Kiireellisiä leikkauksia

Voit myös kuunnella jutun ääniversiona. Lukijana toimii a.i.materin koneääni Ilona.

Hallitusohjelma julkaistiin, kun virka-aika oli jo päättynyt. Oli perjantai, viikko juhannukseen.

Ohjelmaa oli kirjoitettu kauan. Elina Pekkarinen oli jo odottanut sen valmistumista.

Hän on lapsiasiavaltuutettu, lasten oikeuksia edistävä viranomainen, ja hän tiesi, että työtä oli tehty pieteetillä. Kirjaukset tulisivat olemaan yksityiskohtaisia.

Pekkarinen tulosti paperit – hän tulostaa aina tärkeät paperit – ja lähti mökille Konginkankaalle.

Sen viikonlopun hän istui mökissä ja kävi tekstiä läpi kynä kädessä.

Hän teki reunoihin merkintöjä. Ympyröi, alleviivasi ja piirsi hymiöitä. Iloisia, surullisia ja sellaisia mykistyneitä, joilla on suu vinossa.

Välillä hän piti taukoa ja hengitteli.

Ohjelman nimi oli ”Vahva ja välittävä Suomi”. Teksti oli paikoin kaunista, ylevää. Suomi kunnioittaa lapsen oikeuksia, on lapsimyönteinen ja niin edelleen.

Mutta kun katsoi kirjausten lähtökohtia, varsinkin jos katsoi liitteitä, näki, että niissä oli lähdetty liikkeelle hyvin toisenlaisesta yhteiskuntakäsityksestä kuin mihin Suomessa on totuttu.

Tämä ei ollut pohjoismaisen hyvinvointivaltion hallitusohjelma, vaan selvästi ”residuaaliseen hyvinvointipolitiikkaan” uskovan valtion ohjelma. Paljon pahempi kuin Juha Sipilän hallitusohjelma.

Pekkarinen kiinnitti huomiota erityisesti hallituksen sosiaaliturvauudistuksiin. Ne tulisivat olemaan ankarat.

Hän soitteli ”ympäri kyliä”. Virkamiehiä ja päättäjiä ei viikonloppuna viitsinyt hätyyttää, mutta hän keskusteli järjestöjen edustajien ja tutkijoiden kanssa.

Aluksi osa heistä oli ilahtunut liitteissä listatuista säästöistä ja lisäyksistä. Ne oli merkitty poikkeuksellisesti niin, että kun jostain leikattiin, summan eteen tuli plusmerkki. Jos rahaa lisättiin, tuli miinus. Leikkaukset tarkoittivat plussaa julkiselle taloudelle, lisäykset miinusta. Jos tätä ei huomannut, vähennys näytti lisäykseltä: eihän tässä ole hätää.

Ohjelmassa oli 135 sivua, eikä juuri mainintoja köyhyydestä tai huono-osaisuudesta.

Pekkarinen epäili, etteivät hallitusneuvottelijat olleet aivan käsittäneet, millaisia seurauksia heidän suunnitelmillaan olisi kaikkein köyhimmille.

Hän mietti, mitä tekisi. Antaisiko vain olla vai laatisiko kirjelmän?

Juhannuksena hän päätti, että laatisi. Jos vaikka saisi ”jonkin liikahduksen tapahtumaan päättäjien päissä”.

Pekkarinen kirjoitti tekstin saman tien. Lapsiasiavaltuutetun kirjelmä hallitusohjelman vaikutuksista lapsiköyhyyteen.

Hän luki sitä ääneen juhannusporukan lapsille ja selvensi vaikeita kohtia.

Maanantaina Pekkarinen lähetti kirjeen sähköpostilla hallituksen ministereille ja näiden avustajille.

Se meni tiedoksi myös kansanedustajille ja julkaistiin lapsiasiavaltuutetun verkkosivuilla.

”Olen tutustunut huolellisesti 16.6.2023 päivättyyn neuvottelutulokseen hallitusohjelmasta.”

”Ohjelma sisältää lukuisia lapsen oikeuksien kannalta myönteisiä kirjauksia…”

”Samalla hallitusohjelmassa kaavaillaan merkittäviä heikennyksiä heikoimmassa asemassa olevien perheiden perusturvaan…”

Pekkarinen ei kirjelmöi kovin usein, vain yksi tai kaksi kertaa vuodessa – edelliselle hallitukselle hän kirjoitti muun muassa lasten oikeuksien ohittamisesta koronaviruspandemiassa.

Kirjelmä julkaistiin, kun loma-aika oli alkanut. Uutisrintamalla oli hiljaista, media tarttui Pekkarisen kritiikkiin.

Häntä haastateltiin Ylellä, kirjeestä kirjoitettiin Iltalehdessä.

”Lapsiasiavaltuutettu huolestui tuoreesta hallitusohjelmasta.”

Lapsiperheiden köyhyydestä keskusteltiin Suomi-areenassakin.

Pekkarinen kuitenkin tiesi, ettei huomio välttämättä johtaisi mihinkään.

Lapsiasiavaltuutettu ei voi jaella sanktioita tai huomautuksia. Hänen keinonsa ovat pehmeitä.

Pekkarisen työtä on arvioida yhteiskuntapolitiikkaa lapsen oikeuksien näkökulmasta julkisuudessa ja päättäjien huoneissa. Hän voi tehdä yhteistyötä kansalaisjärjestöjen ja muiden ihmisoikeusvalvojien kanssa. Hänet voidaan kutsua puhumaan valiokunnille ja eduskunnalle.

Heinäkuussa kokoomuksen sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasonen ehdotti hänelle tapaamista.

Pekkarinen kertoi ministerille, mikä häntä hallituksen suunnitelmissa pelotti. Grahn-Laasonen kuunteli kohteliaasti ja muistutti, että esitysten vaikutukset olivat vielä arvioimatta.

Tavallisesti viranomaisille ja asiantuntijoille annetaan
vähintään kuusi viikkoa aikaa tutustua lakiesitykseen.
Nyt aikaa saattoi olla kuusi päivää.

Lakien synty on hiljainen ja harmaa virkamiesprosessi.

Päättäjät tekevät aloitteen ja ministeriö valmistelee, laatii hallituksen puolesta hallituksen esityksen.

Ennen kuin lakiesitys annetaan eduskunnan käsiteltäväksi, se lähetetään lausuntokierrokselle.

Asiantuntijat ja kansalaiset saavat lausua siitä valistuneet näkemyksensä. Näin selvitetään lakiehdotuksen hyvät ja huonot puolet, vaikutukset ja toteutusmahdollisuudet.

Pienistä muutoksista ei välttämättä järjestetä laajaa lausuntokierrosta, mutta hallituksen sosiaaliturvan uudistukset olivat suuria.

29. elokuuta sosiaali- ja terveysministeriö pyysi lapsiasiavaltuutetun lausuntoa hallituksen esitykseen toimeentulotuen muuttamiseksi. 4. syyskuuta esitykseen työttömyysturvan muuttamiseksi. 8. syyskuuta asumistuen muuttamiseksi.

Lakiesitykset olivat lähes suoraan hallitusohjelmasta, Merike Helander pani merkille. Kirjaukset oli vain käännetty pykäliksi.

Helander on toinen lapsiasiavaltuutetun toimiston kahdesta lakimiehestä. He valmistelevat valtuutetun lausunnot.

Tavallisesti viranomaisille ja asiantuntijoille annetaan vähintään kuusi viikkoa aikaa tutustua lakiesitykseen, perehtyä oikeuskäytäntöön ja tutkimuksiin, ottaa huomioon eri näkökohdat ja laatia sitten esityksestä lausunto, jossa huomautetaan mahdollisista ongelmista.

Nyt lausuntojen vastausajat olivat ennennäkemättömän lyhyet.

Aikaa viisitoista työpäivää. Toiseen kymmenen työpäivää. Kolmanteen kahdeksan työpäivää. Lisäksi samaan aikaan piti valmistella muitakin lausuntoja.

Eduskuntavaalit oli järjestetty huhtikuussa ja sitten hallitusneuvottelut olivat venyneet. Hallitus oli päässyt aloittamaan työnsä vasta kesäkuussa. Ensimmäisten lakien valmisteluun oli jäänyt aikaa vain neljä viisi viikkoa.

Poikkeusaikataulusta mainittiin erikseen lausuntopyynnön vastausohjeessa. ”Lausuntoaika on tavanomaista lyhyempi johtuen budjettilakien valmisteluaikataulusta.”

Muutkin lausunnonantajat kiinnittivät aikatauluihin huomiota. Syntyi porua.

Ei hyvää lainvalmistelua, lainsäädännön arviointineuvoston puheenjohtaja kirjoitti viestipalvelu X:ssä.

Oikeuskansleri sanoi Helsingin Sanomissa, että lyhyet lausuntoajat ovat ongelma.

Yhden asiantuntijaverkoston puheenjohtaja kertoi saaneensa 20 sivua pitkän lausuntopyynnön oikeusministeriöltä. Kuusi päivää aikaa vastata, hän kirjoitti.

”Kyllähän tämä tuntuu vähän vittuilulta.”

Hallitus esitti säästöjä, työhön kannustavaa sosiaaliturvaa, kuten hallitusohjelmassa oli muotoiltu.

Se halusi kohdentaa tuet kaikkein vähävaraisimmille ja kannustaa kansalaisia töihin. Se esitti työttömyysetuuden suojaosuuden ja lapsikorotusten poistamista, toimeentulo­tuen ehtojen kiristystä, asumistuen leikkausta ja tuen poistamista omistusasunnoissa asuvilta.

Vuodessa 250 miljoonan euron säästöjä työttömyysturvasta, yli 20 miljoonan säästöjä toimeentulotuesta ja 385 miljoonan säästöjä asumistuesta.

Esitykset oli käytävä läpi yksitellen ja kohta kohdalta. Ne liittyivät toisiinsa, mutta kaikista kolmesta oli lausuttava erikseen.

Helanderilla oli kova kiire, mutta lisäksi esitettyjen lakien seurauksista oli paha sanoa mitään varmaa.

Hän ihmetteli, miten vaillinaista valmistelu oli.

He keskustelivat Elina Pekkarisen kanssa siitä, oliko päättäjiltä voinut jäädä huomaamatta Valtiontalouden tarkastusviraston keväinen raportti. Siinä suositeltiin keksimään ratkaisuja, jotka vähentäisivät toimeentulotuen käyttöä asumiskuluissa.

He puhuivat siitä, mitä tutkimuksia lausunnossa nostettaisiin esiin. Yhdessäkään lakiesityksessä ei viitattu lapsiköyhyystutkimuksiin.

Suurin ongelma oli, että lakien yhteinen vaikutusarviointi puuttui. Sellainen oli luvattu, mutta vasta myöhemmin syksyllä.

Työttömyysturvan lapsikorotuksen poistaminen leikkaisi yhden lapsen perheiltä 125 euroa kuukaudessa, kahden lapsen perheissä 184 euroa ja kolmen lapsen perheissä 238 euroa kuukaudessa. Lähes joka neljäs kahden vanhemman lapsiperhe tippuisi pois koko asumistuelta.

Monet tukien saajista saavat sekä työttömyysetuutta että asumistukea, ja sosiaaliturva heikkenisi monesta suunnasta. Kukaan ei ollut laskenut, kenen turva heikkenisi eniten.

Helander kirjoitti jokaiseen lausuntoon saman tekstin:

”Lapsiasiavaltuutettu huomauttaa esitysluonnoksen puutteellisista vaikutusarvioinneista. Myöskään hallitusohjelmaan sisältyvien lasten ja lapsiperheiden toimeentuloon liittyvien lukuisten muutosten kokonaisarviointia ei ole käytettävissä.”

”Esitysluonnoksen ehdotusten arviointi on erittäin vaikeaa.”

Sosiaaliturva on kallis menoerä. Sen osuus on 44 prosenttia julkisen talouden menoista.

Vuonna 2021 erilaiset tuet ja sosiaalipalvelut maksoivat euroissa 78 miljardia. Summasta suurin osa, 32,7 miljardia euroa, kului ”ikääntymisen menoihin”, pääasiassa vanhuuseläkkeisiin.

Työttömyysetuuksiin käytettiin viisi miljardia euroa. Asumistukiin 1,6 miljardia ja toimeentulotukeen noin miljardi euroa vuodessa.

Sosiaaliturvan menot ovat kasvaneet koko 2000-luvun ajan. Julkisen sektorin menot ovat kasvaneet nopeammin kuin tulot, ja koska ihmisiä vanhenee enemmän kuin varttuu, menot jatkavat kasvuaan myös tulevaisuudessa. Samalla Suomen talouskasvu junnaa ja velka kasvaa.

Ohjelmassaan hallitus lupasi tasapainottaa taloutta, jotta hyvinvointivaltio olisi turvattu myös tulevaisuudessa. Se lupasi vahvistaa julkista taloutta kuudella miljardilla eurolla tämän vaalikauden aikana.

Hallitus ei halunnut korottaa veroja. Sen oli lisättävä talouskasvua, vähennettävä työttömyyttä ja tehtävä säästöjä. Kehitettävä malli, jossa työnteko on kannattavampaa kuin tuilla eläminen, näin ohjelmassa on linjattu.

Ja koska säästöjä haluttiin heti vuodesta 2024, niitä koskevat lait piti valmistella nopeasti.

Oli kulunut lähes kolme viikkoa siitä, kun lapsiasiavaltuutetun toimisto oli jättänyt lausuntonsa sosiaali- ja terveysministeriölle. Elina Pekkarinen oli kuumeessa.

Ministeriö oli nyt arvioinut leikkausten yhteiset vaikutukset. Pekkarinen luki niitä ruudulta vuoteessa ja otti kuvakaappauksia.

Arviossa luki, että leikkausten seurauksena lapsiperheiden köyhyys lisääntyisi. Pekkarinen kiinnitti tähän huomiota: sitä ei edes yritetty kiistää.

Sanottiin, että tuloerot kasvaisivat. Verotusta kevennettäisiin, mutta kaikkein pienituloisimpien kotitalouksien tulot pienenisivät. Suurituloisimpien suurenisivat.

Eniten tulot pienenisivät nuorilla aikuisilla, yksinasuvilla ja yksinhuoltajilla.

Hallituksen esityksissä oli kaavailtu, että leikkaukset saisivat ihmiset menemään kokoaikaiseen työhön. Vaikutusarvion mukaan toimien seurauksena tulisikin yli 60 000 uutta työllistä. Varsinkin kahden aikuisen talouk­sille ja kahden vanhemman perheille työnteosta tulisi kannustavampaa.

Joidenkin ihmisten kohdalla uudistukset kuitenkin heikentäisivät työnteon kannustetta. Työttömyysturvan ja asumistuen suojaosan poistaminen tarkoittaisi, että pienetkin tulot laskevat tukien määrää.

Pekkarinen laskeskeli, että matalasti koulutetut, raskasta työtä tekevät ihmiset voisivat saada yhtä paljon rahaa jäämällä kotiin ja nostamalla toimeentulotukea. Kun ei kävisi töissä, saisi täyden asumistuen, lääkekorvaukset, toimeentulotuen lapsikorotukset… Samalla säästäisi matkakuluissa, joita työssä käymisestä usein syntyy.

Sitä paitsi moni asumistuen saajista on jo kokopäivätyössä. Pääkaupunkiseudulla asuvan lähihoitajan palkka ei välttämättä riitä perheen asumiskuluihin, ja siksi hän on saanut niihin tukea.

Jatkossa pitäisi pärjätä ilman. Miten?

Pekkarinen ei tiennyt.

”Voi hankkia toisen työn sitten varmaan. Mutta kuka ne lapset sitten hoitaa? Ei päiväkoti- tai alakouluikäisiä voi jättää yksin kotiin.”

Tulotaso periytyy. Tutkimuksista tiedetään, että varsinkin yhteiskunnan ääripäissä sosioekonominen asema siirtyy sukupolvelta seuraavalle.

Rikkaimpien perheiden lapsista tulee todennäköisesti rikkaita ja köyhimpien perheiden lapsista köyhiä.

Vaikka koulutustaso olisi sama, varakkaassa perheessä varttunut yltää todennäköisesti korkeampaan tulotasoon kuin köyhässä perheessä kasvanut.

Huono-osaisuus siirtyy monella tavalla sukupolvien yli.

Pelkän perusasteen tutkinnon suorittaneiden lapsista joka kolmannelta puuttuu toisen asteen tutkinto 22-vuotiaana.

Työttömänä olleiden vanhempien lapsista noin joka viidennellä ei 22-vuotiaana ole tutkintoa. Joka neljäs heistä on itse aikuisena työttömänä. Työttömien lapsesta tulee muita todennäköisemmin työtön, oli tutkintoa tai ei.

Työttömyys ei kuitenkaan välttämättä tarkoita huono-osaisuutta.

Voi olla työtön ja silti tyytyväinen elämänlaatuunsa. Työttömyydestä on vielä jonkin matkaa köyhyyteen.

Köyhä on sitten, kun joutuu toimeentulotuelle.

Hallituksen tavoite on puolittaa toimeentulotukea tarvitsevien määrä ja vähentää menoja 100 miljoonalla eurolla. Leikkausten seurauksena menot todennäköisesti kuitenkin kasvavat.

Toimeentulotuki on vihoviimeinen, Pekkarinen sanoo. Nöyryyttävä ja byrokraattinen. Se on viimesijainen tuki, jota voi saada vain, jos on täysin varaton ja merkittävissä toimeentulovaikeuksissa.

”Ei saa olla penniäkään säästöjä, ei saa olla mitään omaisuutta tai varallisuutta. Pitää olla köyhä kuin kirkonrotta.”

Jos joutuu toimeentulotuen varaan, järkevintä on välttää kaikkia tuloja. Ei kannata ottaa vastaan töitä, joista saisi palkkaa, ei lyhyitä urakkahommia tai mitään muutakaan. Muuten tuki katkeaa.

Tuen saajia painaa usein paitsi pienituloisuus myös kasautunut huono-osaisuus.

Toimeentulotukea saaneiden lapset joutuvat muita todennäköisemmin sijoitetuksi perheen ulkopuolelle. Lapsilla on muita harvemmin aikuisena toisen asteen tutkinto, muita harvemmin työpaikka. He nostavat muita todennäköisemmin itsekin aikuisena toimeentulotukea.

Heistä tulee pysyvästi pienituloisia, siis köyhiä.

Nyt noin 12 prosenttia lapsista kasvaa Suomessa köyhässä perheessä. Määrä on noussut 1990-luvun lamasta saakka. Erityisen nopeasti köyhyys on lisääntynyt sen jälkeen, kun Ukrainan sota alkoi. Elinkustannusten nousun vuoksi Suomessa on nyt 62 000 uutta kotitaloutta, joiden tulot eivät riitä kohtuulliseen elämiseen.

Millaisia koteja ne ovat?

Tyypillisesti sellaisia, joissa on pikkulapsia tai toisaalta paljon lapsia, Pekkarinen sanoo. Usein ne ovat perheitä, joiden vanhemmat ovat maahanmuuttajataustaisia. Tai perheitä, joissa on vain yksi huoltaja.

Kelan syyskuisen arvion mukaan köyhyys on lisääntynyt nyt eniten yksinhuoltajaperheissä. Niistä 22 prosenttia on pudonnut köyhyysrajan alapuolelle.

Hallituksen tavoite on puolittaa toimeentulotukea tarvitsevien määrä ja vähentää menoja 100 miljoonalla eurolla.

Leikkausten seurauksena menot todennäköisesti kuitenkin kasvavat. 25–30 prosenttia, sosiaali- ja terveysministeriön vaikutusar­viossa sanotaan.

Toisaalta hallitus on sanonut vähentävänsä myös nuorisorikollisuutta ja syrjäytymistä, parantavansa maahanmuuttajataustaisten lasten osallistumisastetta varhaiskasvatuksessa, Pekkarinen huomauttaa.

Nämä ovat hyviä tavoitteita, Pekkarinen on niistä iloinen.

Mutta hänestä leikkaukset ovat ristiriidassa niiden kanssa.

Tämä on nähty jo Tanskassa. Kun työntekoon yritettiin kannustaa leikkaamalla maahanmuuttajien tukia, vaikutukset kohdistuivat erityisesti lapsiin. Teini-ikäisten rikollisuus lisääntyi, lapset menestyivät aiempaa huonommin kielikokeissa ja osallistuivat vähemmän varhaiskasvatukseen. Äidit jäivät kotiin.

Elina Pekkarinen on kommentoinut hallituksen toimia sosiaalisessa mediassa.

”Pääministeri Petteri-kiltti”, hän kirjoitti 11. lokakuuta X:ssä, kun pääministeri Petteri Orpo oli perustellut Ylen A-studiossa tukien leikkauksia työllisyyden lisäämisellä.

”Ymmärrätkö, että 40 % köyhistä lapsiperheistä on sellaisia, joissa huoltaja KÄY JO töissä?”

Pekkarinen on kirjoittanut ulkomaalaistaustaisten nuorten ongelmista ja nuorisorikollisuudesta. Vastustanut lastensuojelun leikkauksia ja muistuttanut, että yksinhuoltajaperheiden köyhyys olisi poistettavissa.

Kommenteissa on kyselty, miksi virkamies tekee opposition työtä. On kehotettu lopettamaan ”hyysääminen” ja moitittu rikollisuuden vähättelemisestä. Häntä on syytetty politikoinnista ja vasemmistolaisuudesta.

Miksi virkamies vastustaa hallituksen toimintaa julkisuudessa?

Lapsiasiavaltuutetun lakisääteinen tehtävä on osoittaa epäkohtia lapsen oikeuksissa ja osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun, Pekkarinen vastaa. Hän ajattelee, että hänen velvollisuutensa on ottaa rohkeasti kantaa.

”Kyllähän minä helpommalla pääsisin, kun panisin puhelimen kiinni ja konttorin säppiin ja me tehtäisiin täällä niitä mukavia lasten ja nuorten tapaamisia keskenämme. Mutta sitten minä en tekisi lakisääteistä työtäni.”

Lapsiasiavaltuutetun työtä on ihmisoikeuksien arvioiminen, seuraaminen ja edistäminen, hän sanoo. ”En voi sille mitään, että ihmisoikeussopimukset ovat sellaisia kuin ovat.”

YK:n lapsen oikeuksien komitea suositteli kesäkuussa, että valtio välttäisi sosiaaliturvaetuuksien leikkauksia. Tätä viestiä Pekkarinen on toistanut myös kaikissa lapsiasiavaltuutetun kannanotoissa. Vaikka tietää, ettei sitä välttämättä kuunnella.

Ei pidä uskotella itselleen, että omilla toimilla olisi vaikutusta, hän sanoo.

Usein vaikutusta on. Lapsiasiavaltuutetun vuosikertomuksessa on pitkä lista valtuutetun lausunnoista, jotka on huomioitu lainvalmistelussa.

Mutta toisinaan Pekkarinen tekee asioita lähinnä jättääkseen tuleville polville jäljen.

”Että kyllä me yritettiin.”

Kun eduskunta lokakuussa alkoi käsitellä hallituksen esittämiä sosiaaliturvan leik­kauk­sia, Pekkarinen oli lomalla. Tai ”lomalla”, kuten hän tekstiviestissään 19. lokakuuta kirjoitti.

”Tällä viikolla ollaan Meriken kanssa kirjoitettu neljä lausuntoa ja viisi on to do -listalla ensi viikoksi.”

Lähetekeskusteluissa kansanedustajat päättivät lähettää esitetyt muutokset valiokuntien käsiteltäväksi.

Sosiaali- ja terveysministeriö arvioi, että eduskunta päättää laeista ennen joulua.