Leikkivä ihminen

Tommi Liimatta laulaa rockbändissä, kirjoittaa elämästään ja rakentaa Legoilla.

hän
Teksti
Tero Alanko
Kuvat
Marjo Tynkkynen

Tämä on ilmaisnäyte SK:n maksullisesta sisällöstä

Voit kuunnella jutun myös ääniversiona. Lukijana toimii a.i.materin koneääni Ilona.

 

Pienkerrostalon ulkoportailla on hillopurkki täynnä tumppeja. Tunnin ja vartin välein Tommi Liimatta istahtaa väli­tasanteen ylimmälle portaalle ja ratkaisee jonkun kirjallisen ongelman.

”Kun käyn röökillä, näen oman työni ulkopuolelta. Siksi ratkaisu on helpompi löytää portailla istuskellen kuin tietokoneen ääressä.”

Sisäinen kello kertoo tarkasti tauon paikan. Jos edellisestä sätkästä kuluu liian kauan, aloitekyky katoaa.

”Valahdan apatian valtaan. Värit lähtevät näkökentästä. Ajatus hirttää kiinni.”

Tommi Liimatta on Absoluuttisen Nollapisteen säveltäjä, sanoittaja ja laulaja. Nollapiste sijoittui viidenneksi vuoden 1993 Rockin SM-kisoissa mutta sai välittömästi levysopimuksen. Yhtyeen jäsenet olivat tuolloin alle 18-vuotiaita.

Rovaniemellä perustetun Absoluuttisen Nollapisteen musiikkia on verrattu usein Love Recordsin kauan sitten julkaisemien progebändien musiikkiin. Nollapisteen jäsenet ymmärsivät heti, että oli hyvää mainosta, kun siitä kirjoitettiin ”outona nuorten jannujen bändinä jostain periferiasta”.

Pidemmän päälle siitä tuli rasite.

”Välillä lehtijuttujen sävystä tuli mieleen, että meitä yritetään väkisin pitää pikkubändinä. Me oltaisiin haluttu saada bändistä ammatti, olla muutakin kuin eksentrinen alaviite suomalaisen rockin historiassa.”

Heinäkuussa Nollapiste esittää Aavasaksan Aawa­stock-festivaalilla Nimi muutettu -albumin (2002) alusta loppuun. Levyä pidetään usein yhtyeen parhaana. Edellisen keikkansa Absoluuttinen Nollapiste teki syyskuussa 2016 Tavastia-klubilla.

”Me ei olla tehty keikkoja, koska osa bändistä ei ole halunnut tehdä keikkoja. Minä en kuulu heihin, vaikka toisen lapsen syntymisen jälkeen olikin uupumista ilmassa.”

Uusia lauluja Liimatta on kirjoittanut koko ajan.


Paksut Jeppis-, Jeppis 2– ja Rollo-kirjat kertovat Tommi Liimatan lapsuudesta ja nuoruudesta Pietarsaaressa ja Rovaniemellä. Rollon lopussa 20-vuotias Liimatta muuttaa Tampereelle.

Kirjoista ensimmäinen ilmestyi 2014, tuorein vuonna 2020.

”Yritin kirjoittaa Pietarsaaresta jo 1990-luvulla, mutta mulla ei ollut oikeaa sävyä siihen. Oikea sävy oli lapsen näkökulma, josta ei nähdä edes viikon päähän.”

Omaelämäkerrallisissa teoksissa piha- ja metsäleikit, kasettien äänittäminen ja levyjen ostaminen, kirjastokäynnit, bänditreenit ja muu kerrotaan tarkkaan – yksityiskohdatkin kuvataan yksityiskohtaisesti.

Liimatalla on pakkomielteinen suhde todellisuuteen. Hän ei luota ainoastaan muistiinsa, vaan myös päiväkirjoihinsa ja kalentereihinsa, joita on metrikaupalla. Hän varmistaa tapahtumat tutuilta, pyytää heitä kertomaan ne omasta näkökulmastaan.

”Yritän vartioida, että virheitä ei olisi paljon”, sanoo Liimatta.

”Tärkeintä on kuitenkin kontekstualisointi. On paljon rokkikirjoja, joissa bändit liitelevät ilman minkäänlaista kosketusta aikaan. Kuka semmoista jaksaa?”

Liimatta saa jatkuvasti palautetta Jeppiksistä ja Rollosta. Ilmeisesti maailmassa on liian vähän hevikasettiromaaneja.

Sarjan seuraava osa ilmestyy ensi vuonna. Tällä hetkellä siinä on 1 360 000 merkkiä eli noin 900 sivua. Kirja kertoo Liimatan ajasta Tampereella. Sen nimi on Markka-aika.

”Kirja kuvaa 14 vuoden Tampereen-ajastani vain viisi ja puoli vuotta. Sinä aikana tapahtui niin paljon, että kaikki ei millään mahdu yhteen kirjaan. Toivon selviäväni kahdella.”

Tietysti Liimatta jatkaa elämänsä kronikointia myös Helsinkiin muuttamisen jälkeen. Hän veikkaa tavoittavansa nykyhetken 2030-luvun lopulla.

Tommi Liimatta on harvinaisen tuotte­lias. Vuosina 2014–2019 häneltä ilmestyi kaksi kirjaa joka vuosi.

Oman määritelmänsä mukaan Tommi Liimatta on ”hädin tuskin ylioppilas”. Lukioaikana häntä kiinnostivat vain biisinteko ja yövalvominen. Sekä talvisin pulkkailu.

”Jos mun olisi pitänyt kirjoittaa matikka ja saksa, en olisi edes ylioppilas. Kävin kuvispainotteisen lukion, jossa niitä ei opiskeltu kolmosella lainkaan.”

Lapsena Liimatta halusi arkkitehdiksi. Hänellä ei ole ollut muita urahaaveita musiikin tekemisen ja kirjoittamisen ulkopuolella.

Liimatta on piirtänyt tuhansia talojen pohjapiirroksia. Niitä olivat koulukirjojen marginaalit täynnä. Niitä hän piirtelee yhä luppohetkinään.

Liimatta luopui haaveestaan, kun hän kuuli ala-asteella, että arkkitehdin pitää olla hyvä matematiikassa. Hänelle ei tullut mieleen, että matematiikan taitoja voisi kehittää.

Lukion jälkeen Liimatta ei ole opiskellut missään.

”Tavallaan olin silti hyvin velvollisuudentuntoinen. Ajattelin, että en voi mennä yliopistoon, koska mun pitää huolehtia siitä, että Nollapisteellä on uusia biisejä soitettavana.”

Vuonna 2013 Liimatta päätti pyrkiä Teatterikorkeakoulun dramaturgian ja näytelmän kirjoittamisen koulutusohjelmaan. Se on ainoa kerta, kun hän on hakenut mihinkään oppilaitokseen.

”Melkein pääsin sisään. Ylsin seitsemän viimeisen joukkoon. Kolme tai neljä otettiin. Olin helpottunut, mutta myös pettynyt.”

Liimatalle osoitetussa palautteessa sanottiin, että hän on yli-ikäinen ja että hänellä on liikaa kokemusta.

”Olin eri mieltä. Mulla olisi ollut paljon opittavaa draaman kirjoittamisesta.”

Valkoinen talo, punainen katto ja niin sanotut rautakauppaikkunat. Kolmevuotiaana Tommi Liimatta sai tädiltään 1960-luvun Legoland Town -pakkauksen. Se on hänen ensimmäinen Lego-muistonsa.

Kun Liimatta oli neljän, Rovaniemen mummo rupesi ostamaan hänelle Legoja. Vähitellen Liimatalle kertyi niitä enemmän kuin hänen kavereilleen. He tulivat Liimatan luokse rakentelemaan.

”Jopa yksi kasiluokan kovisjätkä kävi meillä. Se ei vittuillut mulle koulussa, koska meillä oli yhteinen salaisuus. Olisin voinut käräyttää sen, jos se olisi alkanut hankalaksi.”

Liimatan harrastus on jatkunut läpi vuosien. Tänä keväänä hän esiintyi ystävänsä Pauli Hokkasen kanssa ­Lego Masters Suomi -tv-kilpailussa.

”En lähtisi laulamaan tv:n musiikkiohjelmiin, mutta tähän en voinut olla lähtemättä. Kerrankin saatiin rakentaa niin, että ei ollut koko ajan pelkoa palikoiden loppumisesta.”

Liimatta ja Hokkanen putosivat kisasta toisena parina. Heidän isoin ongelmansa oli tekniikka-Legojen hallinnan puute.

Liimatan mielestä on tärkeää, että ihmiset eivät unohda leikkimistä ja pöljäilyä. Leikkimisen ei tarvitse rajoittua siihen, mitä tehdään lasten kanssa. Leikkiä voi myös aikuisten kesken.

”Jotkut vaivaantuvat jo ajatuksesta. Aika hyvin tunnen, kenen kanssa kannattaa edes ehdotella mitään.”

Lego-rakentamisen lisäksi Liimatta on jatkanut muitakin lapsuuden suosikkitouhujaan.

”Keinuhyppykisat pitää järjestää aina, kun on tarpeeksi pitkäketjuiset rengaskeinut.”

Kesällä 2020 Yle Puhe lähetti kahdeksanosaisen Tommi Liimatan suuri serkkuteoria -sarjan. Radiomonologit käsittelivät muun muassa Aku Ankan taskukirjojen esinäytöksiä, suuren perussuomalaisen romaanin puuttumista ja Suomen kunnollisinta poptähteä.

Sarjan päätyttyä ihmiset alkoivat kysellä, mitä Liimatta aikoi tehdä sen materiaalilla. Hän oli puulla päähän lyöty. Hän oli ajatellut radio-ohjelman lopputuotteeksi.

Liimatta oli ostamassa sormiparistoja, kun kirjailija Kari Hotakainen soitti. Hän ehdotti sarjan muokkaamista kirjaksi.

”Rupesin ajattelemaan, että Markka-aika ei ehdi vuodelle 2022. Että tehdään sitten tämä. Polkaisin Serkkuteoria-kirjan valmiiksi kuukaudessa.”

Liimatan serkkuteoria viittaa ”varhaiseen internetiin”. Vaikkapa sanonnat levisivät ympäri Suomea kyläily- ja sukulointireissuilla, pystysuorasti sukupolvissa ja vaakasuorassa serkusten ja muiden vertaisten kesken.

Teknologia on Liimatan mukaan vaikuttanut etenkin vaakasuoraan tarinansiirtoon. Suulliset sukkeluudet ovat muuttuneet esimerkiksi verkossa jaettaviksi meemeiksi.

”Meillä oli sukulaisia laajalla alueella. Huomasin, miten asiat eivät automaattisesti siirtyneet paikkakunnalta toiselle. Jonkun piti ne viedä. On vähentyvä ilmiö, että kesälomalla ajetaan ympäri Suomea sukuloimassa. Penikoille ei tule enää sellaisia kokemuksia.”

Yllättävä Rautanaula-dekkari ilmestyi vuonna 2013. Siitä tehtiin Helsingin Sanomien lauantain kulttuurisivujen kansijuttu.

”Silloin ajattelin, että nyt on otettu tärkeä askel. Teen seuraavaksi mitä tahansa, se noteerataan.”

Kahden Jeppiksen jälkeen ilmestynyt, kolmen miespolven tarinat kertova Autarktis (2017) ylsi Finlandia-ehdokkaaksi saakka. Kaikkiaan Liimatta on julkaissut yhdeksän romaania. Paraikaa ovat tekeillä vuoden 2024 ja 2025 teokset. Sitten on Markka-ajan jatko-osan vuoro. Hän on huomannut, että kun on järjestelmällinen ja tekee asioita rinnakkain, tulosta syntyy.

”Jos tekee joka päivä jotain, asiat etenevät. Toisaalta jokaiseen päivään kuuluu myös lojumista, lueskelua ja tuumailua.”

Muun työn lomassa Liimatta on toteuttanut itseään kiinnostavia hankkeita: toimittanut Pentti Saarikosken Pohjois-Haagan ja Keravan päiväkirjat, kolme kokoelmaa kohutoimittaja Veikko Ennalan­ kirjoituksista ja valikoiman musiikkitoimittaja Waldemar Walleniuksen tekstejä. Hän on myös julkaissut viisi sarjakuvakirjaa.

Kun WSOY näytti vihreää valoa hieman suuruudenhullulle Veikko Ennala -trilogialle, Liimatta ajatteli, että juuri näin kaiken pitäisi toimia.

”Mun täytyy tehdä joku asia, koska kukaan muu ei tee sitä. Tai mikä pahempaa, joku toinen tekee sen ja mulle tulee olo, että olisin tehnyt sen paremmin.”

Myös uutta musiikkia on tulossa. Vuonna 2026 ilmestyy Liimatan soololevy. Hän julkaisee sellaisen kymmenen vuoden välein. Sitä ennen Absoluuttinen Nollapiste julkaisee albumin tai hyvässä lykyssä kaksi.

Liimatan kirjahyllyissä teokset on järjestetty selkämyksen värin ja korkeuden mukaan. Poikkeuksen muodostaa Karl Ove Knausgårdin Taisteluni-sarja, joka nököttää numerojärjestyksessä television alla. Sen vieressä on Pink Floydin lavea Early Years 1965–1972 -levyboksi. Liimatan ja Knausgårdin tavoissa kirjoittaa itsestään on paljon samaa.

”Molempien kirjoissa on toisteisuutta, kuten myös ihmisen elämässä. Ehkä merkittävin ero on siinä, että Knausgårdin muistelmissa jälkiviisaus on hyvin voimakas tekijä. Itse pyrin välttämään sitä.”

Huonoimmillaan Taisteluni-sarja on aika mitätöntä sanataidetta. Kirjoista aistii, että ne on kirjoitettu nopeasti. Niiden ansiot ovat muualla.

Jeppis ja Rollo ovat paremmin kirjoitettuja. Mulla ei ole kiire päästä eroon menneisyydestäni.” 

Serkkuteorian ja muistelmasarjan kustantaja Like kuuluu samaan Otava-konserniin kuin Suomen Kuvalehti.