Puurtajat
Viime keväänä puhuttiin kiivaasti S2-pojista. He ovat oppilaita, jotka käyvät tavallista peruskoulua mutta tarvitsevat suomen kielen opintoihin tukea. Keskusteluun osallistuivat poliitikotkin, mutta yhden ryhmän ääni ei kuulunut. Toimittaja seurasi lukuvuoden ajan S2-luokkaa Helsingin Kontulassa.
17
MIN
Elokuussa 2023.
Gan, Ismail ja Abdullahi istuvat pulpeteissaan. Heillä on yllään urheilumerkkien vaatteita, Pumaa ja Adidasta.
He selaavat puhelimia ja silmäilevät yhteiskuntaopin kirjoja.
Kappaleen kolme otsikko on ”Vanha ihminen tarvitsee tukea”.
On lukuvuoden ensimmäinen tunti, luokan printteri ei toimi. Kristiina Laitaneva on opettajainhuoneessa tulostamassa.
Hän palaa luokkaan ja jakaa monisteet. Niissä on oppituntiin liittyvää tärkeää sanastoa. Suuret ikäluokat, huoltosuhde, eläke, kuolintodistus…
”Tiedättekö, minkä ikäinen ihminen on vanha?” Laitaneva kysyy.
”Kuuskymmentä”, joku pojista vastaa.
”Okei, onko muita ideoita?”
”Kuuskymmentäviis.”
Sen ikäisenä Suomessa yleensä jäädään pois työelämästä, opettaja kertoo. Entä mistä ihminen sitten saa rahaa, hän kysyy. Kun ei ole enää töissä eikä saa palkkaa?
”Suomen valtiolta”, Abdullahi veikkaa. Oikein, sitä kutsutaan eläkkeeksi. ”Eli hankala sanatyyppi, e-loppuinen sana.”
”Viedäänkö eläkeläiset vanhainkotiin?” Gan kysyy.
Joskus, Laitaneva vastaa. Jos ihminen ei enää pysty laittamaan ruokaa tai käymään yksin vessassa.
Vanhainkoti kiinnostaa poikia yllättävän paljon: sellaiseen voi mennä kesätöihin. Gan sanoo, että hänen serkkunsa oli viime kesänä. Laitaneva kysyy, haluaisivatko pojatkin mennä vanhainkotiin töihin. He haluaisivat. Ihmisten auttaminen kiinnostaa Abdullahia ja Gania.
Ismail ei kommentoi. Hän on tullut Suomeen heistä viimeisenä, vasta kolme vuotta sitten.
Helsingin yhteislyseo on iso, ruskea tiilirakennus omakotialueen kyljessä Kontulan kaupunginosassa. Kaikki kutsuvat koulua Hylliksi.
Asvalttipihalla on pyöräparkki, penkkejä, pingispöytä ja pieni koripallokenttä. Aidan vieressä kasvaa vaahteroita.
Pääovesta mennään aulaan, jossa on esillä kuvataidepainotusluokan taideteoksia. Vessa on usein epäkunnossa, koska pojat tunkevat pönttöihin vessapaperia, ja lukiolaiset raivoavat siitä koulun Jodel-kanavalla.
Aulasta vasemmalle kääntyy käytävä, jonka päässä on ruokala. Heti sen vieressä on keltainen ovi, jonka yläreunassa lukee S2 105. S2 tarkoittaa: suomi toisena kielenä.
Oppilaita on yhteensä viisi. Gan, Abdullahi, Ismail, Aleksandr ja Zaki. He ovat 15-vuotiaita ja käyvät Hyllissä yhdeksättä luokkaa.
Suomi on poikien toinen kieli. Heidän äidinkielensä ovat somali, venäjä ja kurmandži. He ovat syntyneet Syyriassa, Somaliassa, Virossa ja Belgiassa. Zaki ja Aleksandr ovat muuttaneet Suomeen jo pienenä, Gan, Abdullahi ja Ismail myöhemmin.
Pari kertaa viikossa heillä on oppitunti Kristiina Laitanevan kanssa. Laitaneva on Helsingin yhteislyseon suomi toisena kielenä -opettaja.
Ennen S2-ryhmään ottamista hän on testannut poikien kielitaidon. Haastatellut heidät ja teettänyt kielioppia ja luetun ymmärtämistä mittaavan kokeen. Näin hän on valikoinut oppilaat, jotka oikeasti tarvitsevat suomi toisena kielenä -opetusta.
Laitaneva erottaa nopeasti tyypilliset ”S2-virheet”. Oppilas ei tunne sanatyyppejä, sanojen taivutusta sijamuodoissa. Luetun ymmärtäminen paljastaa paljon. Ja puheesta kuulee, onko kieli vielä oppimisen kohde vai väline.
Jotkut hallitsevat hyvin arkikielen mutta eivät koulusuomea. He kirjoittavat katukieltä. Silloin pohditaan, harjoitellaanko kirjoittamista pienryhmässä vai äidinkielen tunnilla. Eiväthän kaikki suomea äidinkielenään puhuvatkaan kirjoita täydellisesti.
Pojat ja heidän vanhempansa ovat antaneet suostumuksensa opetukseen. S2 on vapaaehtoista pienryhmäopetusta.
Asiat ovat samoja kuin yhteisillä tunneilla, mutta ne käydään läpi hitaammin, selkokielisten materiaalien avulla. Keskitytään sanastoon, käsitteisiin.
Idea on, että pienryhmäopetuksen, tuen ja selkokielisten aineistojen avulla nuoret selviäisivät muilla tunneilla, yhteisessä opetuksessa.
Virallinen tavoite on, että S2-opetus on väliaikaista: lopulta oppilaat saavuttavat niin hyvän kielitaidon, että pystyvät toimimaan ja opiskelemaan tasavertaisina muiden kanssa.
Alkuvuonna 2023 Koulutuksen arviointikeskus Karvi julkaisi tutkimuksen. Siinä oli seurattu, miten peruskoulun oppilaiden taidot olivat kehittyneet vuosina 2018–2020.
Oli huomattu, että koulujen väliset erot olivat kasvaneet, oppilaiden kirjoitustaidossa oli huolestuttavan suuria eroja. Maahanmuuttajataustaiset lapset, erityisesti pojat, jäivät muista jälkeen.
”S2-pojista” tuli puheenaihe.
”’S2-pojat’ aiheuttavat suurta huolta”, Helsingin Sanomat kirjoitti tammikuussa 2023.
”Maahanmuutto on yksi koulun ongelmien ja oppimistulosten laskun syy”, perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra sanoi samassa lehdessä helmikuussa.
Yle rakensi koulukoneen, jonka julkaisun Opetushallitus olisi halunnut estää. Koneesta saattoi katsoa, miten paljon S2-oppilaita oli missäkin koulussa. Sen pelättiin lisäävän koulushoppailua, sitä että keskiluokkaiset perheet valikoivat kouluja, välttelevät niitä, joissa ei ole mieluisaa oppilasainesta.
Koko kevät puhuttiin ”S2-pojista”. Vaikutti siltä, että ainoat, joiden ääni ei kuulunut, olivat he itse.
Perjantai syyskuussa 2023.
Kouluun on tullut uudet kännykkätelineet.
”Mä tiedän, että teillä ei ole kännykkäongelmaa”, Laitaneva sanoo. Mutta jos haluaa, kännykän voi laittaa telineeseen. Kaikki laittavat.
Edellisen viikon tehtävä jatkuu. Harjoitellaan viittaamista toiseen tekstiin.
”Eli meillä on kaksi tekstiä. On se oma teksti, mitä sinä kirjoitat, mutta sitten siellä on toinen teksti, jonka sinä olet lukenut.”
Laitaneva katselee poikia.
”Abdullahi, don’t give up.”
Luettava teksti on uutinen. Juttu on julkaistu Selkosanomissa vuonna 2016 otsikolla ”Welat on kurdi ja suomalainen”.
Ensin ryhmä lukee uutisen yhdessä ääneen.
”Welat Nehri on Moniheli-yhdistyksen puheenjohtaja. Hän etsii keinoja, joilla maahanmuuttajat kotoutuvat…”
”Mitä tarkoittaa kotoutuminen?” Laitaneva kysyy.
Hiljaisuus.
Hän yrittää uudelleen. Ymmärrättekö? Mitä kotoutuminen tarkoittaa?
Zaki veikkaa: ”Vaikka että maahanmuuttajat tulee Suomeen ja muuttuu suomalaisiksi.”
Laitaneva korjaa, että kotoutuminen tarkoittaa, että oppii elämään Suomessa.
”Oppii kulttuuria, ymmärtämään mikä on joulu, mitä tarkoittaa verotus ja saa työtä.”
Seuraavan viikon torstaina Zaki tulee yhteiskuntaopin S2-tunnille. Hänen ei tarvitsisi, hän pärjää historiassa ja yhteiskuntaopissa muutenkin. Mutta hän on päättänyt tulla, koska kaverit ovat täällä ja opetusta on helpompi seurata pienessä ryhmässä.
”Miten te voitte tänään? Mitä kuuluu?” Laitaneva aloittaa.
”Hyvää kuuluu.”
”Sama. Hyvää kuuluu.”
”Mites Gan?”
”Hyvää.”
”Ismail?”
”Hyvää.”
”Kaikille kuuluu hyvää. Hyvinvointia.”
Tunnin aihe on: Suomi on hyvinvointivaltio.
”Mitä se tarkoittaa? Mitä tarkoittaa hyvinvointivaltio? Siinä on kolme sanaa. Hyvinvointivaltio. Pitkä yhdyssana”, Laitaneva kysyy.
Hiljaisuus.
”Okei. Vielä on vähän epäselvää. Ei se mitään. Nyt sitten katsotaan.”
Aleksandr tulee luokkaan kymmenen minuuttia myöhässä.
Käydään läpi kannustinloukun käsitettä. Jos työstä saa palkkaa 800 euroa ja työttömyystukea saa 740 euroa, kumman valitsee?
Mutinaa. Kysymys jakaa mielipiteet.
”Miksi kannattaa mennä töihin?”
Se on terveellistä, voi saada helpommin uuden työpaikan, saa työtodistuksen, pojat luettelevat. Heidän työssäoppimisjaksoonsa on kolme viikkoa.
”Mä menisin ilman työsopimusta töihin, palkka maksettaisiin cash ja nostaisin tukia”, Aleksandr sanoo.
Laitaneva painaa kädet korvilleen.
”Mä en kuullut tota.”
Syksyn aikana pojat lukevat identiteettiin tai ihmisoikeuksiin liittyvän kirjan ja aloittavat aineistoesseen kirjoittamisen. He perehtyvät Kalevalaan, alkusointuun ja postikortin kirjoittamiseen.
Yhteiskuntaopin tunneilla opetellaan suomalaisen yhteiskunnan rakenteet. Miten hyvinvointivaltiossa synnytään, kasvetaan ja kuollaan. Käydään läpi myös rikostutkinta, poliisi ja oikeusasteet.
Torstaisin yhteiskuntaoppi, perjantaisin suomi. Niin S2-tunnit menevät syksyn ensimmäisen jakson lukujärjestyksessä.
Välillä Suomi ja suomen kieli herättävät kysymyksiä. Miksi presidentti saa lapsilisää? Onko sopu sama asia kuin sopimus? Miksi ei?
Minkä ikäisenä saa muuttaa pois kotoa?
Mikä on ihmisoikeussopimus?
Tai kun suomen tunnilla tankataan lauseenvastikkeita:
”Käytetääks lauseenvastikkeita ikinä elämässä? Eiks pysty kirjottaa jotenkin toisella tavalla ilman niitä lauseenvastikkeita? Kyl pystyy!”
Niin pystyykin, Laitaneva vastaa silloin, mutta lauseenvastikkeet kuuluvat suomen kieleen.
Kun lukee tekstiä, ne täytyy ymmärtää. Jos haluaa menestyä kirjoittamisessa, täytyy osata lauseenvastikkeet. Me tiesimme hänen tanssineen.
”Nää myös kuuluu ysiluokan opetussuunnitelmaan.”
”Edes venäjän kielessä ei oo tommosii vaikeita juttuja”, Aleksandr rutisee.
”Miks suomi on niin vaikee?”
Laitaneva opettaisi mielellään paljon enemmän suomen kieltä, selittäisi miksi sanat käyttäytyvät niin kuin käyttäytyvät, mutta ei ehdi. Tunneilla on niin paljon opetettavaa asiaa ja opetussuunnitelmaa on noudatettava.
Virallisesti S2 tarkoittaa: suomi toisena kielenä ja kirjallisuus.
Vain suomen opetukseen on olemassa opetussuunnitelma ja opetusmateriaalit.
Hyllissä on kuitenkin päätetty, että S2-opetusta annetaan myös reaaliaineissa. Niiden opetusmateriaalit Kristiina Laitaneva tekee itse.
Hän on vuosia rakentanut selkokielistä aineistoa, miettinyt miten eri tasoiset oppilaat pystyisivät ymmärtämään vaikkapa historiaan kuuluvia hankalia asioita.
On muitakin kouluja, joissa järjestetään reaaliaineiden S2-opetusta. Niissäkin opettajat tekevät itse omat opetusmateriaalinsa. Yhteistä pankkia ei ole.
Joulukuussa 2023 julkaistaan valtakunnalliset, ysiluokkalaisten osaamista mittaavan Pisa-kokeen tulokset.
Niitä puidaan Hyllin opettajanhuoneessakin. Ne eivät ole hyviä.
Suomen kouluihme on romahtanut, kuten lehdissä kirjoitetaan.
Suomalaiset kyllä pärjäävät edelleen paremmin kuin teollisuusmaiden nuoret keskimäärin. Osaaminen on kuitenkin heikentynyt, kuten se on heikentynyt useimmissa muissakin maissa. Opetus- ja kulttuuriministeriön mukaan tilanne on ”erittäin huolestuttava”.
Tulosten mukaan suomalaiset osaavat entistä huonommin lukea ja laskea, heillä on heikommat taidot luonnontieteissäkin.
Lisäksi osaamisessa on entistä suurempia eroja. Erityisesti maahanmuuttajataustaisten ja suomalaistaustaisten oppilaiden välillä: lukutaidossa erot vastaavat suurimmillaan jo lähes neljää vuotta. Missään muussa teollisuusmaassa kuilu ei ole näin iso.
Sen ei kuitenkaan pitäisi olla mikään uutinen. Suomen oppimiserothan on huomattu jo vuoden 2012 Pisa-kokeissa. Silloin ne vastasivat noin kahden vuoden opintoja.
Vuonna 2018 Valtiontalouden tarkastusvirasto totesi, että erot kantaväestön ja maahanmuuttajaoppilaiden välillä olivat itse asiassa koko Euroopan suurimpia.
Myös niin sanotut toisen polven maahanmuuttajat – Suomessa syntyneet nuoret, joilla on maahanmuuttajataustaiset vanhemmat – olivat edelleen noin vuoden verran jäljessä nuoria, joilla on suomalaiset vanhemmat. Siitä huolimatta, että he olivat käyneet suomalaisen päiväkodin ja peruskoulun, jonka pitäisi olla maailman paras.
Selvityksessään tarkastusvirasto suositti, että opetus- ja kulttuuriministeriö selvittäisi, miksi erot ovat kaikkein suurimmat juuri Suomessa.
Venla Bernelius on tutkinut kaupunkikoulujen eriytymistä yli kymmenen vuotta.
Hän työskentelee nyt opetus- ja kulttuuriministeriön erityisasiantuntijana.
Vuonna 2013 hän teki koulujen eriytymistä käsittelevän väitöskirjan ja vuonna 2021 laati valtioneuvostolle selvityksen koulutuksen tasa-arvosta sekä alueellisesta ja sosiaalisesta segregaatiosta.
Yksi selvityksen johtopäätöksistä oli, ettei laadukas peruskoulu yksistään riitä enää tasaamaan sitä painetta, joka alueiden eriytymisestä syntyy.
Tiedetään nimittäin, että erityisen paljon koulumenestystä selittää oppilaan vanhempien tilanne: työllisyys, terveys, tulot, koulutus, asuinalue.
Eriytyminen tarkoittaa, etteivät erilaiset ihmiset sekoitu keskenään, vaan asuvat omissa naapurustoissaan. Segregaatiotutkimuksessa puhutaan elämänkontekstien eriytymisestä.
Bernelius sanoo, että maahanmuuttajataustaiset lapset ja nuoret asuvat neljä kertaa niin todennäköisesti pienituloisissa perheissä kuin suomalaiset lapset.
Jos molemmat vanhemmat ovat ulkomaalaistaustaisia, perheen tulot ovat tilastollisesti vain noin kolmasosa yleisestä tulotasosta.
Työttömyys on yleisempää.
Maahanmuuttajataustaiset lapset käyvät todennäköisemmin koulussa, johon keskittyvät vieraskielisyys ja huono-osaisuus.
Jos sosiaaliset ja taloudelliset muuttujat vakioidaan, kuilu maahanmuuttajataustaisten ja muiden oppimistulosten välillä kuitenkin lähes katoaa.
Kyse ei siis ole niinkään siitä, että juuri vieraskieliset lapset jäisivät muista jälkeen. Vaan siitä, että pienituloisten, matalasti koulutettujen perheiden lapset jäävät jälkeen suurituloisten ja korkeasti koulutettujen perheiden lapsista.
Sitä, mistä se johtuu, tutkijat ovat yrittäneet selvittää jo viisikymmentä vuotta.
”Kattavaa selitystä ei ole. Mutta tietysti siitä on hirveän paljon erilaisia selitysmalleja.”
Yksi selitys voi olla kieli. On eri asia muuttaa ranskan- tai englanninkieliseen maahan kuin Suomeen. Mutta missään nimessä kysymys ei ole vain kielestä.
”Herkästi puhutaan vain yhdestä asiasta kerrallaan. S2-opetuksesta tai sitten maahanmuuttajataustaisen oppilaiden oppimistuloksista tai lapsiperheköyhyydestä”, Bernelius sanoo.
Kun pitäisi puhua näistä kaikista asioista samaan aikaan.
Kontula on Suomen suurimpia lähiöitä, 1960–1970-luvuilla rakennettu asuinalue Itä-Helsingissä.
Kun listataan kaupungin suosituimpia alueita, se ei ole mukana. Kun listataan alueita, joilla tehdään erityisen paljon väkivaltarikoksia, se on.
Kontulalla on levoton maine, jota lehtikirjoittelu ja tilastot pahentavat.
Kontulassa on enemmän työttömiä ja vähemmän korkeakoulutettuja kuin kaupungin muilla alueilla. Matalampi tulotaso, enemmän lapsia, enemmän maahanmuuttajia. Lähes 40 prosenttia alueen asukkaista on vieraskielisiä.
Alueen koulut, Hyllikin, saavat niin sanottua tarveperusteisen resurssoinnin rahoitusta. Sen ansiosta kouluissa voidaan järjestää esimerkiksi S2-pienryhmäopetusta. Taloustieteilijä Mikko Silliman on huomannut, että tuki on tehokasta. Se vaikuttaa erityisesti siihen, että maahanmuuttajataustaiset nuoret jatkavat opintoja.
On hämmästyttävää, miten paljon asuinpaikka näkyy siinä, mitä alueen nuoret tekevät peruskoulun jälkeen.
Jos naapurustossa korostuvat vieraskielisyys ja huono-osaisuus, sieltä haetaan paljon enemmän ammatilliseen koulutukseen kuin lukioon.
Asuinalueen yhteys koulutusvalintoihin ei näy pelkästään Helsingissä, vaan koko Suomessa. On kuntia, joissa vähimmillään alle 20 prosenttia nuorista hakeutuu peruskoulun jälkeen lukioon ja kuntia, joissa sinne menee neljä viidestä.
Jos ympärillä on paljon korkeasti koulutettuja, nuori näkee, ettei tarvitse olla mikään poikkeusyksilö saadakseen yliopistokoulutuksen, Bernelius sanoo. Silloin on luontevaa itsekin hakeutua yliopistoon.
Usein maahanmuuttajia asuu naapurustoissa, joissa korkeakoulutuksen malleja on vain vähän tarjolla.
Suomessa alueiden eriytyminen on kuitenkin paljon vähäisempää kuin esimerkiksi Ruotsissa. Silti oppimisen erot ovat suuremmat. Vieläkään ei tiedetä, miksi niin on.
Helmikuussa 2024.
Opinto-ohjaajan huone on käytävän perällä. Valkoisen arkistokaapin päällä on lasipurkki puolillaan tikkareita. Gan ja Ismail istuvat vierekkäin harmaalle sohvalle koulun läppärit sylissään. He ovat tavallistakin vaitonaisempia.
He kirjautuvat opintopolkuun ja avaavat yhteishakulomakkeen. Sillä haetaan toisen asteen koulutukseen. Lukioon, ammattikouluun tai tutkintokoulutukseen valmentavaan tuva-koulutukseen.
Abdullahikin tulee luokkaan, ottaa tuolin ja läppärin.
Pojat näppäilevät vakavina.
Yhteishakukaavakkeen täyttämistä on harjoiteltu opon tunnilla etukäteen. Kukaan ei silti muista vanhempiensa sähköpostiosoitteita. He soittavat tarkistaakseen.
Gan ja Abdullahi tutkivat tarkkaan pitkää listaa, jossa on Helsingin lukioiden sisäänpääsykeskiarvoja edelliseltä vuodelta.
Kahdeksaan lukioon on päässyt alle kasin keskiarvolla. Alle seiskan keskiarvolla ei päässyt yhteenkään. Hyllin lukioon raja oli 7,5.
Lukioon hakeville kaavake on melko simppeli, mutta Ismail hakee ammattikouluun. Hänellä on paljon naksuteltavaa. Onko terveydellisiä seikkoja, haluaako kaksoistutkinnon, hakeeko kilpaurheilijana.
Lomake on vain suomeksi.
Kaikkien pitää päättää ensimmäinen vaihtoehto, varavaihtoehto ja kolmas vaihtoehto. Ainakin yhden pitäisi olla sellainen, johon varmasti pääsee.
Maaliskuussa 2024.
Ramadan alkoi tällä viikolla.
”Mitä tänään kuuluu Ismail?”
”Hyvää kuuluu.”
”Onko tänään helpompi olla? Kun maanantaina ja tiistaina sulla oli vähän vaikeaa paaston takia.”
”Joo.”
”Onko tänään jo helpompi?”
”Ei.”
”Mites Zaki?”
”Kaikki hyvin.”
”Onko nyt jo helpompaa vai onko vielä sama?”
”Sama.”
Tänään saa syödä kello 18.25.
Kun kuulumiset on vaihdettu, aletaan harjoitella puheen kirjoittamista ja pitämistä.
”Pystyksä ottaa Aleks huppua pois päästä?”
”Ope miks?”
”Onks se nyt hyvin tärkeä?”
”Joo.”
Pojilla ei ole vielä erityisen paljon kokemusta puheen pitämisestä, mutta kaikki ovat pitäneet fysiikan tunnilla esitelmän.
”Millaista oli seistä luokan edessä ja pitää esitelmä? Muistatko, Gan?”
Muistaa hän. Kurkku oli kuiva, kädet tärisivät.
”Oli vaikeeta, mutta lopuksi tein sen.”
Ensin harjoitellaan lukemalla ääneen kirjasta esimerkkipuhe. Sitten Laitaneva jakaa kaikille laput, joissa on muutama virke. Ne ovat eräänlaisia kannustuspuheita. Jokaisen on noustava omalla vuorollaan seisomaan. Yleisöä pitäisi muistaa katsoa puheen aikana.
”Nyt yleisö! Yleisön tehtävä ei ole naureskella puheenpitäjälle.”
Pojat kokoavat itsensä. ”Yhdessä me ollaan vahvempia kuin yksin. Kun me yhdistetään meidän kyvyt ja voimat, me voidaan saavuttaa suuria asioita…”
Lopuksi poikien on kirjoitettava yhteinen puhe. He valitsevat aiheeksi pandemian. Ottavat tietokoneet ja alkavat ahertaa lauseiden parissa. Kun on valmista, opettaja patistaa heidät seisomaan riviin ja lausumaan vuorotellen.
”Okei.”
Laitaneva heijastaa puheen taululle. Zaki aloittaa:
”Yksi ihmiskunnan vaarallisimpia pandemioita. Koronavirus totta kai oli yksi pahimmista pandemioista. On arvioitu että yli 7 miljoonaa ihmistä kuoli siihen virukseen.”
Gan katsoo taululle ja jatkaa:
”Esimerkiksi korona tarttuu ihmisiin ja oireet leviävät ihmisestä toiseen sekä vaikuttaa elämään monella tavalla. Esim. koulut suljettiin ja oltiin etäopetuksessa ja se voi viedä jopa kuolemaan asti.”
Kristiina Laitaneva tietää, että S2-tunnit ovat rankkoja. Kun oppilaita on vähän, opettaja näkee koko ajan, ovatko he henkisesti paikalla.
Poikien on jaksettava keskittyä 75 minuuttia. He eivät pääse lepäämään omiin ajatuksiinsa. Kun eräällä biologian tunnilla Gan haukottelee, Laitaneva kysyy: ”No Gan! Mites, ootko sä nukkunut vähän huonosti?”
”Mitä”, Gan sanoo.
”Monelta menit nukkumaan eilen?”
”Kahdeltatoista.”
”Ja monelta heräsit?”
”Kuudelta.”
”Saanko kysyä miksi?”
”Ei saa.”
S2-opetus on muuttunut paljon sen jälkeen, kun Laitaneva aloitti Hyllissä. Siitä on yli kaksikymmentä vuotta.
Vielä 2000-luvun alussa hänen tunneillaan kävi melko yhtenäinen joukko. Oppilaat tulivat pääasiassa Venäjältä ja Kosovosta. Erot heidän välillään olivat pieniä, oppimisvalmiudet enimmäkseen hyvät.
Aikaakin oli enemmän. Laitaneva ehti opettaa sitä, mitä oppilaat tarvitsivat. Suomen kieltä.
”Mulla oli kaiken maailman kirjoja, hirveästi kieliharjoituksia ja kaikkea.”
”Se on muuttunut. Hoen nykyään koko ajan, että opetussuunnitelman käsiraudat on tosi, tosi tiukat.”
Opetussuunnitelma muuttui vuosina 2014 ja 2016 niin, että S2-opetus lähentyi tavallista äidinkielenopetusta. Oppimäärät ovat erilliset, mutta oppikirjat, sisällöt ja tehtävät ovat samoja. Kielen opettamisen pitäisi tulla siinä sivussa.
Laitanevasta se on välillä raskasta. Hänen on opetettava mainoksen vaikuttamiskeinoja nuorille, jotka tarvitsisivat verbimuotoja ja imperfektiä.
Oppilaita on nyt paljon enemmän kuin ennen, ja erot heidän välillään ovat isoja. On Filippiineiltä, Venäjältä ja Ukrainasta tulleita, jotka ovat käyneet kotimaassaan koulua ja joilla on hyvät akateemiset taidot. On sota-alueilta muuttaneita nuoria, jotka ovat käyneet ehkä pelkän koraanikoulun. Nytkin yläasteella on oppilas, joka opettelee lukemaan ja istumaan pulpetissa.
Hyllissä on vuosittain nuoria, jotka eivät saa peruskoulun päättötodistusta. Kielitaito ei vain riitä, heidän on mentävä kertaamaan peruskoulun oppimäärää aikuislukioon.
On myös paljon oppilaita, jotka eivät osaa lukea tai kirjoittaa omaa äidinkieltään.
Kaikille heille Laitanevan pitäisi antaa ”mahdollisuus päästä kiinni käsitteelliseen kieleen”, kuten suomen kielen laitoksella yliopistossa toivotaan.
”Mutta se ei ole todellisuutta suurimman osan aikaa.”
Nämä 9H:n pojat ovat kuitenkin puurtajia. He tykkäävät koulusta, melkein kaikista aineista: historiasta, yhteiskuntaopista, biologiasta.
Peruskoulun viimeisen vuoden aikana opiskelu on tuntunut helpommalta kuin ennen.
”Kasiluokalla suomen kieli oli vähän heikko, vasta ysillä se on kehittynyt ja asioita on jäänyt mieleen”, Gan sanoo.
Mutta jos S2-opetusta ei olisi, koulussa olisi ”kamalaa”.
Kaikki ovat samaa mieltä. S2-tunneilla on hauskaa, siellä on kavereita.
”S2-tunneilla tuntuu, että aika menee nopeammin, mutta jos me ollaan isolla luokalla, se tuntuu jotain kymmenen tuntia. Se meidän opettaja puhuu ikuisuuden vaan”, Zaki sanoo.
Perjantaina 17. toukokuuta S2-tunnilla on yhteiskuntaopin koe, peruskoulun viimeinen koe. Pojilla on vartti aikaa kerrata ennen kuin Laitaneva jakaa monisteet. ”All right herrasväki nyt voi käydä vessassa, jos on hätä. Kirjat pois, paperit pois, vihkot pois, onhan kaikilla kynät?”
He selaavat vielä muistiinpanojaan.
Zaki aloittaa kokeen ensimmäisenä. Laitaneva sanoo hänelle:
”Peruskoulun viimeinen, vii-mei-nen, vihoviimeinen koe. Nauti!”
Tämä on ensimmäinen kevät, kun Kristiina Laitaneva ei pääse Hyllin kevätjuhlaan. Hänen lapsensa pääsee samana päivänä ylioppilaaksi.
Laitaneva ei näe, kun Gan, Ismail, Abdullahi, Zaki ja Aleksandr saavat peruskoulun päättötodistuksen.
”Se on ihan hirveetä. Siis ihan hirveetä. Niinku… Aaaa!”
”Mä en näe, kun he on siellä puku päällä.”
Hän on seurannut kolme vuotta, kuinka pojat ovat muuttuneet.
Abdullahi on alkanut hymyillä, Aleksandr on alkanut käydä koulua, Ismail on alkanut puhua.
S2-opettaja oppii tuntemaan oppilaansa hyvin, tuntee heidän vanhempansakin. Pienryhmäopetus on tiivistä, ryhmä hitsautuu yhteen.
Oppilaista tulee rakkaita, Laitaneva sanoo.
”Nää on tavallisia, upeita, keskenkasvuisia ihmisiä. Aivan sama, mistä ne on tullut, millä tiedoilla, millä taidoilla.”
”Ja ne saattaa kantaa asioita, joista meillä ei ole hajuakaan. Ja sitten ne istuu täällä ja yrittää oppia.”
Oikaisu 30.5.2024 kello 11:20. Korjattu yhteishakua käsittelevän kohdan jälkeen maaliskuu 2023 maaliskuuksi 2024.