Kyse on halusta, ei rahasta
Talouskurin vallitessakin voi tehdä tehokkaita ilmastotoimia, sanoo ympäristötaloustieteen professori.
8
MIN
Luentonsa alussa Lassi Ahlvik heijasti taululle kuvan 500 euron setelistä.
Oli toukokuu 2025, ja tuoreet professorit oli kutsuttu pitämään tervetuliaisluentojaan Helsingin yliopiston päärakennukseen. Ahlvik oli nimitetty ympäristötaloustieteen professoriksi edellisenä syksynä, neljän vuoden apulaisprofessorin pestin jälkeen.
Luennolla Ahlvik pyysi yleisöä miettimään vastauksen kysymykseen. Mitä sinä tekisit, jos yhtäkkiä energiasta pitäisi maksaa kuukaudessa 500 euroa enemmän?
Sen kysymyksen edessä moni suomalainen oli energiakriisin aikaan vuosina 2022–2023. Luentodioissa Ahlvik jakoi setelin useaan erikokoiseen siivuun. Ne kertoivat, mitä suomalaiset olivat hänen tutkimuksensa mukaan tehneet yllättävän sokin myötä.
Osa lisäsi tulojaan tekemällä enemmän töitä, toiset taas vähensivät muuta kulutusta. Moni vähensi energiankulutustaan laskemalla esimerkiksi sisälämpötilaa.
Suurituloisille energiankulutuksen vähentäminen oli selvästi helpointa.
”Ehkä he laittoivat poreammeensa pois päältä”, Ahlvik totesi luennolla englanniksi.
Sen sijaan pienituloisilla ei ollut mistä joustaa. Jotkut päätyivät ratkaisemaan tilanteen jättämällä laskun maksamatta. Energiakriisi lisäsi maksuhäiriömerkintöjä.
Vaikka yllättävä sokki johtui Venäjän hyökkäyssodasta, Ahlvikin mukaan tapaustutkimus kertoi jotakin tärkeää tulevaisuuden varalle myös vihreän siirtymän näkökulmasta.
Aina kun tehdään ilmasto- ja energiasuunnitelmia, pitäisi ottaa huomioon myös eriarvoisuusnäkökulma, Ahlvik sanoi.
Kun saapuu Viikin kampukselle, vastaan tulee nopeasti lannanhaju.
Taloustieteen osasto sijaitsee samassa rakennuksessa kuin maataloustieteen osasto. Pihapiiriin kuuluvat myös navetta, hiehopihatto ja löytöeläintalo.
Suurin osa Helsingin yliopiston taloustieteilijöistä työskentelee Töölössä Arkadiankadulla. Ympäristötaloustieteilijöille Viikki on kuitenkin sopiva kampus, Ahlvik sanoo.
Viikissä työskentelee muun muassa ”Ihan huippu ekologiaryhmä”, ja Kumpulan kampuksen ilmastotieteilijät ovat lähellä. Ympäristötaloustieteeseen kuuluu vahva poikkitieteellisyys.
Alan ytimessä on hahmotus ilmastokriisistä yhteiskunnallisena ja sosiaalisena ilmiönä.
Kun Ahlvik oli vielä insinööriopiskelija Aalto-yliopistossa, hän kuuli uudenlaisesta raportista. Ekonomisti Nicholas Stern laati vuonna 2006 Britannian hallitukselle lähes 700-sivuisen katsauksen, joka arvioi ilmastonmuutoksen talousvaikutuksia.
Stern esitti, että ilmastonmuutos on markkinoiden suurin epäonnistuminen. Ne, jotka saastuttavat, eivät joudu vastuuseen.
Nyt Ahlvikin työtä yhtenä Suomen ilmastopaneelin jäsenenä on pohtia, miten tuota epäonnistumista voitaisiin korjata talouden ohjauskeinoilla.
Hän laskee datan avulla, millaiset ilmastotoimet olisivat mahdollisimman kustannustehokkaita sekä oikeudenmukaisia.
Mikä on oikea öljyn hinta, jos halutaan saavuttaa ilmastotavoitteet?
Se on vaikea kysymys, jota Ahlvik toisinaan esittää opiskelijoille. Jos öljy on halpaa, sitä kulutetaan paljon. Jos kallista, öljyntuottajat hyötyvät ja avaavat yhä uusia öljykenttiä.
Oikea vastaus on päästöjen hinnoittelu. Matala hinta tuottajille, korkea kuluttajille.
Suomi oli tässä aikanaan edelläkävijä. Meillä hiilivero otettiin käyttöön jo vuonna 1990, ensimmäisenä maailmassa.
Se näkyy kartasta, jota Ahlvik tapaa näyttää opiskelijoilleen. Maailmanpankin verkkosivuilla karttaa voi rullata 1990-luvulta nykypäivään, ja siinä näkyvät väritettyinä kaikki maat, joissa on käytössä suora hiilen hinnoittelumekanismi.
1990-luvulla harmaalta kartalta erottuvat väripilkut Suomi, Puola, Ruotsi ja Norja. Päästökaupan myötä mukaan tulevat EU-maat, ja 2010-luvulla yhä kirjavampi joukko maita ja alueita kaikilta mantereilta.
Viime vuosina muutos on kiihtynyt, ja osittain se on EU:n tulevan hiilitullin ansiota. Muu maailma valmistautuu siihen, että asteittain ensi vuodesta alkaen tietyistä EU:hun tuotavista tavaroista peritään niiden tuotantopäästöistä riippuva maksu.
Se rohkaisee EU:n kauppakumppaneita nopeuttamaan omia ilmastotoimiaan ja vähentämään tuotannon päästöjä.
”Kauppapolitiikka on niin iso ase, että jos sen valjastaa ilmastotoimiin, sillä saa ison vaikutuksen”, Ahlvik sanoo.
EU:n päästökaupassa mekanismi on yksinkertaistettuna tämä: päästääkseen ilmakehään hiiltä toimijan täytyy ostaa päästöoikeuksia. Oikeuksia huutokaupataan rajallinen määrä, ja siksi saastuttamisesta tulee taloudellisesti vähemmän kannattavaa kuin puhtaammista vaihtoehdoista.
Näin kerätyt maksut jyvitetään jäsenmaille. Suomi on saanut viime vuosina noin 500 miljoonaa euroa vuosittaisia tuloja järjestelmästä. Sääntöjen mukaan ne on käytettävä vihreän siirtymän edistämiseen.
Vuonna 2028 päästökauppa laajenee teollisuuden sekä meri- ja lentoliikenteen lisäksi tieliikenteeseen. Kun bensanjakelijat joutuvat ostamaan päästöoikeuksia, huutokaupasta saatava potti kasvaa.
Suomen vuosittaisten tulojen on arvioitu kasvavan yli miljardiin. Rahalla voidaan tukea esimerkiksi liikenteen sähköistymistä.
Huolena kuitenkin on, synnyttääkö muutos vastareaktion, Ahlvik sanoo.
”Tämä tulee niin lähelle ihmisiä polttoaineen hinnan ja lämmityksen kautta.”
Jos muutos kohtelee ihmisiä eriarvoisesti, ilmastotoimien kannatus voi laskea.
Siirtymävaiheen tuki pitäisikin kohdistaa tarkasti nimenomaan pienituloisille, Ahlvik sanoo. Se on myös keino, jolla mahdollisimman vähällä rahalla saadaan mahdollisimman hyviä tuloksia. Varakkaat siirtyvät joka tapauksessa sähköautoihin, sillä bensan hinnan noustessa vaihdosta tulee kannattavampaa. Pienituloisilla uuden auton ostaminen on isompi taakka. Jos he eivät saa tukea, heidän päästönsä eivät laske.
Ongelma on, ettei Suomessa tunnu olevan kulttuuria, jossa tämänkaltaiset tuet kohdistettaisiin tulojen mukaan, Ahlvik sanoo. Esimerkiksi sähkötukea saivat energiakriisin aikaan myös suurituloiset.
EU:ssa onkin otettu Ahlvikin mielestä askel oikeaan suuntaan. Uuden sosiaalisen ilmastorahaston varat tulevat käyttöön ensi vuonna, ja niillä pyritään tukemaan haavoittuvassa asemassa olevia EU-kansalaisia ja yrityksiä.
Ilmastotoimia on pitkään vastustettu rahaan vedoten.
Se on myös osa ilmastoviivytyksen strategiaa, jota fossiiliteollisuuden viestinnässä on maailmalla korostettu. Yle kertoi marraskuun alussa, että somealustoilla leviää myös suomenkielisiä väitteitä vihreän siirtymän kalleudesta. Vetoamalla katoaviin työpaikkoihin tai kasvaviin talousongelmiin pyritään hidastamaan energiamurrosta.
Ahlvikin viesti on toinen. Hän ottaa esimerkin EU-tasolta.
”Päästökaupasta ei oikeastaan ole koitunut merkittävää taloudellista haittaa.”
Taloustieteilijät eivät ole löytäneet viitteitä siitä, että vuonna 2005 käyttöönotettu päästökauppa olisi vaikuttanut negatiivisesti EU-maiden bruttokansantuotteeseen. Se on yllättänyt tutkijatkin, Ahlvik sanoo.
”Kun päästökauppaa suunniteltiin, oli otsikoita, että näin Suomi tappaa tehtaansa.”
Huhtikuussa 2004 Suomen Kuvalehden kannessa komeili tupruttava tehtaanpiippu. ”Päästökauppa: Uhka Suomen teollisuudelle”, kuuluu varoittava otsikko.
Toisin kävi. Tutkimusten mukaan päästökauppaan kuuluville yrityksille ei koitunut sen kummempia kustannuksia, Ahlvik sanoo. Niiden liikevaihto, liikevoitto ja työllisyys eivät keskimäärin kärsineet.
Se voi kieliä onnistuneesta, ennakoivasta päätöksenteosta. Yrityksillä oli aikaa varautua muutokseen.
Juuri siksi Ahlvik puhuu pitkäjänteisten, ennustettavien talouden ohjauskeinojen puolesta. On luotava kannustimet, mutta jätettävä käytännön valinnat toimijoiden omiin käsiin.
”Vaikka meillä tutkijoilla on paljon tietoa, emme me tiedä, mitkä ovat kunkin yrityksen kohdalla parhaat toimenpiteet.”
Viime aikoina Suomen poliittista keskustelua on hallinnut ennen kaikkea talouskuri ja velkaantumisen taittaminen.
Ahlvikin mukaan valtiontalouden heikko tilanne ei ole automaattisesti uhka ilmastolle.
Pohjimmiltaan ilmastopolitiikka on pelisääntöjen luomista, hän sanoo. Sellainen on valtiontalouden kannalta neutraalia.
Myös kansallisesti voidaan luoda budjettineutraaleja järjestelmiä. Periä päästökaupan tavoin maksuja saastuttajilta, ja käyttää tulot vihreästi.
”Kysymys on, halutaanko tarpeeksi”, Ahlvik sanoo. ”Ihan viime aikojen kehitys on menossa aivan toiseen suuntaan.”
Petteri Orpon hallitus on esimerkiksi keventänyt bensaveroa, tarkemmin sanottuna liikennepolttoaineiden hiilidioksidiveroa – juuri sitä, missä Suomi oli aikanaan edelläkävijä. Muutos astuu voimaan vuodenvaihteessa.
Kuilu tavoitteiden ja tekojen välillä on isompi kuin aiemmin, Ahlvik sanoo.
Useiden tutkimuslaitosten yhteinen arvio paljasti syyskuussa, että nykyisillä toimilla Suomesta tulee hiilineutraali yli 15 vuotta myöhemmin kuin Orpon hallituksen julkilausuttu tavoite on.
”Nyt, kun pitäisi suunnitella uusia toimia ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi, markkinalähtöiset ratkaisut ja verotoimet oikeastaan loistavat poissaolollaan.”
Ilmastopaneeli julkaisi lokakuussa uudet politiikkasuosituksensa, 14 keinoa kuilun kuromiseen.
Ahlvik pitää maankäyttösektoriin kohdistuvia suosituksia kenties tärkeimpinä.
Maankäyttösektori kääntyi hiilinielusta päästölähteeksi jo vuonna 2018, ja siitä on sittemmin tullut merkittävä päästölähde.
Yksi ehdotus on maankäytön muutokselle asetettava maksu. Maksun tarkoitus olisi nostaa kynnystä maankäytön muutokselle.
Sanna Marinin hallitus käynnisti maankäytön muutosmaksusta selvityksen, joka valmistui vasta seuraavalla hallituskaudella. Orpon hallituksen ohjelmassa on vain kirjaus maksun vaikutusarvioinnista.
Ahlvik tunnistaa huolen siitä, että maksu kohtelisi eri alueita eri tavoin. Hän kuitenkin arvioi, että maksun voisi myös jakaa takaisin alan toimijoille tasamaksuperiaatteella, joko yleisenä tukena tai vaikkapa edistämään fossiilisista polttoaineista irtautumista. ”Silloin tulonjakovaikutuksetkaan eivät olisi niin isoja.”
Ahlvik toivoisi myös jonkinlaista tukea metsänomistajille, jotka vapaaehtoisesti pidentäisivät hakkuiden kiertoaikaa.
”Tämä voitaisiin rahoittaa esimerkiksi poistamalla puunpolton verotuki.”
Ahlvik on tavannut kutsua luentokursseilleen vierailijoiksi päästökauppajärjestelmää kehittäneitä asiantuntijoita. He ovat kertoneet ilmapiiristä vuosituhannen alussa.
”Kaikki sanoivat heille, että tämmöistä ei voi tehdä. Teollisuus ei tule hyväksymään, politiikka ei tule hyväksymään.”
Nykyisistä yliopisto-opiskelijoista nuorimmat ovat syntyneet vasta päästökaupan käyttöönoton jälkeen.
Ahlvik toivoo, että ajatus inspiroi tulevaisuuden innovoijia. Juuri nyt mahdottomilta tuntuvat asiat voivat parinkymmenen vuoden kuluttua olla täysin normaaleja.
Oikaisu 1.12.2025 kello 10.37: Päästökauppa laajenee teollisuuden sekä meri- ja lentoliikenteen lisäksi tieliikenteeseen vasta vuonna 2028, ei 2027 kuten jutussa aiemmin luki.