Kuka oli Olli Lindholm?
Olli Lindholm kuoli vuonna 2019. Yö-yhtyeen laulaja on suomalaisen miehen arkkityyppi ja ehtymätön tarinoiden lähde. Läheiset ja ystävät kertovat niistä muutaman.
Voit myös kuunnella jutun ääniversiona. Lukijana toimii a.i.materin koneääni Ilona.
Yö perustettiin Porissa vuonna 1981. Olli Lindholm oli 17-vuotias, Jani Viitanen pari vuotta vanhempi.
”Olin jo silloin aika hyvä kitaristi. Kuuntelin Genesistä ja Yesiä. Olihan se vähän kummallista, kun nuoremmat punkkarit kysyivät, että tulenko soittamaan niiden kanssa”, Viitanen kertoo.
Yhtye vuokrasi tyhjillään olleen omakotitalon treenikämpäkseen. Siellä soitettiin Jussi Hakulisen tekemiä biisejä, juopoteltiin ja nukuttiin.
Kun Yön ensimmäinen albumi Varietee ilmestyi vuonna 1983, se meni listaykköseksi.
Juhannuksena 1985 Hakulinen sai tarpeekseen muiden retkuilusta ja erosi yhtyeestä. Siitä lähtien Lindholmin rooli oli valtava.
Kerran Lindholm ihmetteli ääneen, miksi hän hoitaa kaiken. Viitanen vastasi, että kyllä minäkin voin jotain tehdä. Sovittiin, että Viitanen vuokraa auton seuraavan viikonlopun keikoille.
Matkaan lähdettiin ravintola Rattaanpyörästä. Ensin ravintolan eteen kurvasi yksi vuokra-auto. Pian sen perään toinen.
”Katsoin Ollia kummissani, että mikä juttu tämä on. Sanoin, että ehkä on sittenkin parempi, että sinä hoidat nämä jutut”, Viitanen kertoo. ”Olli stressasi joka helvetin jutusta. Siihen se lopulta kuolikin.”
Viitanen jäi pois yhtyeestä huhtikuussa 2000. Hän laittoi kitaran telineeseen kesken Tavastian keikan ja häipyi. Hän oli huomannut istuvansa mieluummin studion tarkkaamossa kuin keikkabussissa.
Lindholm raitistui samana keväänä. Viitasen mukaan laulaja muuttui sen jälkeen ihan eri ihmiseksi. Vielä vähän aikaa kaksikko soitteli toisilleen jatkuvasti.
”Sitten Olli sanoi: ’Älä vastaa mulle, jos olet kännissä tai krapulassa.’ Hän ei halunnut puhua semmoisen ihmisen kanssa. Kunnioitin sitä, vaikka en oikein ymmärtänyt”, Viitanen sanoo.
Yön maaliskuinen juhlakonsertti Tampereen Nokia Arenalla alkoi yhtyeen ensimmäisellä hitillä Likaiset legendat 1. Myös Viitasen piti soittaa siinä. Vähän ennen esitystä hänet lähetettiin kotiin.
”Mulla oli nahkahousut ja kaikki, mutta mua vitutti. Olin myös kännissä, mutta kyllä mä sen olisin osannut vetää”, Viitanen sanoo.
”Siinä ei vaan ollut mitään semmoista, mitä bändissä soittamisessa oli aikoinaan.”
Olli Lindholm vietti lapsuutensa Pomarkussa ja Porissa. Kun hän oli pieni, jonkun piti olla koko ajan kädenmitan päässä.
”Taaperona Ollilla oli yleensä valjaat, joista joku piti kiinni. Ilman niitä hän olisi kadonnut saman tien”, kertoo Lindholmin serkku Outi Kelloniemi.
Kelloniemen äiti oli Lindholmin äidin sisko. Perheet viettivät paljon aikaa yhdessä, kun lapset olivat pieniä – joulut, juhannukset, kesälomat. Olli oli myös usein hoidossa tätinsä luona.
Alle kouluikäinen Lindholm teki mitä tahansa, kun isommat pojat yllyttivät. Hän joi kuralätäköstä, johon oli pissattu, ja työnsi jäätelötikun takapuoleensa.
Teini-iässä Lindholm innostui punkista. Kelloniemi näki, kun serkku esiintyi koulun kevätjuhlassa. 15-vuotias Lindholm lauloi Ramonesin Blitzkrieg Bopin suomeksi: ”Hyvä juttu / munat ja vittu.”
”Rehtori nousi niska punaisena ja kantoi Ollin pois”, muistelee Kelloniemi.
”Vähän myöhemmin Olli opetti mut soittamaan kitaralla (Ratsian) Lontoon skidien alun. Se tuntui hienolta.”
Olli Lindholmin peruskoulun päästötodistuksen keskiarvo oli tasan kuusi. Hän opiskeli levyseppähitsaajaksi, mutta halusi esiintyä ja saada huomiota. Kelloniemi piti bänditouhuja ohimenevänä juttuna, yhtenä osana nuoren miehen kasvutarinaa.
”Olli oli aina jalat vähän irti maasta. Hän innostui asioista nopeasti ja halusi heti toteuttaa suunnitelmansa. Hän uskoi unelmiinsa.”
Kelloniemi ja Lindholm puhuivat usein puhelimessa Lindholmin kuolemaan asti. He keskustelivat äideistään, sukulaisistaan ja lapsistaan, asioista, joista Lindholm ei voinut puhua muiden kanssa.
”Olli kertoi aina, miten asiat ovat. Ollin äidin mielestä jotain olisi voinut jättää kertomatta. Esimerkiksi alkoholiongelmasta ihmisten ei olisi tarvinnut tietää.”
Mikko Kangasjärvi voitti 12-vuotiaana harmonikansoiton maailmanmestaruuden. 18-vuotiaana hän oli kesätöissä Suomen Värissä maaleja sekoittamassa.
”Olli haki mut sieltä. Ajettiin Harasoo-studiolle. Se oli kuullut, että osaan soittaa haitaria.”
Tampereelle muuttanut yhtye oli äänittämässä Marseillen poika -laulua singlen b-puoleksi. Sitä soittaessaan Kangasjärvi huomasi, että kappaleessa oli väärät soinnut. Hän korjasi ne saman tien. Yön rokkijätkät katsoivat, mitä ihmettä poika tekee.
Nuorella Kangasjärvellä oli taito tehdä asioita, joita kukaan bändin jäsen ei osannut.
1990-luvulla Lindholm kävi esiintymässä häissä ja hautajaisissa. Kangasjärvi oli usein mukana säestämässä.
Yön keikkamatkat taittuivat noihin aikoihin bussilla. Kangasjärvi soitteli haitarilla aikansa kuluksi Vesa-Matti Loirin Eino Leino -tulkintoja.
Lindholm kuunteli, joi ja itki.
”Ne olivat hetkiä, jolloin Ollin ääretön surumielisyys ja maailmantuska tulivat läpi. Tästä surusta kumpusi paljon lauluja ja ideoita niihin”, Kangasjärvi kertoo.
Keväällä 2001 Yö esiintyi vasta avatulla Levin Hullu Poro -areenalla. Lentokoneessa Lindholm ja Kangasjärvi istuivat vierekkäin. Matkan aikana Lindholm kuvaili lyhyesti, millaista musiikkia hän haluaisi tehdä.
Jani Viitanen oli lähtenyt bändistä vähän aiemmin. Basisti Jesu Hämäläinen ja toinen kitaristi Markku Petander oli erotettu.
”Yhtäkkiä Ollin ei tarvinnut tapella harrikkajätkien kanssa siitä, millaista musiikkia Yön kannattaa tehdä. Petanderin biisit olivat hänelle liian amerikkalaisia. Olli ei saanut niihin otetta”, Kangasjärvi sanoo.
”Olli halusi tehdä suomalaista musiikkia. Siitä hän oli aina tykännytkin – iskelmästä ja Pelle Miljoonasta.”
Yön seuraava levy ilmestyi helmikuussa 2003. Rakkaus on lumivalkoinen on Yön myydyin studioalbumi.
Kangasjärvi toimi yhtyeen musiikillisena johtajana Lindholmin kuolemaan asti.
Eniten Olli Lindholm inhosi myöhästymistä ja sitä, että asiat eivät tapahtuneet tarpeeksi nopeasti.
Lindholmilla oli myös hirveä näyttämisen halu.
”Koko ajan piti todistella jotakin. En oikein tiedä kenelle. Ehkä vihamiehille, medialle ja entisille bändikavereille. Se ajoi Ollia”, sanoo Taija Holm.
Holm aloitti Yön tiedottajana vuonna 2001. Vähitellen hänestä tuli Lindholmin luotettu ystävä.
Lindholmilla ei ollut työaikoja. Hän oletti samaa myös muilta. Ideat ja uutiset eivät voineet odottaa. Kun Holmin puhelin soi myöhään, hänen miehensä rupesi kysymään automaattisesti, onko se Olli.
”Jos en vastannut ja soitin perään viiden minuutin kuluttua, Olli kysyi: ’Missä sää olit?’ Hän ei osannut ajatella, että välillä käyn suihkussa ja että mulla on muutakin elämää.”
Välillä Lindholm soitti vain ihmetelläkseen, miksei kukaan vastaa puhelimeen. Holmin piti sanoa, että nyt on viikonloppu. He eivät ehkä ole töissä.
Tampereen ja Helsingin välisillä matkoilla Lindholm pysähtyi aina Linnatuulessa. Siellä hän pysäköi samalle paikalle oven eteen, joi kupin kahvia, söi viinerin ja kävi wc:ssä. Sitten hän osti karkkipussin, jota mussutti loppumatkan.
Lindholm asui samassa rivitalossa, osti vaatteensa ja tankkasi autonsa aina samasta paikasta. Vakiintuneet tavat loivat turvaa.
”Kun kysyin, voidaanko tehdä puhelinhaastattelu huomenna neljältä, vastaus saattoi olla: ’Ei voida. Mä syön silloin.’ Itse hän ei nähnyt siinä mitään kummallista.”
Kansanmiesmäisyydestään huolimatta Lindholmille oli tärkeää, miltä hän näyttää julkisuudessa. Lindholm kävi ahkerasti punttisalilla. Siellä kaikki keinot olivat sallittuja.
Lindholmin vaatemerkki oli G-Star.
”Olli oli ’farkut ja kauluspaita’ -tyyppi, mutta niitä peilailtiin ahkerasti. Että kumpi musta paita on parempi. Siihen ei todellakaan voinut vastata, että ei niillä ole mitään eroa.”
Kerran Taija Holm totesi joulun alla, että pitää muistaa tilata joulupukki. Olli Lindholm vastasi, että ei tarvitse. Hän kyllä tulee. Siitä muodostui tapa.
”Olli kävi myös Yön kitaristin Daffy Terävän luona ja jossain muuallakin. Se oli tärkeä osa hänen joulunviettoaan”, kertoo Holm.
”Se oli täydellinen järjestely. Pukki oli taatusti raitis ja täsmällinen. Ja osasi laulaa.”
Olli Lindholm oli lapsirakas. Jos nimmarijonossa oli pieniä lapsia, homma pysähtyi hetkeksi. Lindholm nosti lapset syliinsä ja jutteli heille. Yötä tärkeämpiä Lindholmin elämässä olivat vain hänen lapsensa Ossi ja Ella.
Vuonna 2016 Lindholm erosi vaimostaan Sadusta. Oman versionsa mukaan Lindholmista oli tullut sietämätön, koska Yön asiat pyörivät koko ajan mielessä.
Lindholm oli myös alkanut esiintyä The Voice of Finland -ohjelman tähtituomarina. Hän huomasi saavansa naisilta vastakaikua. Elämää oli vielä jäljellä ja komealla laulajalla vientiä.
Avioeron jälkeen Lindholm alkoi seurustella avantouintisaunalla tapaamansa Eveliinan kanssa. Paria yhdisti muun muassa voimailu. Lindholmin kuollessa he eivät olleet enää yhdessä. Laulajalla oli jo uusi suhde.
Lindholmin viimeiset vuodet olivat vauhdikkaita. Hän otti ilon irti elämästään.
”Positiivinen vire vaikutti kaikkeen. Asiat tuntuivat sujuvan. Oli sellaisiakin aikoja, jolloin Olli lähinnä paiskoi ovia.”
Olli Lindholmin viimeinen ryyppyputki keväällä 2000 alkoi omasta syntymäpäivästä ja päättyi siihen, että Lindholm oli aikeissa hypätä alas maantiesillalta. Hänen tuttunsa hälytti Lindholmin vaimon paikalle.
Lindholm vietiin suoraan sairaalaan. Hän kävi vuosikaudet AA-kerhossa.
”Luulen, että Ollin syy lopettamiseen oli sama kuin mulla. Se tajusi, että tähän voi oikeasti kuolla”, pohtii Mikko Kangasjärvi.
Yö juhli 2000-luvun platinalevyjä ulkomaanmatkoilla – Budapest, Pariisi, Barcelona, Wien, Rooma, Madrid, Praha ja Lissabon. Yleensä mukana olivat myös levy-yhtiön pomo Epe Helenius ja ohjelmatoimiston johtaja Jouko Karppanen. Joskus muitakin.
Matkoilla Lindholm kiersi peep show -esityksissä ja muut juopottelivat. Budapestissa seurue eksyi väärään baariin. He jäivät niin paljon velkaa, että joutuivat jättämään muun muassa rannekelloja pantiksi.
Kun taksi tuli noutamaan suomalaisia, heistä kukaan ei uskaltanut jäädä odottamaan seuraavaa. Jussi Hakulinen tunki itsensä takaluukkuun.
”Reissujen paras anti oli se, että siellä oli mukana koko ryhmä. Tapahtui mitä tapahtui, se oli hyväksi yhteishengelle.”
Olli Lindholm pääsi julkisuudessa helpolla. Hän oli suomalaisten silmissä ahkeran ja rehellisen ihmisen perikuva. Laulajatähti, joka oli huonompina aikoina siivonnut ja ajanut taksia.
Lindholmilla oli hyvä maine, jota ihmiset eivät halunneet tahrata.
”Eihän Olli mitään hankaluuksia viljellyt tai riidellyt ihmisten kanssa. Hän ryyppäsi aikansa ja oli erittäin kiinnostunut naisista. Siinä kaikki.”
Lindholm oli äidin poika ja kunnioitti naisia. Toisaalta hänen suhtautumisensa heitä kohtaan oli hyvin konservatiivinen.
”Eveliina olisi halunnut lähteä johonkin naisten reissuun. Se ei meinannut käydä Ollille. Miesten kesken oli ihan eri asia.”
Olli Lindholm ja Petri Kiuru olivat Tukholmassa seuraamassa vapaaottelutapahtumaa. Heillä oli yhteinen hotellihuone.
Aamuyöllä Lindholmin sängystä kuului: ”Ooksää hereillä?” Kiuru vastasi olevansa. Seurasi pitkä hiljaisuus. Lopulta Lindholm sanoi: ”Sää oot ainut miespuolinen ihminen, kenen kanssa suostun tulemaan samaan hotellihuoneeseen.” Se oli hänen tapansa puhua ystävyydestä.
Kiuru ja Lindholm tutustuivat vahingossa. Kiuru nojasi Helsingissä baaritiskiin ja huomasi, että ravintolaan porhalsi Olli Lindholm.
Kiuru kommentoi Yön musiikkia kaverilleen. Hän puhui niin kovaa, että Lindholm kuuli puheet. Tämä katsoi Kiurua hetken, kääntyi ympäri ja lähti pois.
Kohtalon oikusta miehet kohtasivat uudelleen seuraavana päivänä Turussa. Lindholm tunnisti Kiurun.
”Ruvettiin juttelemaan. Aika nopeasti vaihdettiin puhelinnumeroita”, Kiuru kertoo.
”Luulen, että Lindholmia kiinnosti aluksi mun päivätyö. Että miten joku pystyy tekemään tällaista työtä. Ehkä virkamieheen oli myös helppo luottaa.”
Petri Kiuru on Turun vankilan apulaisjohtaja. Lindholmilla oli aiheesta valtavasti kysyttävää. Hän halusi tietää, miksi maailmassa tapahtuu niin paljon pahoja asioita.
Muutenkin Lindholmin maailmassa kaiken piti olla järjestyksessä.
”Olli halusi aina tietää miksi. Kirjojen lisäksi hän etsi vastauksia muilta ihmisiltä. Hänelle ei kelvannut, että kaikkeen ei ole selitystä.”
Kiuru tutustui Lindholmiin 2000-luvun alussa, vasta sen jälkeen, kun Lindholm oli raitistunut. Vähän tutustumisen jälkeen Lindholm kysyi, huvittaisiko Kiurua ajaa häntä keikoille.
Tien päällä miehet puhuivat paljon johtajuudesta. Lindholm oli siitä erittäin kiinnostunut.
”Olli oli autoritäärinen mutta rehti johtaja. Hän piti sanansa ja odotti sitä myös muilta”, Kiuru sanoo.
”Olli ei pettänyt luottamusta. Pahinta oli, jos asiat eivät sujuneet, kuten oli sovittu.”
Lindholmin viimeisinä vuosina miehet juttelivat myös siitä, mitä aikovat tehdä, kun työt loppuvat. Espanjasta oli tullut Lindholmille tärkeä paikka, etenkin Fuengirolasta ja Mijas Pueblon kylästä läheisessä vuoristossa.
”Olli puhui, että siellä hän haluaisi viettää enemmän aikaa. Että se voisi joskus olla hieno paikka olla ja elää.”
Jääkiekkoilija Karri Kivi siirtyi 1990-luvun alussa Porin Ässiin. Siellä hän törmäsi toisenlaiseen mentaliteettiin kuin mihin oli Tampereen Ilveksessä tottunut.
”Aluksi olin ihmeissäni. Sitten tajusin, että porilaiset on helvetin luotettavia. Ne puhuu suoraan, mutta niiden puheessa on koko ajan pieni kettuilu mukana. Ne vähän kuin testaa muita ihmisiä koko ajan”, Kivi pohtii.
”Ja jos niillä menee liian hyvin, niitä rupeaa ahdistamaan.”
Jäähallilla pyörinyt Olli Lindholm tuli tutuksi jo 1990-luvulla. Kunnolla miehet ystävystyivät 2000-luvun alussa, kun Kivi oli lopettanut pelaamisen ja kävi katsomassa matseja Veikkaaja-lehden analyytikkona.
Kivi toimi Ässien päävalmentajana muun muassa mestaruuskaudella 2012–2013. Lindholm lauloi ennen ratkaisevaa finaalia Maamme-laulun ja oli mestaruusjuhlien pääesiintyjä.
Työnsä takia Kivi on kiinnostunut siitä, miten ihmiset jaksavat paineessa. Hän seuraa aktiivisesti esimerkiksi poliitikkoja ja urheilijoita.
”Viimeisinä kuukausina aloin aistia Ollista, että se ei jaksa. Ajattelin, että jos homma jatkuu tuohon malliin, pian on pakko ottaa pitkä huili.”
Kivi yritti puhua ystävälleen jaksamisesta ja kohtuudesta. Lindholm sanoi, että hän ei edes tiedä mitä kohtuus tarkoittaa. Joko tehdään täysillä tai ei ollenkaan.
Sadoista näkemistään otteluista huolimatta Lindholm ei ollut perillä jääkiekon pelillisistä hienouksista, eikä kovin kiinnostunutkaan. Hän seurasi lajia suurella tunteella.
Lindholm kävi itsekin jäällä. Kiven mukaan hän oli ”vähän” liian tosissaan. Höntsyryhmissä ei voi iskeä tilanteen lopuksi poikittaista mailaa vastustajan rintaan.
”Olli on ehkä urpoin höntsyryhmissä käynyt pelaaja, jonka tiedän. Hän ei tajunnut lainkaan, mikä siellä on pelin henki”, Kivi sanoo.
”Joskus entiset ammattilaiset kelasivat Ollin yli, kun eivät jaksaneet enää katsoa. Onneksi kukaan ei loukannut itseään.”
Viimeisenä iltanaan 12. helmikuuta 2019 Olli Lindholm pysäköi auton pihaansa renkaat vinossa. Se oli kuin merkki, että kohta taas mennään. Kuolema tuli yllätyksenä.
Viralliseksi kuolinsyyksi kerrottiin aortan repeämä. Sillä saattoi olla yhteys Lindholmin voimaharjoitteluun ja hänen haluunsa saada tuloksia mahdollisimman nopeasti.
Lindholm kärsi myös pahasta uniapneasta. Lisäksi hänellä oli korkea verenpaine.
Karri Kiven jääkaapin ovessa on yhä rakkaan ”kurttunaaman” valokuva. Samoin ruokailuhuoneen sivupöydällä.
Miesten välinen ystävyys perustui ennen kaikkea luottamukseen. Lindholm tiesi Kivestä kaiken. Kivi tiesi Lindholmista lähes kaiken.
”Joka päivä nähtiin tai ainakin puhuttiin puhelimessa. Mutta Lindholmille tapahtui koko ajan niin paljon, että siihen olisi tarvittu kirjasto”, Kivi sanoo.
”Se pyöri Kauppahallissa ja muualla. Tykkäsi olla ihmisten parissa ja jutella niiden kanssa. Niiden tarinat olivat sille bensaa.”
Parhaan ystävän kuoleman jälkeen Kiven suhde elämään muuttui. Enää ei ole pakko saavuttaa tai tehdä mitään. Enää ei jaksa takertua pikkuseikkoihin.
Puhuessaan Lindholmin hautajaisissa Kivi sanoi, että hänestä katosi osa, joka ei tule koskaan takaisin. Kaiken muun voi korvata, mutta ei sellaista ystävyyttä.
”Olli oli just semmoinen, minkä mielikuvan siitä sai. Se oli levoton ja halusi esiintyä pikkupojasta asti. Se säilyi loppuun saakka.”
Olli Lindholm haudattiin Pomarkun vanhalla hautausmaalla sijaitsevaan sukuhautaan. Kivi ei ole käynyt siellä hautajaisten jälkeen, vielä. Heidän välilleen ei jäänyt selvittämättömiä asioita.
Koko 2000-luvun Olli Lindholm oli Yön ainoa alkuperäisjäsen. Yhtye toteutti hänen näkemystään. Taloutta koskevat päätökset tehtiin yhdessä niiden kanssa, joilla oli riski ja vastuu.
Loppumetreillään Lindholm alkoi pehmentyä. Hän kävi terapiassa ja oivalsi itsestään asioita, joita ei ollut ennen tajunnut.
”Olli oppi jotain uutta siitä, miten persoonallisuudet toimivat keskenään bändissä ja koko elämässä. Hän oppi hiljalleen ajattelemaan objektiivisesti”, Mikko Kangasjärvi sanoo.
Samaan aikaan Lindholm oli epävarma ja peloissaan siitä, kestääkö Yön suosio. Hän mietti tulevaisuutta jatkuvasti. Suunnitelmissa oli muun muassa suuri 40-vuotisjuhlakonsertti Porin Kirjurinluodossa.
Yön rumpali Ari Toikka rekisteröi bändin nimen heti Lindholmin kuoleman jälkeen. Lindholm itse ei ollut tehnyt sitä, vaikka kokoonpano oli vaihtunut useaan kertaan. Nimen rekisteröinnillä on tarkoitus estää sen väärinkäytöt.
Nykyään yhtyeen toiminnasta päättävät ”vanhat pojat” Kangasjärvi, Toikka ja kitaristi Jari Latomaa. He haluavat pitää yllä ja vaalia Yön biisikatalogia. Jatkuva keikkailu tai pysyvän laulajan kiinnittäminen eivät ole suunnitelmissa.
Syksyllä Yö tekee pari konserttia. 40 vuotta täyttävästä Varietee-albumista saattaa tulla juhlapainos.
”Emme voi tietää, mitä Olli olisi halunnut. Mutta siitä on helppo olla varma, että hän olisi halunnut Yön musiikin soivan ikuisesti.”