Arpajaisvoitto
Sähköpostiin saapuu kutsu: Kiinnostaisiko tulla katsomaan erästä taloa?
8
MIN
Harmaaksi maalattu talo törröttää Säkylässä keskellä satakuntalaista peltomaisemaa. Sen ympärillä on hyvin hoidettu nurmikenttä ja tuijien rivi.
Kuistilla kolme naista odottaa.
Kun autosta nousee, he kajauttavat yhteen ääneen: ”Tervetuloa Raijalaan!”
Naiset ovat Seija Nurmi, Raija Nurmi ja Maija Vihlman.
Seija on talon omistaja, Raija hänen äitinsä. Maija on Raijan veljen vaimon siskontytär.
Sisällä paikat on puunattu kuin asuntonäytölle tulisi, kahvipöytä katettu.
Ihastellaan ensin olohuonetta. Huomio kiinnittyy sohvatyynyihin, jotka ovat varsin omaperäiset: niitä koristavat Suomen Kuvalehden sivut.
”Täällä on nyt tämä Maijan taideteos sitten”, sanoo Seija Nurmi.
Taideteos on olohuoneen seinä. Se on tapetoitu Suomen Kuvalehden seepian sävyisillä sivuilla.
Tapetin tehnyt Maija kertoo: ”Kun Seija tuli uudeksi emännäksi taloon, hän teki oman näkösen rempan tänne.”
”Seijalla oli aika pino lehtiä. Skannasin kaikki koneelle ja aloin niitä pleissaamaan sitten.”
Raija istuu olohuoneen sohvalla. Tämä talo tuli hänelle vuonna 1949.
Siihen aikaan Suomessa kärsittiin asuntopulasta. Piti asuttaa sadattuhannet evakot. Suomen Kuvalehti kirjoitti aiheesta 1940-luvulla paljon. Lehdessä julistettiin, että ”kodin ja perheen elinvoimaisuus” riippuu asunnon koosta.
Voivoteltiin alivuokralaisjärjestelmää:
Alivuokralaisjärjestelmä, niin välttämätön kuin se nykyoloissa onkin, painaa sekä isäntien että vuokralaisten mieltä.
Toisaalta parempi alivuokrakämppä kuin kodittomuus.
Monilla ei ole kotia ollenkaan, ei sellaista sijaa ja olopaikkaa, joka ansaitsisi kodin nimen.
Mutta nyt joku saisi sellaisen. Suomen Kuvalehteä kustantanut Yhtyneet Kuvalehdet arpoisi talon. Lehdessä julistettiin Oma Koti -suurkilpailu.
Julkaistiin lyhyt teksti, jossa ylistettiin aikakauslehtien merkitystä kansakunnalle: Lehti ei ole vain peili, josta näkee oman kuvajaisensa. Siitä heijastuu kuva ympäröivästä yhteiskunnasta.
Tekstin sekaan oli ujutettu Yhtyneiden Kuvalehtien kustantamien lehtien nimiä. Ne piti löytää, alleviivata ja panna vastauslipuke postiin.
Talon lisäksi jaossa oli muitakin hienoja palkintoja, kuten kattolamppu, Askon valmistama Anneli-mallinen laiskanlinna ja Arabian astiasto. Ja radio. Sellaista toivoi Säkylässä asunut 17-vuotias Pirkko. Hän lähetti kisaan monta kuponkia. Yhden äitinsä puolesta, yhden itsensä ja yhden pikkusisko Raijan nimissä.
Pirkolla ja Raijalla oli aina ollut erityinen suhde. Raija syntyi kotona. Pirkko oli ottanut hänet vastaan kätilönä.
Arvonta suoritettiin maaliskuussa 1949. Lipukkeita oli toimitettu yhteensä 204 549 kappaletta.
Helsingistä lähti delegaatio toimittamaan tietoa voittajalle. Mukana olivat ainakin toimittaja ja kuvaaja.
Säkylässä Vainio-Ketolan perhe viljeli maata. Perheellä oli pieni puinen torppa, jossa oli kaksi kamaria ja keittiö. Lapsia kahdeksan. Ahtautta helpotti se, että saunarakennukseen mahtui nukkumaan kaksi vanhinta veljeä.
Kun vieraat Helsingistä saapuivat, oven avasi perheen äiti. Tulijat kertoivat tuovansa viestiä neiti Raija Vainio-Ketolalle.
Raija nukkui juuri päiväunia.
Tulijat kuitenkin kovasti toivoivat saavansa kertoa asian henkilökohtaisesti. Raija herätettiin ja tuotiin ovelle, tukka pystyssä. Hän oli puolitoistavuotias, lapsikatraan nuorimmainen.
Viestintuojat olivat hämmästyneet, sanoo Seija. Tätä tarinaa on perheessä toisteltu monta kertaa.
”He sitten totesi, että ehkä tämän asian voi jollekin toiselle esittää, kun ei Raija itse tätä taida vielä ymmärtää.”
Isoveljet lähtivät hakemaan isää metsätöistä. Isä ei päässyt heti lähtemään, mutta hätisti pojat äkkiä takaisin kotiin sanomaan, että tulijoilta ei saisi ostaa mitään eikä rahaa antaa.
Kotiin ehdittyään isä ei millään meinannut uskoa, että Raija oli voittanut talon.
”Vai on flikka tämmösen saanut”, isä lopulta sanoi.
Pirkko ei ollut maininnut, että oli lähettänyt arvontalipukkeita Helsinkiin.
”Pirkko oli salaa lähettänyt. Isä ei tykännyt, että läheteltiin yhtikä mitään”, Raija sanoo.
Viestintuojat pyysivät, että tieto voitosta pidettäisiin salaisuutena siihen saakka, kun juttu olisi ilmestynyt lehdessä.
Vainio-Ketoloilla oli kuitenkin kylässä paikallinen mies. Kotimatkalla hän pysäytti kaikki vastaantulijat ja kertoi uutisen.
Kun Pirkko meni lauantaina tansseihin, kaikki pörräsivät hänen ympärillään.
Lehtijuttu voitosta ilmestyi Suomen Kuvalehdessä huhtikuussa 1949.
Kelpaapa Raija Irmelin kasvaa ja varttua ja tulevaisuudesta haaveilla, kun on ikioma talo tiedossa.
Ikioma talo oli Puutalo oy:n valmistama Suomi-talo mallia 1.71. Kokoa 59,8 neliötä. Kaksi huonetta ja keittiö, pesuhuone sekä WC tai vastaavansuuruinen komero.
Puutalo oy valmisti Suomi-taloja vuodesta 1940 lähtien. Yrityksessä oli kehitetty asuntorakentamiseen Ikea-tyyliä, jolla asuntopulaa saisi helpotettua rivakasti. Tehtaassa esivalmistettujen taloelementtien mukana tuli kokoamisohjeet ja tarvikkeet nauloja myöten.
Idea oli niin hyvä, että se kelpasi vientituotteeksi ainakin 30 maahan Etelä-Amerikkaa ja Australiaa myöten. 15 vuoden aikana yritys valmisti yli satatuhatta puuelementtitaloa. Suurin osa niistä meni vientiin, kotimaahan niitä ei tahtonut riittää, etenkään kun iso osa piti rahdata sotakorvauksina Neuvostoliittoon.
Jos kaikki sotakorvauksina viedyt puutalot olisi lastattu yhteen junaan, olisi tarvittu 335 kilometriä pitkä juna.
Viimeinen lasti itänaapuriin lähti helmikuussa 1948. Vähällä oli, että taloja olisi toimitettu yksi liikaa.
Joku kuitenkin huomasi, että nyt oltiin viemässä Stalinille enemmän kuin oli sovittu. Yksi talo purettiin lastista. Talo tunnetaan nykyään Raijalana.
Tämä tieto Vainio-Ketolan perheessä on ollut, mutta sitä on vaikea varmistaa. Oma Koti -kilpailusta tehdyissä lehtijutussa talon alkuperää ei mainita.
Seija näyttää talon kokoamisohjeeksi tehtyä venäjänkielistä ohjekirjaa.
Talon lisäksi puolitoistavuotias Raija Vainio-Ketola sai Yhtyneiltä Kuvalehdiltä 50 000 markkaa. Se oli tontin ostoa varten, mutta Raija ei tonttia tarvinnut, pienviljelijäperheessä oli jo maata. Talolle löytyi paikka vajaan sadan metrin päästä perheen kotitorpasta, saman tien varresta.
50 000 markkaa jäi pesämunaksi. Pirkolle ostettiin polkupyörä. Radiokin saatiin, kun Erkki-veli osallistui toiseen arvontaan ja sai palkinnoksi Telefunken-laitteen.
Myös talon pystytys kuului palkintoon. Työmiehet Oskari ja Pentti tulivat hommiin, ja pian oli rakennus harjakorkeudessa. Tupaantuliaisiin lainattiin iso kahvipannu rukoushuoneelta. Raijan eno toi tupaantuliaislahjaksi kaksi kukkakuvioista ruukkua, jotka ovat näytillä olohuoneen vitriinissä.
Pirkko-sisko kutoi kankaan, josta paikallinen marttayhdistys ompeli Raijalle mekon, miniversion Säkylän kansallispuvusta.
”He halus tehdä sen Raijalle tupaantuliaisiin, kun hän oli kerran emäntä talossa”, Maija sanoo.
Maija on kiinnittänyt pienen mekon harmaalle huopataustalle. Napit on aseteltu viereen somisteeksi. Käsityö roikkuu olohuoneen seinällä kuin tauluna. Sohvapöydällä on juhlakengät, jotka Raijalla oli tupaantuliaisissaan.
Heti alusta lähtien kaikki puhuivat talosta Raijalana, vaikka ei Raija sinne heti muuttanut. Sinne asettui vanhin veli Kosti morsiamensa kanssa.
Pirkolla oli etuajo-oikeus taloon, mutta hänellä ei ollut sille tarvetta. Hänkin oli mennyt naimisiin ja muutti puolison vanhempien taloon ihan Raijalan naapuriin.
Pienestä pitäen Raija tiesi, että hänellä oli oma talo.
”Mukulana aina kun kiukustuin sanoin, että meen Raijalaan.”
Kosti asui talossa kymmenen vuotta, sen jälkeen siihen muutti sisko Liisi.
Vuonna 1971 vuorossa oli Raija itse, vastanaineena. Raija ja aviomies Jukka kävivät töissä Lännen tehtaalla. Nykyisin Apetit omistaa sen. Raija oli pussikoneen käyttäjä. Hän huolehti oikean määrän hernemaissipaprikaa pakastepussiin.
Kahden vuoden päästä syntyi Seija-tytär. Kun Seija täytti kuusi, perhe muutti kymmenen kilometrin päähän Uuteenkylään. Asunto oli modernimpi ja lähempänä koulua.
”Mä en antanut tähän mitään tehdä tai remontoida”, Raija sanoo.
Talo oli tyhjillään vuoteen 1995 saakka.
”Mä äläsin, että mä haluun tän”, Seija sanoo.
Hän oli silloin parikymppinen. Taloon rakennettiin uusi osa ”nykyajan hökötyksiä varten”. Tuli sauna ja kodinhoitohuone. Pinta-ala tuplaantui, saatiin juokseva vesi.
Seija asui Raijalassa yli kymmenen vuotta. Sitten hän muutti miehen perässä muualle ja vanhemmat Raija ja Jukka palasivat Raijalaan.
Viime vuodenvaihteessa tehtiin taas vaihto. Seija muutti kolmatta kertaa elämässään Raijalaan, vanhemmat Uuteenkylään palveluiden lähelle.
Talossa on kelvannut kasvaa ja varttua, kuten Suomen Kuvalehdessä vuonna 1949 toivottiin.
Sisarusparvi on ollut aina lähellä toisiaan. Kaikilla on kesämökitkin samalla rantakaistaleella.
Olohuoneen ikkunasta avautuu näkymä pellolle ja tielle. Se näkymä on erityisen rakas sekä Raijalle että Seijalle.
Seija sanoo, ettei oikein mielellään edes poistu kotoa.
”Kun joku pyytää johonkin, mä oon että mjääh.”
Kun kaverit tulevat kylään ja Seija alkaa kertoa kodin tarinaa, siinä menee aina tuntitolkulla.
”Ja sit jossain vaiheessa sanon, että on myös tuo Kekkosen tammi tuossa pihalla.”
Aikoinaan Kekkonen istutti Lännen tehtaan edustalle puun, mutta se ei viihtynyt paikalla. Raijan veli Erkki kaivoi taimen ylös. Nyt se kasvaa Raijalan pihalla.
Nykyään vierailuja helpottaa se, että kävijät voi ohjata tutkimaan talon tarinaa olohuoneen tapeteista.
”He lukee sieltä vaikka kuinka kauan, ja mä saan laitella keittiössä ihan rauhassa.”
Seija nostaa jääkaapista pöytään kakun, jonka kuorrutteessa on Suomen Kuvalehden sivu, juttu tupaantuliaisista elokuulta 1949. Kakun on tehnyt ulvilalainen Tina’s Bakery.
Kuorrutteen tekstinkin näkee lukea. Siinä kuvaillaan, kuinka Raijan kohdalle osunut ”onnenpotku oli tietysti saanut koko kyläkunnan jalkeille”.
”Kuka uskaltaa aloittaa kakun?”