Hiljaisiksi
lääkityt

Huhtikuussa 2022 avasin äidin laskun apteekista. Laskut oli käännetty minulle, koska äiti asui ympärivuorokautisessa hoivakodissa Tampereella. Olin siirtänyt ne suoraveloitukseen ja myönnän, että pitkät lääkelaskut olivat jääneet lukematta.

Paitsi nyt. Silmään pisti risperidoni laskun toisella sivulla.

Tiesin, että risperidoni on psykoosilääke, mutta eihän äiti sairastanut psykoosia. Terveyskirjaston sivuilta luin, että risperidoni on ainoa psyykenlääke, jota voidaan käyttää ”erityistapauksissa lyhyitä aikoja aggressioiden ja psykoottisten oireiden lievittämiseen Alzheimerin tautia sairastavilla”.

Äiti sairasti Alzheimerin tautia ja osteoporoosia.

Kaivoin esiin hänen paperinsa. Risperidonia hän oli syönyt kauan, ainakin kuusi vuotta.

Tutkin apteekin laskua tarkemmin. Äiti sai melatoniinia nukahtamiseen. Laastarina voimakasta kipulääkettä buprenorfiinia, jonka haittavaikutuksena on esimerkiksi ummetus, ja ummetukseen makrogolia. Asetyylisalisyylihappoa, joka on tulehduskipulääke, ja lansopratsolia, jolla ehkäistään tulehduskipulääkkeen aiheuttamaa mahahaavaa.

Ja niin edelleen. Yksin maaliskuussa 82-vuotiaalle äidilleni oli ostettu toistakymmentä lääkettä. Siis muistisairauteen? Vaikutti myös siltä, että lääkkeiden haittoja lääkittiin toisilla lääkkeillä.

Ikääntyminen lisää lääkitystä. Vanhat sairaudet äityvät ja uusia diagnosoidaan, ja niitä hoidetaan jopa usealla lääkkeellä. Näin on päästy siihen, että joka viides yli 75-vuotias käyttää yli kymmentä lääkettä, mitä kutsutaan merkittäväksi monilääkitykseksi.

Mukana on usein psyykenlääke. Laitoksissa kahdella kolmesta ja kotona asuvista joka kolmannella, Hanna-Maria Roitto sanoo. Hän on geriatrian erikoislääkäri, jonka erikoisalaa ovat muistisairaudet.

Eniten kuluu uni- ja rauhoittavia lääkkeitä, sitten mieliala- ja psykoosilääkkeitä.

Hoivalaitosten asukkaista yhdeksällä kymmenestä on muistisairaus, mikä vain lisää entisestään psyykenlääkkeiden käyttöä. Mutta miksi?

Selitys löytynee muistisairauksien neuropsykiatrisista eli käytösoireista, joita yritetään taltuttaa ”mieltä tasoittavilla” lääkkeillä. Lähes jokaisella muistisairaalla on jossain vaiheessa käytösoireita, kuten vaeltelua, huutelua, ärsyyntymistä, apatiaa, masennusoireita, tarpeetonta riisumista tai tavaroiden kätkemistä.

Niihin edes risperidoni ei auta.

Käypä hoito -suosituksen mukaan muistisairauden ensisijainen lääkehoito on muistisairauslääke ja käytösoireissa lääkkeettömät keinot. Niitä ovat esimerkiksi psyko- ja muisteluterapia, liikunta ja hyvä perushoito, jossa hoitajalla on aikaa jutustella tai viedä ulos.

Tai musiikin kuuntelu, Roitto sanoo. Hän ottaa esimerkiksi dokumenttielokuvan Alive Inside, jossa muistisairaat heräävät eloon, kun kuulevat lempimusiikkiaan.

Tärkeintä on, että tekemistä ja virikkeitä riittää, jolloin myös nukuttaa ilman lääkkeitä.

Eihän siitä mitään tulisi, jos luomuna hoidettaisiin, äidin hoitaja totesi kerran. Sanat kuvastavat iäkkäiden hoitokulttuuria, joka on vahvasti lääkekeskeinen.

Se näkyy. Alzheimerin tautia sairastavista joka kolmas käyttää bentsodiatsepiineja ja niiden kaltaisia rauhoittavia lääkkeitä, useam­pi kuin joka neljäs masennuslääkettä ja joka kolmas psykoosilääkettä, geriatrisen lääkehoidon professori Sirpa Hartikainen ja lääke-epidemiologian dosentti Heidi Taipale kirjoittivat vuonna 2017 Duodecim-lehdessä.

Psyykenlääkkeitä tulisi käyttää vain hankalimpiin psykoosin ja aggression oireisiin, joihin voi liittyä itsen tai toisten vahingoittamista. Niitä risperidoni voi vähentää, kansainvälisen tutkijaverkoston Cochrane-kat­sauksessa todetaan.

Muuten psykoosilääkkeiden teho muistisairauden hoidossa on vaatimaton.

Cochrane-katsauksessa todetaan edelleen, että myös masennuslääkkeiden hyöty muistisairaille on sangen vähäinen. Uni- ja rauhoittavien lääkkeiden tehosta ei ole edes tutkimusnäyttöä, Hanna-Maria Roitto kirjoitti vuonna 2021 Duodecim-lehdessä.

Haittoja kyllä löytyy. Esimerkiksi neurologian erikoislääkäri Juha Puustinen selvitti väitöksessään vuonna 2014, että uni- ja rauhoittavien lääkkeiden pitkään jatkunut tai yhteiskäyttö voi vahingoittaa ikääntyneen muistia ja älyä pysyvästi.

Unilääkkeiden käyttö ei kuulu vanhuuteen, Puustinen totesi tuolloin.

Unihäiriöt yleistyvät ikääntyessä, sillä vuorokausirytmi aikaistuu ja uni muuttuu kevyemmäksi. Unta ei myöskään tarvitse yhtä paljon kuin nuorempana. Silti ikääntyneiden nukahtamista joudutetaan lääkkeillä, kuten pienellä annoksella masennuslääke mirtatsapiinia, joka ei virallisesti ole unilääke, ja melatoniinilla, joka on tarkoitettu aikaerorasituksen hoitoon.

Näyttöä mirtatsapiinin tehosta muistisairaan unettomuuteen ei ole. Edes melato­niini ei auta Alzheimerin tautia sairastavien uniongelmiin, selviää Cochrane-katsauksesta vuodelta 2016. Siksi Britanniassa ei suositella melatoniinia muistisairaille.

Suomessa muistisairaat syövät sitä yleisesti.

Valokuvassa harmaahiuksinen nainen katsoo kameraan. Hän näyttää väsyneeltä. Vatsa on pyöreä kuin pallo, pohkeet ja nilkat ovat turvonneet. Myös kasvot ja sormet.

”Äitini helmikuussa 2020”, tytär Leena Laakso-Seppälä sanoo.

Valokuvia on lisää. Äitienpäivänä 2021 Laakso-Seppälän äiti makasi silmät ummessa pyörätuolissa, tyynyllä tuettuna. Tytär oli laittanut äitinsä kaulaan helmikorun. Juhannuksena 2021 hän oli vienyt äitinsä ulos aurinkoon pyörätuolissa. Äiti makasi huovan alla, silmät kiinni.

Laakso-Seppälä oli huolissaan.

Äidillä oli diagnosoitu Alzheimerin tauti, osteoporoosi, 2-tyypin diabetes ja sepelvaltimotauti. Hän oli selvinnyt yksin kodissaan heinäkuuhun 2018, jolloin hän oli siirtynyt ympärivuorokautiseen hoivakotiin kotikaupungissaan Ylivieskassa Pohjois-Pohjanmaalla.

Hoivakodissa äiti ahdistui, sillä ulos ei päässyt vapaasti. Äiti purskutti sylkeä ja syljeskeli. Hän riisui itsensä ja levitti jätök­siään, joten hänet puettiin takaa-avattavaan pukuun. Hän harasi vastaan, kun piti mennä nukkumaan, joten kaksi hoitajaa pakotti hänet sänkyyn. Sängynlaidat nostettiin ylös, ja silloin äiti alkoi huutaa, Laakso-Seppälä kertoo.

Virtsatietulehduksia oli tiheästi, ja virtsatessa äidin selkään sattui. Nestettä kertyi kehoon, ja kohta vain säädettävät tarrakengät sopivat jalkaan.

Kesällä 2021 äiti oli Laakso-Seppälän mielestä jo ”ihan vihannes”. Äiti ei jaksanut nostaa käsiään. Ei avannut silmiä eikä suuta, ja nestettä piti juottaa pakolla.

Äitisi päätti antaa sitten periksi, hoitaja totesi Laakso-Seppälälle.

Äiti oli tuolloin 82-vuotias. Hän käytti päivittäin yli kymmentä lääkettä, kuten psykoosilääke ketiapiinia, masennuslääke mirtatsapiinia, nesteenpoistolääke furosemidiä, melatoniinia ja parasetamolia, jota oli määrätty yli suositusten kahtena eri valmisteena.

Heinäkuussa 2021 Laakso-Seppälä siirsi äidin kotikaupunkiinsa Kuopioon.

Ikääntyessä lääkkeet poistuvat elimistöstä hitaasti, eivätkä kaikki lääkkeet enää sovi.

Munuaiset poistavat ison osan lääkkeistä. Niiden toiminta heikkenee prosentin vuodessa 30 ikävuoden jälkeen, joten 80-vuo­tiaalla on käytössä enää yksi munuainen kahden sijasta, farmasian tohtori Johanna Jyrkkä selittää. Hän työskentelee tutkimus- ja kehittämisasiantuntijana Fimeassa, lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksessa.

Iäkkäiden lääkeannokset ovat myös pienempiä, usein puolikkaita työikäisen määrästä.

Vuonna 2010 Fimea julkaisi Lääke75+-tietokannan, josta lääkkeiden sopivuutta iäkkäille voi selvittää. Ne on luokiteltu sopiviksi (A), varauksin soveltuviksi (C) ja vältettäviksi (D), jolloin lääkkeen haitat ylittävät niiden hyödyt. Luokkaan B kuuluvien lääkkeiden soveltuvuutta iäkkäille ei tunneta.

Useampi kuin joka kolmas yli 75-vuotias käyttää edelleen vältettävää lääkettä, Jyrkkä toteaa.

Luokittelu ei ole aukoton. Parasetamoli, iäkkäiden yleisin kipulääke, kuuluu A-luokkaan. Silti sen pienikin liikakäyttö vaurioittaa maksaa. Buprenorfiini on opioidi, joka altistaa ummetukselle, riippuvuudelle ja kaatumisille, mutta kuuluu silti luokkaan C.

D-luokan lääkkeet voivat aiheuttaa jo vakavia haittoja.

Risperidoni jäykistää kehoa ja tekee kävelystä tönkköä. Ketiapiini laskee verenpainetta, jolloin voi huimata. Psykoosilääkkeet lisäävät kuolleisuutta ja aivoverenkierron häiriöitä. Myös sekavuutta ja uneliaisuutta, jotka altistavat kaatumisille ja murtumille.

Kaatuminen voi johtaa lonkkamurtumaan tai aivovammaan, jopa kuolemaan.

Äitini ensimmäinen vuosi hoivakodissa alkoi tammikuussa 2018. Kerran illallisen jälkeen istuin hänen kanssaan ruokalassa. Hoitaja seisoi pöydän vieressä, kädessään lasi vettä ja lääkkeitä, ja maanitteli äitiä avaamaan suunsa.

Äiti ei halunnut. Hän puri hampaansa tiukasti yhteen.

Hoitaja sanoi, että muistilääke pitäisi ottaa. Ja sen lisäksi kipulääke, luultavasti parasetamolia.

Hoitajaa kävi sääliksi. Olihan muistilääke otettava, sillä Alzheimerin tauti oli vasta lievässä tai keskivaikeassa vaiheessa. Sain äidin avaamaan suunsa ja ottamaan lääkkeensä.

Myöhemmin hoitajat kertoivat, että äidillä oli toisinaan aggressiivisuutta, masennusoireita ja harhaisuutta. Ajattelin, että ehkä muistisairaus nosti pinnalle traumaattisia kokemuksia. Äidin elämässä niitä on riittänyt, aina lapsuuden evakkoudesta alkaen.

Keväällä 2018 kuulin, että äidin käytösoireet jatkuivat. Iso kysymys tuntui olevan se, että äiti kieltäytyi itsepintaisesti lääkehoidoista.

Tämän ”yhteistyökyvyttömyyden” vuoksi hänet lähetettiin sairaalaan psykogeriatriselle osastolle, jossa tehdään lääkitysarvioita ja hoidetaan vanhuspsykiatrisia potilaita, joilla on ”haasteellisia” muistisairaudesta johtuvia oireita.

Sairaalajakso kesti kaksi viikkoa. Hoitaja ilmoitti, että jos vaikeudet äidin kanssa jatkuvat vielä sen jälkeenkin, hän joutuu pois hoivakodista. Mutta – siis minne?

En tuolloin seurannut äidin lääkitystä. Jälkeenpäin selvitin, että äiti sai ainakin unilääke tsopiklonia, jota saisi käyttää enintään neljä viikkoa. Äiti söi sitä kaksi ja puoli vuotta, vaikka pitkäaikainen käyttö heikentää lääkkeen tehoa ja aiheuttaa riippuvuutta.

Tsopikloni on bentsodiatsepiinin kaltainen aine, joka aiheuttaa väsymystä ja tokkuraisuutta. Äiti sai tarvittaessa myös oksatsepaamia, joka on bentsodiatsepiini. Sitä oli määrätty unettomuuteen ja ahdistuneisuuteen. Äiti söi myös melatoniinia.

Ja risperidonia, jonka annos kaksinkertaistettiin.

Psyykenlääkkeiden haittoja ja etenkin ”haittakuormaa” on tutkittu viime vuosina paljon, mutta silti niitä määrätään yhä yleisesti ikääntyville ja etenkin muistisairaiden käytösoireisiin.

Kun yhtä lääkettä käytetään vähemmän, sen korvaa helposti toinen.

Esimerkiksi: Kun bentsodiatsepiinien käyttö vähentyi länsimaissa, unilääkkeeksi tuli ketiapiini, joka on virallisesti psykoosilääke. Kun psyykenlääkitystä laskettiin helsinkiläisissä hoivakodeissa vuosina 2003–2017, opioi­dien käyttö kolminkertaistui.

”On mahdollista, että muistisairauden käytösoireita yritetään hillitä kipulääkkeillä. Se on hyväksyttävämpää kuin psyykenlääkkeiden käyttö”, geriatrian erikoislääkäri Hanna-Maria Roitto sanoo.

Kansainvälisessä Cochrane-katsauksessa kuitenkin todetaan, että opioidit eivät ole turvallinen eivätkä edes tehokas vaihtoehto muistisairaiden levottomuuden hoitoon.

Muistisairaiden lääkehoito käy yhä kimurantimmaksi.

Laitoksissa asukkaita lääkitään, jotta he nukkuisivat seitsemästä seitsemään, vaikka iäkkään pitäisi saada nukkua sen verran kuin nukuttaa. Lääkkeitä syötetään, jotta he eivät huutelisi, ärsyyntyisi, kätkisi tavaroita tai vaeltelisi, vaikka käytösoireet voivat johtua ympäristöstä, kuten tekemisen puutteesta ja turhautumisesta, hoputtamisesta tai pakottamisesta.

Puhutaan jopa kemiallisesta sitomisesta.

”Tiedon ja ymmärryksen puutetta”, Roitto sanoo.

Lääkärit ja hoitajat yliarvioivat lääkkeiden hyötyjä ja aliarvioivat haittoja. On tavallista, että lääkäri määrää uusia lääkkeitä tai uusii vanhoja ilman, että tapaa potilasta tai edes perehtyy lääkehoidon kokonaisuuteen. Myös lääkkeiden karsiminen on yllättävän vaikeaa.

Pöydällä on äidin lääkelistoja useilta vuosilta. Hanna-Maria Roitto aloittaa vanhimmasta, joulukuulta 2016. Silloin äiti vielä asui yksin kotonaan Tampereella.

”Parasetamolia on liikaa, lähes neljä grammaa päivässä. Se on haitallista maksalle.”

Muistisairauslääke donepetsiili oli listalla, samoin risperidoni. Syksyllä 2019 äiti oli hoivakodissa, jossa hänelle aloitettiin kipulääke buprenorfiini laastarina. Osteoporoosikipuihin ja särkyyn, kun äitiä nostetaan sängystä ylös, hoivakodin sairaanhoitaja sanoi.

”Osteoporoosi ei tee kipeää”, Roitto korjaa.

”Onko hänellä kipuja? Muistisairaus jäykistää, risperidoni lisää sitä, joten kääntäminen sängyssä voi sattua. Buprenorfiini aiheuttaa ummetusta, ja sekin voi aiheuttaa kipua.”

Lääkkeitä on karsittava yksi kerrallaan, jotta vaikutuksen huomaa, Roitto selittää. Ensin hän poistaisi risperidonin, jota äiti saa sairaanhoitajan mukaan ”öiseen huuteluun”. Siihen se ei auta, Roitto sanoo, ja lisäksi risperidoni on tarkoitettu vain lyhytaikaiseen käyttöön.

Sen jälkeen hän poistaisi buprenorfiinin, jotta selviäisi, onko äidillä kipuja. Annosta voisi ainakin pienentää, Roitto tuumii. Myös melatoniinin voisi jättää kokeeksi pois.

Seuraavaksi Roitto tarkastelee Leena Laakso-Seppälän äidin lääkelistaa Ylivieskasta heinäkuulta 2021. Hän pysähtyy parasetamoliin, jota oli määrätty maksimiannos kolme grammaa päivittäin ja lisäksi yhdestä kolmeen grammaan tarvittaessa.

”Yhteensä aivan liikaa, ja herää kysymys, miksi.”

Roitto jättäisi pois kolesterolilääke simvastatiinin, joka on vaikeassa Alzheimerin taudissa jo turha. Ehkä myös masennuslääke mirtatsapiinin ja psykoosilääke ketiapiinin, jota oli määrätty ”mielen tasoittamiseen” eli luultavasti muistisairauden käytösoireisiin.

”Olikohan yritetty ensin lääkkeettömiä keinoja? Ne ovat ensisijaisia.”

Laakso-Seppälän äiti oli pahasti turvonnut. Mirtatsapiini voi aiheuttaa painonnousua ja turvotusta, ja ehkä sitä yritettiin poistaa furosemidillä. Lääke voi johtaa lääkkeeseen, Roitto sanoo.

Lääkkeiden ”cocktail” saattaa aiheuttaa iäkkäille huimausta, sekavuutta, muistihäiriöitä ja harhoja – siis oireita, jotka voi tulkita muistisairauden etenemiseksi. Niihin on helppo määrätä uusia lääkkeitä, mikä johtaa lääkkeiden lisääntymisen kierteeseen.

Seuraukset tulevat kalliiksi niin potilaille kuin yhteiskunnalle.

Lääkehaitat voivat johtaa iäkkään ihmisen ennenaikaiseen ympärivuorokautiseen hoitoon, joka voi maksaa jopa 7 000 euroa kuukaudessa. Vuonna 2016 laskettiin, että kotihoidon asiakkaat käyttivät vältettäviä eli D-luokan lääkkeitä neljällä miljoonalla eurolla, josta he maksoivat itse kolmanneksen.

Muita laskelmia ei ole, Fimean Johanna Jyrkkä sanoo. Iäkkäiden turhien ja haitallisten lääkkeiden, lääkitysvirheiden ja lääkehaittojen hintaa ei tiedä kukaan.

Proviisori Outi Laatikaisen väitös vuonna 2020 muodosti ensimmäistä kertaa ”kokonaisvaltaisen kuvan” lääkehaittojen merkityksestä erikoissairaanhoidossa. Laatikainen osoitti, että lääkehaitat aiheuttavat lähes neljänneksen iäkkäiden päivystyskäynneistä sairaalassa.

Päivystykset ruuhkautuvat, vaikka kolmannes lääkehaitoista olisi ehkäistävissä.

Iäkkään lääkehoito tulisi arvioida perusterveydenhuollossa vähintään vuosittain. Jos käytössä on risperidonin kaltainen lääke, arviointi olisi syytä tehdä jopa kolmen kuukauden välein.

Proviisori Jonna-Carita Kannisen tutkimuksesta vuodelta 2023 selviää alustavasti, että terveystarkastukset vähensivät 75-vuo­tiaiden päivystyskäyntejä sairaalassa kolmasosaan kahdessa vuodessa. Tarkastuksissa arvioitiin myös lääkehoito kokonaisuudessaan.

Tuoreessa väitöksessään hän tutki lääkehoidon riskitekijöitä kotona asuvilla 75-vuotiailla.

Heistä joka viidennellä oli ummetusta tai vatsavaivoja, virtsaamisongelmia tai epätavallista väsymystä, joka altistaa kaatumisille ja murtumille.

Ummetus voi johtua sairaudesta tai lääkityksestä, kuten vahvoista kipulääkkeistä, Kanninen toteaa. Väsymys uni- tai rauhoittavista lääkkeistä. Virtsaamisvaivat tai virtsan karkailu esimerkiksi risperidonista tai Alzheimerin taudin lääkkeistä, kuten donepetsiilistä.

Tarkastan äidin lääkelistan vuodelta 2016. Tuolloin hän asui kotona ja päätyi usein sairaalan päivystykseen sekavuuden tai murtumien vuoksi. Äidillä oli myös virtsan karkailua. Hän söi risperidonia ja donepetsiiliä.

”Parannetaan iäkkäiden ja monisairaiden lääkehoidon turvallisuutta, vaikuttavuutta ja tarkoituksenmukaisuutta lääkehoidon oh­jauksella ja lääkityksen kokonaisarvioinneilla. Kiinnitetään erityshuomio iäkkäiden ja paljon lääkkeitä käyttävien lääkehoitokokonaisuuksiin.”

Ote on pääministeri Petteri Orpon (kok) hallituksen ohjelmasta.

Onko luvassa siis parempaa? Ei ihan helposti.

Lääkehoidon säännöllinen seuranta ontuu, sillä laajoja terveystarkastuksia ei ole kat­tavasti. Etenkin kotona asuvien pitkäaikaissairaiden terveystarkastukset ovat vähentyneet. Usein kenelläkään ei ole kokonaiskuvaa iäkkään lääkehoidosta, Hanna-Maria Roitto sanoo.

Tulevaisuus on vielä karumpi.

Ikääntyneiden määrä jatkaa kasvuaan, muistisairaudet lisääntyvät.

Silti hallitus ja hyvinvointialueet aikovat karsia ympärivuorokautista hoivaa, sairaalan päivystyksiä ja terveysasemia. Kotihoito on enää perushoitoa, ja sitäkin supistetaan. Laitoshoito muuttuu sairaan- ja saattohoidoksi. Muuhun ei pystytä, sillä hoitajista on pula.

Samoin lääkäreistä. Hoitavat lääkärit myös vaihtuvat, ja hoidon jatkuvuus kärsii.

Suomessa luotetaan hyvin pitkälle lääkkeisiin. Lääkkeettömiä hoitokeinoja suositellaan, mutta ne ovat jääneet lääkehoidon varjoon, Sirpa Hartikainen ja Heidi Taipale totesivat Duodecimin artikkelissaan.

Lääketeollisuus tuottaa tutkimuksia lääkkeiden hyödyistä ja myy tuotteitaan tehokkaasti.

Ylen MOT-ohjelma nosti vuonna 2016 esiin Suomen Dementiahoitoyhdistyksen oppaan Dementoiviin sairauksiin liittyvät käytösoireet, jossa suositeltiin pieniä annoksia risperidonia (Risperdal) levottomuuteen, vaelteluun ja tavaroiden keräilyyn. Opas oli ilmestynyt vuonna 1999, vuosi sen jälkeen kun risperidoni oli saanut myyntiluvan dementiaan liittyvien käytösoireiden hoitoon, ja sen oli kustantanut Risperdalia myyvä lääkeyhtiö Janssen-Cilag.

Psyykenlääkekeskeistä hoitokulttuuria ei hevin muuteta. Se vie aikaa, ja tärkeintä siinä on lääkärien ja hoitajien koulutus, Roitto sanoo. Hän myös opettaa lääketieteen opiskelijoita.

Äidin aika ei ole vielä, Leena Laakso-Seppälä ajatteli, kun hän heinäkuussa 2021 siirsi äitinsä Kuopioon. Äiti makasi tilataksissa hiljaa, tyynyillä tuettuna ja silmät ummessa.

Uudessa hoivakodissa tapahtui ihme, Laakso-Seppälä sanoo.

Äiti piristyi. Hän jutteli ja vastasi kysymyksiin, muisti jopa tyttönimensä. Pallovatsa katosi, turvotus poistui, virtsatietulehdukset loppuivat. Nilkoista tuli yhtä kapeat kuin nuorella tytöllä. Hän ei enää syljeskellyt eikä huudellut.

Äitienpäivänä 2022 hän söi itse kakkua lusikalla ja joi mehua nokkamukista. Elokuussa 2023 äiti söi jäätelöä tötteröstä. Aurinko paistoi, äidillä oli aurinkolasit.

Selvisi, että Laakso-Seppälän äidiltä oli jätetty pois lähes kaikki Ylivieskassa määrätyt lääkkeet. Jäljellä olivat vain parasetamoli ja laktuloosi, jota käytetään ummetukseen.

Entä minun äitini lääkitys? Kesällä 2023 sekin väheni.

Hoivakodista soitti uusi lääkäri, joka oli erikoistumassa geriatriaan. Hän oli päättänyt poistaa äidiltä asetyylisalisyylihapon, jota oli määrätty verisuonitukosten ehkäisyyn Alzheimerin taudin lievässä vaiheessa. Sen tutkimusnäyttö oli jäänyt ohueksi.

Se on turha lääke, lääkäri totesi.

Hän poisti myös lansopratsolin, jota äiti oli syönyt asetyylisalisyylihapon vuoksi.

Tutkimusten mukaan psyykenlääkkeen lopettaminen ei pahenna käytösoireita. Äidillä niitä tuskin on, sillä hän ei liiku eikä juuri puhu. Risperidoniin lääkäri ei kuitenkaan kajonnut. Hän totesi, että ”jos sen poistaa, vanha käytösmalli voi palautua”.

Äiti syö risperidonia edelleen, jo kahdeksatta vuotta.