Rahasta kiinni
Suomalaiset lykkäävät vauvanhankintaa rahan ja työelämän vuoksi. Vanhemmuudesta on tullut jo osin luokkakysymys.
13
MIN
Ehkä sillä on sitten kihara tukka. Ja ruskeat silmät, kuten puolisolla. Lauran korvalehdet, jotka on isältä peritty.
Se voisi mennä kielikylpyyn, oppia ruotsin. Puoliso on jo selvittänyt, missä päin Helsinkiä sellainen on mahdollista.
On vitsailtu, että se nimettäisiin dekkarisarjan päähenkilön mukaan.
”Se” on ollut Lauran haave jo nuorena. Oma lapsi.
Mutta sillä ei ole ollut kiire.
Parikymppisenä ei tullut erityisemmin ajateltua asiaa. Laura opiskeli yliopistossa, teki silloin tällöin töitä. Tykkäsi juhlia, toimi ainejärjestössä.
Alkoi tehdä erilaisia määräaikaisuuksia.
Jossain vaiheessa hän täytti pyöreitä, valmistui maisteriksi.
Kun opintojen keskellä oli ohimennen ajatellut seuraavaa vuosikymmentä, ei mielikuva ollut aivan tällainen. Ei hän ollut ajatellut, että olisi vielä yli kolmekymppisenä määräaikaisissa työsuhteissa.
Samaan aikaan takaraivossa kummitteli numero.
Jostain se oli tullut, haamuraja. Silloin viimeistään.
Tammikuun alussa 35-vuotias Laura kirjoitti sosiaaliseen mediaan päivityksen, suljettuun ryhmään, jossa on muitakin urakeskeisiä naisia. Hän etsi mentoria: jotakuta, jonka kanssa pallotella suunnitelmia.
Haluaisimme puolisoni kanssa alkaa yrittää lasta, Laura kirjoitti.
”En kuitenkaan haluaisi tulla vanhemmaksi määräaikaisessa työsuhteessa.”
Käynnissä olevan työnhaun vuoksi Laura esiintyy tässä jutussa vain etunimellään.
Kun Laura syntyi, ensimmäistä kertaa äidiksi tulevien keski-ikä oli alle 27.
Tänä päivänä tilanne on toinen.
Äidiksi tullaan keskimäärin noin 30-vuotiaana, Helsingissä yli 31-vuotiaana.
Suomalaiset toivovat edelleen useimmiten kahta lasta. Kaikilla se ei kuitenkaan toteudu.
On syytetty nuoria itsekeskeisyydestä, nuoruuden pitkittämisestä ja opintojen venymisestä.
Vanhemmuuden lykkääntymisestä ollaan huolissaan, sillä pahimmillaan aika voi loppua kesken. Toivottuja lapsia ei välttämättä enää saada.
Vanhemmuuden aikaistumista on pyritty tukemaan esimerkiksi opintorahan huoltajakorotuksella, joka tuli voimaan vuonna 2018.
Väestöliitto kuitenkin huomasi jo vuoden 2017 perhebarometrissa, että suuremmat hidasteet ovat muualla.
Haastattelututkimuksissa kävi nimittäin ilmi, ettei opiskeluaikaa koettu kompastuskiveksi lapsenhankinnalle. Isommassa roolissa oli työelämä.
”Mitä myöhemmin aloittaa vakaaksi kokemassaan oman alan työpaikassa, sitä myöhemmin myös hankkii lapsia.”
Moni määräaikaisuuksia tekevä toivoo Lauran tavoin vakityötä.
Siinä missä nykyvanhemmat arvostavat vapautta, he haluavat myös vakautta.
Hanna Sutela osoitti väitöskirjassaan vuonna 2013, että määräaikainen työsuhde lykkäsi vanhemmuutta. Sen jälkeen määräaikaisten työntekijöiden osuus työvoimasta on pysynyt suunnilleen samana.
Sen sijaan kasvua näkyy vuokratyössä ja itsensä työllistäjien määrässä. Heillä työn epävarmuus on päivittäistä, Sutela sanoo.
Mutta voidaan myös sanoa, että työ on entistä epävarmempaa lähestulkoon kaikkialla.
Ennen työn epävarmuus korostui suhdanneherkillä, matalasti koulutettujen aloilla. Usein ne olivat miesten duunaritöitä rakennusalalla.
”Nyt epävarmuus on läpileikkaavampi asia työelämässä”, Sutela sanoo.
”On vaikea löytää ryhmiä, jotka siltä kokonaan säästyvät.”
Sutela työskentelee erikoistutkijana Tilastokeskuksessa. Hän tutkii muun muassa työoloja.
Työn epävarmuuden lisäksi nykyisin koetaan yhä useammin epävarmuutta omasta jaksamisesta työssä.
Erityisesti nuorilla naisilla psyykkinen oireilu työelämässä on yleistynyt. Kiireen aiheuttama rasitus on työolotutkimusten aineistoissa yleisempää kuin koskaan aiemmin. Tutkimusta on tehty vuodesta 1977 alkaen.
Alle 36-vuotiaiden työuupumuksen todennäköisyys on kaksinkertaistunut vuosina 2019–2024, kertoo Työterveyslaitos.
Näiden muutosten kannalta ei ole ihme, että työelämä koettelee pikkulasten vanhempia.
Kymmenen vuotta sitten joka kymmenes yhden lapsen vanhempi lykkäsi toisen lapsen hankintaa työelämän vaateiden vuoksi, kertoo Väestöliiton perhebarometri. Vaateilla tarkoitettiin haasteita työn ja perheen yhteensovittamisessa.
Vuonna 2022 niin teki jo joka neljäs.
Kyselymenetelmillä päästään käsiksi ihmisten kokemuksiin toimeentulon epävarmuudesta.
Sen sijaan rekisteriaineistojen avulla voidaan kartoittaa epävarmuutta objektiivisten mittareiden kautta.
Pari vuotta sitten väestötutkija Anneli Miettinen havaitsi väitöskirjassaan, että työttömäksi joutuminen ja toimeentulon ongelmat vähentävät selvästi ensimmäisen lapsen saantia 30. ikävuotta lähestyvillä ja sen ylittäneillä. Toisin sanoen: työllisyys ja tulotason kohoaminen edistivät vanhemmaksi tuloa.
Lapsen saaminen on tämän päivän Suomessa yhteydessä myös koulutustasoon. Kaikkein eniten syntyvyys on laskenut matalasti koulutetuilla.
Korkeakoulutetut saavat useammin toivomansa määrän lapsia. Yleensä se on kaksi.
Siinä mielessä vanhemmuudesta on tullut luokkakysymys, Miettinen sanoo.
Toisessa väitöksessä huomattiin, että oman alan työllisyysnäkymät ovat yhteydessä syntyvyyteen.
Yhteiskuntadatatieteestä väitellyt Julia Hellstrand tarkasteli rekisteriaineistoja vuosilta 2010–2019.
2010-luvun loppupuolella työttömyys väheni ja tulot kasvoivat. Kaikilla aloilla positiivinen kehitys ei kuitenkaan ollut yhtä vahvaa.
Mitä epävarmempi ala, sitä jyrkemmin syntyvyys laski. Erityisesti taidealoille ja humanistisilla aloille koulutetut saivat vähemmän lapsia.
Kyse ei ollut ensisijaisesti kumppanin puuttumisesta.
Hellstrandin tutkimuksessa paljastui, että väestötasolla kolme neljäsosaa ensimmäisten lasten syntyvyyden laskusta selittyi sillä, että hedelmällisyys parisuhteissa väheni. Vain neljännes liittyi parisuhteiden muutokseen.
Väitöksensä jälkeen Hellstrand on tutkinut tarkemmin miesten hedelmällisyyttä.
On selvinnyt, että miehillä taloudellinen epävarmuus oli vielä suuremmassa yhteydessä lastensaantiin.
Osalla lapset jäävät kokonaan saamatta, joko tahallaan tai tahattomasti. Toiset odottavat parempaa hetkeä.
Taloudellisesta näkökulmasta lapsen saamisen lykkääminen on järkevää, tutkitusti.
Vanhemmuuden viivästyminen nostaa erityisesti naisten koulutusta, työllisyyttä ja tulotasoa.
Siihen Laurakin on pyrkinyt.
”Mä oon just toi tilasto.”
Laura tunnistaa itsensä heti.
Työolotutkimuksessa on mitattu eri elämänalueiden tärkeyttä 1980-luvulta saakka.
On selvitetty, kuinka tärkeänä suomalaiset pitävät työtä, perhettä ja vapaa-aikaa.
Kolmen kärjessä on aina ollut koti ja perhe-elämä. Naisilla hiukan vahvemmin, mutta myös miehillä. Vuosien varrella molemmilla kodin tärkeys on myös kasvanut entisestään.
Työn suhteen kehitys eriytyy. Miehillä työn tärkeys on laskenut, naisilla noussut. Nykyisin työ on jo naisille tärkeämpää kuin miehille.
Myös vapaa-ajan harrastuksista on tullut selvästi tärkeämpää, molemmille sukupuolille.
Kehitys kertoo siitä, millainen muutos naisten elämässä on tapahtunut. Nykyisin kaikki on tärkeää: koti, työ ja vapaa-aika.
”Mun elämä on sellainen piirakkadiagrammi.”
Laura on omien sanojensa mukaan ”urahaukka”. Nykyajan nainen, jolle työ on keskivertomiehiä tärkeämpää.
Myös vapaa-aika on aktiivista: hän hiihtää, käy kuntosalilla, puuhaa paikallispolitiikan taustajoukoissa.
Sitten se perhe. Kunpa sen voisi saada samaan piirakkaan.
Se vaikuttaa luonnistuvan monilta Lauran ystäviltä, joilla lapsia jo on.
Laura on saanut elää ilman vakavia rahahuolia. Säästötili on ollut hänen turvansa.
Siellä on oltava tietty summa. Muuten turvallisuudentunne järkkyy.
Kun Laura viimeksi jäi ansiosidonnaiselle työpätkien välissä, hän teki kaikkensa, ettei säästötiliin tarvitsisi koskea. Seuraavan työn saatuaan hän alkajaisiksi täytti säästötilille sen pienen summan, jonka oli joutunut ottamaan.
Raha toisi turvaa myös vanhemmuuteen. Laura haluaisi varmistua, ettei lapsen saamisen jälkeenkään tarvitsisi riidellä rahasta. Eikä lapselta jäisi mitään puuttumaan ainakaan siksi, että se olisi rahasta kiinni.
Eikä Lauran huoli ole aivan tuulesta temmattu. Moni lapsiperhe stressaa rahasta.
Rahaa miettivät erityisesti alle 35-vuotiaat yhden lapsen vanhemmat, jotka toivoivat toista lasta. Se selvisi Väestöliiton perhebarometrissa vuonna 2022. Toisen lapsen hankintaa lykättiin yleisimmin juuri perheen taloudellisen tilanteen vuoksi.
Seuraavan vuoden perhebarometrissa kysyttiin, miten lapsiperheiden hyvinvointia voisi edistää.
Yleisin vastaus oli: rahalla.
Se vaikutti yhdistävän myös talouspoliittisesti erimielisiä. Toiset halusivat pienituloisille korotuksia lapsilisään, toiset kevennyksiä lapsiperheiden verotukseen.
”… Lisäksi perheiden verotus pitää saada alas, koska keskituloisilla on vaikeaa hyvistä tuloista huolimatta kasvattaa perhekokoa, hankkia isompaa asuntoa, maksaa harrastuksia jne.” (Mies, 43)
”Se, että olisi rahaa jäädä kotiin hoitamaan lasta tai ylipäätään voitaisi niitä tehdä. Nykymallilla inflaatio huomioiden jäämme lapsettomiksi.” (Nainen, 36)
Ei lapsia tehtäessä leipävartaaseen katsota.
Ennen pienessäkin torpassa uskottiin, että lapset luovat parempaa tulevaisuutta. Lisääntymisen kannattavuutta ei tarvinnut paljon puntaroida.
Suunta vaihtui hiljalleen sotien jälkeen. Ainakin näin päätteli sosiaalipolitiikan professori Heikki Waris vuonna 1952.
Hänestä perheiden asenne oli muuttunut. ”Uuden ajan perheissä” lapsiakin tarkasteltiin hankintoina. Millaisia kuluja ja kustannuksia niistä tulee?
Wariksen mukaan perhekokoa oli alettu rationalisoida. Se oli loppu ”vaiston- ja uskonvaraiselle” elämänasenteelle.
Valtio oli ilmiöstä huolissaan. Sotien jälkeen oli jopa esitetty väitteitä, että väestömäärältään suurempana Suomi olisi menestynyt taisteluissa paremmin.
1950-luvun väestöpolitiikka pohjasikin ajatukseen, että kansa tarvitsee lisää lapsia pysyäkseen elinvoimaisena.
Yhteiskunnan pyrkimyksistä huolimatta etenkin kaupungistuvan Suomen perheet olivat aiempaa harkitsevaisempia. Elämäntavasta tuli individualistisempi, ja naisten elämä muuttui. Yhä useammin he kouluttautuivat ja ansaitsivat oman palkkansa.
Syntyvyys laski tasaisesti. 1970-luvun taitteessa tapahtui jyrkkä pudotus. Ehkäisymenetelmien ja abortin saatavuus olivat parantuneet.
Entistä useampi lapsi syntyi tarkemmin suunniteltuna.
Harkinta näkyi tilastoissa. Ensisynnyttäjien keski-ikä alkoi nousta, lapsiluku pienentyä.
Ehkä juuri harkinnan mukana tuli myös kaikenlaisten epävarmuuksien suma.
Uusi sukupolvi on tietoisempi kansainvälisistä ongelmista, väestötieteilijä Jarl Lindgren kirjoitti vuonna 1971. He epäröivät lasten saamista maailmassa, joka näyttäytyy epävarmana.
1980-luvulla Laurankin äiti epäröi. Niin hän on tyttärelleen kertonut.
Hän mietti, uskaltaisiko hankkia lasta. Tulevaisuudessa kun ei enää välttämättä riittäisi kaikille töitä.
On tietenkin paljon syitä, miksi vauvoja on vähemmän.
On kasvanut joukko, joka yksinkertaisesti ei halua lapsia. Heitä on nykyisin noin 15 prosenttia suomalaisista.
Sitten on se joukko, joka teoriassa haluaisi perheellistyä, mutta saa tielleen esteitä.
Suurin este ensimmäisen lapsen hankinnalle liittyy parisuhteeseen, kertoo Väestöliiton tutkija Tiia Sorsa. Joko kumppania ei ole tai tätä ei pidetä sopivana vanhemmaksi.
Toisena esteenä tulee elämäntyyli. Siitä ei haluta luopua, tai sen yhdistämistä perheeseen epäröidään.
Vasta kolmantena tulee epävarmuuksien vyyhti. Oma talous ja työllisyys, maailmantilanne, ilmastonmuutos, Sorsa luettelee.
Mutta oikeastaan kaksi ensimmäistäkin estettä liittyvät enemmän tai vähemmän rahaan. Pariutumista kun ennustaa kaikkein parhaiten työllisyystilanne. Jos työtä ei löydä, on myös vaikeampi löytää kumppania.
Työllisyys edistää tutkimusten mukaan kaikkia perheellistymisen vaiheita: pariutumista, yhteen muuttamista, avioliittoa ja pienempää eroriskiä.
Sorsa arvelee, että myös elämäntyylillä on yhteys rahaan. Moni tarvitsee elämäntyyliinsä tietyn määrän rahaa. Yhteiskuntamme on varsin kulutuskeskeinen, Sorsa toteaa.
Erityisen iso kysymys rahasta tulee, jos tarvitaan hedelmöityshoitoja. Jonot julkiselle ovat pitkät, ja hoidot yksityisellä kalliita.
Mutta raha auttaa myös epävarmuuksien vyyhdissä.
Puolet suomalaisista pitää elämää niin epävarmana, ettei lapsia kannata hankkia. Se oli tulos Kunnallisalan kehittämissäätiön teettämässä kyselytutkimuksessa syksyllä 2024.
Vastaajien mielipiteet kuitenkin jakautuivat tuloluokan mukaan. Mitä suuremmat tulot, sitä vähemmän elämän epävarmuus huoletti.
Lapsiperheet kuluttavat eniten
Rakkaalla lapsirahalla on monta nimeä.
Nurmeksessa vaipparaha (500 euroa), Pyhäjoella haikararaha (1 000 euroa) ja Halsualla lapsilahja (yhteensä 3 000 euroa kolmessa erässä).
Rahallisia kannustimia lisääntymiseen on luotu erityisesti pienissä kunnissa, joissa syntyvyys on matala.
Lokakuussa 2024 koko maan laajuista vauvabonusta ehdotti tutkimusprofessori Anna Rotkirch.
Hän toimi selvityshenkilönä Valtioneuvoston tilaamassa julkaisussa. Rotkirch listasi 20 erilaista ehdotusta, joilla voisi tukea niitä, jotka lapsia toivovat.
Yksi ehdotus oli 10 000–30 000 euron taloudellinen kannustin naisille, jotka saavat esikoisensa alle 30-vuotiaina. Rahan voisi saada vaikkapa lainahyvityksenä, verohelpotuksena tai korotettuna lapsilisänä, Rotkirch ehdotti.
Se sai ehdotuksista eniten mediahuomiota. Yle teetti kyselyn, jossa kartoitettiin puolueiden näkemyksiä vauvabonuksesta. Tukea löytyi perussuomalaisilta, kristillisdemokraateilta sekä keskustalta.
Oppositiosta ehdotusta kritisoitiin ”karmivaksi”, liian patistavaksi ja nuorten paineita lisääväksi.
Rotkirch sanoo, ettei hän ole mikään talouden asiantuntija. Mutta hän pyrki tekemään ehdotuksen, joka tukisi nuoria, joita raha huolettaa.
Jotta yhä useampi uskaltaisi tehdä toivomansa lapsen, vaikka nuorena usein kokeekin enemmän taloudellista epävarmuutta.
Kannustinrahat eivät yleensä vaikuta siihen, paljonko ihmiset hankkivat lapsia tai hankkivatko ollenkaan. Sen sijaan ne voivat vaikuttaa ajoitukseen.
Siksi sellaisesta voisi olla Suomessakin hyötyä. Raha kun on yleisenä syynä juuri ajoituksen siirtämiseen.
Rotkirchin selvityksessä oli toinenkin taloudellinen ehdotus, paljon laajempi. Vanhemmuuden tosiasialliset kustannukset tulisi korvata, kunnolla.
”Tavoite olisi, että lapsen saaminen ja kasvattaminen ei alenna tuloja tai eläkekertymiä”, Rotkirch kirjoitti.
Hän toivoisi mullistusta siihen, miten lapsia yhteiskunnan ja talouden näkökulmasta ajatellaan.
Rotkirch esittää vertauksen: järjestelmämme rakentuu syntyvyyden varaan samaan tapaan kuin luonnonresurssien hyödyntämiseen. Jatkamme luonnonvarojen hyödyntämistä, vaikka tiedämme niiden rajallisuuden.
Pitkään vauvoja tuntui olevan niin paljon, ettei asetelmaa kyseenalaistettu. Mutta tilanne on muuttunut niin paljon, että olisi aika isoille ratkaisuille.
Rotkirchin mielestä järjestelmään pitäisi rakentaa paremmin mukaan ajatus, etteivät lapsista koituvat kustannukset jäisi heidän vanhempiensa harteille, vaan jakautuisivat kaikille.
Ei pitäisi olla niin vahvaa jakoa omien lasten ja muiden lasten välillä, Rotkirch sanoo. Kaikki eivät halua lapsia tai saa niitä, mutta koko yhteiskunnan tulisi osallistua jollakin tavalla tulevien lasten tukemiseen.
Seuraavissa sukupolvissa kun on jokaisen tulevaisuus.
Syntyvyyttä tutkitaan Suomessa nyt paljon.
Kuusivuotinen, monitieteinen Flux-tutkimushanke pyörii täyttä häkää, ja paljon on vielä tutkimatta.
Taloudellinen epävarmuus on yksi keskeinen tutkimuskohde, yliopistotutkija Jessica Nisén Flux-hankkeesta kertoo.
Käynnissä on esimerkiksi tutkimusta siitä, miten asumisratkaisut vaikuttavat syntyvyyteen. Omistusasuminen on nuorilla laskenut. Hypoteesi on, että se voi olla yksi syy syntyvyyden laskuun, Nisén sanoo. Ehkä nuoret lykkäävät lastenhankintaa siksi, että heillä kestää pidempään päästä kiinni omistusasuntoon.
Toinen hypoteesi liittyy odotuksiin. Kenties ajatus siitä, millaista elämän tulee lapsen syntyessä olla, on muuttunut.
Aiempi tutkimus muualta Euroopasta on havainnut, että erityisesti korkeakoulutetut naiset haluavat taata itselleen turvatun aseman työelämässä ennen äidiksi tulemista. Suomessa asiasta on vähän tutkimusta.
Juuri nyt taloudellisen epävarmuuden vaikutuksista kannattaisi keskustella, Nisén sanoo.
Suomen taloustilanne tuskin auttaa lapsihaaveiden toteuttamista.
Lauran kirjoitus sosiaalisessa mediassa kantoi hedelmää.
Hän löysi mentorin, he kävivät kahvilla. Puhuivat uran eri vaiheista, työmarkkinoilla luovimisesta. Siitä, miten toimeen voisi tarvittaessa tulla myös itsensä työllistäjänä.
Ja siitä, ettei tilanteeseen välttämättä voi itse kovin paljon vaikuttaa. Jos on vain määräaikaisuuksia tarjolla, sen kanssa on elettävä.
Ennen kaikkea tapaamisesta jäi Lauralle nähdyksi tulemisen kokemus.
Laura oli ollut huolissaan siitä, että työelämä kehittyy niin kovaa vauhtia. Tietääkö vaikkapa tekoälyn käytöstä enää mitään, jos pitää siitä vuoden taukoa?
Oli helpottavaa kuulla, että muillakin on ollut vaiheittaisia työuria. Ehkei kelkasta putoakaan lopullisesti, vaikka jäisikin vuodeksi pois.
Työelämän lisäksi on toinenkin syy, miksi Laura ei halunnut tulla äidiksi nuorempana. Oli palo saada elää vapaasti ja kokea paljon.
Mutta nyt olisi seuraavan kokemuksen aika.
Lapsen saaminen on tosi tärkeä elämänkokemus, Laura sanoo.
Sitä ilman hän ei haluaisi jäädä.
Juttua varten on haastateltu myös sosiologian ja väestötieteen professoria Marika Jalovaaraa Turun yliopistosta sekä Tilastokeskuksen yliaktuaaria ja Helsingin yliopiston väitöskirjatutkijaa Miina Keski-Petäjää. Lähteenä on käytetty Heikki Hiilamon teosta Syntymättömät lapset.