Etkös sinä osaa tehdä hittejä, Perttu Mäkelä?
Levy-yhtiön pomo opiskeli nuorena Kuvataideakatemiassa. 46-vuotiaana Perttu Mäkelä on selättänyt supervoimansa ja palannut pulpettiin.
8
MIN
Perttu Mäkelän työhuoneen eteisen seinä on lattiasta kattoon täynnä kulta- ja platinalevyjä. Monta Vesalaa ja Stigiä. Useita Vestalta, JVG:ltä ja Mouhousilta. Lisää muun muassa Robinilta ja Teflon Brothersilta.
Työhuoneen seinillä puolestaan on maalauskankaita. Niille Mäkelä työstää kukkaniittyjä. Lähes abstrakteja väri-ilotteluja. Mäkelä valmistautuu ensimmäiseen näyttelyynsä.
”Mä olen niin onnellinen”, hän sanoo niittyjen edessä. Siihen on helppo uskoa, sillä Mäkelällä on poikkeuksellisen leveä hymy.
”Saan maalata ja istua koulussa opiskelemassa. Olen 46, ja tuntuu kuin olisin parikymppinen harjoittelija mielettömän hienossa duunipaikassa.”
Alun perin Mäkelä aloitti kuvataideopinnot jo kauan ennen kuin hänestä tuli haluttu biisintekijä ja pop-tuottaja ja Etenee Records -levy-yhtiön pomo. Kansainvälinen kiire musiikkipuolella alkoi kuitenkin kiihtyä ensimmäisen Kuvataideakatemian vuoden aikana. Opinnot jäivät kesken.
Viime vuonna heräsi halu palata takaisin opiskelemaan.
Se on lähes satumainen tarina: Mäkelä käveli Kuvataideakatemiaan pääovesta ja meni opintosihteerin juttusille. Tämä katsoi koneeltaan opiskeluoikeuden vanhentuneen vuosia sitten. Se oli suuri pettymys.
Kuuloetäisyydellä sattui kuitenkin olemaan vahtimestari, jonka Mäkelä tunsi entuudestaan. Vahtimestari huikkasi, että etkös sä Perttu aloittanut jo vuonna 2004.
Mäkelä oli niitä, joilla vielä oli ikuinen opiskeluoikeus. Seuraavana syksynä aloittaneilla ei enää ollut.
”Se oli pienestä kiinni. Tulee tippa linssiin, kun ajattelen, mitä jos vahtimestari ei olisi ollut siinä.”
Mäkelä on silminnähden liikuttunut.
Musiikin tekeminen alkoi puutteesta. Mäkelä oli soittanut kitaraa ala-asteelta alkaen, mutta lukioaikoina ei enää ollut treenikämppää.
Mitäpä jos hankkisi sämplerin? Sehän olisi koko bändi yhdessä laitteessa: voisi sämplätä rummut, kitaran ja laulun. Koostaa biisit vaikka alusta loppuun itse.
Muutamaa vuotta vanhempi ja useiden bändien verran kokeneempi Mikko Viljakainen eli Vilunki 3000 ryhtyi kimpassa konemusiikin tekoon. Tekniikkaa paremmin hallinnut Veikka Erkola täydensi Uusi Fantasia -yhtyeen trioksi.
Seurasi levytyssopimus trendikkään norjalaisen levy-yhtiön kanssa. Kovassa nousussa ollut norjalainen Erlend Øye, Kings of Convenience -yhtyeen keulakuva, halusi Mäkelän ja Viljakaisen uuteen bändiinsä.
”Kierrettiin Øyen kanssa ja Uutena Fantasiana Euroopan isoja festivaaleja, oli keikkoja Berliinissä ja Lontoossa ja Tokiossa. Kun kävin koululla, opettajat sanoivat, että kiva kun tulit, ja vastasin, että sori, lähden taas kolmeksi viikoksi rundille.”
Mäkelä tuotti myös DJPP-nimellä suomiräppiä valtavirran ulkopuolelta, kuten Asaa, Edu Kehäkettusta sekä Stig Doggia.
Sitten Mäkelälle soitti Sami Häikiö musiikkialan toimijoiden yhdistyksestä, Musexista. Häikiö kysyi, että etkös sä osaa tehdä hittejä.
Kysymys tuntui hassulta. Mäkelä kertoo vastanneensa huvittuneena, ettei osannut. Häikiö oli kuitenkin kuullut hänen tekemiään kappaleita ja oli eri mieltä.
Musex oli alkanut järjestää biisileirejä, joilla lauluntekijät ja tuottajat tapasivat ja kehittävät biisejä pienissä tiimeissä sekä oppivat toisiltaan.
Mäkelä lähti Järvenpäähän Songcastle-leirille mukaan täysin ulkopuolisena. Hänen ensimmäisessä ryhmässään oli tanskalainen Adam Powers, joka oli juuri säveltänyt Kylie Minoguelle.
”Sitä ennen en tiennyt, miten käytäntö menee: tyypit ympäri maailmaa tekevät biisit maailmantähdille. Että Kylie ei jammaile studiossa itse, vaan biisin voi tehdä vaikka falseltilla laulava tanskalainen bodari.”
Leirillä Mäkelä tutustui suomalaisiin ammattilaisiin ja – mikä tärkeintä myöhempien vaiheiden kannalta – ystävystyi Paula Vesalan ja Matti Mikkolan kanssa.
Paikalla oli myös Universal-levy-yhtiön Antti ”Letku” Lehtinen, joka tarjosi Mäkelälle kustannussopimusta. Se tuntui käsittämättömältä.
Universal maksaisi ennakoita ja Mäkelä tekisi omaan tahtiinsa biisejä artisteille tarjottaviksi.
”Sanoin, että eihän mulla ole mitään takeita siitä, että tekisin ikinä hittiä. Letku sanoi, että näin tämä menee, katsotaan pari vuotta.”
Monien viritysten ja uusien biisileirien jälkeen Mäkelän ja Mikkolan Laura Närhelle tekemästä kappaleesta Tämä on totta tuli radio- ja Spotify-hitti.
”Siinä välissä Ruotsin Universalin kustannuspuolelta oli ehditty hehkuttaa biisejäni, että alapa katsoa jo urheiluautoa itsellesi, tämä on loistava ja lähtee Sealille.”
Mitään sellaista ei tapahtunut.
Jos lupauksiin ja kehuihin uskoisi, saisi ainakin pettyä jatkuvasti.
”Se aika oli hyvä oppikoulu alasta.”
Etenee Records perustettiin 2014. Se on Mäkelän ja Warnerin yhdessä omistama levy-yhtiö.
Warner oli ensin yrittänyt pestata Mäkelän palkkalistoilleen, A&R-tehtävään.
A&R on henkilö levy-yhtiön ja artistin välillä: kykyjenetsijä, uusien tuulien haistelija ja artistien tuki, sparraaja, Mäkelän tapauksessa usein sydänystävä.
Kun artisti on löytynyt, A&R neuvottelee sopimuksesta ja rakentaa luottamuksen. Sitten mietitään biisien julkaisujärjestystä. Valitaan tyyliä ja ideoita sinkun kanteen. Kuka kuvaa, millainen stylisti?
Läsnä ovat aina myös bisnes ja velvollisuudet.
Mäkelä ei halunnut Warnerin palkkalistalle, vaan oman levy-yhtiön vetäjäksi. Hän halusi välttää tilanteen, jossa joutuu pakon edessä tekemään ”jonkun Idolsissa neljänneksi jääneen Topin albumia”.
Warnerille olisivat riittäneet alkuun Mäkelän kaverit ja omat projektit, esimerkiksi Suad ja Uusi Fantasia.
Mäkelä kertoi levy-yhtiö-neuvotteluista puhelimessa ystävälleen Paula Vesalalle, joka asui tuohon aikaan vielä Los Angelesissa. Vesala kysyi, voisiko uusi yhtiö julkaista hänen kaavailemansa soololevyn.
Suomen kestosuosituimpiin yhtyeisiin kuuluneen PMMP:n toisen jäsenen sooloura olisi ollut mahdollista aloittaa millä tahansa levy-yhtiöllä. Artisti valitsi luottamuksen ystävään.
”Etenee Records lähtikin liikkeelle paljon isompana kuin olisi ajateltu.”
Suurimmillaan yhtiöllä on ollut seitsemäntoista artistia. Vesala on täyttänyt Hartwall-areenan. Costeen biisejä on striimattu yli sata miljoonaa kertaa. Viime vuosien löytöjä ovat esimerkiksi Ani, Ellimei ja Tupe.
Jos jokin on tunnemedia, niin populaarimusiikki. Asia, jota Mäkelä etsii, on aina pohjimmiltaan sama.
”Saako biisi itkemään tai nauramaan? Jos se on ihan hyvä biisi, mutta ei herätä tunteita, se ei ole hyvä”, Mäkelä sanoo.
”Joku voi olla maailman paras laulaja, koulutettu ja teknisesti loistava. Silti joku toinen koskettaa ihmisten nystyröitä ja saa kuuntelemaan biisiä yhä uudelleen.”
A&R:n työn ytimessä on paitsi luottamuksen rakentaminen, myös omaan fiiliksen luottaminen. Levy-yhtiömiehelle kuuluu myös myyminen.
”Käyn radioasemilla esittelemässä tyyppejä ja pyytämässä, että soittakaa tätä. Ottakaa tämä keikalle. Ei mua hävetä kaupustella.”
Kun Mäkelä arvioi osaamistaan säveltäjänä ja tuottajana, hän alkaa puhua enemmänkin sosiaalisista taidoistaan.
”Osaan kaikkea vähäsen, eniten tiimien kokoamista. Sitä, että pyydetään tältä tekstiä ja tarjotaan biisiä tuolle. Oikeat tyypit pitää saada yhteen.”
Mäkelä sanoo, että osa hänen ”supervoimaansa” on huono keskittymiskyky.
”Jos mä ymmärrän, mistä biisi kertoo, se todennäköisesti ymmärretään Kuortaneen ABC:llakin.”
Viime vuonna Mäkelä sai supervoimalleen diagnoosin.
Mäkelä kuvailee ensimmäistä tapaamistaan psykoterapeutin kanssa.
”Puolen tunnin jälkeen hän sanoi, että olet selvä tapaus.”
Tarkkaavaisuus- ja ylivilkkaushäiriö eli ADHD, ei epäilystäkään.
Palaset loksahtivat kohdalleen. Mäkelä muisti, miten ala-asteella opettaja sijoitti hänen pulpettinsa ainoana eturivin eteen. Niin, että pulpetti oli kiinni opettajan pöydässä.
”Aina kun olin kääntymässä ja häiritsemässä muita, opettaja hihkaisi Perttu!”
Muistot eivät olleet miellyttäviä. Kun hän palasi viikon sairauslomalta kouluun, opettaja sanoi koko luokan edessä, että voi kun täällä oli rauhallista ilman sinua.
Lääkitys on muuttanut paljon.
Kuvataideopiskelun teoriaosuudet, jotka parikymmentä vuotta sitten olivat vaikein pala, ovatkin nyt selkeitä. Muutama vuosi sitten autokoulu jäi kesken, kun etäosuuksiin oli mahdoton keskittyä. Nyt se onnistui kerralla.
Mäkelä kuvailee palaverien sujuvan paljon paremmin, kun hän ei esimerkiksi jonkun sanoessa sanan ”laituri” sieppaa puheenvuoroa selittääkseen, että heidänkin mökillään on laituri.
”Olen aina ollut sillä tapaa estoton, että menen sanomaan kenelle tahansa mitä tahansa, jos siltä tuntuu. Mutta ajatukset eivät pysy kasassa, vaan poukkoilevat.”
”ADHD on supervoima, jota ilman mulla ei olisi levy-yhtiötä, bändejä ja keikkoja. Onnistuin käyttämään sitä luoviin hommiin. Ehkä olisin saanut silti enemmän aikaan, jos olisin saanut lääkityksen aiemmin”, Mäkelä pohtii.
Haastattelun aikana Mäkelä esittelee työhuonettaan ja soittaa biisejä Uuden Fantasian tulevalta levyltä.
Nyt tavoitteet ovat selkeitä: kandiksi syksyllä, maisteriksi parissa vuodessa. Tuolissaan hän ei silti pysy kovin pitkään.
Mäkelä katsoo hyvin vakavasti yhtä seinälle ripustettua keskeneräistä kangasta.
”Tämä taulu vituttaa”, hän sanoo päättäväisesti ja alkaa irrottaa sitä. Sitten Mäkelä korjaa, että kyseessä on teos. Opiskelukaverit aina painottavat, että ei pidä puhua tauluista, vaan maalauksista tai teoksista.
Seinältä irtoava suuri teos on eräs kukkaniitty, joka ei useamman päivän yrityksestä huolimatta löytänyt suuntaansa.
”Mitä se tekee luovuudelle, jos seinällä on hyvien duunien lisäksi yksi taulu, joka ei vaan etene?”
Sehän on sama kuin studiolle tullessa joutuisi kuuntelemaan syystä kesken jääneitä biisinraakileita.
”Ne muistuttaisivat epäonnistumisista.”
Kaveri on tulossa pingottamaan uutta kangasta tilalle joka tapauksessa.
Taannoin Mäkelän opettaja Elina Merenmies kysyi, mitä tämä ajattelee maalatessaan.
”Koetan maalata jotain, mikä miellyttää mun silmää ja mistä tulee rauhallinen mieli. Jos alkaa naurattaa ääneen, kun tässä yksin maalaan, se on tosi hyvä merkki.”
Onnellisuus tulee kukista, ja inspiraatio niihin omalta mökiltä.
”Olen viisi vuotta istuttanut kukkaniittyä meidän mökille saaressa. Konttaan siellä tuntikaupalla kitkemässä vuohenputkea.”
Mäkelä sanoo, että yrittää saada mökin pihapiirin Claude Monet’n maalauksen kaltaiseksi väriloistoksi.
”Ja pörriäisten paratiisiksi.”
Mäkelä hymyilee.
Näyttelyn nimi oli Kevätpörriäinen.