Erityinen suhde

”En ole koskaan tuntenut itseäni yhtä ruotsalaiseksi kuin tänään”, aloitti tasavallan presidentti Alexander Stubb puheensa Ruotsin valtiopäiville huhtikuussa. Virallinen valtiovierailu oli istuvan presidentin ensimmäinen ja suuntautui perinteisesti Ruotsiin.

Puhe jatkui makeana kuin marenkipaakkelsi.

”Tällä kaikella haluan sanoa, että meille suomalaisille Ruotsi on aina ollut rakkain naapurimme. Jopa niin rakas, että olemme edelleen kaksikielinen maa (–). Olemme niin samanlaisia. Meillä on samanlaiset yhteiskunnat, samanlaiset tavoitteet maidemme vahvistamiselle ja kehittämiselle. (–) Ennen kaikkea olemme nykyään erottamattomat parhaat ystävät, joiden suhde perustuu avoimuuteen ja luottamukseen.”

Suomen ja Ruotsin suhteet ovat totta to­siaan erityiset. Jopa sillä tavalla, että valtionjohtaja voi puheessaan noin vain julistaa tuntevansa itsensä naapurimaan kansalaiseksi.

Maat ovat toistensa tärkeimmät kumppanit kaupassa, puolustuksessa, ulkomaisissa investoinneissa ja pohjoismaisen hyvinvointivaltion malleina maailmalla. Tosin kauppasuhteissa Ruotsi on Suomen tärkein vientimaa, mutta Suomi on vasta Ruotsin viidenneksi tärkein markkina.

Nyt myös Suomen hallitusohjelmassa lausutaan ensimmäisen kerran: Ruotsi on Suomen tärkein kahdenvälinen kumppani.

Olemme nykyään erottamattomia parhaita ystäviä etenkin sen takia, että Euroopassa käydään Ukrainan sotaa. Sen innoittamina ystävykset hakivat nopeasti sotilasliitto Naton jäsenyyttä. Sitä ennen erityistä suhteessa oli se, ettei kumpikaan kuulunut Natoon eikä ilmoittanut sinne haluavansa.

Epävirallisemmin suhteiden erityisyys on perustunut siihen, että toinen on selvästi toista vauraampi, menestyneempi, tunnetumpi ja itsetietoisempi johtotähti, toinen altavastaaja-asemaansa tyytynyt, aika ajoin avun tai ainakin esimerkin tarpeessa oleva lillebror, pikkuveli.

Samaisella Stubbin valtiovierailulla myös kuningas Kaarle XVI Kustaa totesi omassa puheessaan, että juuri nyt maat ovat lähempänä toisiaan kuin koskaan.

Muuten puheen sävy oli hillitympi. Kuningas ei julistanut tuntevansa itseään suomalaiseksi.

Mitä ne ruotsalaiset meistä ajattelevat on kysymys, jota ei Suomessa lakata kysymästä.

Useimmiten vastaus on: eivät paljon mitään.

”Saatetaan sanoa, että periaatteessa ollaan kiinnostuneita Suomesta, muttei olla valmiita tekemään mitään sen eteen, että tunnettaisiin Suomea paremmin”, sanoo historian tutkija ja poliittisen historian dosentti Mikko Majander.

Ajatuspaja Magma, Suomalais-ruotsalainen kulttuurirahasto, Suomen Tukholman-instituutti ja Tukholman-suurlähetystö tilaavat aiheesta mielipidetutkimusta, joka on toteutettu kolme kertaa: vuosina 2017, 2020 ja 2023.

Tuoreinta kyselyä edelsi ruotsalaisme­diassa suomalaisotsikoiden huippuvuosi 2022.

Tack för Natohjälpen – storebror Finland! Kiitos Nato-avusta, isoveli Suomi, otsikoi iltapäivälehti Expressen pääkirjoituksensa toukokuussa 2022.

Samankaltaisia otsikoita oli laadittu samana keväänä myös iltapäivälehti Aftonbladetissa, tosin ne liittyivät useammin jääkiekkoon. Suomi voitti 2022 sekä jääkiekon olympiakullan että maailmanmestaruuden. Ruotsi jäi molemmissa kisoissa mitalitta.

Sanna Marinia kutsuttiin ”maailman cooleimmaksi pääministeriksi”, kun hän ilmestyi huhtikuussa 2022 lehdistötilaisuuteen Tukholmassa mustassa biker-mallisessa nahkatakissa.

Hetken aikaa näytti siltä, että positiiviset Suomi-hehkutukset dominoivat ruotsalaista lehdistöä.

Silti mielipidetutkimuksesta käy ilmi, että vain kolme kymmenestä ruotsalaisesta muisti lukeneensa lehtijuttuja Suomesta edellisen puolen vuoden aikana. Suomalaisen kirjan oli lukenut neljä prosenttia vastanneista, suomalaisen elokuvan oli katsonut kuusi prosenttia. Lähes puolet ei ollut nähnyt, kuullut tai lukenut mistään mitään Suomea koskevaa.

Puolet tutkimukseen vastanneista 18–79-vuotiasta koki, että heidän tietotasonsa Suomesta ”ei ole korkea eikä matala”.

Sveriges Radio Finskan ohjelmassa vuodelta 2022 Tukholman suurlähetystön silloinen lehdistöneuvos Elna Nykänen Andersson kertoo, että ruotsalaiset saattoivat luulla, että Sanna Marin on presidentti ja heille oli usein epäselvää, mikä ero presidentillä ja pääministerillä on.

Mentaalihistoria on kerroksellista ja muutokset siinä ovat hitaita, Majander sanoo.

Mentaalihistorialla tarkoitetaan sitä, kun mielikuvat sulautuvat aikojen saatossa historiallisiin faktoihin. Kaikki prosessissa syntyneet käsitykset eivät välttämättä pidä paikkaansa, mutta ne elävät silti, ja puskevat pintaan yhteiskunnallisten tapahtumien seurauksena.

”Nyt tämä viimeisin syy on ollut Euroopan turvallisuustilanteen muutos ja Ukrainan sota”, Majander sanoo.

Se on siis palauttanut ajatuksia siitä, että Suomi ja Ruotsi ovat taas erityisen läheiset.

Ruotsissa on Majanderin mukaan vaihdellut kaksi ideaa Suomesta. Yhtäältä Suomi on urhea taistelija, joka pani talvisodassa Neuvostoliitolle kampoihin eikä ole riisunut itseään aseista, ja toisaalta Suomi on Moskovaa peesaava suomettunut maa, jonka presidentti käy pelaamassa Putinin kanssa lätkää.

”Se kuva on aika ohut ja mustavalkoinen. Ja kyllähän Ruotsille oli myös järkytys, että Nato-asiassa Suomi visar vägen.”

Se oli järkytys siksi, että yleensä tilanne on ollut toisin päin: mitä Ruotsi edellä, sitä Suomi perässä.

Suhteessa Suomeen on myös maantieteellisiä eroja Ruotsin sisällä.

”Pohjoisessa asetelma on ihan eri kuin etelässä, mutta pääosa ruotsalaisista ei asu pohjoisessa. Göteborgin näkökulmasta Suomi on paljon kauempana. Suomi ei pääse Ruotsia pakoon toisin kuin Ruotsissa pääsee pakoon Suomea.”

Toisen maailmansodan jälkeen Suomi ei halunnut olla osa itää, muttei voinut kuulua suoraan länteenkään. Ruotsista ja pohjoismaisesta yhteistyöstä tuli pelastus ja tärkeä henkireikä.

”Geopoliittisesti voi kysyä, onko Suomi neljäs Baltian maa vai viides Pohjolan maa. Ruotsista käsin Suomi näyttää usein pus­­kurivaltiolta periviholliseen Venäjään päin”, Majander sanoo.

Kylmän sodan aika oli aktiivista ja läheistä Pohjola-yhteistyötä, eikä Suomessa juurikaan keskusteltu kielikysymyksestä.

Kun Neuvostoliitto romahti ja Suomi liittyi Euroopan unioniin, alkoi näyttää siltä, ettei Ruotsia tarvittukaan välikätenä länteen tai ainaisena esimerkkinä yhteiskunnallisiin uudistuksiin.

”Kun suomalaiset opiskelijat alkoivat päästä Erasmus-vaihtoon Eurooppaan, Ruotsia ei edes harkittu vaihtoehdoksi”, Majander kuvailee.

Keskustelu ruotsin kielen asemastakin heräsi taas ja populistiset liikkeet tarttuivat siihen hanakasti.

Samana vuonna, kun Suomi liittyi EU:hun, tapahtui myös toinen merkittävä asia: Suomi voitti ensimmäisen jääkiekon maailmanmestaruutensa ja nimenomaan Tukholmassa Ruotsia vastaan.

Huumassa mukana olleet saattavat vielä muistaa uskomattoman tunteen: tapahtuiko tämä todella, voiko Suomelle sattua jotain näin upeaa.

Pesäeroa altavastaajan asemaan tehtiin myös uhoamalla, mikä näytti historian tutkijasta välillä huvittavalta.

”Joskus teknologiahuumassa 2000-luvun alussa uutisoitiin, kuinka Suomen bruttokansantuote henkeä kohden oli isompi kuin Ruotsin. Ikään kuin maat olisivat yhtä rikkaita, vaikka vuosisatojen aikana Ruotsiin kertyneellä varaudella on paljon isompi merkitys kuin bkt-mittarilla.”

Bruttokansantuotteella ilakointi loppui toki lyhyeen. Vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen Ruotsin vuotuinen bkt-kasvu on ollut yli kaksi kertaa sen mitä Suomessa.

Vuosi tai kaksi on Suomen ja Ruotsin välisissä suhteissa lyhyt kuin luikaus rajan yli Torniosta Haaparantaan. Suhteiden aikajana alkaa viimeistään Haminan rauhasta 1809, jolloin Ruotsi menetti Suomen Venäjälle.

”Suomen menettäminen Venäjälle oli iso trauma ja sen suhteen tapahtui eräänlainen kollektiivinen muistinmenetys”, sanoo Siirtolaisuusinstituutin erikoistutkija Tuire Liimatainen.

Kun nationalismin kultakausi vähän myöhemmin alkoi, Ruotsista rakennettiin kansallinen kertomus, johon Suomi ei kuulunut.

”Suomen ja Ruotsin yhteisestä histo­riasta on puhuttu Ruotsissa oikeastaan vasta nyt juhlavuosien yhteydessä: 2009, kun Suomen sodan päättymisestä tuli kuluneeksi 200 vuotta, ja Suomen itsenäisyyden juhlavuonna 2017.”

Maiden nykysuhteista ei voi puhua ilman siirtolaisia, jotka etenkin 1960–1970-luvuilla muuttivat Suomesta Ruotsiin töihin. Ruotsissa asuu 700 000 ihmistä, joilla on jonkinlaista taustaa Suomessa. He tekevät suhteesta erikoislaatuisen, Liimatainen sanoo.

”Suomi-kuvaan Ruotsissa vaikuttaa suomalainen vähemmistö maan sisällä, ja toisaalta on ulkoapäin tuleva kuva Suomesta.”

Ruotsinsuomalaiset saivat kansallisen vähemmistöaseman vuonna 2000. Heistä koostuva ryhmä oli myös aktiivinen aloitteessa, että Tukholman Karoliinisesta instituutista pitää palauttaa Suomeen suomalaisten pääkalloja, joita oli viety sinne tutkimustarkoituksissa 1870-luvulla. Palautus on ollut vireillä vuodesta 2018. Elokuussa Pälkäneelle palautettiin 40 pääkalloa.

Siirtolaiset ovat integroituneet ja uudet ryhmät ovat työntäneet suomalaisia arvoasteikossa korkeammalle. Suomalaistaustaiset toivovat usein, että heidän kohdallaan puhuttaisiin muustakin kuin työväenluokkaisuudesta, puukkotappeluista ja alkoholismista, pitkään eläneistä kliseistä, joihin suomalaiset yhä Ruotsissa törmäävät.

Suomenruotsalainen tv-juontaja ja koomikko Janne Grönroos on kertonut Helsingin Sanomissa, kuinka hän Ruotsissa asuessaan törmäsi ruotsalaisten ennakkoluuloihin Suomesta: ”Puukko, perkele, viinanjuonti.” Hänen mukaansa ruotsalaiset eivät usein tiedä, että Suomessa elää ruotsinkielinen vähemmistö.

”Etenkin kulttuurin puolella näkyy, että suomalainen kulttuuri ei Ruotsissa kiinnosta ja vanhat stereotypiat elävät. Kyllä Suomesta on Ruotsissa ollut aika takapajuinen kuva”, Liimatainen sanoo.

Kuvitellaan, että suomalainen kulttuuri on yhä sitä, että käydään lavatansseissa tanssimassa tangoa ja kuunnellaan Rauli Badding Somerjoen Paratiisia. Harvemmin kuulee enää muun kuin keski-iän yläpäässä olevan ruotsalaisen puhuvan suomalaisesta sisusta.

Toisaalta Liimatainen huomasi väitöstutkimuksessaan, että suomalaistaustaiset saattavat nykyään käyttää ylpeinä puukko-t-paitoja.

”Otetaan siis tällainen vanha häpeäsymboli ja käännetään sen merkitys päinvastoin positiiviseksi.”

Ruotsi ei ole Suomen ainoa erityinen naapurimaa. Sellainen on myös Viro.

”Lähinaapuruus ja kielisukulaisuus tekevät sen, ettei suhde voi ollakaan muuta kuin erityinen”, sanoo Tallinnan suurlähetystön lehdistöneuvos Sanna-Leena Immanen.

Sekin nytkähti entistä positiivisempaan suuntaan Nato-jäsenyyden myötä. Virossa suhtauduttiin nihkeästi siihen, miten Suomi ylläpiti suhteita Venäjään, mutta se keskustelu on nyt päättynyt. Kansalaisten asenteita naapuriin ei ole Virossa tutkittu, mutta Immasen pitkän kokemuksen mukaan ne ovat puolin toisin ”yleismyönteiset”.

Viroa pidetään Suomessa sinnikkäänä, kekseliäänä, ahkerien ihmisten vauhdikkaasti kehittyneenä maana. Suomessa on virolaisin silmin pitkään rakennettua vakautta, erilainen luonto ja sympaattinen mökkikulttuuri. Suomalaisia pidetään hitaina mutta pärjäävinä ja aikaansaavina.

”Elintasoeroa on ollut, mutta Suomessa on ymmärretty, että se on johtunut siitä, miten pieniä maita ovat historian rattaat jauhaneet.”

Jos Suomessa on katsottu, mitä Ruotsi tekee, niin Virossa on katsottu, mitä Suomi tekee.

”Suomi on Virolle referenssiyhteiskunta monessa asiassa. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että tehtäisiin samalla lailla kuin Suomi tekee. Virossa käydään aika paljon keskustelua siitä, ettei yhteiskunnassa välttämättä tavoitella pohjoismaisuutta, vaan tehdään omalla tavalla.”

Suomessa on myös kautta aikain kadehdittu Ruotsin menestystä, niin taloudellista kuin urheilullistakin. Sitä Immanen ei virolaisissa tunnista suhteessa Suomeen.

”Jos katsoo jääkiekon arvokisoja virolaiselta tv-kanavalta, siellä fanitetaan täysillä suomalaisia. Mehän tsemppaamme toisiamme urheilussa.”

Immanen muistuttaa, että eri-ikäisillä on erilaiset käsitykset maista ja siitä, millaisia ne ovat. Hän on erityisen kiinnostuneena seurannut, miten teini-ikäiset virolaiset kokevat Suomen.

”Useimmilla on sukulaisia ja tuttavia Suomessa ja siellä käydään huvipuistoissa ja laskettelukeskuksissa, joita ei Virossa ole. He kokevat Suomessa hyvin myönteisiä asioita.”

Kenties hieman sellaisia kuin suomalaiset lapset ovat kokeneet ruotsinlaivojen muumidiskoissa, Gröna Lundissa ja Junibackenilla.

On vaikeaa mitata, miten syvällisesti toisen maan yhteiskuntaa tunnetaan, sanoo Mikko Majander.

Eivät suomalaisetkaan välttämättä tunne naapurimaitaan kovin perinpohjaisesti.

Valtamedian perusteella Ruotsista tiedetään kuninkaalliset, rikollisjengien aiheuttamat ongelmat ja pääministeri Ulf Kristersson nimeltä. Joku saattaa muistaa, että Kristerssonin tytär muutti Suomeen opiskelemaan Hankenille Helsinkiin vuosi sitten, ja Kristersson kiitti myöhemmin puheessaan Suomen pääministeri Petteri Orpoa muuttoavusta.

On huomattavasti harvinaisempaa tulla Ruotsista Suomeen opiskelemaan kuin päinvastoin. Suomalaisia on yli kaksinkertainen määrä ruotsalaisissa korkeakouluissa kuin ruotsalaisia täällä.

Monet instituutit ja laitokset työskentelevät sen eteen, että ruotsalaiset kiinnostuisivat itänaapuristaan, tulisivat tänne matkailemaan, opiskelemaan ja muuttamaan vanhentunutta mielikuvaansa juntista itänaapuristaan.

Voi myös kysyä, miksi se on tärkeää.

”Mitä väliä sillä oikeastaan on, mitä ruotsalaiset meistä ajattelevat. Eihän me olla samalla lailla kiinnostuneita siitä, mitä venäläisetkään meistä ajattelevat”, huomauttaa Lotta Weckström, Kalifornian yliopiston Berkeleyn Skandinavian-osaston lehtori.

Weckström tutki väitöskirjassaan 2000- luvun alussa ruotsinsuomalaisia nuoria. He suhtautuivat suomalaiseen taustaansa positiivisesti eivätkä kokeneet siitä olleen haittaa. Joskaan ei siitä ollut mitään erityistä hyötyäkään. Esimerkiksi kaksikielisyydestä ei ole Ruotsissa etua, jos toinen kieli on suomi, Weckström huomauttaa.

Suomella on ollut virallinen vähemmistökielen asema Ruotsissa vuodesta 2009.

Weckström muistuttaa, että Ruotsi oli aikoinaan paitsi suur- myös riistovalta.

”Ei se ollut mikään mukava kaitsija, ja jostainhan aatelistolle kumpusi ajatus siitä, että Venäjän vallan alla olisi helpompaa.”

Nyt sekä Suomen että Ruotsin valtionjohtajat puhuvat juhlapuheissaan ”yhteisestä 600-vuotisesta historiasta”.

Suomen sodasta alkaa olla sen verran aikaa, että siitä kärsii vitsailla, kuten Stubb teki valtiovierailullaan huhtikuussa: ”Olen kertonut lapsilleni maidemme yhteisestä historiasta (–). He tosin näyttivät hieman epäileviltä, kun väitin, että Suomi antoi Ruotsille itsenäisyyden vuonna 1809.” 

Yleisurheilun Suomi–Ruotsi-maaottelu ­Helsingin Olympiastadionilla 30.8.–31.8.