Miksi ärtymyksesi sai niin paljon huomiota, Reetta Rajala?
Reetta Rajala havahtui yli 55-vuotiaiden työsyrjintään ja sai aikaan kansanliikkeen.
8
MIN
Headhunter sanoi jokseenkin näin: ”Säkin voisit olla kiinnostava, mutta me ajatellaan, että olet liian vanha. Tuntisitko ketään sopivaa toimitusjohtajaksi?”
Oli keskiviikko, 14. helmikuuta 2024.
Reetta Rajala oli kotonaan Helsingin Punavuoressa. Hän oli myynyt muutosjohtamisen konsulttiyrityksensä, siirtynyt hallitusammattilaiseksi ja päättänyt, ettei enää ikinä ryhtyisikään toimitusjohtajaksi. Sopivia ehdokkaita hän kyllä tiesi.
Puhelu oli lyhyt. Sen jälkeen Rajala ajatteli headhunterin sanoja ja hämmentyi. Hänkö, 57-vuotias, liian vanha toimitusjohtajaksi? Eläkeikään oli vielä kymmenen vuotta.
Ärtymys nousi. Ja jatkui seuraavana päivänä. Lopulta hän päätti töräyttää tuohtumuksensa verkostoitumispalvelu Linkediniin: ”Onhan se nyt ihan yhtä helvettiä, että Suomessa 57-vuotias täydessä vauhdissa oleva hahmo ihan jengillä headhunterfirmassa arvotetaan liian vanhaksi.”
Ja jatkoi: ”Mitä meidän 57–67-vuotiaille käy, jos he ovat liian vanhoja tekemään töitä? Mitä liike-elämälle käy, jos kokenein porukka jätetään hyödyntämättä? Mitä hyvinvointivaltiolle käy, jos jengi putoaa työelämästä 57-vuotiaana?”
”Naiset elävät tätä nykyä 85-vuotiaiksi. Näin jääpi sitten 30 yhteiskunnan elätettävää vuotta. Ei kyllä tule valtion perse kestämään.”
Vuorokaudessa julkaisua oli luettu yli satatuhatta kertaa.
”En minä tiedä.”
Reetta Rajala sanoo sen painokkaasti.
On syyskuinen maanantai, kello käy viittä. Hän on juuri lopettanut työpäivänsä kotonaan ja yrittää etsiä selitystä siihen, miksi juuri hänen julkaisunsa Linkedinissä poiki lähes 9 000 reaktiota, satojatuhansia näyttökertoja ja yli tuhat yhteydenottopyyntöä.
”Ehkä ajoitus oli oikea. Tai tapa puhua”, hän sanoo.
”En ollut uhriutunut, siis ilman työtä ja surkea, enkä valittanut. Olin ärsyyntynyt. En ollut ajatellut ikääni enkä ollut edes tajunnut, että yli 55-vuotiaiden työsyrjintää esiintyy. Ja että useampi kuin neljä viidestä mun ikäisestä on sitä kokenut.”
Rajala kuvailee itseään ”ihan tavalliseksi tallaajaksi”, tosin aikaansaavaksi. Ensimmäisen julkaisun jälkeen hän päätti ryhtyä töihin. Hän pilkkoi toimenpiteet laatikoihin, jotka olivat viestintä ja näkyvyys, tapahtumat, tiedonkeruu, lait, järjestöt ja yritykset.
Sen jälkeen hän huuteli verkostostaan ”porukkaa messiin”. Neljänkymmenen vapaaehtoisen tiimi oli koottu päivässä.
Maaliskuussa kansanliike 55 Rise and Shine oli virallisesti syntynyt. Missiona oli luoda yhteiskunta, jossa jokainen voi jatkaa merkityksellistä ja palkitsevaa työtä niin kauan kuin haluaa. Tärkein tavoite oli kuroa 55–64-vuotiaiden työttömyysaste 35–44-vuotiaiden työttömyysasteen tasolle. Eroa on vajaat kolme prosenttia.
”Vapiskaa eduskunta, liitot ja yritykset. 55 Rise and Shine -porukka tulee räjäyttämään ainakin osin tätä älytöntä asenneilmastoa. Olemme vakavissamme, kokeneita, osaavia ja ärsyyntyneitä”, Rajala kirjoitti Linkediniin.
”Tehdäänkö tästä ikäsyrjinnän meetoo?”
Kevättalvella Rajala luki satoja viestejä, joita oli saanut yli 55-vuotiailta. Niistä hän tunnisti ainakin kolme tasoa: yksilön, yrityksen ja yhteiskunnan.
Monen viisikymppisen ura oli päättynyt yli vuosikymmenen työttömyyteen. ”Taloudellinen hitti palkan menetyksinä, peruspäivärahalle tippumisena ja eläkkeen kutistumisena on kohtuuton”, Rajala kirjoitti.
Osaamisen päivittäminen on kuitenkin jokaisen omalla vastuulla, hän korostaa.
”Maailma on muuttunut, työpaikoista on kilpailtava. On opittava tunnistamaan arvonsa ja myytävä itsensä työnantajille.”
Myös yritykset kärsivät konkareiden puutteesta. Kokemusta alettiin siirtää kortistoon jo 1990-luvun laman jälkeen, ja kisällit jäivät ilman mestareita.
”Ikädiversiteetti tuo tutkitusti tuottavuutta”, hän sanoo.
Entä yhteiskunta? Elokuussa 2024 työttömänä oli 5 500 yli 55-vuotiasta enemmän kuin vuotta aiemmin. Jos työurat jäävät vain 20–30 vuoteen, huoltosuhde räjähtää käsiin, Rajala ajattelee. Hän pohtii sitäkin, voiko Suomen surkea talouskasvu selittyä ainakin osittain sillä, että yli viisikymppisten kokemusta, näkemystä ja osaamista on hukattu.
”Suomen kilpailukyky ei ole paras mahdollinen, jos kaikki voimat eivät ole käytössä. Suomi ei enää pärjää kansainvälisessä kilpailussa.”
Alkaa Rajalan tilannekatsaus Suomesta.
Yrityksiin hän suhtautuu intohimoisesti. Yritystoimintaa, ”jolla tämä lysti maksetaan” on hänestä aivan liian vähän. Hän toteaa, että Suomen yrittäjistä 32 ja Ruotsin yrittäjistä 89 prosenttia haluaa kasvattaa yrityksiään.
”Ruotsalaiset ovat kasvuyrittäjiä. Me ollaan itsensätyöllistäjiä.”
Työntekijät eivät ole sen innokkaampia. Euroopassa suomalaiset ovat serbialaisten jälkeen vähiten motivoituneita työstään, Rajala selittää.
”Siis jengi ei edes syty omasta duunista.”
Julkinen sektori on hänen mielestään onnistuttu halvaannuttamaan aivan liian isolla määrällä ihmisiä, jotka ovat töissä julkisella puolella tai yksityisissä yrityksissä, jotka tuottavat palveluja julkiselle sektorille.
”Se on itse itseään ruokkiva syöpä.”
”Verkko, joka tuhlaa energiaansa siihen, ettei tule yhtään mitään tulosta. Vanhuksia ei hoideta, ja lapsia täytyy lennättää Kööpenhaminaan sydänleikkaukseen.”
Rajala pysähtyy hetkeksi, puistaa päätään.
Hänestä Suomi oli ennen hyvä monissa asioissa, kuten digitaalisuudessa ja koulujen Pisa-tuloksissa. Nyt se on moniongelmainen maa, joka laahaa muiden jäljessä.
”Onko Suomen edes mahdollista nousta? Kreikka joutui kahdeksitoista vuodeksi Euroopan unionin talousvalvontaan. Ehkä meidätkin pitäisi ottaa holhottaviksi?”
”Olen sairaan huolissani Suomesta.”
Kauppaopistoon, kauppakorkeakouluun, lentoemännäksi vai opettajaksi? Reetta Rajala päätti pyrkiä lukion jälkeen kauppaopistoon. Isä, ”metsäkoneteollisuuden pamppu”, tahtoi tyttärelleen akateemisen koulutuksen.
”Olin samperin laiska. Mistä aita oli matalin, sieltä vedettiin.”
Rajala pääsi kolmannella yrittämällä kauppakorkeakouluun.
Työntekoon hän suhtautui intohimoisesti. Hän työskenteli Hewlett-Packardin liiketoiminnan kehityspäällikkönä vuoteen 2007, jolloin hän perusti muutosjohtamisen konsulttiyrityksen CCEA:n. Hän oli yrityksensä toimitusjohtaja ja aluksi ainoa työntekijä.
Kun hän myi yrityksensä maaliskuussa 2021, työntekijöitä oli viisikymmentä.
”CCEA oli alallaan Pohjoismaiden suurin.”
Yrityksen kasvattaminen vaati veronsa. Rajala teki jopa 16-tuntisia päiviä kuutena päivänä viikossa. Hän saattoi työskennellä myös öisin. Kun koronavirus levisi keväällä 2020, stressi vei loputkin yöunet. Hän ei tiennyt, miten yritys selviäisi.
Rajala oli kuolemanväsynyt vielä huhtikuussa 2024.
Hän käytti älysormus Ouraa stressin ja unen hallintaan. Eräänä aamuna hän päätti, että ”kyttääminen saa riittää”. Hän heitti sormuksen keittiön pöytälaatikkoon, jossa se on vieläkin. Sen jälkeen hän on nukkunut erittäin hyvin.
”Myös fyysinen ja henkinen kuntoni on paljon kovempi kuin ennen. Olin kasvuyrityksen toimitusjohtajana kolmetoista vuotta, ja siinä ei paljoa urheiltu.”
Linkediniin hän kirjoitti: ”Hiihtokausi 23/24 on taputeltu. 434 km tuli lykittyä. Vuokrajohtajana ja hallitustyöläisenä ehtii nääs kivasti ladulle.”
Rajalalla on yritys Amua Oy, joka tarjoaa vuokrajohtamisen palveluja ja sparraa kasvuyrityksen johtajia. Lisäksi hän istuu neljän yrityksen hallituksessa, joista kahdessa hän johtaa puhetta.
Syyskuussa 55 Rise and Shine täytti puoli vuotta. Rajalan mielestä yhdistyksen ansiota on se, että asenteet ja keskustelun sävy ovat muuttuneet.
”Yrityksissä on jouduttu pohtimaan yli 55-vuotiaiden tilannetta, etenkin piiloasenteita. On tajuttu, että yli viisikymppinen ei välttämättä ole se kallis työntekijä, jonka motivaatio ja tuottavuus ovat hiipuneet.”
Myös Petteri Orpon hallitus haluaa ikääntyneet töihin.
Selvityksen hallitukselle yli 55-vuotiaiden työllisyysasteen nostamiseksi tekee entinen työministeri Jari Lindström. Ratkaisuiksi on pohdittu esimerkiksi työn keventämistä tai työajan lyhentämistä, jotta työssä jaksaisi eläkeikään asti.
Rajala on toista mieltä.
”Ärsyttää, että pitää olla rakenteita, joissa on mahdollisuus himmata. Neljä viidestä mun ikäisestä haluaa tehdä täyspäiväisesti töitä.”
Keväällä yhdistys vei työ- ja elinkeinoministeriöön vaatimuksen lakimuutoksista, joilla yli 55-vuotiaiden työllistymistä voisi kohentaa. Nyt yhdistyksessä tutkaillaan julkisia työllistämis- ja työvoimapalveluja.
Työttömyysjärjestelmän epäselvyydet ja työnteon esteet on poistettava, Rajala vaatii.
”Työttömällä on oltava oikeus tietää, saako vapaaehtoista duunia tehdä ilman, että se vaikuttaa työttömyysturvaan. Pitää pystyä tekemään. Parempihan se on kuin maata sohvalla ja masentua.”
”Entä miksi yrittäjyys on niin paha asia Suomessa? Otetaan esimerkiksi puolen vuoden projektityö, jota työttömälle tarjotaan toiminimiyrittäjänä. Hän ei uskalla perustaa yritystä eikä ottaa työtä vastaan, koska sen jälkeen palaaminen työttömän statukselle on hankalaa.”
”Suomi on yhä 1970-luvulla”, hän tuhahtaa.
”Ootsä Reetta Rajala?”
Rajala hätkähti. Kysymys tuli elokuussa yllättäen kadulla.
Olihan paljon muuttunut. Puolessa vuodessa hänestä oli tullut 55 Rise and Shinen sielu ja keulakuva.
Seuraajien määrä Linkedinissä oli noussut 3 000:sta yli 10 000:een.
Mediakin kiinnostui. Häntä on haastateltu ammatti- ja aikakauslehdissä, Helsingin Sanomissa, televisiossa.
”Olen aika sanavalmis, medialle kelpaava”, hän arvioi.
”Ja autenttinen, en osaa olla muuta kuin mitä oikeasti olen. Lisäksi olen tosi nopea. En mieti, mitä sanon, ja kun on räväkkä, tulee sanottua.”
Häntä onkin kutsuttu Räväkkä-Reetaksi. Myös somejulkkikseksi, ikäkapinakenraaliksi, ikäsyrjinnän Jeanne d’Arciksi.
Rajalan suhde julkisuuteen on kaksijakoinen. Hän suostuu lähes kaikkiin esiintymisiin ja kertoo tuulettavansa, kun media pyytää haastattelua. Hän ei silti viihdy julkisessa roolissa vaan sanoo sietävänsä julkisuutta vain ”asian vuoksi”.
Itseään hän kuvailee ”kauhean epävarmaksi”. Ikäsyrjintä ei ole hänen alaansa, ja kun hän puhuu siitä, hän tuntee olevansa osaamisensa äärirajoilla.
”Epäilen, onko puheissani mitään järkeä.”
Rajala tietää, että julkinen keskustelu kestää vain hetken. Yli 55-vuotiaiden työsyrjintä on pysynyt esillä odotettua pidempään, ja 55 Rise and Shine on saanut ilmaista näkyvyyttä. Mutta jossain vaiheessa honeymoon on loppu.
Siihen asti on oltava mukana täysillä. Sillä joka leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön, Reetta Rajala sanoo.