Elämää ja politiikkaa
Toimittaja Tuomo Lappalainen on raportoinut viidellä vuosikymmenellä politiikasta Suomen Kuvalehden sivuilla. Tänä keväänä hän jää eläkkeelle. On aika katsoa, mikä Suomessa on muuttunut.
15
MIN
Entinen esimieheni Ville Pernaa kirjoitti äskettäin kirjan 1970-luvusta ja antoi sille nimeksi Pimeä vuosikymmen. Siltä se kieltämättä monella tapaa näyttää. Poliitikot kilpailivat Neuvostoliiton suosiosta, presidentti pyöritti puolueita mielensä mukaan eivätkä vaalit vaikuttaneet hallitusten kokoonpanoon.
Jos 1970-luvulla aika ikään kuin pysähtyi, 1990-luvulla se kiiti ylinopeutta. Diktatuurit kaatuivat, demokratia eteni. Suomi siirtyi idän ja lännen väliseltä harmaalta vyöhykkeeltä yhä syvemmälle länteen.
1980-luvu, jolloin aloin raportoida politiikasta, oli siinä välissä oikeastaan vain yksi pitkä siirtymäkausi.
Kun Urho Kekkonen sairastui ja erosi, aluksi kaikki oli kuin ennen. Presidentinvaaleissa Johannes Virolainen (kesk) vannoi jatkavansa Kekkosen linjaa ”piiruakaan muuttamatta”. Voittaja Mauno Koivisto lupasi olla tärvelemättä edeltäjiensä perintöä. Hän jopa vakuutteli pitävänsä huolta, että muutkaan eivät sitä tärvelisi.
