Hiljaa!

Pohjoistuuli taivuttaa puunlatvoja, puuskat vellovat aaltojen lailla.

Juurakkopolku kiemurtelee vanhan metsän sirpaleessa. Valoa tihkuu oksien lävitse. Myrsky on kaatanut jättikuusia, tauti kuivattanut pystyyn. Sammaleiden peittämiä maapuita makaa sikin sokin.

Aihkimännyn kylkeen tekee mieli pysähtyä ja tuijottaa sen kiharaista lakkapäätä. Puuvanhus on huojunut täällä vuosisatoja. Niin kauan, että yhdet kädet eivät ulotu sen ympärille.

Ei ristinsielua, ei muita kulkijoita.

On hiljaista mutta ei äänetöntä. Tuulen tohinaan sekoittuu peipon soinnikas laskeva sävel. Tiaiset sirkuttavat varoitusää­niään. Sitten metsän huminasta erottuu korkea, hento kitinä.

Jossain lähistöllä laulaa hippiäinen, piskuinen höyhenpallo.

Kintulammi on luonnonsuojelualue, tamperelaisten hengähdyspaikka puolen tunnin ajomatkan päässä keskustasta.

Tampere on kartoittanut laajat hiljaiset virkistysalueet. Keitaita löytyy metsistä, puistoista ja järvien rannoilta. Kaavoituksella luodaan uusia rauhallisia pihoja ja rantapolkuja. Nyt selvitetään puiston lämpäreetkin, joihin voi paeta tiivistyvän ja kasvavan kaupungin hälyä.

Tampereen ydinkeskusta on kapea kannas kahden järven välissä. Kehätiet levittävät melua laajalle. Liikenne lisääntyy joka vuosi. Lähes ääneti kulkevat sähköautot pehmentävät lähiöiden melua, mutta vilkkailla teillä rengasmelu peittää kaiken alleen.

Julkisilla paikoilla raikaa musiikki.

Ratinan kauppakeskuksen käytävillä soi englanninkielinen pop ja rock. Kevyt, iloinen ja eteenpäin menevä nopeatempoinen taustamusiikki on tutkitusti toimivinta myös Ratinassa. Musiikilla houkutellaan ostamaan enemmän tavaraa, ruokaa ja juomaa.

Avoimissa työ- ja opiskelutiloissa hälinä on jatkuvaa. Desibelit pomppaavat punaiselle Tampereen jättikoulujen ruokaloissa ja liikuntatunneilla.

Yöksi liikenteen kohina vaimenee, Tammerkoski ei. Keskustan katoilla hurisevat yötä päivää ilmanvaihtolaitteet.

Ääniä ei voi sulkea pois nukkuessaankaan.

Herkkäunisimmat kaupunkilaiset tunkevat tulppia ja vahoja korviinsa joka yö.

Kahvila Runo viekoittelee tuoreen korvapuustin tuoksulla. Ulko-oveen on kiinnitetty tarra: music free zone, musiikiton paikka.

Tarran on ideoinut Asta Hannula. Saatuaan kuulovaurion muusikkona hän on karttanut meluisia paikkoja. Kovat äänet väsyttävät, pahentavat korvien sointia ja unettomuutta.

Suomen suuret kaupungit ovat rauhallisia maailman metropolien rinnalla. Silti joka neljäs kokee liikenteen ja naapurien häiritsevän, vielä useampi on herkistynyt melulle.

Aluksi melu ärsyttää. Ajan mittaan se stressaa ja nakertaa terveyttä.

Melu kuormittaa peruskoulujen ja päiväkotien arkea. Opettajat ja lastentarhanopettajat ovat yliedustettuja kuulokuntoutuksessa, Kuuloliitosta kerrotaan.

Laajan pohjoismaisen tutkimuksen mukaan liikenteen meteli lisää sydäninfarktien, sepelvaltimotaudin ja aivohalvauksen riskiä.

Aina ei tarvita edes korkeita desibelilukuja. Avokonttoreissa jo normaali ääni häiritsee. Ihmisen kuulo on virittynyt puheen taajuuksille. Sanallista informaatiovirtaa ei voi kytkeä pois, vaikka mieli tekisi.

Kirjastot, kirkot ja saunat ovat perinteisiä hiljaisuuden tyyssijoja.

Monessa yleisessä saunassa rauha on mennyttä. Tampereella, saunapääkaupungissa, nuoret aikuiset tulevat lauteille juttelemaan. Kun kaikki kailottavat toistensa päälle, löylytilan täyttää äänten kakofonia.

On möykälle myös vaihtoehtoja.

Tummia hahmoja istuu hämärässä. Kuuluu huokauksia, niiskauksia ja oven saranan narinaa.

Ei puhetta, ei ainuttakaan sanaa.

Sauna on jurtta, lampaanvillalla eristetty perinteinen arojen asumus. Tuli hupattaa kahdessa kiukaassa. Kivet sihisevät kauan,­ kun puolentoista litran kuuppa tyhjenee verkalleen.

Pehmeä löyly laskeutuu iholle, hellii pitkään.

Välistä ovi käy. Lauteilta järveen, kuumasta kylmään, uudestaan ja uudestaan. Vilvoitellessa tervehditään, vaihdetaan lause tai kaksi, ei enempää.

Puiset penkit houkuttelevat istumaan, tuijottamaan rasvatyynelle Näsijärvelle.

Hiljaisuus on kaunista.

Ajatus hiljaisuudesta hiljaisessa saunassa on harhaanjohtava. Niin sanoo Matti Kemi, Saunatemppelin yrittäjä ja lämmittäjä.

Kun lauteilla istuu vaiti, mieli kääntyy sisäänpäin. Pintaan nousee usein kehoon kätkeytyneitä tunteita: turhautumista, ahdistusta, surua.

Matka hiljaisuuteen onkin äänekäs, Kemi sanoo, mutta perillä odottaa palkinto, nautinto.

Hiljainen sauna yhdessä on erilainen kuin yksin. Kokemus vahvistuu, kun jokainen sitoutuu puhumattomuuteen. Lämmittäjä luo turvallisen tilan, varmistaa, että kylpyetikettiä ei rikota.

Hämärässä jurtassa ei näe kunnolla. Aistit terävöityvät. Lauteille kantautuu tuulen humina, aaltojen loiske ja sateen ropina.

Saunojien ympärille syntyy näkymätön kylpemisen piiri.

Niille, joita hiljaisuus pelottaa, on alkuviikosta rupattelupäiviä. Kuin yhteisestä sopimuksesta puhe on silloinkin vaimeaa sorinaa tai kuiskailua.

Kemi vertaa jurttaa japanilaiseen korttelikylpylään sentōon. Myös saarivaltion saunoissa on hillitty tunnelma, mutta hiljaisuus on arkista, rentouttava hetki työpäivän jälkeen. Saunatemppelissä hiljaisuus on tiheää. Moni pohtii syvällisiä, elämän ja kuoleman kysymyksiä.

Kemi on suunnittelemassa Tampereen Härmälänrantaan uutta yleistä saunaa, joka kätkee sisälleen kolme saunaa. Kahdessa saa puhua, yhdessä ei.

Hiljainen sauna kulkee työnimellä metsäsauna.

On kahdenlaisia ääniä. Niitä, jotka häiritsevät ja ärsyttävät. Ja niitä, jotka korvamme hyväksyvät, suodattavat pois.

Musiikki on yleensä tonaalista eli soinnillista. Atonaalisessa musiikissa ei ole perinteistä sävellajia. Tottumattoman korvaan se kuulostaa levottomalta ja hajanaiselta, vaikeasti ennustettavalta.

Tuulen ja aaltojen kohina, luonnon ”musiikki”, koetaan useimmiten rauhoittavaksi, vaikka sekin on tavallaan atonaalista.

Tuulessa, aallokossa ja sateessa on kaikkia äänen taajuuksia, kertoo akustiikan tutkija Valtteri Hongisto Turun ammattikorkeakoulusta. Ärsyttäviä korkeita ääniä on suhteessa vähemmän. Silloin korvat eivät lukittaudu kuuntelemaan luonnon kohinaa.

Toisin on monien koneiden kanssa.

Pyörivien moottorien ääni on soinnillista. Taajuus on usein kapea, korkea ja vaihteleva. Tuttu esimerkki on pärisevä ja vinkuva lehtipuhallin, joka poraa hermoon. Seinien läpi tunkeutuvat hyvin matalat äänet – lämpöpumpun jurina ja musiikin bassonjytke – ärsyttävät nekin.

Erityisen häiritseviä ovat impulssimaiset äänet.

Aseista leviää kovia, iskeviä impulsseja. Suomeen halutaan lisää ampumaratoja, yhteensä tuhat. Luvitus pitäisi päivittää­ kiireesti, Hongisto sanoo. Nykyisessä ohjeistuksessa on desibeliraja yksittäiselle laukaukselle, määrällä ei ole väliä. Mutta on tutkittu, että melu häiritsee mitä enemmän ammutaan.

Äänien tulkinta on myös korvien välissä.

Autojen suhisevaa rengasmelua on vaikea suodattaa pois. Silti liikenteen kohinaa siedetään kolmen miljoonan henkilöauton maassa.

Tuhannet tuulivoimalat humisevat. Äänet, edes matalat taajuudet, eivät ole poikkeuksellisia.

Eniten koettuun häiriöön vaikuttaa asenne tuulivoimaa kohtaan, Hongisto sanoo.

Ihmiset, jotka eivät luota tuulivoimayh­tiöihin ja päättäjiin, ärsyyntyvät eniten lapojen sykkivästä äänestä.

Suomalaiset ovat hiljaista kansaa.

Ei höpötetä turhia, ei kiusaannuta vaitiolosta. Ei ole tavatonta, että hississä tai junassa ei vaihdeta sanaakaan vierustoverin kanssa.

Hiiskumattomuus voi olla piinaavaa, kun sairaus, menetys tai yksinäisyys painavat.

Hiljaisuudessa myös palaudutaan, kerätään voimia.

Kun suomalaisilta on kysytty mieluisia hiljaisia paikkoja, yleensä on mainittu ­koti, kesämökki ja kirkko. Mutta yksi on ylitse muiden: metsä. Hiljaisuutta arvostavat japanilaiset kutsuvat elvyttävää kävelyä puiden katveessa shinrin-yokuksi, metsäkylvyksi.

Melu muuttaa kaupunkien äänimaisemaa levottomaksi. Mutta myös päässämme pörisee.

Elämme jatkuvassa ärsyketulvassa, nappikuulokkeet korvilla ja kännykkä nenän edessä. Kuuloliitto on kannustanut kouluja hiljaisiin ruokailuihin ja hetkiin.

Valtaosa nuorista on kokenut varttitunnin puhumattomuuden myönteiseksi, tosin myös pitkäksi. Joillekin vaitiolo on ollut outoa ja epämiellyttävää.

Tunnin hiljaisuus olisi varmaan liian ahdistavaa.

Tervetuloa hiljaiseen hartauteen!

Kuusi miestä ja kolme naista istuvat ympyrän muotoisessa piirissä. Avaussanat, sitten kerrostalon kerhohuoneessa kohisevat vain vesiputket.

Pöydälle, ringin keskelle, on aseteltu Raamattu, pari kirjasta ja kaksi värikästä kivenpalasta.

Joku ristii jalat, joku kädet. Kaikki sulkevat silmänsä.

On niin hiljaista, että yskäisy kuulostaa kovalta ääneltä. Huokauksia ja hengityksiä. Kun yksi vaihtaa jalan paikkaa, housut kahisevat.

Vähitellen pää painuu, nuokututtaa. Lihakset rentoutuvat raskaiksi punnuksiksi.

Istutaan ja odotetaan vaiti.

Yhtäkkiä kuuluu miehen ääni. Hän kertoo näystä. Hiljaisuus on kuin virvoittava metsälähde, josta kukin jatkaa omaan suuntaansa. Vielä kolme muuta lyhyttä monologia, sitten hiljaiselo palaa penkeille.

Pian tunti on ohi.

Noustaan seisomaan, otetaan vierustovereita käsistä ja sanotaan: ”Kiitos ystävät.”

Lämpö muita ihmisiä kohtaan, rinki on kuin ihmiskunta pienoiskoossa.

Lari Junkkari on kokenut lukemattomia kertoja maagisen tunteen, kun hän on istunut tunnin hiljaisuudessa.

Kveekarit kokoontuvat lauantaisin Tampereen Pyynikillä. Liike on uskonnollinen yhteisö ilman kirkon tunnuksia. Ei pappeja eikä pyhättöjä, ei virallisia sakramentteja eikä seremonioita.

Kveekarit uskovat kuitenkin, että jokaisessa ihmisessä on jotakin Jumalasta. Hiljainen tunti on tuon näkymättömän suhteen tarkastelua ja etsintää.

Kuka minä olen ihmisenä, mitä hyvää minussa on, Junkkari on kysynyt itseltään.

Hiljaisuus on antanut vastauksia. On vahvistunut halu vaalia perusluonnetta, ystävällisyyttä. On oppinut kärsivällisyyttä, odottamaan lentokentillä ja vastaanotoilla.

Hiljaisessa hartaudessa on lupa puhua, avata sisintään. Mutta pitkää saarnaa ei sallita, vain muutama aforistinen ajatus. Puhetta ei kommentoida koskaan heti.

Sana on vapaa, kun tunnin jälkeen kokoonnutaan yhteiseen kahvi- ja teehetkeen.

Hiljaisuuden kaipuu on ikivanhaa.

Eri uskonnoissa ja uskonnollisissa yhteisöissä on harrastettu hiljaisuutta. On vetäydytty retriitteihin, on rukoiltu ja vaellettu vaiti. Hiljaisuutta on viljelty erityisesti luostareissa. Katoliset erakkomunkit kuten kartusiaanit elävät valtaosan päivästään vaiti.

Kveekarit ovat viettäneet hiljaista tuntia 1600-luvun puolivälistä.

Lauantain kokoontumisessa vasta virittäydytään, Junkkari kertoo. Sitten viikon mittaan kukin pyrkii tekemään hyviä tekoja.

Liike on ollut aina yhteiskunnallisesti aktiivinen. On vaalittu rauhaa, oikeudenmukaisuutta ja suvaitsevaisuutta, on tehty hyväntekeväisyyttä.

Junkkari on eläkkeellä oleva pappi ja kouluttaja. Hän on levittänyt hiljaisuuden siemeniä myös omassa taloyhtiössään, kutsunut asukkaita koolle.

Hiljaisuuden viljely ei tarkoita, että istutaan tunti paikoillaan, Junkkari sanoo.

Voi nousta ja jaloitella. Tai ottaa lehden ja lukea.

Ja jos puhumattomuus käy sietämättömäksi, voi aina lähteä kotiin.

Vesiämpäreitä on nostettu nuotioihin. Maastopalovaara, lukee päreeseen kirjoitetussa kyltissä.

Tänään Kintulammen retkeilyalueella ei paisteta eväsmakkaroita.

Lampien rannoilla soi tauoton konsertti, sammakoiden kurnutus. Ei ihmisen ääniä, ei edes kalketta läheiseltä soranottoalueelta.

Äkkiä surraava pienlentokone puhkaisee äänimaisemaan reiän.

Tampereella on totuttu lentomeluun. Naapurikunta Pirkkalassa on Satakunnan lennoston tukikohta. Hävittäjät häiritsevät eniten lähestymisissä ja laskuissa, jotka tapahtuvat lähempänä maata.

Kansainvälisissä ilmasotaharjoituksissa taivas kuulostaa lähestyvältä ukkoselta. Koneiden korkeat taajuudet ilmakehä suodattaa pois, jäljelle jää matala jyrinä. Uudet F-35-hävittäjät ovat Horneteja vähän äänekkäämpiä. Todennäköisesti lentomelu ei silti lisäänny Tampereella, Satakunnan lennostosta kerrotaan.

Suomessa ei ole tutkittu asukkaiden kokemuksia lentomelusta. Herkkään aiheeseen on vaikea saada rahoitusta.

Hävittäjien melusta on jätetty vain yksittäisiä valituksia. Toki harjoitukset ärsyttävät, mutta taivaan jyry hyväksytään välttämättömänä pahana.

Niin kauan kuin koneet ovat omia, antaa pauhata vaan. 

Juttuun on haastateltu myös Kuuloliiton kehittämispäällikkö Anniina Lavikaista, Tampereen kaupungin ympäristötarkastajia Mirkka Anttalaista ja Ari Elsilää sekä Satakunnan lennoston esikuntapäällikkö Petri Landkammeria.