Kun kirjoittaa Googleen hakusanoiksi ”ihana kesäkaupunki”, löytyy osumia, joissa mainitaan Kuopio, Hanko, Jyväskylä, Turku, Naantali, Lappeenranta, Porvoo, Pori, Savonlinna, Hyvinkää, Tampere, Heinola ja lista jatkuu.
Mielikuva kesäisin eloon heräävästä suomalaiskaupungista on väkevä: on vilkas tori, peruna- ja hernekauppias, lokkien kirkuna, lettujen tuoksu, haitarimusiikkia, miellyttävä puutalomiljöö, torin vieressä välkehtivä vesi ja satamassa siipiratas- tai höyrylaiva ja ravintola.
Todellisuudessa suomalaisia kesäkaupunkeja yhdistää romanttisten puukeskustojen ja eläväisten iltatorien sijaan aivan toisenlainen asia: frisbeegolfrata.
Se kävi ilmi, kun Suomen Kuvalehti lähetti 46 suomalaiselle kaupungille listan, jossa kysyttiin, millaisia kesäpalveluita niistä löytyy.
Lista lähetettiin alle 50 000 asukkaan suomalaiskaupunkeihin, joille löytyi matkailuinfon yhteystieto. Lisäksi kaupungista piti löytyä internethaulla ainakin yksi kesäkaupunki-maininta. Joukosta ennakkokarsittiin pois suurimmat kaupungit, koska ne pysyvät tavalla tai toisella elävinä ympäri vuoden.
Uimavalvonta on katoavaa suomalaista kaupunkiperinnettä: vain 10 kaupungissa 29:stä on uimaranta, jossa on uimavalvoja.
Määräaikaan mennessä kysely palautettiin 28 kaupungista. Vastauksissa luotettiin kaupunkien omien matkailu- tai viestintätyöntekijöiden sanaan.
Jokaisesta listassa mainitusta palvelusta, nähtävyydestä tai erikoisuudesta sai pisteen. SK kysyi myös, käytetäänkö kaupungin matkailumarkkinoinnissa termiä ”kesäkaupunki”, siitä sai pisteen.
Lisäksi vastaajat saivat vapaamuotoisesti kertoa, millaisia erityisiä kesäkaupunkimaisia ominaisuuksia kaupungissa on.
Joissakin vastauksissa yritettiin spinnata pistettä omalle kaupungille hieman tulkinnanvaraisesti. Esimerkiksi Imatralta vastattiin, että kyllä, kaupungissa on oma paikallinen ruoka, karjalanpiirakka. Siitä ei saanut pistettä, koska karjalanpiirakka ei ole erityisesti juuri imatralainen ruoka.
Sen sijaan Karkkilan perunamakkara hyväksyttiin, samoin Rauman lapskoussi.
Rajatapauksissa piste mieluummin myönnettiin kuin oltiin myöntämättä.
Arkkitehtuurin osalta kysyttiin, onko kaupungissa jonkun ”tunnetun arkkitehdin suunnittelema rakennus, mikä?” Vastaukseksi hyväksyttiin esimerkiksi ”ruukkialue”, mutta ei pelkästään paikkakunnan kirkkoa.
Ainoastaan kuusi kaupunkia vastanneista ei nimennyt arkkitehtuurisesti kiinnostavaa rakennusta.
Jämsä korostaa, että heillä on paljon historiallisesti ja kulttuurisesti merkittäviä rakennuksia, vaikkei niitä olekaan nimekkäät arkkitehdit suunnitelleet.
Varkaudessa taas pääsee Alvar Aallon suunnittelemaan Kinkamon saunaan.
Maksimipistemäärä kyselyssä oli 25. Siihen ei yltänyt yksikään kaupunki, yhdessäkään ei siis ollut kaikkia listassa kysyttyjä palveluita.
Sen sijaan jokaisesta kaupungista löytyi frisbeegolfrata, suurimmassa osassa niitä oli useita. Suomalaiset kesäkaupungit elävät selkeästi ajan hermolla, sillä frisbeegolfin suosio on kasvanut huimasti viime vuosina. Luonnonvarakeskus Luken ulkoilututkimuksen mukaan joka viides suomalainen harrastaa lajia.
Ratojen rakentaminen saattaa olla myös melko edullinen ulkoiluinvestointi kroonisessa rahapulassa eläville kaupungeille.
Kärkisijoilla katse kääntyy vahvasti kaakkoon. Imatra sijoittui vertailussa jaetulle toiselle sijalle, vaikkei saanut paikallisruokapistettä karjalanpiirakasta. Kakkossijan sen kanssa jakoi Loviisa. Molemmat saivat 20 pistettä.
”Loviisa on tunnelmallinen uinuva pikkukaupunki, joka herää eloon kesällä”, kuvaili kyselyn vapaamuotoisessa osassa Visit Kotka-Haminan matkailuinfon työntekijä.
Kankaanpääläiset kutsuvat Ruokojärven uimarantaa Rivieraksi. Ruokojärvellä on myös virallinen koirien uimaranta.
Keuruulla valmistetaan lähes kaikki Suomen kaalikääryleet. Vaissi Oy:llä on myös tehtaanmyymälä. Ravintola Vanhasta pappilasta voi tilata valmiin piknik-korin.
Nokian ruokaerikoisuus on kuuma koira, jossa possumunkki halkaistaan ja väliin laitetaan höyrymakkara ja kaikki mausteet.
Kaupunkilomailu ei ole Suomessa kovin vanha vapaa-ajanviettomuoto, kuten ei lomamatkailu yleensäkään, sanoo Mikko Manka, matkailun historian väitöskirjatutkija Tampereen yliopistosta.
Kesäisin hän ohjaa myös neljää höyrylaivaa Saimaalla. Suomalainen kesämatkailija kun tykkää yhä mennä pienelle sisävesiristeilylle, jossa voi katsella maisemia ja syödä lounasta.
”Vesillä oleminen on kesäisin keskeinen osa myös kaupunkitekemistä. Sen pitäisi mielellään olla sellaista, että se kelpaa niin paikallisille kuin matkailijoillekin”, Manka sanoo.
Kyselyn perusteella 17 kaupungissa 28:sta on sisävesi- tai sightseeing-risteilyitä.
Alun perin kotimaan matkailulla oli kansallisromanttisia ja nationalistisia tarkoitusperiä: mentiin ihailemaan Suomen upeita maisemia, Imatrankoskea ja Kolia, ja kokemaan, ettei kaikki hieno ollut ulkomailla.
Kiertomatkat ottivat mallia eurooppalaisista 1700-luvun grand toureista, joskin olivat niiden huomattavasti vaatimattomampi versio. Grand toureja harrastivat pohjoiseurooppalaisen yläluokan nuoret miehet ennen rautateitä ja massaturismia. Matkojen idea oli tutustua eurooppalaiseen sivistykseen ja oppia kulttuuria. Opastetuilla matkoilla katseltiin taidetta, arkkitehtuuria ja epäilemättä myös huviteltiin. Niillä vietettiin jopa vuosia. Kohteina olivat juuri kaupungit, usein Ranskassa tai Italiassa.
Suomessa taas on siirrytty loma-aikoina nimenomaan pois kaupungista.
Manka siteeraa vuonna 1889 julkaistua matkaopasta Helsinki ympäristöineen: käsikirja matkustajille. Siinä kuvaillaan, kuinka keskikesä on Helsingissä kuollutta aikaa, kaikki ovat lähteneet kaupungista pois ja teatterit on suljettu.
Kaupunkiporvaristo muutti kesäksi huviloilleen, ei tosin kovin kauas. Nykymittapuun mukaan monet huvila-alueet, kuten Meilahti ja Kulosaari, sijaitsivat kaupungissa. Helsingin työväenluokka taas matkusti esimerkiksi höyrylaivalla päiväksi Seurasaareen.
Vapaa-aika alkoi lisääntyä, kun 1920-luvulla säädetty työaikalaki takasi ensin viikon loman ja seuraavalla vuosikymmenellä kaksi lomaviikkoa. 1970-luvun alussa suomalaiset saivat neljän viikon kesäloman, ja kotimaan matkailusta tuli massojen huvia.
Mutta vielä silloinkin suomalaiset pyrkivät lomillaan juurilleen maaseudulle. Nykyisinkin lomaliikenne kesäisin menee niin, että etelän isoista kaupungeista lähdetään kohti pienempiä paikkakuntia.
Vaikka maantieteellinen suunta on sama, vaatimustaso on kasvanut. Nykylomalainen haluaa vaihtelua, tekemistä, meininkiä, ohjelmaa ja palveluita.
”Monessa pienemmässä kaupungissa saatetaan ajatella, että matkailu on helppoa ja kuka tahansa voi olla sen asiantuntija. Mutta matkailu vaatii investointeja ja markkinointia, eikä kaikista kunnista ole matkailukunniksi”, Manka sanoo.
Rauma ei markkinoi olevansa kesä- vaan merikaupunki.
Hangossa ei ole kesäteatteria.
Tammisaaren Kuninkaankatu on Suomen ensimmäinen kävelykatu.
Höyrylaivaristeilylle pääsee ainakin Kajaanista ja Varkaudesta.
MatkailuvaikuttajaAnna-Katri Räihällä on paljon matkailukokemusta. Hänen meriitteihinsä kuuluu muun muassa ”ensimmäinen suomalainen nainen, joka on käynyt kaikissa maailman maissa”. Mutta on hän kotimaassakin ehtinyt reissata. Hänen suosikkikesäkaupunkinsa on Naantali.
”Olin päässäni ehtinyt leimata sen Muumimaailman takia jotenkin perhekohteeksi, mutta sehän oli aivan mieletön elämys satamaterasseineen ja vohvelintuoksuineen”, Räihä sanoo.
Hän katsoo matkailupalveluita etenkin autottoman yksinmatkailijan näkökulmasta. Tai soolomatkailijan, kuten nykyään sanotaan.
”Ihan ensimmäisenä kiinnostaa, että miten paikkaan pääsee ilman autoa, millaiset on liikenneyhteydet.”
Ensimmäisenä koronakesänä Räihä olisi halunnut tehdä kiertomatkan Saimaalla, mutta se ei yhteyksien puutteessa onnistunut. Häntä kiinnostaisi myös yhdistellä vaikkapa juna- ja sisävesilaivamatkaa.
Räihä kaipaa suomalaisiin kaupunkeihin myös sähköpyöriä, pop up -majoitusta, kesäkortteleiksi rakennettuja kadunpätkiä, joilla olisi kyläjuhlan tuntua, sekä visuaalisia elämyksiä.
”Ei niiden tarvitse olla mitään erikoisia ja kiiltokuvamaisia juttuja, vaan vaikka vain hyvin pidettyjä vanhoja rakennuksia tai kekseliäästi maalattuja uimarannan pukukoppeja.”
Monet kaipaavat matkoiltaan kuvauksellisia paikkoja, joita voi sitten jakaa sosiaalisessa mediassa, ja se taas voi olla erinomaista ja edullista matkailumarkkinointia paikkakunnalle. Kukapa ei ilahtuisi nähdessään alkukesällä levinnyttä idyllistä somekuvaa, jossa Metallican rumpali Lars Ulrich pönöttää sillalla takanaan Porvoon punaiset rantamakasiinit.
Karkkilassakin on ruukkialue, Högforsin ruukki, ja tehtaan työläisille rakennettu Fagerkullan asuinalue.
Lohjalainen paikallisherkku on marenkileivos nimeltään Hiekkaa alla, lunta päällä.
Raumalla ei ole yögrilliä, Kokkolassa oli eniten yöruokapaikkoja, kuusi kappaletta.
Lohjalla on Suomen kauneimmaksi puuksi tituleerattu Paavolan Tammi.
Räihän suosikki Naantali on yksi Suomen tunnetuimmista kesäkaupungeista. Suomen Kuvalehden palvelukyselyssä se ei sijoittunut aivan kärkeen, sen tuntumaan kyllä.
Naantalissa on juuri sitä jotakin, mikä Helsingin yliopiston geotieteiden ja maantieteen osaston professorin Pia Bäcklundin mukaan tekee kesäkaupungista kiehtovan.
”Sellaiset kohteet viehättävät, joissa me nähdään jotakin muuta kuin jokapäiväisessä arjessa. Kaupungit, joissa on kerrostumia ja historiaa, ovat kiinnostavia. Aika tuottaa moneen paikkaan sen viehättävän leiman.”
Suomessa on tapana purkaa melko uusiakin taloja. Silloin kaupunkeihin ei pääse kehittymään historiallisia kerroksia.
”Tällä hetkellä ei vielä juurikaan arvosteta 1960–1980-lukujen rakentamista. Mutta historiaa luodaan koko ajan tuleville sukupolville ja pitäisi miettiä, mitä kerrostumia halutaan säilyttää.”
Suomalaisissa kaupungeissa saattaa myös olla niin paljon rantaviivaa, ettei sen matkailullista arvoa osata aina nähdä, se kun on niin arkinen asia.
Kesäkaupunkikyselyssä tiedusteltiin, onko kaupungissa uimarantaa, jossa on uimavalvoja. Sellainen löytyy vain kymmenestä kaupungista lähes kolmestakymmenestä. Uimavalvominen vaikuttaa olevan katoavaa suomalaista kaupunkikulttuuria – tai se on ollut helppo säästökohde.
”Paikallisethan kyllä tietävät, missä uimapaikat ovat, mutta pääseekö matkailija helposti kastamaan varpaansa”, Bäcklund kysyy.
Esimerkiksi Helsingissä ei helposti pääse, Bäcklund huomauttaa. Jos turisti pyörii Senaatintori–Aleksanterinkatu–Kauppatori-akselilla, veteen pääsee vain maksamalla yksityisen Allas Sea Poolin pääsymaksun.
”Kaikki eivät myöskään ole hyväkuntoisia, keskiluokkaisia pyöräilijöitä. Onko alueita, joilla voi oleilla ilman, että täytyy maksaa tai ostaa jotakin, onko riittävästi penkkejä ja onko hiekkaisia kävelyteitä ja viheralueita”, Bäcklund jatkaa.
Hiekkatie ei kuumene kesällä niin kuin asvaltti.
Vaikka uimavalvojaa ei monessakaan paikassa ole, soutuveneen tai sup-laudan voi vuokrata kaikista muista kyselyyn vastanneista kaupungeista paitsi Kankaanpäästä. Keuruulla ne saa lainaksi kirjastosta.
Kauhavalla ei ole panimoa, mutta on Häjy Distilling Company -niminen tislaamo.
Naantali kutsuu itseään kesäpääkaupungiksi, koska presidentin kesäasunto on siellä.
Forssalaisen panimo Olutmyllyn kesäolut on nimeltään Kurkku Ale.
Ja penkit, ne ovat kesäisessä kaupungissa erittäin tärkeitä, professori Pia Bäcklund korostaa. Kaikki eivät jaksa liikkua pitkiä matkoja tai halua bilettää trendikkäillä terasseilla, mutta useimmat meistä haluavat kesällä olla ulkona vastapainoksi ”ikuiselle marraskuulle”.
”Kaupungissa on keskeinen asia se, että olet ihmisten ilmoilla, vaikket erityisesti olisi tekemässäkään mitään.”
Kävelijän näkökulma on muutenkin tärkeä. Onko tarjolla viehkeitä, mietittyjä kävelyreittejä ja selkeitä opasteita?
”Vanhat puistopuutkin ovat kulttuurihistoriaa. Kun säät muuttuvat kuumemmiksi, varjostavista suurista puista tulee yhä tärkeämpiä”, Bäcklund sanoo.
Myös niityt ovat tärkeitä kaupungeissakin. Ne paitsi näyttävät kivalta, myös ylläpitävät biodiversiteettiä. Tällaisia paahdeniittyjä on viime aikoina perustettu useisiin kaupunkeihin, esimerkiksi Turkuun ja Tampereelle.
Viheralueista tykkää myös yksi iso ja uudehko matkailijaryhmä: koirat. Ne ovat yhä useammin matkalla mukana, etenkin kotimaassa. Facebookin Matkailu ja majoittuminen koiran kanssa -ryhmässä on yli 23 000 jäsentä. Raaseporilla on kokonaan oma sivustonsa otsikolla ”Koiran kanssa Raaseporissa”.
Bäcklund nostaa vielä yhden vetovoimatekijän: hyvän leikkipuiston kaupungin keskustassa.
”Esimerkiksi Fiskarsissa se on aivan torin kupeessa ja lapset ovat olleet mukana sen suunnittelussa.”
Paraislainen Heisala Craft tekee Laguuni-nimistä omena-kookoslonkeroa.
Hyvinkään arkkitehtuurikohteita ovat parantola ja kirjasto.
Kajaanissa voi syödä tervaleipää ja käyskennellä maailman pohjoisimmassa kivilinnassa.
Pieksämäki viettää tänä vuonna 450-vuotisjuhlavuotta.
On aika julistaa Suomen Kuvalehden kesäkaupunkikyselyn voittaja. Siihen on hieman jo edellisen jakson lopussa johdateltukin.
Voittaja on nimittäin – rumpujen pärinää – Raasepori. Onnea! Voittajaksi pääsi 21 pisteellä.
Kärkikolmikon Raaseporin, Imatran ja Loviisan takana seuraavana olivat tasapistein (19) Kajaani, Kokkola ja Savonlinna.
Hieman yllättäen kärkikahinoista uupuvat länsirannikon kaupungit ja pääkaupunkiseutulaisten kesäkaupunki Hanko. Se ja Naantali keräsivät molemmat 17 pistettä.
Karjaan ja Tammisaaren kaupungeista ja Pohjan kunnasta vuonna 2009 kuntaliitoksen myötä syntynyt Raasepori loistaa kesäpalveluillaan: on paikallista pienpanimoa, on artesaanijäätelöä, näköalapaikkaa, tanssilavaa ja yögrilli.
Pisteet jäivät Raaseporilla saamatta ainoastaan kohdista, joissa kysyttiin ruokaerikoisuutta, kiipeilypuistoa, fashion-kirpputoria ja sitä, käytetäänkö kaupungin markkinoinnissa termiä kesäkaupunki.
Paikalliseksi erikoisruoaksi Raaseporin matkailupalvelusta ehdotettiin kyllä lukuisia lähi- ja luomutuotteita, mutta ne ei eivät ihan olleet tarpeeksi erikoisia. Kesäkaupunki-termi ei ole käytössä, sillä kaupungissa halutaan nyt korostaa ympärivuotista matkailua.
Frisbeegolfratoja Raaseporissa on viisi.
Kangasalan Vehoniemen automuseolla on oma jäätelötehdas, jonka valikoimissa on Jäteöljy-niminen jäätelö.
Naantalin Kultaranta on tänä kesänä suljettu yleisöltä remontin takia.
Outokummun frisbeegolfradan nimi on Vanhan kaivoksen frisbeegolf.
Viitasaaren ABC on Keiteleen rannassa.
KirjailijaPhilip Teiron ollut kesäraaseporilainen muutaman vuoden ajan. Hän on päätynyt Bromarvin kylään vähän sattumalta, kun paikka oli puolisolle ennestään tuttu. Raaseporin etuna on näppärä välimatka pääkaupunkiseudulle. Myös suomenruotsalaisten iso osuus tuntuu Teiristä kotoisalta.
Raaseporin käsite on silti hiukan hämärä, sillä varsinkaan paikalliset eivät Teirin mukaan sitä käytä.
”Täällä puhutaan ennemminkin Länsi-Uudestamaasta.”
Kaupunki on laaja ja koostuu monista kylä- ja kaupunkikeskuksista. Tammisaareenkin on Teiriltä 35 minuutin ajomatka.
Paikalliset pienpanimot, joita on kaksi, eivät ole Teirille tuttuja.
Raaseporin sijaan Teir yltyy kehumaan Pietarsaarta, josta hän on kotoisin. Se on nimittäin kaupunkimaisempi kuin Raasepori. Pietarsaaren matkailuinfosta ei palautettu Suomen Kuvalehden kyselyä, joten se ei ollut mukana listauksessa.
”Pietarsaari on nimenomaan upea, vähän ruotsalaistyylinen kesäkohde, jos haluaa olla turistina Suomessa. Siellä on kaikkea: jäätelökioskeja, paljon kirppareita, Skatan kaunis, vanha kaupunginosa, hienoa arkkitehtuuria ja hiekkarantoja. Siellä on myös paljon musiikkitarjontaa.”
Teir arvelee, että Pietarsaari on pääkaupunkiseutulaiselle enemmän elämys kuin Raasepori.
”Kun pikkukaupungit saattavat joskus olla vähän kulahtaneita, Pietarsaari ei ole yhtään sellainen.”
Sitten hän naurahtaa ja sanoo kuulostavansa aivan isältään, joka on ”varsinainen Pietarsaaren suurlähettiläs”.
Sitä paitsi tässä jutussa piti oikeastaan kehua Raaseporia. Teir käyttää paljon Bromarvin kesätoria ja kylän pubia, joka on hiljattain avattu uudestaan.
12
MIN
