Vippaa mulle 1,968 miljardia

Kello on 12.31. Näyttää siltä, että kukaan ei ole kiinnostunut lainaamaan Suomelle rahaa.

On tiistai, marraskuun 14. päivä. Käynnissä on valtionvelan huutokauppa, jossa kansainvälisiltä sijoittajilta lainataan rahaa Suomen valtion menoihin. Tavoitteena on ottaa puolessa tunnissa noin kaksi miljardia euroa uutta lainaa.

Huutokauppa avattiin kello 12.30. Finanssikielellä valtio meni markkinoille. Aikaa on kulunut jo kokonainen minuutti, mutta vielä ei ole tehty yhtään lainatarjousta. Ei edes yhtä euroa, saati sitten miljoonaa tai miljardia.

Rahoituspäällikkö Mika Tasa seisoo sähköpöydän ääressä ja maistelee kaikessa rauhassa kahvia kukallisesta posliinikupista. Hänen edessään pöydällä on kolme näppäimistöä ja kuusi tietokonenäyttöä, neljä alarivissä ja kaksi ylärivissä. Pöydän kulmalla on lankapuhelin.

”Tämä on täysin normaalia, yleensä aina huutokaupoissa asiat tapahtuvat loppupainotteisesti”, hän sanoo.

Käynnissä on jo 22. tänä vuonna järjestetty Suomen valtion velkahuutokauppa. Yhteensä Tasa on nähnyt niitä uransa aikana satoja.

”Siitä voi olla luottavainen, että kysyntää meidän velalle on. Mutta se aina mietityttää, saadaanko rahaa hyvällä hinnalla. Ja se oikeastaan selviää vasta, kun huutokauppa on alkanut.”

Suomen valtion velkaa hoidetaan punatiilisessä virastotalossa Sörnäisten rantatiellä Helsingissä.

Ala-aulassa on hissien lisäksi rappukäytävään johtava harmaa peltiovi, johon teipattu Mahtavaa, valitsit portaat -moniste kannustaa arkiliikuntaan. Ylimmässä kerroksessa on ruokala, jossa voi tänään valita metsäsienikeiton, lindströminpihvin tai kasvisvaihtoehdon.

Velkaosasto sijaitsee Valtiokonttorin talon viidennessä kerroksessa kolmen lukitun oven takana. Osaston 35 työntekijää istuvat nykymuodin mukaisesti avokonttorissa.

Toisessa päässä avointa tilaa on back-office, joka hoitaa valtion 150 miljardin euron velkaan liittyvät selvitykset ja maksatukset.

Toisessa päässä on front-office, frontti. Siellä hallitaan valtion velkasalkun korkoriskiä – ja lainataan rahaa. Tänä vuonna 39,25 miljardia euroa, ensi vuonna ehkä hieman vähemmän.

Rahoituspäällikkö Tasa seuraa tietokoneruutuja, joiden yläreunassa on rivissä kellonaikoja: Los Angeles 2.09, New York 5.09, Helsinki 12.09, Tokio 19.09. Yhden näytön nurkassa pyörii pienessä ikkunassa talousuutiskanavan televisiolähetys, jossa tekstityksen perusteella puhutaan jotakin raakaöljymarkkinoiden tilanteesta.

Suurimman tilan kuudella ruudulla vievät markkinatiedot: kymmeniä ja kymmeniä rivejä kirjaimia ja numeroita. Päätteeltä voi muutamalla näppäimen painalluksella kaivaa esiin, mitä juuri nyt maksaa kuparitonni, yksi Yhdysvaltain dollari, appelsiinimehufutuuri, Saksan valtion kymmenen vuoden joukkovelkakirjalaina tai vaikkapa Nokian osake Helsingin pörssissä.

Numerot ruudulla vaihtuvat, kun hinnat markkinoilla muuttuvat, punaiset numerot merkitsevät laskevia hintoja, vihreät nousevia.

Samalla päätteellä otetaan myös velkaa Suomen valtiolle.

Valtion velanotto on kaukana tilanteesta, jossa tavallinen tallaaja hakee nöyrin mielin pankista esimerkiksi asuntolainaa. Jotakin yhteistäkin on: lainaaja saa käyttöönsä rahaa, jota hänellä ei ole, lainasta maksetaan korkoa – ja tietyn ajan kuluttua laina on maksettava takaisin.

Valtio oikeastaan antaa suursijoittajille mahdollisuuden lainata rahaa Suomelle. Halukkaita lainaajia on yhdessä huutokaupassa yleensä enemmän kuin rahalle tarvetta, joten lainaa otetaan vain niiltä sijoittajilta, jotka lupaavat sitä riittävän alhaisella korolla.

Liian korkeaa korkoa rahoilleen vaativa sijoittaja voidaan jättää huutokaupassa rannalle, eli hän ei saa Suomen valtion velkaa salkkuunsa.

Tänään valtio ottaa kahdenlaista lyhytaikaista velkaa, joista molemmat maksetaan takaisin alle vuoden päästä, toinen ensi keväänä 14. toukokuuta ja toinen 13. elokuuta 2024. Tavoitteena on myydä kumpaakin miljardilla eurolla.

Lyhyen velan lisäksi valtio rahoittaa menojaan pitkillä lainoilla, jotka maksetaan takaisin esimerkiksi viiden, kymmenen tai viidentoista vuoden päästä. Pidempiäkin lainoja on kokeiltu.

Pisin Suomen valtion laina on kolmikymmenvuotinen, ja siihen eurojaan laittaneet sijoittajat saavat rahansa takaisin huhtikuussa 2052.

Markkinoille on muitakin menijöitä. Euromaista ainakin Saksa, Viro, Hollanti, Unkari ja Slovenia ovat ennakkoon ilmoittaneet aikovansa järjestää velkahuutokaupan samana päivänä.

Valtiolla oli lokakuun lopussa velkaa 156 miljardia 320 miljoonaa 424 817 euroa ja 19 senttiä.

Velasta ja velkaantumisesta on tullut Suomen talouden tärkein kysymys, ainakin jos poliitikkojen puheita kuuntelee.

Viime kevään vaalipuheissa esiintyi taajaan velkalaiva, joka oli käynyt liian raskaaksi. Sitä piti kääntää ”uusille urille” tai ”uudelle kurssille”. Syksyllä budjettiriihen aikaan suomilaivaa oli pidettävä vähintäänkin ”sovitulla polulla”, ettei tarvita pelastusliivejä. Hallitus sitoutui velkaantumistahdin pysäyttämiseen.

Se on kunnianhimoinen tavoite.

Tänä vuonna valtio lainaa markkinoilta 39,25 miljardia euroa. Siitä 11,2 miljardia on kokonaan uutta velkaa, jolla maksetaan ne valtion menot, joita tulot eivät riitä kattamaan. Lopuilla runsaalla 28 miljardilla korvataan aiemmin otettuja lainoja, jotka erääntyvät maksettaviksi.

Viime vuonna valtiolla oli velkaa 25 398 euroa jokaista suomalaista kohden.

Nykyarvioiden mukaan vuosina 2025 ja 2026 velkaa otetaan vielä hieman kuluvaa vuotta enemmän, noin 40 miljardin euron vuositahtia.

Suomen ongelma ei niinkään ole valtionvelan määrä kuin se, että velka on kasvanut viime vuosina paljon nopeammin kuin kansantalous, jolla velkaa pitäisi hoitaa. Lisäksi velan kasvavat korkomenot syövät talouden liikkumavaraa.

Velanottajien työt eivät siis lähivuosina ole ainakaan vähenemässä. Velkaan ja velkaantumiseen liittyvistä poliittisista intohimoista Valtiokonttorin velkaosasto pysyy kuitenkin mielellään mahdollisimman kaukana.

Järjestely on yksinkertainen: eduskunta päättää valtion varojen käytöstä. Jos tulot eivät vastaa menoja, täytyy ottaa velkaa. Valtiovarainministeriö määrittelee velanhoidon periaatteet.

Valtiokonttorin rahoitusosasto päättää, miten ja milloin velkaa käytännössä otetaan. Ja pitää mielellään mahdollisimman vähän meteliä tekemisistään.

”Valtion velanotossa boring is good, tylsä on hyvä”, sanoo valtiokonttorin velanhallinnan toimialajohtaja Teppo Koivisto.

Huutokauppa jatkuu. Mika Tasan tietokoneen ruudulle alkaa ilmestyä allekkain tarjouk­sia, yksi ostaja haluaa velkaa 100 miljoonalla eurolla, toinen 150 miljoonalla. Jostain syystä elokuussa takaisin maksettava laina kiinnostaa sijoittajia enemmän kuin toukokuun velka.

Tässä huutokaupassa äveriäinkään sijoittaja ei voi suoraan tarjoutua lainaamaan Suomelle rahaa. Tarjouksia voivat tehdä vain 16 ennalta valittua järjestäjäpankkia. Ne voivat joko välittää velkaa omille asiakkailleen tai ostaa sitä pidettäväksi omassa sijoitussalkussaan.

Tavallisilta kansalaisilta valtio lainasi rahaa viimeksi vuonna 2011, jolloin laskettiin liikkeelle Suomen taloushistorian toistaiseksi viimeinen tuotto-obligaatiolaina. Silloin lainat olivat jo sähköisiä. Vielä vuonna 1999 obligaatiot olivat paperisia. Kelta-oranssin 10 000 euron velkakirjan yläkulmassa oli Suomen leijona, alareunassa silloisen valtiovarainministerin allekirjoitus: Sauli Niinistö.

Kansantalouden kannalta rahan lainaaminen kotimaasta olisi järkevää, mutta miljardivelan myyminen kymmenentuhannen euron pikkupaloissa olisi huomattavasti vaivalloisempaa ja kalliimpaa kuin satojen miljoonien eurojen velkapotteja liikuttelevien suursijoittajien kanssa asioiminen.

Puoli tuntia tuntuu lyhyeltä ajalta lainata kaksi miljardia euroa, se on verkkaisesti ruokailevan toimistotyöläisen lounastunti. Huutokauppa halutaan pitää mahdollisimman lyhyenä, ettei sen aikana ehdi tulla sijoittajien mielialaan vaikuttavia uutisia.

”Jos vaikka kaasuputki räjähtää jossain, niin markkina voi olla yhtäkkiä sekaisin. Epävarmuus kasvaa ja sijoittajien riskinsietokyky muuttuu nopeasti”, Mika Tasa sanoo.

”Se ikkuna, jonka aikana meillä on hinnoittelu kesken ja kirja auki, halutaan pitää mahdollisimman lyhyenä.”

Esimerkiksi Suomen ja Viron välisen kaasuputken katkeaminen Itämerellä ei ole niin suuri uutinen, että se vaikuttaisi sijoittajien lainaamishalukkuuteen. Pitäisi tapahtua jotakin, joka vaikuttaa oleellisesti Suomen kykyyn maksaa velkojaan.

Hyväkin uutinen voi liikuttaa markkinoita. Sijoittajien laskelmat menisivät uusiksi esimerkiksi silloin, jos valtio yhtäkkiä päättäisi ottaa velkaa huomattavasti aiemmin ilmoitettua vähemmän. Sellaista tilannetta ei aivan heti ole luvassa.

Ruudulle ilmestyvissä ostotarjouksissa on halutun miljoonamäärän lisäksi rahan hinta eli korko, jolla ostaja on halukas rahaa Suomelle lainaamaan.

Velkahuutokaupan tärkein päätös onkin se, kuinka suurta korkoa valtio on valmis myytävästä lainasta maksamaan.

Se päätös pitäisi tehdä runsaan kymmenen minuutin kuluttua, joten Mika Tasa naksuttelee päätteellä esiin tietoja muutaman muun euromaan lainojen hinnoista.

Esimerkiksi Ranska on hyvä verrokkimaa, tosin sen lyhyiden lainojen korko on yleensä hieman Suomea alhaisempi. Ranska lainaa rahaa Suomeen verrattuna moninkertaisia määriä, joten sen velkaa on myös paljon enemmän liikkeellä jälkimarkkinoilla. Se näkyy alhaisempana korkona.

Molempia tänään myytäviä Suomen lainoja on myyty sijoittajille jo aiemminkin. Niitä voi ostaa ja myydä jälkimarkkinoilla, joten näytöltä voi tarkistaa, mihin hintaan kauppoja on viime aikoina tehty.

”Ehkä kolme ja kahdeksan jotakin joudutaan tänään maksamaan, ehkä vähän enemmän”, Tasa arvioi.

Puoli tuntia kestävä velkahuutokauppa kertoo, miten sijoittajat juuri tällä hetkellä suhtautuvat Suomen valtioon velallisena. Tärkein osuus velkaosaston työstä on tehty jo kauan ennen kuin huutokauppa avataan.

Edellisellä viikolla toimialajohtaja Koivisto sekä apulaisjohtaja Anu Sammallahti olivat kiertäneet Pohjois-Amerikassa esittelemässä Suomea sijoittajille. Tapaamisia oli järjestetty suurten amerikkalaissijoittajien kanssa: eläkeyhtiöiden, pankkien ja varainhoitajien.

Tavallaan kyse oli myyntimatkasta, mutta tuhansien järvien, joulupukin tai Käärijä-ilmiön sijaan puhuttiin bruttokansantuotteesta (kasvua odotettavissa 2024), velkasuhteesta (velka/bkt-suhde yksi euromaiden pienimmistä) sekä valtion lainatarpeesta (40 miljardia euroa vuosina 2024 sekä 2025).

”Yleensä ensin puhutaan luottoriskistä ja talouden näkymistä, velkakestävyydestä ja talouden rakenteellisista uudistuksista. Viime aikoina on keskusteltu myös politiikasta, kun meillä on uusi hallitus”, Koivisto sanoo.

”Ja sitten tietysti geopoliittinen tilanne on puhuttanut paljon. Sijoittajat ovat olleet kiinnostuneita, että miten Suomi tällaisessa tilanteessa pärjää. Nato-jäsenyydestä on kysytty.”

Erilaiset sijoittajat lainaavat Suomelle rahaa eri syistä.

Kärsivällisimmästä päästä voi olla esimerkiksi amerikkalainen opettajien eläkekassa, joka pitää tänä vuonna ostettua kymmenen vuoden velkaa sijoitussalkussaan vuoteen 2033 asti. Tuotoilla maksetaan eläkettä kassan jäsenille, vaikkapa kalifornialaiselle opettajalle. Vuonna 2033 rahasto saa velan erääntyessä sijoituksensa takaisin ja sijoittaa rahat ehkäpä uudelleen Suomen valtion velkaan.

Kärsimättömimmässä ääripäässä taas voi olla vipurahasto, joka ostaa Suomen valtion velkaa osana monimutkaista sijoitusstrate­giaa ja myy sen muutaman viikon tai kuukauden kuluttua eteenpäin.

Nopeaa sijoittajaa ei välttämättä kiinnosta, missä jamassa Suomen kansantalous on 2030-luvulla. Satoja miljoonia euroja kymmeniksi vuosiksi lainanneelle kärsivälliselle sijoittajalle se sen sijaan on oleellista.

Nykyään sijoittajaehdokkaat hurmataan parikymmensivuisella Powerpoint-nipulla ja harkituilla kommenteilla Suomen geopoliittisesta asemasta. Aina velkaantuminen ei ole sujunut näin virkamiesmäisesti.

Laman aikana 1990-luvun alussa Suomi velkaantui huomattavasti nopeammin kuin nyt. Tilanne oli vaikea, eikä ollut enää mitenkään selvää, että sijoittajat haluavat lainata rahaa syvään talousalhoon juuttuneelle maalle.

Lainoista neuvottelemassa maailmalla kiersivät virkamiesten lisäksi ministerit, esimerkiksi pääministeri Esko Aho ja valtiovarainministeri Iiro Viinanen.

Viinanen kertoi syntymäpäivähaastattelussaan Helsingin Sanomissa vuonna 1992 Japaniin suuntautuneesta velanmyyntimatkasta. Valtion kassa oli uhkaavan tyhjä, Japanissa oli tarkoitus neuvotella kymmenen miljardin jenin valuuttalainasta.

Ilta oli jo pitkällä, Viinasen luonnehdinnan mukaan ”avustajat ryyppäsivät tolkuttomasti.”

Neuvotteluissa ratkaisevassa asemassa oleva japanilaisen liikepankin pääjohtaja kysyi suomalaisministeriltä, saako hän laulaa. Viinanen ei estellyt, ja pankinjohtaja lauloi Lili Marlenin. Seuraavaksi oli suomalaisten vuoro.

Ministeri Viinanen päätti esittää Vöyrin marssin, joka Wikipedia-tietojen mukaan on Suomen sisällissodan alkuvaiheessa syntynyt valkoisten marssilaulu.

Suojeluskunnat Suomenmaassa järjestystä vaatii / Kaikki ryssät maasta pois ja alas punakaarti.

Suomi sai miljardilainansa.

Nykyään lainaa ei enää saa laulamalla – eikä mukaan sijoittajaesittelyihin tarvita poliitikkoja.

”Olemme usein sanoneet, että jos valtiovarainministeriö pitää ottaa mukaan näille sijoittajareissuille, niin silloin tilanne on huono”, Koivisto sanoo.

”Finanssikriisin aikana Espanjan ja Kreikan valtiovarainministerit kyllä kiersivät tuolla maailmalla.”

Kaupankäyntipäätteen ruudun alakulmassa kellonaika 12.59 vaihtuu ajaksi 13.00. Velkahuutokauppa on ohi.

Tai ei oikeastaan aivan vielä. Tarjouskirja on suljettu, uusia ostotarjouksia ei voi enää tehdä, mutta nyt pitää vielä päättää, millä hinnalla ja kuinka paljon lainaa otetaan.

Mika Tasa hakee tulostimelta listan verrokkimaiden velkojen hinnoista ja kirjoittaa muutaman luvun kuulakärkikynällä kalenterin muistiinpanosivulle.

Elokuussa erääntyvästä lainasta tehtiin lopulta ostotarjouksia 1,4 miljardilla eurolla.

”Jos korko olisi 3,77, niin sillä saisi miljardin.” Sijoittajille maksettaisiin siis 3,77 prosentin tuotto rahan lainaamisesta valtiolle vajaaksi yhdeksäksi kuukaudeksi. Sijoittaja, joka halusi rahoilleen yli 3,77 prosentin koron, ei saa huutokaupassa velkaa lainkaan.

Toukokuun lainasta taas tehtiin tarjouksia vajaalla miljardilla eurolla.

”3,95 on liikaa, mutta 3,9 voisi olla. Sillä saa 965 miljoonaa. Ottaisin sen, koska meillä on kuitenkin jonkin verran rahan tarvetta tässä vielä.”

Yhdellä korkoprosentin sadasosallakin on merkitystä, kun lainataan miljardeja. Lyhyessä muutaman kuukauden lainassa 3,90 prosentin korko 3,95 prosentin sijaan säästää satojatuhansia euroja korkokuluissa.

Viimeisen korkodesimaalin höyläämistä tärkeämpää kuitenkin on, että markkinoilta saadaan tarvittava määrä rahaa. Valtion rahat eivät saa loppua, eivät edes hetkellisesti. Rahoitusosastolla onkin käytössä kassaennustejärjestelmä, joka kertoo päivittäiset tiedot valtion tuloista ja menoista.

Esimerkiksi edellisenä päivänä erääntyi aiemmin tänä vuonna otettu laina, jonka takaisinmaksamiseen piti varata 6,2 miljardia euroa.

Rahoituspäällikkö Tasa naputtelee tulokset tietojärjestelmään, ja huutokaupasta ryhdytään laatimaan muutaman rivin mittaista tiedotetta.

Yhteensä sijoittajilta lainattiin 1,968 miljardia euroa. Rahat ovat valtiontalouden käytettävissä kaksi pankkipäivää myöhemmin.