Naapurit
Malmilla on taloyhtiö, jonka omistajat eivät millään tahdo tulla toimeen keskenään.
Talo on keltaista tiiltä ja tehokas, tyypillistä 1980-luvun rakentamista.
Siinä on lasitetut parvekkeet ja kolme kerrosta, kivijalassa autotallit ja kadun puolella liiketiloja. Se on ainoa asuintalo täälläpäin, joka on omalla tontilla. Malmin jalokivi, Pasi saattaa joskus kehaista.
Pasi on asunut talossa yli kymmenen vuotta ja Helsingin Malmilla vielä kauemmin. Hän on nähnyt, miten ulkomaalaistaustaisten ihmisten määrä on kasvanut, mutta ei se ole häntä haitannut.
Hän on riski mies, sänkinen ja leppoisa, ja osaa luontevasti aloittaa keskustelun tuntemattomien kanssa.
Aika usein sattuu niin, että hän jää pihalla jonkun kanssa kiinni suustaan. Kun vie vaikka roskia tai pysähtyy ohimennen rapsuttamaan jonkun koiraa. Kun iltaisin ulkoiluttaa pihalla kissaa.
Kissa on suurin syy siihen, että Pasi tuntee talon muut asukkaat.
Se on norjalainen metsäkissa, Eetu eli Edvard, niin kuin Munch tai Grieg.
Ihmiset tulevat juttelemaan sille, ja kun kissa ei vastaa, he jäävät juttelemaan Pasille.
Muodostuu pihaparlamentteja, joissa oppii tuntemaan naapurit nimeltä.
Osa heistä kuuluu Whatsapp-ryhmään, jonka Pasi on perustanut. Välillä joku jakaa siellä linkin, kun talo on ollut taas uutisissa. Viime aikoina se on ollut monta kertaa uutisissa.
Asukkaat itse ovat tienneet jo paljon aiemmin, että D-rapun alakerrassa tapahtuu jotakin.
Tila on yli 400 neliön huoneisto, joka työntyy matalana lisäsiipenä asuinrakennuksesta sisäpihalle. Yhtiöjärjestyksen mukaan se on tarkoitettu päiväkodiksi, vaikka sellaista täällä ei ole ollut enää 1990-luvun jälkeen.
Kun Pasi muutti taloon, huoneistossa toimi Mannerheimin lastensuojeluliiton Uudenmaan piirin toimisto.
Hänen parvekkeeltaan näki suoraan sen pääsisäänkäynnille.
Kovin paljon katseltavaa siinä ei ollut, liitolla oli toimistossa kymmenen työntekijää ja tavalliset virka-ajat. Perhekahvilatoimintaa ja vanhempainkursseja. Helsingin kaupungin sosiaalitoimi vuokrasi toimistolleen yhtä huonetta. Sitten liitto löysi paremmat tilat Pasilasta. Se muutti pois ja pani huoneiston myyntiin. Keväällä 2012 tuli uusi omistaja.
Joidenkin asukkaiden mielestä alkuun meni hyvin. Toiset sanovat, että ongelmat alkoivat heti. Pasi ei ole varma, hän ei muista niin tarkasti alkuvaiheita.
Mutta hänkin muistaa parkkipaikat.
Oli uutta, että omassa ruudussa olikin vieras auto. Kun niin kävi monta kertaa, alkoi ärsyttää.
Päiväkodin uusi omistaja oli antanut tilan vapaaehtoisvoimin toimivan yhdistyksen käyttöön. Se järjesti huoneistossa päivisin kotouttavaa toimintaa maahanmuuttajaäideille ja -lapsille, sitten myös turvapaikanhakijoille.
Ihmisiä liikkui talolla paljon enemmän kuin ennen.
Syntyi järjestyshäiriöitä. Lapset juoksentelivat pihalla ja kiipeilivät katolle, ja sitten olivat pysäköintivirheet. Niistä taisi tulla asukkailta jonkin verran sanomista, Pasi sanoo.
Vaikutti siltä, että yhdistyksessä asukkaiden valitusta pidettiin jotenkin rasistisena.
”Kulttuurien yhteentörmäystä siinä oli”, Pasi sanoo.
Oliko vielä muutakin? Kävikö huoneistossa jo silloin ihmisiä muslimien rukousaikoina?
Pasi ei tiedä, mitä tilan omistajan ja yhdistyksen välillä tapahtui, mutta parin vuoden kuluttua yhdistys lähti ja tilaan tuli eri isäntä. Omistaja itse.
Silloin alkoivat varsinaiset ongelmat.
Asukkaat uskovat, että uusi isäntä alkoi pitää D-rapun alakerrassa moskeijaa.
Lokakuussa 2022 taloyhtiön osakas kirjoitti hallituksen puheenjohtajalle ja isännöitsijälle sähköpostin. Hän oli kyllästynyt alakerrasta kuuluvaan meteliin.
”Ongelmasta on pitkittyessään tullut sietämätön.”
D-rapun asuntoihin oli jo vuosia kuulunut melua. Rukouskutsuja, puhetta ja lasten huutoa. Ramadan-kuukauden aikana rukoiltiin, juhlittiin ja mekkaloitiin myöhään yöhön saakka.
Melusta oli tehty isännöitsijälle valituksia, joskus oli jopa soitettu poliisi.
Mutta mikään ei ollut muuttunut.
”He eivät välitä tippaakaan kaikkia koskevista taloyhtiön säännöistä ja hiljaisista ajoista.”
”He noudattavat ainoastaan uskontonsa normeja.”
Talon muutkin asukkaat olivat turhautuneita.
Muutamat naapurit olivat yrittäneet selvittää asioita suoraan tilan omistajan kanssa. Aina sovittiin, etteivät ongelmat toistuisi, mutta aina ne toistuivat. Kättä päälle -sopimukset eivät pitäneet.
Häiriöitä käsiteltiin yhtiökokouksissa ja niitä puitiin pihaparlamenteissa.
Puhuttiin, että D-rapun alakerrassa saattoi olla lähemmäs parisataa ihmistä kerrallaan. Jos piti ikkunaa auki, kadulta kuului miesporukoiden äänekästä puhetta.
Roskat oli lajiteltu väärin, muovia löytyi pahvien seasta ja biojätteestä.
Jotkut uskoivat nähneensä, että huoneistossa oli järjestetty hautajaiset. Muutamat olivat huomanneet, että joku piti siellä öisin valoja.
Osa asukkaista tunsi olonsa turvattomaksi.
Osa pelkäsi asuntojen arvon alenemista.
Taloyhtiön osakas kirjoitti siitäkin sähköpostissaan:
”Jos haluaisin myydä asunnon, se ei menisi kaupan (- -) koska minun on kerrottava totuus alakerran toiminnasta.”
”On todella suuri virhe, että taloyhtiö on alun perin myynyt tilan yhteisölle…”
Myöhemmin lokakuussa hän teki asiasta ilmoituksen kaupungin rakennusvalvonnalle. Hän pyysi, että virkamiehet ryhtyisivät tarvittaviin toimiin meluhaitan poistamiseksi.
”…ja samalla kyseisen tilan käyttäminen saatetaan vastaamaan rakennusluvan ja yhtiöjärjestyksen mukaista käyttötarkoitusta.”
Syyskuussa 2023 naapuruston Whatsapp-ryhmässä jaettiin Ilta-Sanomien uutinen: ”Helsinkiläisestä ’päiväkodista’ paljastui saudirahalla pyörivä moskeija.”
Jutussa kerrottiin, että Malmilla sijaitsevan taloyhtiön kerhotilassa harjoitettiin uskonnollista toimintaa. Helsingin kaupungin rakennuslakimies oli jo kesällä kehottanut tilan omistajaa lopettamaan yhtiöjärjestyksen vastaisen toiminnan.
Omistaja, Pohjoismaiden säätiö sr, oli vastannut kaupungille, ettei se ollut uskonnollinen yhdyskunta: tilaa käytettiin vapaa-ajan toiminnan järjestämiseen lapsille.
Jutussa kuitenkin kuvailtiin, miten perjantain rukoushetken päättymisen jälkeen päiväkodista lähti kymmeniä aikuisia miehiä.
Säätiön puheenjohtajaa, Aladin Maheria, haastateltiin.
Hän piti kaupungin moitteita epäoikeudenmukaisina ja aikoi kannella rakennuslakimiehestä aina korkeimpiin oikeusasteisiin.
Hän syytti säätiön toiminnasta valittaneita ihmisiä ennakkoluuloisiksi maalaisjunteiksi, ja sanoi paljon muutakin.
Jutussa ei ollut kuvia talon julkisivusta, mutta tuli uusia artikkeleita. Niissä näkyivät tutut keltatiilet.
Kaikki talon asukkaat eivät ilahtuneet julkisuudesta. Osa myi asuntoa, ja vaikka ei olisi myynytkään, oli kiusallista kun asiaa joutui selittämään tuttaville.
Jotkut kuitenkin ajattelivat, että uutisoinnissa oli hyvätkin puolensa. Ehkä asia ei olisi koskaan edennyt ilman julkista painetta.
26. lokakuuta Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaosto päätti kokouksessaan asettaa uhkasakon tilan luvattoman käytön lopettamiseksi.
Säätiön olisi lopetettava toimintansa talossa tammikuun 2024 loppuun mennessä 100 000 euron sakon uhalla.
Taloyhtiöllekin määrättiin uhkasakko, 25 000 euroa, sillä se ei ollut tehnyt riittävästi toiminnan lopettamiseksi.
Koska prosessi oli kestänyt niin kauan, kokouksessa päätettiin, että sakko pantaisiin toimeen jo ennen kuin päätös olisi lainvoimainen: se olisi maksettava, vaikka joku päättäisikin valittaa.
Maankäyttö- ja rakennuslain näkökulmasta asia oli yksinkertainen. Tila oli kaavoitettu päiväkodille. Niin kauan, kun kukaan ei hakenut kaavaan muutosta, ainoa sallittu toiminta siellä oli varhaiskasvatuslain mukainen päiväkotitoiminta.
Ovi on auki väljään eteiseen, kengät riisutaan hyllyyn seinän viereen.
Paksu kokolattiamatto on vihreä ja sitä halkovat vinottain tummat raidat. Se jatkuu huoneesta toiseen ja käytävälle, jolle on pystytetty pieni pomppulinna, jossa riekkuu lapsia. Heitä juoksee kaikkialla, pieniä tyttöjä ja poikia. Oikealla on ovi kokoushuoneeseen, jossa on pitkä pöytä. Sen ääressä istuu puheenjohtaja.
Aladin Maher ei ole isokokoinen mies. Mutta hänellä on olemus, joka täyttää huoneen.
Hän on vihainen siitä, miten häntä on kohdeltu. Ei pelkästään viime aikoina, vaan monta kymmentä vuotta, vaikka hän rakastaa tätä maata, vaikka tämä on hänen maansa, jonka eteen hän on tehnyt niin paljon.
Maher oli Suomen ensimmäisiä ulkomailta muuttaneita muslimeja.
Hän saapui Helsinkiin lokakuussa 1971. Hän oli 22-vuotias, hänellä oli tutkinto teatterikoulusta, eikä hän halunnut joutua Egyptin armeijaan.
Suomessa oli Kekkonen, Helsingissä ei ollut metroa ja muslimiväestö tarkoitti pientä tataariyhteisöä. Maher kävi perjantaisin heidän rukoushuoneellaan Uudenmaankadun ja Fredrikinkadun kulmassa.
Suurissa Länsi-Euroopan maissa muslimiyhteisöt olivat jo merkittävästi suurempia. Sodan jälkeiseen jälleenrakennukseen oli houkuteltu vierastyövoimaa: Britanniaan Pakistanista, Bangladeshista ja Intiasta, Ranskaan Marokosta ja Algeriasta, Saksaan Turkista.
Suomeen ei ollut houkuteltu ketään, täältä oli lähdetty vierastyövoimaksi itse.
Vasta vuonna 1971 suunta muuttui. Ensimmäistä kertaa sodan päättymisen jälkeen Suomeen muutti enemmän ihmisiä kuin lähti pois.
Vähitellen ulkomaalaistaustainen väestö, myös muslimimaista, alkoi kasvaa. Pakolaisuus toi ihmisiä sieltä, missä sodittiin. Entisen Jugoslavian alueelta, Somaliasta, Irakista, Marokosta…
1980-luvun lopussa Suomessa oli jo muutama tuhat muslimia ja Aladin Maherista oli tullut liikemies. Hänellä oli vähittäis- ja tukkuliike, käännösfirma ja Helsingin Vaasankadulla egyptiläinen kauppa nimeltä Nefer Nefer. Niiden kautta Suomeen saapuneet muslimit löysivät hänet, ja hän auttoi heitä. Järjesti oleskelulupia, auttoi viranomaisten kanssa, verkostoitui. Järjesti maahan imaami Walid Hammoudin ja monia muitakin.
Suomen muslimiyhteisö kasvoi, ja heräsi uudenlaisia kysymyksiä.
Miten seuraavat sukupolvet kasvaisivat Suomessa islamiin?
Missä he voisivat rukoilla?
Minne heidät haudattaisiin, kun heitä alkaisi kuolla?
Vuonna 1987 uudet muslimit perustivat Suomeen ensimmäisen islamilaisen yhteisön, jonka jäseneksi pääsi muitakin kuin tataareja: Suomen islamilaisen yhdyskunnan. Se aikoi kerätä raha-avustuksia Suomen valtiolta ja muslimeilta eri puolilta maailmaa. Hautausmaahan, kouluun ja moskeijaan.
Yksi perustajista oli egyptiläissyntyinen toimitusjohtaja Maher, kuten kerrottiin vuonna 1993 Helsingin Sanomien jutussa.
Maher oli harras uskovainen. Hän oli tehnyt pyhiinvaelluksen Mekkaan.
Aladin Maher oli käynyt katsomassa paikkaa muutaman kerran.
Sijainti oli hyvä ja tila sopivan kokoinen. Paljon sopivampi kuin se, joka Pohjoismaiden säätiöllä oli ollut Oulussa. Siellä oli pitänyt ahtautua alle sataan neliöön asuintalon kolmanteen kerrokseen.
Maher oli perustanut Pohjoismaiden säätiön viiden saudiarabialaisen miehen kanssa vuonna 2006.
Säätiön tehtävä oli islamin uskoa koskevan tiedon jakaminen, islamin uskon mukaisen opetuksen järjestäminen sekä islamin uskoon liittyvän tutkimustoiminnan harjoittaminen.
Nyt, vuonna 2012, hän etsi paikkaa Helsingistä. Hän halusi perustaa keskuksen muslimeille.
Maherilla oli toinenkin säätiö, Suomen Islam-Keskus Säätiö. Sen hän oli perustanut jo 1990-luvulla jouduttuaan riitoihin Suomen Islamilaisen yhdyskunnan kanssa ja hankkinut tilan Iso-Roobertinkadulta. Mutta sen ongelma oli, ettei lähellä ollut parkkipaikkoja.
Nyt Malmilla oli myynnissä yli 400 neliötä ja oma sisäänkäynti. Maher kävi yhdessä ystävänsä, imaami Walid Hammoudin kanssakatsomassa sitä.
Voisiko tässä olla heidän paikkansa?
Voisi. Jos Jumala suo, se olisi heidän.
Asiaa oli kuitenkin pohdittava tarkkaan. Näissä asioissa tuli herkästi hankaluuksia, Maherilla oli siitä kokemusta.
Sitten ystävä Saudi-Arabiasta teki avokätisen lahjoituksen, 400 000 euroa, niin Maher on kertonut myöhemmin. Kauppojen jälkeen summasta jäi ylikin.
Toimittajat ovat käyneet Malmilla tapaamassa Maheria. Sitten he ovat lähteneet ja kirjoittaneet juttuja laittomasta salamoskeijasta, kohumoskeijasta.
Ovat kirjoittaneet epäasiallisia juttuja, Maher sanoo.
”Ihan roskaa!”
Syyskuun 2023 lopussa Ilta-Sanomat kertoi, että Malmilla toimiva imaami Hammoud oli opettanut islamia Helsingin lukioissa ilman muodollista pätevyyttä. Hänen opetuksensa vaikuttivat edustavan vanhoillista uskontulkintaa, jota tutkijat kutsuvat salafismiksi.
Salafismiin luetaan myös wahhabismi, fundamentalistisen Saudi-Arabian hallintoa tukeva uskontulkinta. Saudi-Arabian tiedetään levittäneen tulkintaa Euroopassa rukouspaikkojen avokätisellä rahoituksella.
Lisäksi Hammoud esiintyi maailmalla ”Suomen muftina”, edusti Suomen muslimiyhteisöä, vaikkei kukaan ollut antanut hänelle tällaista korkeaa arvonimeä.
Maheria ärsyttää, että Iltalehden jutussa häntä itseään tituleerattiin ensin vahingossa imaamiksi, vaikkei hän ole uskonoppinut vaan säätiön puheenjohtaja.
Vanhemmatkin jutut ärsyttävät. Se, kun vuonna 2019 Ilta-Sanomat kirjoitti: ”Oulun moskeijalla ja sen imaamilla Abdul Mannanilla on tiiviit yhteydet Saudi-Arabiaan.”
Abdul Mannan on Pohjoismaiden säätiön hallituksessa, ja säätiö omistaa Oulun islamilaisen rukoushuoneen tilan. Vuonna 2018 tapahtunut Oulun seksuaalirikosvyyhti on yhdistetty Oulun moskeijaan.
”Tämä Oulun juttu… Abdul Mannan on hieno ihminen. Naimisissa, lapset. They tried to destroy his life”, Maher sanoo.
Ja se, että tämä Pohjoismaiden säätiön tila malmilaisessa kerrostalossa olisi moskeija…
Ensimmäinen ongelma on, että tiedotusvälineissä käytetään jatkuvasti väärää sanaa. Oikea sana islamilaiselle rukoushuoneelle on arabiankielinen:
”Se on masjid. Masjid”, Maher teroittaa. ”M-A-S-J-I-D!”
”Mutta ignorant is ignorant, ymmärrätkö? Monet ihmiset eivät tajua mistään mitään.”
Ja toiseksi:
”Koko homma on keksitty.”
”Luuletko, että minä pelkään, jos täällä on masjid? Meillä on Oulussa masjid. Meillä on Pitäjänmäessä masjid. Meillä on Malminkartanossa masjid, kyllä.”
Pohjoismaiden säätiö ja Suomen Islam-Keskus Säätiö omistavat useita liikehuoneistoja ja tiloja eri puolilta maata, ja vuokraavat niitä erilaisille islamilaisille yhdistyksille, monia rukoushuoneiksi.
Mutta Malmilla vanhan päiväkodin huoneistossa sijaitseva paikka ei ole rukoushuone, vaan monitoimikeskus. Täällä järjestetään lapsille koraanikoulua, arabian kielen opetusta ja vapaa-ajan toimintaa, Maher sanoo.
Säätiö on toiminut samalla paikalla kymmenen vuotta, eikä rakennusvalvonnalla ole koskaan ennen ollut siitä mitään sanomista. Tilassa ei ole ollut päiväkotia yli kahteenkymmeneen vuoteen, ja Helsingin kaupungin toimisto on itsekin ollut huoneistossa vuokralla.
Nyt poliitikoista koostuva ympäristö- ja lupajaosto on kuitenkin keksinyt, että juuri Pohjoismaiden säätiön toiminta on lainvastaista – eikä yksikään kaupungin virkamies edes ole käynyt paikalla.
Säätiön näkemys on, ettei huoneiston käyttö eroa niin suuresti päiväkotitoiminnasta, että uhkasakolle olisi asiallisia perusteita.
Kokoushuoneen vieressä on luokkahuone pulpetteineen. Yksi varastohuone käytävällä on täynnä leluja. Toisen, lukitun oven takana on pelikonsoleita, joilla lapset saavat toisinaan pelata palkinnoksi 45 minuuttia.
Huoneiston toisella laidalla, naisten puolella, on ikkunaan kiinnitetty lappuja, joissa lukee Naisten rukoushuone. Kokoushuoneen vieressä on Aladin Maherin ja imaami Walid Hammoudin yhteinen työhuone, jossa solmitaan avioliittoja, sovitaan avioeroja ja sovitellaan huoltajuuskiistoja.
Ja kyllä – täällä myös rukoillaan. Rukous on kaikkein tärkein asia, se on opeteltava jo lapsena.
Kun rukousaika alkaa, kutsu kajahtaa kaikissa huoneissa katonrajaan kiinnitetyistä kaiuttimista. Jos silloin paikalla sattuu olemaan myös aikuisia, hekin rukoilevat.
Mutta se, Aladin Maher sanoo, ei tee tästä paikasta rukoushuonetta.
Helsinkiin on 1990-luvulta asti yritetty rakentaa keskusmoskeijaa.
Alussa Aladin Maher oli vielä yksi hankkeen aktiiveista. Niihin aikoihin rakennuksen oli tarkoitus tulla Pikku-Huopalahteen. Mutta tontti oli kallis, hampurilaisketju McDonald’s osti sen konttorilleen.
Viimeisin, vuonna 2017 torpattu keskusmoskeija olisi noussut Hanasaareen.
Hankkeesta oli tilattava lukuisia asiantuntijalausuntoja – suojelupoliisilta kaksi.
140 miljoonan euron rakennusprojekti kaatui lopulta rahoitusvaikeuksiin.
Bahrain oli luvannut maksaa rakentamisen, mutta rahoitussuunnitelmat eivät herättäneet kaupungin päättäjien luottamusta.
Lisäksi rakentamista vaikeutti tälläkin kertaa se, etteivät Suomen muslimit olleet hankkeesta yksimielisiä. Suomalaisen muslimiväestön erityispiirre on, ettei joukko ole yhtenäinen, vaan etnisesti ja uskonsuuntauksiltaan poikkeuksellisen kirjava.
Vuoden 2023 lopulla Suomessa oli 58 rekisteröityä islamilaista uskonnollista järjestöä ja yli sata islamiin liittyvää yhdistystä tai säätiötä.
Muslimit rukoilevat yhä autotalleissa, liikehuoneistoissa ja kellareissa.
Aladin Maherin säätiöt ovat yrittäneet ostaa tyhjiä kirkkoja, joista seurakunnat ovat luopumassa.
”Että olisi kunnon masjid, virallinen rukouspaikka.” Sellainen, joka ei sijaitsisi kenenkään asunnon alapuolella.
Mutta seurakunnat eivät ole myyneet, aina on ollut jokin este.
Maher uskoo, että viranomaiset vaikeuttavat tahallaan hänen asioitaan.
Hän sanoo riitautuneensa suojelupoliisin kanssa 1990-luvulla, koska ei pitänyt pääministeri Paavo Lipposesta.
Hän sanoo, että sen jälkeen alkoi ilmaantua hankaluuksia. Islamilaisen hautausmaan ja masjidin perustamisen, ulosoton, ulkomaalaisviraston, kaiken kanssa.
Hänen säätiöidensä pankkitilejä on lakkautettu, hänen ystäviensä viisumeita on evätty, hänellä on siitä tositteet.
Käräjäoikeuden asiakirjoista ilmenee, että suojelupoliisin virkamies todella on pitänyt yhteyttä Maheriin vuosina 1997–1999: miehen työ liittyi uskonnollisten yhdyskuntien seurantaan.
Salaliittoteoriaansa, sitä että suojelupoliisi vainoaa häntä, Maher ei kuitenkaan pysty todistamaan.
Häntä se ei haittaa, sillä hän tietää. On varma, että suojelupoliisi on Malmin ongelmienkin takana.
”Ne ovat varmasti perässäni kuolemaan saakka. Mä vain kestän, al-hamdu lillah, koska Jumala auttaa minua. Taistelen samalla tavalla kuin Hamas, samalla periaatteella.”
Jokin kesä se oli, siitä on nyt jo monta vuotta.
Taloyhtiön kokouksessakin oli puhuttu siitä, että joku selvästi asui päiväkodin huoneistossa. Pohjoismaiden säätiö oli ehdottomasti kiistänyt asian. Pasi oli kuitenkin nähnyt ikkunan läpi, että yhdessä huoneessa oli sänkyjä. Ja hän oli nähnyt, että joku avasi tai sulki huoneen ikkunan yöllä.
Hän on yöihmisiä, valvoo kun muut nukkuvat. Hän ulkoilutti Eetua, kissaa.
Jos kukaan ei kerran nukkunut huoneessa, ketään ei varmaan häiritsisi, jos joku koputtaisi yöllä ikkunaan. Ja jos se häiritsisi, se todistaisi, että sisällä yövyttiin.
Huoneisto oli pimeä. Pasi koputti peltiseen ikkunalautaan.
Hän kävi tekemässä niin pariinkin kertaan. Koskaan kukaan ei sytyttänyt sisällä valoja.
Kerran lasin taakse kuitenkin ilmestyi hahmo: joku siis oli siellä.
Pasi sanoo, ettei vielä silloin tiennyt, että toinenkin asukas oli tehnyt samanlaisia tutkimuksia. Naapuri samasta rapusta oli hänkin käynyt koputtamassa yöllä huoneiston ikkunaa.
Se selvisi Pasille vasta poliisiasemalla. Maher oli tehnyt heistä kummastakin rikosilmoituksen. Poliisi kutsui kuulusteluun ja molemmat tunnustivat, mutta syytettä ei nostettu. Ei voinut syyttää kotirauhan häirinnästä, kun tila ei ollut kenenkään koti.
Lasse ei enää kuulu taloyhtiön hallitukseen, mutta monta vuotta kuului. Vielä sittenkin, kun oli jo muuttanut pois ja jättänyt vanhan kotinsa sijoitusasunnoksi.
Hallituksen kokouksissa säätiön toimintaa käsiteltiin monta kertaa.
Pohdittiin, poikkesiko se niin paljon yhtiöjärjestyksestä, että siihen pitäisi puuttua. Missä määrin se häiritsi talon asukkaita.
Vaikutti siltä, että joillekin naapureille asia oli tärkeämpi kuin toisille. Joillakin oli aikaa laskea, kuinka monta ihmistä huoneistossa vieraili, mihin aikaan ja milloin he lähtivät.
Lasse itse oli säätiön suhteen ehkä muita ymmärtäväisempi.
”Olin opiskelijajärjestön hallituksessa, ja meillä oli ennen ollut kokoontumistila asuinkerrostalon alakerrassa, mistä takuulla aiheutui huomattavasti enemmän haittaa alimpien kerrosten asukkaille kuin muslimien kokoustilasta.”
Valituksia alkoi tulla kuitenkin yhä enemmän.
”Meininki alkoi olla selkeästi enemmän ja enemmän käyttötarkoituksen vastaista. Muistaakseni se asuminen oli yksi aika iso asia siinä.”
”Kyllä siellä jossain vaiheessa ihan tosiasiallisesti joku asui.”
Lopulta taloyhtiön hallitus antoi säätiölle varoituksen ja uhkasi tilan hallintaanotolla. Prosessi kuitenkin keskeytettiin. Sillä kertaa yhtiökokoukseen ”upposi yhdistelmä pelottelua oikeudenkäyntikustannuksilla ja lupauksia siitä, että kyllä he nyt sen lopultakin päiväkodiksi muuttavat”.
Aladin Maher on sanonut talon asukkaille: tervetuloa. ”Meidän ovet on auki, ollaan valmiit keskustelemaan.”
Miksi naapurit eivät siis tule puhumaan hänen kanssaan? Sen sijaan he valittavat kaupungille, taloyhtiön hallitukselle ja isännöitsijälle. Eikä Maher ymmärrä heidän valituksiaan.
Säätiö on asentanut kattoon ääntä vaimentavat paneelit. Ja jos asukkaat luulevat, että tilasta kuuluu nyt melua, niin kuvittelevatko he ettei meteliä tulisi, jos säätiön paikalla olisi päiväkoti? Yksi islamilainen päiväkoti etsii uutta tilaa, hän voisi vuokrata paikan sille.
Silloin täällä alkaisi käydä moninkertainen määrä ihmisiä, hän sanoo. Somalialaisia lapsia, arabialaisia lapsia, lapsia kaikista kulttuureista. ”Vanhemmat tulevat rukouksiin ja selvittämään lastensa asioita, lapset huutavat…”
Riita johtuu asukkaista, Maher sanoo. Heidän tietämättömyydestään, islamofobiastaan. Olisivatko he häätämässä kristillistä iltapäiväkerhoa samalla tarmolla?
”Täällä on sairaita ihmisiä. Ei mitään muuta.”
”Ja vielä minä kerron sinulle vakavampaa juttua.”
Hän viittoo ikkunan suuntaan: kaksi naapuria oli käynyt siellä aamuyöllä.
”Tamm, tamm, tamm, tamm!”
”Isännöitsijä lähettää sähköpostin: Minkä takia kello kolme aamulla teiltä tuli tällaista ääntä, naapuri ei pysty nukkumaan?”
”Pojat sanoo, että olemme nähneet kaksi idioottia. Toinen heistä on yli 80-vuotias huijari ja toinen on sellainen… häiriintynyt ihminen, kissaihminen.”
”Ja silloin menen konstaapelille Pasilaan, teen tutkintapyynnön ja he saavat heidät kiinni. Ja mitä tapahtuu, kultapieni? He myöntävät sen!”
Maherin perustamat säätiöt omistavat 16,5 prosenttia taloyhtiön osakkeista.
Pohjoismaiden säätiöllä on vanha päiväkodin huoneisto D-rapun alakerrassa. Ja Suomen Islam-Keskus säätiö omistaa liiketilan talon toisesta rapusta. Se toimii uiguurien kokoontumistilana.
Kymmenen, kahdenkymmenen vuoden kuluttua säätiöt omistavat koko taloyhtiön. Maher on sanonut niin aiemmin ja sanoo nytkin.
”Minun jälkeeni lapseni ja lapsenlapseni tulevat ostamaan lisää. Kuka tarjoaa ja päästään sopimukseen, me ostetaan.”
Sitten asukkaat eivät voi enää valittaa. ”Sitten koko homma on meidän kädessä.”
Maherin säätiöt saavat rahaa muun muassa vuokratuloista. Islam-Keskus säätiö omistaa pari asuntoa, liiketilan Vaasankadulla, liiketilan Kuopiossa, jota savolaiset muslimit käyttävät rukoushuoneena.
Ja jos ulkomailta sattuu tulemaan lahjoituksia, niin toki ne otetaan vastaan. Tämä on herättänyt julkisuudessa huolia, mutta Maher sanoo, ettei asiassa ole mitään hämärää: yhdistysrekisteriin on merkitty, että säätiö saa kerätä varoja ympäri maailmaa. Jos lahjoitus tulee Saudi-Arabiasta, mikä on ongelma?
”Millä oikeudella yhdistät johonkin hämärään? Minä saan rahat, tuon ne virallisesti pankin kautta. Minä en saa palkkaa, eikä minua kiinnosta tippaakaan. Jos joku väittää, että minä saan sata miljoonaa jostain ja sitten ne on jossain, mene todistamaan.”
Pohjoismaiden säätiön hallituksen saudiarabialaiset jäsenet, Mohammed Mohammed Omar Jamjoom ja Marwan Ahmed Jamjoom, ovat vaikutusvaltaista liikemiessukua, joka edustaa eurooppalaisia autovalmistajia Persianlahdella.
Maher tutustui heihin kauan sitten Jeddassa. Hän oli niihin aikoihin naimisissa saudiarabialaisen naisen kanssa. Se auttoi suhteiden luomisessa: nainen oli kuningasperheen ystävä.
Sekin auttoi, että Maherin isä oli menestynyt elokuvakäsikirjoittaja, jonka elokuvan Pyhä sota (1976) Libyan Muammar al-Gaddafi aikanaan rahoitti.
Maherilla on paljon ystäviä maailmalla, muslimiveljiä. Vuosien aikana he ovat keränneet paljon rahaa auttaakseen muslimeja kriisialueilla. Nyt, Maher sanoo, he keräävät rahaa Gazaan.
Jopa Suomen sisäministeri on puuttunut malmilaisen kerrostalon kiistaan.
Perussuomalaisten Mari Rantanen sanoi syyskuussa, että kaupungin tulisi lopettaa asemakaavan vastainen toiminta.
Hän pohti Ilta-Sanomissa lakimuutosta, jolla ulkomailta saatava ”vahingollinen rahoitus” estettäisiin.
Ministeri viittasi Pohjoismaiden säätiön saamiin lahjoituksiin, mutta yhtä paljon hän viittasi Aladin Maherin puheisiin.
Niitä kommentoivat syksyn aikana myös Suomen muslimitaustaiset naiset, Suomen muslimifoorumi, vantaalainen imaami ja Helsingin pormestari.
Maherin ”hyvin aggressiivisia puheita” ei ollut kiva lukea, Juhana Vartiainen sanoi, ja huomautti etteivät puheet edustaneet Suomen muslimien ajattelua.
Maher oli sanonut, että lopulta Suomesta tulee islamilainen. Se olisi väistämätöntä, sillä Suomen väestörakenne on sellainen.
”Täällä vaan mies miehen kanssa, nainen naisen kanssa. Kohta suomalaiset kaksi miljoonaa”, Maher oli sanonut Ilta-Sanomien haastattelussa.
”Mutta islamin laki: ei! Sitten muslimit kohta kymmenen miljoonaa.”
Seksuaalivähemmistöjen asema Suomessa tosiaankin kiinnostaa Maheria. Kun hänen kanssaan keskustelee, teema nousee esiin monta kertaa.
Hän sanoo, että tosiasiassa homoseksuaalisuus on rikos. Että hän kannattaa ja tukee Päivi Räsästä, sillä homoseksuaalisuus aiheuttaa sairauksia, on ihmisen oma valinta, on vaarallista lapsille ja on yksiselitteisen kiellettyä sekä Koraanissa että Raamatussa.
Hän sanoo senkin, että islamilaisen oikeuden mukaan miehen pitäisi saada ottaa monta vaimoa. Ymmärtääkö Maher, että tällaisten asioiden sanominen ei välttämättä miellytä suomalaisia? Että hänen puheensa voivat herättää vihaa ja pelkoa?
Jokaisella on oikeus omiin ajatuksiinsa, hän sanoo. Hänellä on oma logiikkansa, joka on loogisempi ja parempi kuin niiden, jotka ajattelevat toisin kuin hän.
”Kun Jeesus tuli meille, monet oli häntä vastaan. Ja Mooses – sama juttu. Ja Abraham – sama juttu. Eli eihän se että miljoona ihmistä ovat jotain mieltä tarkoita, että he olisivat oikeassa.”
Torstaina 16. marraskuuta 2023 taloyhtiössä järjestettiin ylimääräinen yhtiökokous. Asialistalla oli vain yksi asia: päiväkotitilan hallintaanotto.
Hallitus esitti tilan ottamista taloyhtiön hallintaan korkeintaan kolmeksi vuodeksi. Perusteena oli tilan yhtiöjärjestyksen vastainen käyttö ja – vaikka sitä ei kokouskutsussa sanottu – kaupungin yhtiölle asettama uhkasakko.
Pasi oli reissussa. Hän kuunteli kokousta puhelimen kautta. Ironista kyllä, seisoi Gibraltarilla suuren islamilaisen rukoushuoneen edustalla.
Lasse oli paikalla.
Aladin Maher osallistui kokoukseen asiamiehensä kanssa.
Hallintaanoton puolesta äänestivät lähes kaikki, pelkän autotallin omistavatkin. Vain Maherin säätiöt äänestivät vastaan.
Yhtiökokouksen päätöksellä Pohjoismaiden säätiön olisi lähdettävä D-rapun alakerrasta 18. joulukuuta.
Säätiö on valittanut Helsingin kaupungin uhkasakosta hallinto-oikeuteen. Se aikoo riitauttaa myös yhtiökokouksen päätöksen.
Se tarkoittaa, ettei taloyhtiön päätöstä voi panna toimeen ennen kuin käräjäoikeus on ratkaissut asian. Se voi viedä vuosia.
Maher uhkaa, etteivät he lähde, mutta myöntää ettei ole siitä aivan varma. Se riippuu siitä, päättävätkö muslimiveljet maailmalla auttaa häntä.
Juttua varten on haastateltu islamilaisen teologian yliopistonlehtoria Teemu Pauhaa ja Lähi-idän tutkimuksen yliopistonlehtoria Marko Juntusta, talon asukkaita sekä Helsingin kaupungin rakennusvalvontaa. Lähteenä on käytetty myös Tuomas Martikaisen, Tuula Sakaranahon ja Marko Juntusen kirjaa Islam Suomessa ja Teemu Pauhan ja Johanna Konttorin kirjaa Suomalaiset muslimit.