”Ei se tule kuitenkaan”
Jani Volanen on ylistetty käsikirjoittaja ja ohjaaja. Mutta hänelle se ei riitä.
Voit myös kuunnella jutun ääniversiona. Lukijana toimii a.i.materin koneääni Ilona.
Jani Volanen kertoo, kuinka hän todella haluaisi palata näyttelemään. Sieltä kaikki on lähtöisin. Käsikirjoittaja ja ohjaaja hänestä tuli vahingossa, kun tehtiin sketsisarjaa Studio Julmahuvi.
Siitä on jo 25 vuotta, ja nyt Volanen itse on 51-vuotias.
Näyttelijänä Volanen on saanut kaksi Jussi-palkintoa Aleksi Salmenperän elokuvista Miehen työ (2007) ja Jättiläinen (2016). Eniten hän kaipaa teatterin lavalle.
”Se on parempaa, armottomampaa ja akuutimpaa tekemistä kuin kameran kanssa”, Volanen sanoo.
Hän vertaa teatterinäyttelemistä urheilusuoritukseen.
”Teatterissa kunto nousee esityksen myötä. Roolia hinkataan kymmenenkin viikkoa.”
Kameran edessä näytellessä ei roolista ehdi saada otetta ennen kuin se on ohi, etenkin koska elokuvaosat ovat Volaselle lyhyitä keikkoja, sivurooleja.
”Ja ohjatessa taas… lihoo sata kiloa ja vanhenee sata vuotta.”
Näytteleminen on ollut Volaselle myös turva, joka on pitänyt riman korkealla. Ammattikäsikirjoittajalla ei usein ole vaihtoehtoja. Täytyy tehdä, puurtaa, totella, taipua, jos haluaa joskus palkkionsa ja teoksen tuotantoon.
Volasella oli mahdollisuus olla ehdoton.
”Nakkelin niskoja: okei, ei, mä näyttelen sitten.”
Kun katsoo Volasen kirjoittamia ja ohjaamia sarjoja, taso on kova. Kulttiklassikko Ihmebantu. Putouksen ensimmäinen kausi. Hitiksi noussut M/S Romantic, joka voitti kaikki Venla-palkinnot, joihin oli ehdolla.
Kymmenosainen Munkkivuori on Volasen uran suurin hanke. Päällimmäisenä on silti menetyksen tunne.
”Mä olen kuristanut näyttelijänurani kuoliaaksi.”
Volanen aloitti draamapäällikkönä Rabbit Filmsissä vuonna 2016. Hän ehti tehdä sivussa muutaman näyttelijäntyön, kunnes Munkkivuoren myötä kieltäytyi kaikesta.
”Ja nyt kaikki uskovat, ettei se tule kuitenkaan”, Volanen sanoo ja naurahtaa.
”Mun on pakko huolehtia, että pääsen näyttelemään. Koska muuten en enää osaa näytellä, menen lavalle vain tärisemään.”
Ei Volasella huonosti mene, päinvastoin. Hänellä on hyvä asema vakavaraisessa tuotantoyhtiössä. Titteli on vaihtunut luovaksi johtajaksi: Minna Haapkylästä tuli draamapäällikkö, kun Volasen aika meni yhteen hankkeeseen.
Ahdistus kumpuaa jännityksestä.
Munkkivuori ei ole omaelämäkerrallinen, vaikka se tapahtuu 1980-luvulla helsinkiläislähiössä ja päähenkilö on Volasen ikäinen. Kokemusmaailma on oma, tapahtumat täysin kuvitteellisia.
Volanen kirjoitti sarjan puolisonsa Pirjo Longan kanssa. Hän ammensi tarinoista, joita oli kuullut Munkkivuoresta, jossa hänen isovanhempansa asuivat, ja tunnelmasta, jonka hän hiljaisessa ja vehreässä lähiössä aisti.
Sarjassa lähiöstä on kadonnut lapsi. Mitä se tarkoittaa? Miksi aikuiset käyttäytyvät oudosti?
”Nämä lapset eivät tiedä mitään, kun ei voi googlata, ei ole nettiä. Kaikki on kuulopuhetta ja spekulointia. Vanhemmat teeskentelevät tai valehtelevat, jos heiltä kysyy”, Volanen kuvailee.
”Stoori ei olisi faktisesti voinut tapahtua netin tultua, tai Jammu Siltavuoren jälkeen, jolloin vanhemmat kutsuivat lapsensa kuuntelemaan: en ole aiemmin tätä halunnut kertoa, mutta kuuntele tarkkaan, on olemassa sellaisia aikuisia…”
Sarjassa on selittämätöntä uhkaa päivänvalossa. Jännitteet perustuvat arvoituksiin tavalla, joka tekee sarjasta vaikeasti määriteltävän. Volanen itse on huolissaan, että se on määritelty trilleriksi.
”Koska jos alkaisin katsoa sitä trilleriä toivoen, parinkymmenen minuutin jälkeen löisin nyrkillä pöytään, että missä se mun trilleri on!”
Volanen naurahtaa.
Lasten maailma on viaton, mutta myös julma, koska lapset ovat toisilleen sitäkin. Kaikkea pehmentää nostalgia, ainakin keski-ikäistyvän katsojan silmissä: Galacticaa, Aku Ankan taskukirjoja, Suosikkeja, Zero Ninea, Yön Varieteeta.
”Sitä tuli vahingossa. Kundit tuossa iässä elävät aika paljon tavaroiden kautta. Kenellä on julisteita seinillä, kenellä mitäkin leluja. Ne ovat väistämättä ajankuvatärppejä.”
Ainakin Munkkivuori on kaukana M/S Romanticista, joka kertoi suomalaisesta risteilykulttuurista.
”M/S Romanticin jälkeen ajattelin, että siinä oli varmasti cv:ni huippu. Löi ällikällä, miten paljon sitä katsottiin. Se ei ollut odotettavissa.”
Volanen arvioi Munkkivuoren olevan huonointa mahdollista urasuunnittelua.
”M/S Romantic oli näppärä, tämä on hidas ja…”
”M/S Romantic näyttäytyi vittuilevalta, mutta siinä oli lämmin sydän. Kun taas Munkkivuoressa on valheellisesti lämmin pinta ja alta paljastuu vain vittumaisuutta. Ihan keskeltä toivon hitunen.”
Munkkivuoren kuvaukset olivat juuri alkamassa keväällä 2020, kun pandemia iski. Tuotanto siirtyi vuodella. Osa lapsinäyttelijöistä piti korvata nuoremmilla. Monet työryhmän jäsenet jouduttiin aikataulusyistä vaihtamaan.
Rahaa paloi. Kun Volanen kertoo tuotannosta, kuulostaa kuin hän olisi tullut terapiaan.
”Tiesin etukäteen, mutta sisäistin vasta kuvausten ensimmäisellä viikolla, mitkä ovat realiteetit.”
Budjetti, neljä miljoonaa euroa eli 400 000 euroa per jakso, on suomalaisittain hyvä. Tällaisiin sarjoihin ei ollut aikoihin ollut varaa, ennen kuin suoratoistopalvelut tulivat tilaajiksi Ylen ja kaupallisten kanavien rinnalle.
Kalliiksi tuli Volasen halu tehdä huolella epookkia, tässä tapauksessa vuoteen 1983 tai 1984 sijoittuvaa sarjaa, jossa on lukuisia tapahtumapaikkoja, vaikka koko ajan ollaankin yhdessä kaupunginosassa.
Rahan puute tarkoittaa kiirettä.
”Laitetaan kamera seisomaan näin, näyttelijät kameran eteen, näen ettei tämä ole paras mahdollinen kuva, mutta katson kelloa ja sanon, että tehdään. Tuijotan monitoriin ja katson kelloa. Eteenpäin. Minuutti aikaa. Eteenpäin. Tätä viisi kuukautta putkeen.”
Volanen kuvailee ynnäilleensä, milloin kuvia on riittävästi, niin että tarpeeksi monessa on tarpeeksi hyvää, jotta ne saadaan leikattua yhteen.
”Niin se on semmoinen tunne, että voi vittulan väki, niin rauhassa kuin mä tätä kirjoitin, niin näinkö tämä nyt vain huidellaan kasaan!”
Paineet jatkuivat kuvausten jälkeenkin.
Yellow Filmin tuottama M/S Romantic tehtiin Ylelle, eikä sillä ollut kansainvälisiä tavoitteita. Munkkivuori on Elisa Viihde Viaplay -suoratoistopalvelun ohjelmistoa.
”Kun tekee isoille kaupallisille, ne iskevät niskaan.”
Vasta hyvin karkeasti leikatut aihiot jaksoista haluttiin katseluun.
”Painetaan paniikkinappulaa, tulee huutomyrsky. Vartti pois jokaisesta jaksosta! Yritin huutaa takaisin, näitä ei ole leikattu, näissä ei ole musiikkia, te paukapäät!”
Volanen nauraa kuivasti kuvaillessaan keskustelua tuottajan kanssa: näillä ohjausmeriiteillä häntä ei ollut ikinä epäilty niin kuin nyt.
Kansainväliseen jakeluun sarjasta päätettiin tarjota 45-minuuttisia jaksoja, ja silloin Volanen nosti kädet pystyyn. Hänen hyväksymänsä jaksot, ne, jotka Suomessa nähdään, ovat noin tunnin pituisia.
”Se oli surullista. Lyhentely on hyvissä käsissä leikkaajien Jussi Rautaniemen ja Antti Jääskeläisen käsissä, mutta kun sarjasta otetaan yhteensä kaksi ja puoli tuntia pois, se muuttaa fiiliksen ja rytmin. En mä niitä lyhennettyjä jaksoja katso. En ikinä.”
Volanen virnistää.
”Hirveän noloa, jos se lyhennetty versio menestyy kansainvälisesti.”
Lokakuun lopulla Volanen istuu hotellibaarissa, jonka on valinnut. Täällä ei päivisin käy ketään. Tilaus on yksinkertainen: kahvi ja vissy.
Munkkivuori on tullut ensi-iltaan ja saanut hyvän vastaanoton. Volanen on vapaa.
Vapaa ideoimaan ja kirjoittamaan, tekemään sitä, mitä rakastaa. Vaikka hän ei tiedä, mitä työtehtävä ”luova johtaja” tarkoittaa, ainakin se tuo taloudellista turvaa. Heti Julmahuvin jälkeen Volanen ja Tommi Korpela asettivat ideoinnin ehdoksi, että siitäkin pitää saada palkkio.
Se ei ole tavanomaista vaan poikkeus. Esimerkiksi elokuvakäsikirjoituksista maksetaan vain kitsaita ennakoita ja varsinainen palkkio tulee vasta, kun hanke menee tuotantoon.
Siinä on syy, miksi Volanen ei ole tehnyt elokuvaa.
Yhden hän on kirjoittanut viitisentoista vuotta sitten. Sen nimi oli Peto, ja Aleksi Salmenperän piti ohjata se. Peto ei koskaan edennyt tuotantoon. Asetelma muuttui osaksi Munkkivuorta, ja sen tarina suodattui sarjan jaksoksi.
Syyskuussa Volanen viilasi käsikirjoitusta sarjaan Neljä tähteä, joka kertoo suomalaisista etelänlomalla. Hän ja Korpela ideoivat sen jo 2016, ja kirjoittaminen on edennyt Munkkivuoren rinnalla.
Olisiko se Volasen seuraava ohjaustyö?
”Kun olen kirjoittanut jotain, vaikka olisin siihen asti ajatellut, että joku toinen saa tämän ohjata, tulee se leijonaemon vaisto. Kukaan muu ei saa tähän koskea.”
Siinä Volanen näkee työnsä suurimman ristiriidan. Ideointi, strukturointi ja kirjoittaminen ovat hauskaa. Ohjaaminen ei. Volanen ei ole vielä kirjoittanut mitään toisten ohjattavaksi.
Hän sanoo seisovansa nyt tienhaarassa.
”Munkkivuorelle annoin kolme vuotta elämästäni. Olin ihan puhki ja salaa pettynyt. Ainakin pettynyt prosessiin, siihen, kuinka vaikeaa oli. Kotona olin kuin zombi. Pitää todella harkita, montako tällaista taakkaa enää otan.”
Suoratoistopalvelujen ohjelmien katsojamääriä ei kerrota edes tekijöille. Ne luvut, enemmän kuin muu palaute, ratkaisevat, halutaanko jatkoa.
Niin oudolta kuin se Munkkivuoren nähneistä voi kuulostaa, sarjalle on kehitelty jatkoa. Se oli Volasestakin aluksi järjetön ajatus. Tuotantoyhtiö ja tilaajat pyysivät harkitsemaan. Koronapaussin keskellä Volanen ja Lonka varasivat kuukauden aikaa ideointiin.
”Se oli tuskaa. Sanoin kolmantena päivänä, että pannaan pillit pussiin, ja olin menossa vessaan. Ovea avatessa oivalsin. On eri päähenkilöt, kaikki ovat vanhentuneet, tarina ja käsittelytapa on eri, piha on eri. Samaa on Munkkivuori ja osa hahmoista. Se alkoi tuntua tuoreelta, koska samaa on niin vähän.”
Käsikirjoituksesta tulisi taas monimuotoinen ja vaativa. Volanen on ilmoittanut, että hän kyllä ohjaa kakkoskauden – jos rahaa on 700 000 euroa per jakso.
”Jos on 699 000, ei käy.”
Jotkut ohjaajat, Volasen mukaan pisimpiä työuria tekevät, saavat suorastaan intoa ja energiaa jatkuvasta tuotannollisesta ongelmanratkaisusta.
”Mulle se on rikkihappoa: kun otetaan sata tonnia budjetista pois, ei se aktivoi ajattelemaan vaan tuntuu, että haluatteko te tappaa mut.”
Heti Munkkivuoren julkaisun jälkeisenä päivänä Volasen puhelin soi. Tuttu elokuvaohjaaja pyysi isoon rooliin.
”Kysyin milloin. Jouduin vastaamaan, etten pysty lupautumaan, ennen kuin tämä selviää.”
Siis Munkkivuoren jatkokauden tekeminen. Siitä tulisi niin pitkä prosessi.
”Vaikka vain laatisin käsikirjoituksen ja etenkin jos ohjaan. En voisi vain sanoa, että moikka, lähden yli kuukaudeksi Helsingistä. Eli älkää sittenkään tarjotko näyttelijäntöitä.”
Kuiva nauru.