Millainen vegaani olet, Kerttu Kotakorpi?
Meteorologi ryhtyi luontotoimittajaksi ja teki tv-sarjan ilmastonmuutoksesta. Hänestä lihantuotannon tukeminen ei hyödytä ketään.
8
MIN
Tuolla lentää varpunen.
”Tuolla lampun päällä. Ei kun talitiainen”, meteorologi Kerttu Kotakorpi osoittaa pikkulintua Pasilan asemahallissa.
Lintu singahtelee paikasta toiseen ja etsii ulospääsyä.
”Voi, nyt se yrittää laulaa. Mitähän se yrittää sanoa? Huuteleeko kavereille, että missä ne ovat?”
Varpunen luokitellaan nykyään erittäin uhanalaiseksi lajiksi. Se tarkoittaa, että laji on vaarassa hävitä Suomesta.
Talitiaisella menee paremmin. Se on elinvoimainen.
Talitiaiset pärjäävät, koska ne ovat sopeutuvaisia. Elinympäristön muutokset eivät vaikuta niihin yhtä paljon kuin moniin muihin lajeihin.
Sademäärä kasvaa, mutta maaperä kuivuu. Suomeen saapuu uusia kasvilajeja ja tuholaisia.
Ilmastonmuutos muokkaa Suomen luontoa. Kerttu Kotakorpi on kirjoittanut siitä Suomen luonto 2100 – tutkimusretki tulevaisuuteen -kirjassaan.
Kotakorpi käytti kirjassa skenaariota, jossa maapallon keskilämpötila nousee vuoteen 2100 mennessä kolme astetta esiteolliseen aikaan verrattuna.
”Suurin osa kritiikistä keskittyi siihen, että kirjan ilmastoennusteet olivat liian pessimistisiä. Ikävä kyllä, ne eivät siltä näytä”, Kotakorpi sanoo.
Jatkuvat uutiset kuivuudesta, kuumuudesta, myrskyistä ja rankkasateista ovat seurauksia ihmisten toiminnasta. Suomessakin talvet ovat lyhentyneet yli kuukaudella. Tänä vuonna oli enemmän hellepäiviä kuin koskaan mittaushistorian aikana.
Myös ilmastonmuutoksesta johtuva luontokato etenee kovaa vauhtia. Joka toinen luontotyyppi eli lajien elinympäristö Suomessa on jo uhanalainen.
Lokakuun lopussa Kolumbian Calissa järjestettiin YK:n suuri luontokokous. Yksi sen päätavoitteista oli sopia valtioiden yhteisestä sääntökirjasta, jonka avulla globaali luontokato pysäytetään vuoteen 2030 mennessä. Se ei onnistunut.
Ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkäsen (kok) johtama Suomen valtuuskunta matkusti Kolumbiaan ilman kansallista luonnon monimuotoisuuden strategiaa. Määräaika sellaisen toimittamiselle päättyi elokuussa.
”Suomi oli joskus mallioppilas ja edelläkävijä. Meillä oli kunnianhimoiset tavoitteet”, Kotakorpi sanoo.
”Kun katsoo, mikä meininki täällä nyt on, niin eihän meillä ole mitään mahdollisuutta selvitä mistään.”
Kotakorven mukaan sama asenne näkyy kaikessa muussakin.
”Eriarvoisuus ja konfliktit lisääntyvät. Maahanmuuton ja talouden ongelmat ovat yhä ratkaisematta.”
Kerttu Kotakorpi on tv:stä tuttu. Hän esiintyi säätiedotuksissa melkein 15 vuotta, ensin Nelosella ja sitten Yleisradiossa. Viime vuonna hän siirtyi toimittajaksi Ylen luontotoimitukseen.
”Suurin syy oli ehkä se, että sain mahdollisuuden. Halusin kokeilla, mitä muuta voisin tehdä”, Kotakorpi sanoo.
”Sitten oli vuorotyö. Aamuvuorot alkoivat aamuyöllä. Ne rupesivat tuntumaan raskailta.”
Kotakorpi alkoi tehdä ilmastoaiheista dokumenttisarjaa luontotoimittaja Markku Sipin kanssa. Kerttu ja Markku – Toivoa etsimässä -sarja julkaistiin elokuussa.
”Oli superhienoa päästä tekemään tällainen sarja. Edes Ylellä ei tehdä hirveästi omakustanteisia ohjelmia. Oli paineet käyttää hyvin tämä mahdollisuus.”
Tv-sarjan ensimmäisessä jaksossa pohditaan, uskaltaako tähän maailmaan tehdä lapsia.
Sitä varten Kotakorpi ja Sipi matkustivat Länsi-Afrikassa sijaitsevaan Senegaliin.
Merkittävä osa maapallon tulevasta väestönkasvusta keskittyy Afrikkaan. Ennusteen mukaan Afrikan väestö jopa kaksinkertaistuu seuraavan 20 vuoden aikana.
Senegalissa naiset synnyttävät keskimäärin 4,4 lasta. Suomessa lukema on 1,3.
Ilman maahanmuuttoa Suomen väkiluku laskisi.
Jakson alussa Kotakorpi kertoo, että hän ei halua lapsia. Hän sanoo, että siihen ei ole yksiselitteistä syytä.
Monet naiset kehuivat jakson nähtyään, että kiva, kun joku sanoi heidän ajatuksensa ääneen. Sitten olivat keski-iän ylittäneet miehet. He eivät kehuneet.
”Miksi sanomiseni suututti heitä niin paljon?” Kotakorpi huokaa.
”Me ollaan ylpeitä siitä, että naiset saivat äänioikeuden toisena maailmassa ja että pyritään tasa-arvoon. Olin kuvitellut, että Suomessa on itsestäänselvää, että naiset saavat itse päättää tällaisista asioista.”
Toivoa etsimässä -sarjassa käsitellään muun muassa meriä, metsiä ja lihansyöntiä. Tieto- ja tieteiskirjailija Risto Isomäki toteaa lihansyöntiin keskittyvässä jaksossa, että jos lihan kulutus puolittuisi maailmanlaajuisesti, ilmasto-ongelma katoaisi.
Suomalaiset syövät keskimäärin 78 kiloa lihaa vuodessa. Eniten syödään broileria, joka on käytännössä aina tehotuotettua.
Kotakorven mielestä lihansyönti on Suomessa saman mittaluokan yhteiskunnallinen ongelma kuin tupakointi. Molempien ympäristövaikutukset ja kansanterveydelliset vaikutukset ovat valtavat.
”Kumpikin aiheuttaa paljon ylimääräistä kuolleisuutta ja sairastuvuutta. Kumpaankin käytetään hirveästi yhteisiä resursseja”, hän sanoo.
Kotakorven mukaan lihan tuotannon tukeminen ei hyödytä mitään muuta tahoa kuin lihateollisuutta.
”Miksi me siis tuettaisiin sitä? Nekin rahat voisi suunnata paremmin.”
Noin kaksi kolmasosaa Suomen peltoalasta käytetään eläinpohjaisen ravinnon tuottamiseen. Eikä se edes riitä. Rehua tuodaan myös ulkomailta.
Eläinten ravinnon sijaan Suomen pelloilla voisi kasvattaa ravintoa ihmisille. Kotakorven mukaan täällä pystyisi ihan hyvin kasvattamaan sen valkuaisen, minkä suomalaiset tarvitsevat.
”Jostain syystä se ei käy. Päättäjien mielestä suomalaisen ruoantuotannon pitää perustua valtavalle määrälle huonoissa oloissa pidettäviä eläimiä”, hän ihmettelee.
”Kuka sen on päättänyt? Miksi niin pitää olla? Miksi me ei puolusteta meidän kasvinviljelijöitä?”
Itseään Kotakorpi kuvaa ”kotivegaaniksi”. Jos on tulossa yövieraita, hän saattaa ostaa aamuksi juustoa, jotta vaikuttaisi ”normaalilta ihmiseltä”. Ympäristön vuoksi kaikkien pitäisi olla vegaaneja, Kotakorpi sanoo.
”Mutta olen liian lepsu. En ole tarkka esimerkiksi kananmunien ja maitotuotteiden kanssa. Ajattelen niin, että en halua tehdä elämästäni kauhean vaikeaa. Enkä varsinkaan lähipiirini elämästä.”
Kotakorvesta tuli meteorologi vähän sattumalta.
”Opiskelupäätös syntyi osittain niin, että mitä tahansa, kunhan se on korkeakoulu ja Helsingissä. Onneksi Helsinki on täynnä junantuomia. Tänne on ollut helppo kotiutua.”
Ala-asteen loppuun asti Kerttu Kotakorpi asui Vaasassa. Yläasteen ja lukion hän kävi Lahdessa.
Kotakorven vanhemmat ovat korkeasti koulutettuja. Kotona lapsia kannustettiin uteliaisuuteen ja asioihin perehtymiseen. Katsottiin uutisia ja luettiin lehtiä.
Kerttu Kotakorpi on suurperheen kuopus. Sen enempää hän ei halua puhua perheestään. Kaikki Suomen Kotakorvet ovat sukua keskenään, ja hän tahtoo suojella omaa ja lähimmäistensä yksityisyyttä.
Helsingissä Kotakorpi alkoi opiskella fysiikkaa. Pian pääaineeksi tarkentui meteorologia.
”Se vaikutti tärkeältä ja kiinnostavalta aiheelta. Halusin ymmärtää säätä ilmiönä. Se kuitenkin vaikuttaa meidän kaikkien elämään, kaikkeen mitä me tehdään.”
Ilmastonmuutoksesta puhuttiin paljon jo Kotakorven opiskeluaikana. Hän sanoo, että ei ollut ”mikään tiedostava nuori”.
Hän oli perillä asioista, mutta ei esimerkiksi ollut mukana missään järjestötoiminnassa.
”On kauhean hienoa, että on olemassa aktivistinuoria, jotka kantavat yhteistä vastuuta. Jotenkin silti ajattelen, että olisi kiva, jos nuoret olisivat nuoria ja keskittyisivät sopivan kokoisiin asioihin”, Kotakorpi pohtii.
”Toisaalta jonkun täytyy ilmasto-ongelmakin ratkaista eikä hallituksista näytä olevan siihen.”
Kerttu Kotakorven luontosuhteessa tärkeintä on lähiluonto. Tänä syksynä pääkaupunkiseudun ruska on ollut ”supernätti”. Kotakorpi pyöräilee läpi vuoden. Hänen kotoaan on työpaikalle Pasilaan noin viisi kilometriä.
Hän ei pyöräile ilmasto- ja terveyssyistä, vaan koska se on mukavin tapa liikkua. Monesti myös nopein.
”On vastenmielinen ajatus, että joutuisin liikkumaan autolla. Etsimään parkkipaikkaa ja jonottamaan liikennevaloissa. Käytän myös julkista liikennettä, mutta kuljen pyörällä oikeastaan aina, kun se on mahdollista.”
Työmatkoilla Kotakorpi käyttää muutamaa vaihtoehtoista reittiä. Hän voi ajaa rantatietä tai metsän läpi. Työpäivän jälkeen mieli virkistyy, kun pyöräilee kotiin ja katselee lintuja. Lintujen tarkkaileminen on Kotakorvelle tärkeää. Harrastus alkoi siitä, että häntä hävetti, kun ei tuntenut lajeja.
”Lintuharrastus innostaa ulkoilemaan. Lasken lajeja, mutta en pidä itseäni bongarina. En säntäile mihinkään harvinaisten lajien perässä.”
Sen verran Kotakorvella on kilpailuviettiä, että hänen jatkuvana tavoitteenaan on nähdä enemmän lajeja kuin edellisenä vuonna. Viime vuoden saldo oli 159.
Kotakorpi on vakuuttunut, että luonto on yhä tärkeä asia suomalaisille.
Hän viittaa kohuun, joka syntyi kun paljastui, että metsäyhtiön hakkuut olivat tuhonneet tärkeän raakkujoen.
”Sen yhteydessä huomasin, että useimmilla ihmisillä on jonkinmoinen oikeudentunto. Se putkahti esiin, kun he huomasivat, että on yleinen tapa valehdella ja toimia tietoisesti väärin.”
Tänä syksynä julkaistiin erä- ja luonto-opas Raija Järvisen kirjoittama satukirja Kuura ja Pyry.
Siinä kerrotaan, miten ilmastonmuutos vaikuttaa vanhaan metsään. Kirja on tarkoitettu esikoulu- ja ala-asteikäisten ensimmäiseksi kosketukseksi meitä uhkaaviin luonnonilmiöihin.
Kerttu Kotakorpi kirjoitti Kuuraan ja Pyryyn tietolaatikoita säähän ja ilmastoon liittyvistä ilmiöistä.
”Oli hyvin erilaista kirjoittaa lapsille suunnattua tekstiä. Siinä piti vähän niksauttaa omia ajatuksia. Miettiä, mikä on se olennainen asia, joka heidän pitää tietää.”
Kotakorpi on käynyt puhumassa lapsille kouluissa. Se on tärkeää, mutta myös pelottavaa.
Lapset kasvavat maailmassa, jonka aikuiset ovat heille luoneet. Peruuttamaton ilmastokatastrofi on lähellä. Kuten WWF:n Elävä planeetta -raportti ja Bioscience-lehdessä julkaistu kansainvälisten tutkijoiden ilmastokatsaus kertovat, ongelmiin olisi pitänyt puuttua aiemmin.
Kotakorven mukaan lapsille ei pidä aiheuttaa liikaa lohduttomuutta.
He ovat valmiita ottamaan vastaan ja käsittelemään tietoa avoimesti. Heidän ajatuksiinsa ja toimintaansa voi vielä vaikuttaa.
”Jos lapset kysyvät jotain, tietysti vastaan heille. Kauheinta olisi valehdella. Tai jättää kertomatta”, Kotakorpi sanoo.
”Ehkä ikävimpiä asioita ei kuitenkaan tarvitse alleviivata. Jonkinlainen toivo täytyy säilyttää.”