Minkä sortin porvari olet, Petteri Summanen?
Oletusarvo on se, että kulttuuriporukka on vihervasemmistolaisia ja muut pitävät turpansa kiinni, sanoo näyttelijä ja Liike Nytin varapuheenjohtaja Petteri Summanen.
8
MIN
Maaliskuussa 2023 Petteri Summanen kirjoitti kolumnin Maaseudun Tulevaisuuteen. Eduskuntavaalit lähestyivät. Televisiossa, elokuvissa ja teatterissa uraa luonut näyttelijä-ohjaaja pohti, voisiko hänkin olla ehdolla muiden julkkisten rinnalla. Kailottaisi teesejään megafonilla toreilla, julistaisi ketä vastaan taistelee.
Ei, hän ei lähtisi ”tuohon leikkiin”.
Voisihan sitä paasata, mutta näitä asioita huutaa jo satatuhatta muutakin hyödyllistä idioottia.
Kolme vuotta myöhemmin, maaliskuussa 2026, Summanen lomaili Levillä. Rätki räntää, kun kännykkä hälytti Audin kovaäänisessä. Soittaja esittäytyi Hjallikseksi. Puhelu loppui lyhyeen, sovittiin tapaaminen Helsinkiin.
Mitä se sulle soittelee, vaimo ja tämän sisko ihmettelivät vieressä.
Ehkä haluaa kysyä jostain tv-ohjelman ideasta, Summanen mietti. Tai toivoo itselleen ja tiimilleen esiintymiskoulusta. Oli myös kolmas vaihtoehto.
Harry Harkimo, Liike Nytin puheenjohtaja, pyytäisi eduskuntavaalien ehdokkaaksi.
Kyrpä. Se on 6,3 metriä pitkä ja harmaa, perässä 150 hevosvoiman moottori. Kelluu Kulosaaren kartanon venekerhon laiturissa. Summanen kertoo pokerinaamalla perheen avoveneestä. Nimi oli yhteinen päätös, äänestyksen tulos.
”Onhan se herättänyt vähän huomiota.”
Veneen kippari on hänkin ollut valokeilassa. Kesäkuun alussa eduskuntavaaliehdokas Summanen äänestettiin Liike Nytin ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi. Politiikan keltanokka nousi suoraan pienen eduskuntapuolueen sisäpiiriin, kun edellinen varapuheenjohtaja oli loikannut keskustaan.
Politiikantutkija Markku Jokisipilä yllättyi. Että näyttelijä oli kiinnostunut yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta, valitsi Liike Nytin ja nousi heti varapuheenjohtajaksi.
Summanen ei ihmettele, että puoluevalinta on herättänyt ihmettelyä.
”Oletusarvo on se, että missä tahansa kulttuuriyhteisössä porukka on vihervasemmistolaisia ja muut pitävät turpansa kiinni.”
Petteri Summanen oli kolmivuotias, kun perhe hajosi. Äiti ja isosisko muuttivat Helsinkiin, pikkuveli jäi Porin prikaatissa palvelleen upseeri-isän kanssa Säkylään. Juuri ennen pojan kouluikää isä sai siirron Lapin lennostoon Rovaniemelle.
Elettiin 1970-luvun puoliväliä, hyvien naapurisuhteiden aikaa.
”Kyllä mä muistan, että mun isä ei pitänyt yhtään Agit Propista ja Kom-teatterista. Ja se oli aina tuohduksissaan Ylen neuvostopropagandasta.”
Lapsuus varuskunnassa rokotti vasemmistopuolueita vastaan. Aikuisikä on muovannut porvarilliseksi humanistiksi, kuten hän on itseään luonnehtinut.
Liian suuret tuet ”laiskistavat”, tekijät ”korruptoituvat”. Kilpailu ”nostaa tasoa”. Jos unelmasi ei kanna etkä tule toimeen, ”vaihda ajoissa alaa”. Niin Summanen on kirjoittanut taiteesta ammattina.
”Hyvin kiteytetty. Toi on se raaka perusversio.”
Totta kai lasten ja nuorten kulttuuria on tuettava, samoin teattereita, balettia, oopperaa ja Ylen tv-tuotantoja, Summanen sanoo.
Itse hän on noussut huipulle pienyrittäjän asenteella, ilman pitkiä kiinnityksiä ja apurahoja. On näytellyt, ohjannut, käsikirjoittanut, kouluttanut, valmentanut, tehnyt mainoksia ja elokuvien dubbauksia.
”Mun porvarillisuus on ehkä aikuiseksi kasvamista ja vastuun ottamista itsestään.”
Näyttelijä Martti Suosalo on ryhtynyt metsäaktivistiksi Greenpeacen kasvona. Summanen kalastaa Saimaalla norppaturvallisilla katiskoilla, mutta sähköttömälle mökille Taipalsaarelle ajetaan diesel-Audilla. Ulkomaan lomalle perhe ei ole lentänyt vuosiin.
Summasta ei näe yhden asian mielenosoituksissa.
”Kaikki nää ideologiat on vanhentuvia. Kaikki nää näyttäytyy korneina myöhemmin.”
”Ja kyllä internet muistaa osallistujat.”
Yksinhuoltajaisän kodissa Rovaniemellä oli laaja kirjahylly. Seikkailut kiehtoivat Petteriä: Jules Vernen matkakirjat, Mark Twainin Huckleberry Finnin seikkailut, Alex Haleyn Juuret. Tosielämän sankareita olivat koulun yllä kieppuneiden Drakenien pilotit. Hävittäjälentäjän ura oli ”selviö”, mutta hakupaperit ilmasotakouluun jäivät lopulta lähettämättä.
Napapiirillä toimi Yöttömän yön purjehtijat. Jolla-kilpailuihin osallistunut Petteri fanitti Esko Rechardtia, purjehduksen olympiavoittajaa.
Oli myös toinen esikuva: Harry Harkimo, maailman ympäri yksin seilannut liikemies.
On helppo nähdä, mikä Harkimoa ja Summasta yhdistää: yrittäjähenki ja riippumattomuus vanhojen puolueiden sidoksista. Mutta Liike Nyt mielletään yhden miehen puolueeksi. Harkimo on ollut sen ainoa kansanedustaja ja keskeisin rahoittaja.
Varapuheenjohtajan tehtävä on kerätä tutulla naamallaan ja mukavan miehen maineellaan ääniä. Puolue hyötyy julkkiksista, Summanen myöntää, mutta kaupassa on kaksi voittajaa.
”Mä haluan näkyvyyttä ja vastuuta”, hän sanoo. ”Varapuheenjohtajana pääsen heti tiedon lähteille ja käsittelemään asioita suodattamatta.”
Tuskin kukaan untuvikko on aiemmin noussut eduskuntapuolueen puheenjohtajistoon lähes yhdessä yössä. Summanen sanoo, että ei suostu papukaijaksi, toistelemaan toisten hänelle syöttämiä ajatuksia. Tausta näyttelijänä ei herätä alemmuudentunnetta.
”Onhan sinne parlamenttiin perkele vieköön mennyt painijoitakin!”
”Ja se, että on painija, ei määritä ihmistä poliitikkona.”
Petteri Summanen ja Raimo Summanen.
Uteliaita kiinnostaa, ovatko näyttelijä ja jääkiekkovalmentaja sukua. Kyllä, tosin kaukaista. Etelä-Savon Puumalassa asuneiden isoisien kerrotaan olleen serkkuja.
Nuorattu kehä ja pistehanskat yhdistivät kaksi kuulua Summasta 1990-luvun puolivälissä.
Rovaniemellä Petteri oli purjehduksen lisäksi nyrkkeilyt kilpaa. Pugilistin ura katkesi kahdesti SM-kisojen avauskierroksella tulevan olympiamitalisti Jyri Kjällin iskuihin.
Kesällä 1994 näyttelijä veti nyrkkeilyn tekniikkatreenejä ammattikiekkoilijoille. Tampereen Nääshallista alkoi sparraus, keskustelut, myös kehän ulkopuolella. Näyttämöllä ja kaukalossa on paljon samaa, Summaset oivalsivat. On löydettävä yhteys ohjaajan ja ohjattavien välillä, on käsiteltävä tunteiden vuoristorataa, myös pelkoa ja ahdistusta.
”Mun on ollut luontevaa asettua tilanteisiin, joissa on ollut jännitteitä ja epätasapainoa.”
Niitä tilanteita riittää politiikassa.
Summanen puhuu vuolaasti ja värikkäästi. Komiikan taitaja osaa taatusti kehittää omat soinisminsa vaalipaneeleihin. Taitava poliittinen retoriikka on kyllä viihdyttävää mutta myös vaarallista, Summanen sanoo. Helposti loukkaa tai viesti ymmärretään vääriin.
”Jos minusta tulee Eppu Normaaliakin kyvykkäämpi riimittelijä, sitten kannattaa mennä kevyen musiikin alalle eikä politiikkaan.”
Tulla kuulluksi ja nähdyksi poliitikkona, ei sketsihahmona, sitä Summanen toivoo.
”Että ei olisi vain mielikuva kaverista, joka oli hauska siinä Roudasta rospuuttoon -sketsissä.”
Humalainen isäntä saapuu taksilla kosteasta baari-illasta. Pyllähtää perillä lumihankeen ja örisee itsekseen.
”Älä sano mittään, minä tiiän kyllä, perkele!”
Mies hoippuu tolpillaan takki auki.
”Minä olen tuhonnut meiän liiton. Älä sano mitään.”
Vuonna 1998 Petteri Summanen käsikirjoitti ja näytteli Roudasta rospuuttoon -sketsin Studio Julmahuviin. Laskuhumalainen, katuva ja uhoava örveltäjä oli yhtä aikaa surullinen ja huvittava.
Summanen oli päässyt toisella yrityksellä teatterikorkeakouluun. Sinne oli vetänyt opettaja Kari Heiskanen, hänkin upseerin poika. Heiskanen taisi deadpanin, vakavalla naamalla esitetyn mutta tarkkaan kirjoitetun ja näytellyn komiikan.
Julmahuvi nousi kulttimaineeseen ja Roudasta rospuuttoon legendaariseksi sketsiksi, joka valittiin Yle Teeman äänestyksessä kaikkien aikojen parhaimmaksi.
Kohtauksella Summanen halusi parodioida Kekkosen ajan ankeita televisiodraamoja. Oli siinä myös elettyä lapsuutta Rovaniemeltä.
Petteri kasvoi miehen kodissa. Kaikki mitä isä sanoi, oli totta. Kaikki mitä isä harrasti, kiinnosti. Poika pääsi kantaupseerien kalastus- ja metsästysreissuille ja seurasi viinanhuuruisia saunailtoja.
Isä romahti toisen avioeron jälkeen. Juominen kiihtyi. Petteri asui peruskoulun viimeisen vuoden ystävän luona. Ennen lukiota kypsyi päätös: on pakko muuttaa pois. Mutta ei äidin luo Helsinkiin päässyt; siellä oli avioero vireillä ja talo myynnissä.
Lopulta 16-vuotias teini ajoi enduro-moottoripyörällä Lappeenrantaan ja pääsi lukiovuosiksi sedän luo asumaan.
Muutot opettivat sopeutumaan, etsimään tukea ystävistä ja harrastuksista. Nuorempana juurettomuus herätti ulkopuolisuuden tunteita. Nyt mennyt on rikkaus. On yhtä kotona hirviporukan ajomiehenä Taipalsaarella kuin kulttuuriväen riennossa Helsingissä.
”Se on varmaan valmiutta lähteä ja nähdä asiat eri kulmista.”
Politiikassa kiinnostaa yhtä lailla talous ja maatalous kuin ympäristö ja koulutus. Opittavaa on kuulemma rutkasti.
”Olis se omituista, jos mä hallitsisin tuon kaiken. Ja jos väittäisin, että hallitsen, se olisi vielä vaarallisempaa.”
Yhdestä aihepiiristä näkemykset ovat kirkkaat ja kiihkeät. Lähipiirissä on opettajia. Inkluusio, kaikkien oppilaiden opetus samassa luokassa, on johtanut ”jatkuvaan poikkeustilaan”.
Levottomuus lisääntyy, tulokset heikkenevät ja opettajat väsyvät.
”Koulusta on tullut ideologinen kenttä, laboratorio”, Summanen sanoo.
”Meidän lapset ja lapsenlapset ovat tämän kokeilun uhreja.”
Sattuma. Se sana vilahtaa taajaan Petteri Summasen elämänkäänteissä.
Politiikkaan hän ei lähtenyt hetken oikusta. Kypsyttely kesti vuosia. Aluksi koronakriisi, jolloin poliitikot kurjistivat rajoituksilla kulttuuriväen elannon. Sitten Venäjän hyökkäys Ukrainaan, joka avasi piikin puolustusmenojen kasvulle.
On ehdotettu, että armeijan kassaan pitäisi antaa 15 miljardia euroa vuonna 2030.
”Mun mielestä kuulostaa helvetin hyvältä”, Summanen sanoo.
”Mut tässä talouskatastrofissa missä me ollaan, niin ei viistoista miljardia ole mahdollista.”
Samaa mieltä on puolueen puheenjohtaja Harkimo.
Summanen on 57-vuotias reservin alikersantti. Hän on alkanut varautua kriisitilanteisiin.
Viime marraskuussa käynnistyi kuntokuuri: uintia, hiihtoa ja kävelyä. Perheen kotivara on kunnossa. Varastoon on hankittu vettä, kanistereita ja kuivamuonaa, Audiin dieseliä.
Vähän vajaa tankillinen, niin Summanen on laskenut, riittää Haaparantaan, Ruotsin rajan yli.