kalustopulasta.

”Jos tankin torni on vaurioitunut korjauskelvottomaksi, vaunusta tehdään pelastusajoneuvo.”

Hänen mukaansa ukrainalaiset saattavat ampua tykeillä, joiden vaurioitunut rekyylimekanismi ei laukaisun jälkeen enää palauta putkea alkuasentoon. Laukaus toisensa jälkeen ukrainalaiset kampeavat tykin putken sorkkaraudalla paikalleen.

”Missä tahansa muualla maailmassa tällainen tykki hylättäisiin.”

Toivoa Ukrainalle luo kuitenkin se, että se pystyy tuottamaan Venäjälle jatkuvasti suuria menetyksiä.

Ennen sotaa Venäjällä oli palvelukäytössä 3 417 taistelupanssarivaunua, mutta vuoden 2023 alkaessa enää 2 070, arvioi arvovaltainen puolustusalan julkaisu The Military Balance.

Sen jälkeen Venäjä on menettänyt hieman yli tuhat tankkia, kertovat Oryxin kuvatodisteet. Todennäköisesti tappiot ovat vielä suuremmat.

Venäjän kannalta ratkaisevaa on se, kuinka paljon se pystyy tuottamaan tai saamaan uusia aseita menettämiensä tilalle tilanteessa, jossa osa voimavaroista joudutaan käyttämään vaurioituneen kaluston korjaamiseen.

Ammuksia ja lennokkeja Venäjä voi hankkia muutamasta maasta, mutta esimerkiksi modernien tankkien valmistajat ovat niin harvassa, että ne Venäjän pitää rakentaa itse.

Riippumattoman venäläislehden Novaja Gazetan mukaan Venäjä pystyi syksyllä 2022 tuottamaan vain parikymmentä tankkia kuukaudessa. Sittemmin Venäjän johto on ilmoittanut tahdin moninkertaistuneen.

Tämä ei välttämättä pidä paikkana, sillä nykyaikaisen taistelupanssarivaunun rakentaminen vaatii osaavia tekijöitä ja lukuisia vaikeasti saatavia länsikomponentteja.

Viime kuukausina Venäjä on tehnyt useita hyökkäyksiä, joissa se ei ole säästänyt mie­hiä eikä kalustoa. Toisaalta tämä on aiheut­tanut menetyksiä myös Ukrainalle.

Ukrainan tulisi Perpetuan mukaan kouluttaa lisää sotilaita ja järjestää rintamalla taisteleville tähänastista useammin lomia, jotta he eivät uupuisi.

Turhia riskejä pitäisi karttaa, mutta samalla usuttaa venäläisiä jatkamaan varomattomia hyökkäyksiään. Tämä toisi tilaisuuksia kuluttaa vastustajaa.

Poke the bear, kuuluu Perpetuan neuvo Ukrainalle. Vapaasti suomentaen se tarkoittaa herhiläispesän sohimista.

”Venäjä menettää nyt kalustoa tahtia, joka on sille täysin kestämätön.” 

---

Ukraina tuhoaa tehokkaasti Venäjän kalustoa

Ukrainaan verrattuna Venäjän kärsimistä kalustotappioista on lähes kolminkertainen määrä kuvatodisteita. Jos sodan osapuolen omista menetyksistä vähennetään viholliselta kaapatut välineet, ero on vielä jyrkempi Ukrainan eduksi. Sodan alussa ukrainalaiset ottivat runsaasti haltuunsa venäläisten panssarivaunuja ja muuta kalustoa.

Menetetyiksi katsotaan tuhoutuneet, vaurioituneet, hylätyt ja kaapatut sotavälineet. Näissä tilastoissa ovat mukana vain ne kalusto­tappiot, joista on kuvallinen todiste. Koska kaikista menetyksistä ei ole kuvia, tappioiden todellinen määrä on suurempi.

Viime vuoden loppuun mennessä Venäjä oli todistetusti menettänyt sodassa yli 2 600 tankkia, Ukraina hieman yli 700.

Vuonna 2022 Venäjän käytössä olevien tankkien määrä väheni reilusta 3 400 tankista 2070:een, minkä jälkeen Venäjä on menettänyt yli tuhat tankkia. Ukrainan taistelukelpoisten tankkien määrä laski selvästi vähemmän, koska se kaappasi niitä Venäjältä ja sai lisää lahjoituksina lännestä.

Näin Venäjä saa lisää tankkeja

Varastot: Vuoden 2023 alussa Venäjällä oli varalla 5 000 taistelupanssarivaunua, ar­vioi ­The Military Balance -julkaisu. Osa niistä lienee jo päätynyt rintamalle. Yhä varastossa olevien vaunujen kunto ja varustelutaso vaihtelevat. Niistä voi esimerkiksi puuttua pimeänäkölaitteisto ja ammunnanhallintatietokone.

Korjaustoiminta: Taisteluissa vaurioituneita tankkeja kunnostetaan vähintään neljässä eri tehtaassa. Venäjä on hankkinut sodan aikana tankkien varaosia ainakin Myanmarista.

Uustuotanto: Venäjällä on yksi tankkeja valmistava yhtiö, Uralvagonzavod. Se kykeni noin 250 tankin vuosituotantoon, arvioi Novaja Gazeta -lehden lähde syksyllä 2022. Viime vuonna Venäjän johtajat ilmoittivat tuotannon moninkertaistuneen. Väitettä ei voi tarkistaa riippumattomasta lähteestä.

Näin Ukraina saa lisää tankkeja

Lahjoitukset: Länsi toimitti Ukrainalle sodan alusta viime lokakuun loppuun mennessä 518 taistelupanssarivaunua. Niiden lisäksi oli luvattu toimittaa 295 vaunua.

Korjaustoiminta: Kalustopulasta kärsivät ukrainalaiset korjaavat pahastikin vaurioituneita tankkeja. Myös Puolassa ja Liettuassa kunnostetaan Ukrainan vaunuja.

Ukrainalla on tuskin enää tankkeja varastossa. Sodan alussa Venäjä tuhosi maan ainoan tankkitehtaan. Viime syksynä Ukraina perusti saksalaisen Rheinmetallin kanssa yhtiön, jonka pitäisi käynnistää uustuotanto. 

Lähteitä: Menetykset: Oryx ja Lee Drake. Tankkivahvuudet: The Military Balance. Lahjoitukset: Kielin maailmantalouden instituutti.