Kirjailijan sota

Mihail Šiškin muistelee mielihyvällä lapsuutensa voitonpäivän juhlia. Hänen isänsä oli taistellut sodassa natseja vastaan, ja toukokuun yhdeksäs oli nimenomaan isän juhla.

Mutta nykyisessä voitonpäivässä Šiškin ei näe mitään hyvää. Vladimir Putin on varastanut vuoden tärkeimmän rauhanjuhlan hänen isänsä sukupolvelta ja muovannut siitä aggressiivisen sotapolitiikkansa symbolin.

”Olen onnellinen, ettei isäni ole enää kokemassa tätä”, Šiškin sanoo Suomen Kuvalehden haastattelussa.

Moskovan voitonpäivän juhlat pantiin kansainväliseen boikottiin Venäjän hyökättyä Ukrainaan. Sittemmin Putinin vastustajien rivit ovat rakoilleet, ja toukokuussa Punaisen torin sotilasparaatia seurasi kolmisenkymmentä valtionpäämiestä eri puolilta maailmaa.

”Lenin kutsui tällaisia ihmisiä hyödyllisiksi idiooteiksi. Stalin ajatteli samalla tavalla ja Putin jatkaa perinnettä”, Šiškin sanoo.

EU-maista kutsuvieraita oli kuitenkin vain yksi, Slovakian pääministeri Robert Fico. Šiškin pitää häntä petturina. Hän ei voi ymmärtää, miksi Fico tukee Putinin imperialistista sotaa Ukrainassa. Ficon luulisi muistavan, kuinka venäläiset tankit vyöryivät hänen kotimaahansa elokuussa 1968.

Mihail Šiškiniä pidetään yhtenä merkittävimmistä venäjänkielisistä nykykirjailijoista. Hän kuuluu tyyliltään Dostojevskin, Tšehovin ja Tolstoin kaltaisten klassikkojen perillisiin, mutta häntä on verrattu myös turkkilaiseen nobelistiin Orhan Pamukiin.

Šiškin syntyi 1961 Moskovassa keskiluokkaiseen perheeseen. Hän opiskeli kieliä valtion pedagogisessa instituutissa ja työskenteli opettajana ja toimittajana ennen ryhtymistään täysipäiväiseksi kirjailijaksi.

Hän innostui kirjoittamisesta jo koululaisena. Ensimmäiset kertomukset julkaistiin aikakauslehti Znamjassa vuonna 1993. Sittemmin hän on kirjoittanut lukuisia romaaneja, novelleja ja esseitä, joita on käännetty yli 30 kielelle. Viisi teosta on julkaistu myös suomeksi.

Šiškin on asunut pitkään Sveitsissä. Hän muutti perhesyistä Zürichiin vuonna 1995, vaikka vielä siihen aikaan pystyi julkaisemaan kirjojaan Venäjällä.

Nykyisin hän asuu pienessä vuoristokylässä Baselin lähistöllä Ranskan rajan tuntumassa. Emigranttina hän voi kommentoida Putinin politiikkaa vapaasti, päinvastoin kuin hänen Venäjällä asuvat kollegansa.

Vuonna 2005 julkaistu romaani Neidonhius oli kansainvälinen läpimurto. Se voitti myös Venäjän tärkeimmät kirjallisuuspalkinnot.

Kirja kertoo maahanmuuttoviraston tulkista, joka joutuu kuuntelemaan päivästä toiseen pakolaisten kuulusteluja. Realistisena kuvauksena alkava teksti muuttuu pikkuhiljaa fantasiaksi, jossa on viittauksia antiikin myytteihin, kristinuskoon ja kirjallisuuteen.

Šiškin sai idean kirjaansa työskennellessään tulkkina Zürichin kantonin maahanmuuttovirastossa. Hän käänsi työkseen venäjänkielisten turvapaikanhakijoiden kuulusteluja, joissa tuli ilmi järkyttäviä tietoja kidutuksesta ja painostuksesta.

”Ymmärsin heti, että minun on kirjoitettava kirja”, Šiškin sanoo.

”Mutta menetin sen vuoksi työpaikkani. Tulkkina en olisi saanut julkaista asioita, joita olin kuullut työssäni.”

”Olen yrittänyt selittää maailmalle, että yhteistyö Putinin kanssa johtaa väistämättä sotaan. Mutta minua ei uskottu.”

Vuosituhannen vaihteessa Šiškin kuvitteli monien muiden tavoin, että Venäjästä oli kehittymässä sivistysvaltio, joka tukee kulttuuria samalla tavoin kuin länsimaat. Pian hän huomasi erehtyneensä.

Hän leimautui Putinin vastustajaksi viimeistään vuonna 2013, kun kieltäytyi edustamasta Venäjää New Yorkin kirjamessuilla. Hän perusteli päätöstään avoimessa kirjeessä. Hän totesi, ettei voisi edustaa korruptoitunutta ja rikollista hallintoa, jossa ”valtio on varkaiden pyramidi” ja ”vaaleista on tullut farssi”.

Seuraavana vuonna Šiškin kehotti länsimaita boikotoimaan Sotšin olympialaisia ja vuonna 2018 Venäjän isännöimiä jalkapallon MM-kisoja. Keväällä 2022 hän arvosteli brittilehti The Guardianissa voimakkaasti Venäjän hyökkäystä Ukrainaan.

Viime maaliskuussa Venäjän oikeusministeriö leimasi Šiškinin ”ulkomaiseksi agentiksi”.

Silti hänellä on edelleen lukijoita Venäjällä. Hän on ladannut kaikki kirjansa nettisivulleen, jossa ne ovat vapaasti luettavissa venäjäksi.

Šiškin kävi entisessä kotimassaan viimeksi lokakuussa 2014.

Hänet oli kutsuttu esiintymään Krasnojarskin kirjamessuilla. Tunnelma oli erittäin kummallinen: Venäjän joukot olivat vallanneet Krimin ja Itä-Ukrainassa taisteltiin, mutta kukaan muu kirjailija ei suostunut puhumaan sodasta.

”Tilanne oli nöyryyttävä. Päätin, että se oli viimeinen matkani Venäjälle”, hän sanoo.

”Olen yrittänyt selittää maailmalle, että yhteistyö Putinin kanssa johtaa väistämättä sotaan. Olen puhunut siitä historian ja oman perheeni kokemusten kautta. Mutta minua ei uskottu.”

Putin sanoo haluavansa pelastaa venäläiset ja venäjän kielen ”ukrainalaisten natsien” kynsistä. Šiškin muistuttaa, että Itä-Ukrainassa on kuitenkin tuhottu pääasiassa venäjänkielisiä kaupunkeja.

Venäjän joukot ovat syyllistyneet raakoihin sotarikoksiin myös muualla Ukrainassa. Šiškinin mielestä he tekevät samalla rikoksia omaa maataan ja hänelle rakasta venäjän kieltä kohtaan. Hän pelkää, ettei Venäjää yhdistetä enää venäläiseen musiikkiin ja kirjallisuuteen vaan lasten päälle pudotettuihin pommeihin.

”Puškinin, Tolstoin, Tsvetajevan ja Brodskyn kielestä on tullut sotarikollisten ja murhaajien kieli.”

Šiškinin tunnetuin ja poliittisin esseekokoelma Sota vai rauha: kirjoituksia Venäjästä ja lännestä julkaistiin vuonna 2019. Hän kirjoitti sen poikkeuksellisesti saksaksi. Hän halusi paljastaa saksankielisille lukijoille Putinin hallinnon todellisen luonteen ja tavoitteet.

”Lukemissani länsimaisten asiantuntijoiden kirjoissa perusteltiin siihen aikaan tarvetta rakentaa siltoja Putinin hallintoon. Niitä myös rakennettiin, ja juuri siksi elämme nyt tätä katastrofia”, hän perustelee.

Sota vai rauha julkaistiin suomeksi 2023. Viime vuonna ilmestynyt Viha ja kauneus – Kirjoituksia sodasta, taiteesta ja Venäjän ideas­ta käsittelee osin samoja teemoja.

Kokoelma sisältää eri maiden medioissa julkaistuja esseitä kymmenen vuoden ajalta. Niistä Putinin musta aukko ilmestyi Suomen Kuvalehdessä vuonna 2014.

Šiškin vertaa esseissään nyky-Venäjää natsi-Saksaan, jossa rehellinen kirjallisuus kiellettiin ja kirjoja poltettiin rovioilla.

”Hitler sairastutti Saksan kansan sielun. Putin on tehnyt saman Venäjälle”, hän toteaa.

Putinin hallinto leimaa Venäjän parhaita taiteilijoita terroristeiksi. Heitä vastaan nostetaan syytteitä, eivätkä he voi julkaista teoksiaan Venäjällä. Samaan aikaan venäläinen media suoltaa rasistista propagandaa, joka tuo mieleen natsien propagandaministerin Jopseph Goebbelsin.

Šiškinin silmissä Putinin ”venäläinen maailma” muistuttaa natsien haaveita Suur-Saksasta. Hän vertaa Krimiä sudeettialueisiin, jotka Hitler valtasi Tšekkoslovakialta 1938. Ja venäläisten viha ukrainalaisia kohtaan muistuttaa natsien juutalaisvihaa.

Hän kirjoittaa Thomas Mannista, joka varoitti saksalaisia 1930-luvulla toistuvasti Hitleristä. Varoituksia ei otettu kuitenkaan todesta. Lopulta Mannin oli paettava Sveitsin kautta Yhdysvaltoihin.

Šiškin pitää Mannia edelleen erittäin ajankohtaisena.

”Venäläisillä nykykirjailijoilla on kaksi vaihtoehtoista samastumiskohdetta. Stefan Zweig, joka luovutti ja Thomas Mann, joka ei luovuttanut, vaikka häntä ei kuunneltukaan.”

Mannin taistelu ei ollut silti turhaa. Hän kamppaili saksan kielen ja kulttuurin puolesta ja pystyi säilyttämään sen arvokkuuden natsien hirmuteoista huolimatta.

Myös venäläisestä kirjallisuudesta löytyy syvää humanismia. Yritykset rakentaa vapaata ja demokraattista yhteiskuntaa ovat kuitenkin johtaneet uuteen tyranniaan.

”Venäläisten enemmistö tukee vallanpitäjiä riippumatta siitä, mitä he tekevät”, Šiškin sanoo.

”Venäläisiä vaivaa heimoajattelu. Sen mukaan meidän heimomme on hyvä ja muut ovat vihollisia. Siksi niin monet tukevat Putinin sotaa.”

Neuvostoliitossa kirjallisuuden tehtävä oli kasvattaa kommunistipuolueelle ja hallitukselle uskollisia kansalaisia. Miljoonapainoksina julkaistut sosialistisen realismin teokset muovasivat patriarkaalista tietoisuutta, jossa johtaja tietää aina paremmin.

Putin pyrkii samaan kieltämällä kriittisen ajattelun. Šiškinin mukaan Venäjän kouluissa kasvatetaan nykyisin isänmaallisia orjia, jotka ovat valmiit toteuttamaan johtajan käskyjä.

Satojentuhansien koulujen seinällä on Tolstoin kuva, ja hänen kirjojaan luetaan isänmaallisessa hengessä. Samalla unohdetaan Tolstoin pasifistinen sanoma. Tolstoin mukaan patriotismi on orjuutta, joka johtaa vääränlaiseen kuuliaisuuteen vallanpitäjille.

”Patrioottinen kasvatus saa jatkoa armeijassa, ja armeijan käyneet miehet istuttavat sen perheisiinsä”, Šiškin sanoo.

”Näin syntyvää noidankehää on hyvin vaikea purkaa.”

Vapaa kulttuuri on tukahdutettu Venäjällä, mutta se voi kukoistaa netissä missä päin maailmaa tahansa.

Thomas Mannin kohtalo on opettanut Šiškinille, etteivät kirjailijat voi estää sotia. He voivat kuitenkin kertoa totuuden ja auttaa kestämään vaikeita aikoja. Sanat ovat aseita, ne voivat innostaa ihmisiä kaduille vastustamaan diktatuuria.

Saksalaiset onnistuivat rakentamaan toisen maailmansodan jälkeen demokraattisen yhteiskunnan käsittelemällä perusteellisesti menneisyyttään ja syyllisyyttään. Heidät pakotettiin näkemään keskitysleirit.

Mutta Venäjällä ei ole käsitelty ja kitketty stalinismia eikä kommunistispuolueen rikoksia ole ruodittu Nürnbergin kaltaisissa oikeudenkäynneissä.

Šiškin suhtautuu pessimistisesti Venäjän tulevaisuuteen. Hän näkee maan historian autoritaarisuuden ja anarkismin vuorotteluna.

Vahvan johtajan kaaduttua alkaa aina hallitsematon anarkian kausi, joka johtaa seuraavaan diktatuuriin. Sen vuoksi Putinin tilalle nousee aikanaan uusi Putin, autoritaarinen johtaja, joka kertoo kansalaisille, mitä heidän pitää tehdä ja ajatella.

Venäläisen kulttuurin suhteen Šiškin on toiveikkaampi. Hän uskoo, että se voidaan pelastaa. Maantieteellinen alue ja kulttuuri ovat kaksi eri asiaa.

Neuvostoliitto yritti rakentaa humanistista julkisivua pystyttämällä muistomerkkejä venäläisille klassikoille. Kulttuurielämässä vaikutti Vladimir Majakovskin kaltaisia taiteilijoita. He uskoivat naiivisti bolševikkien puheisiin loistavasta tulevaisuudesta, vaikka todellisuus osoitti aivan muuta.

Šiškinin mukaan venäläisen kulttuurin todelliset keskukset olivat tuolloin Berlinissä ja Pariisissa, jonne parhaat taiteilijat pakenivat. Monet muuttivat Sergei Rahmaninovin ja Joseph Brodskyn tavoin myös Yhdysvaltoihin.

Šiškinin mielestä venäläinen kirjallisuus on internetin ansiosta nyt paremmassa turvassa kuin neuvostoaikoina. Vapaa kulttuuri on tukahdutettu Venäjällä, mutta se voi kukoistaa netissä missä päin maailmaa tahansa.

Hän muistuttaa, että Ukrainan sota loppuu aikanaan, kuten kaikki sodat. Kulttuuria tarvitaan siinä vaiheessa rakentamaan siltaa uuteen aikaan. Silti venäläisten kulttuuri-ihmisten olisi todistettava jo nyt maailmalle, että Putinin Venäjän rinnalla elää toinen Venäjä, joka ei tue sotaa.

Šiškinin pyrkii edistämään tätä tavoitetta perustamallaan Dar-kirjallisuuspalkinnolla, joka myönnettiin toukokuun lopulla venäläiselle Maria Galinalle, joka asuu nykyisin Odessassa. Voittajateos käsittelee Ukrainan sotaa.

Palkinto on saanut nimensä Vladimir Nabokovin viimeisestä venäjänkielisestä romaanista Dar (Lahja). Nabokov kirjoitti sen Berliinissä, ja se julkaistiin venäläisten emigranttien perustamassa kirjallisuuslehdessä Pariisissa vuonna 1938.

Palkinnon jakaa vuosittain riippumaton jury. Sitä voivat tavoitella kaikki venäjänkieliset kirjailijat riippumatta siitä, missä he asuvat.

”Tarkoituksena on auttaa venäjänkielisiä kirjailijoita, mutta kysymys ei ole Venäjän vaan kirjailijoiden omasta kirjallisuudesta”, Šiškin sanoo.

Voittajateos käännetään palkintorahoilla englanniksi, ranskaksi ja saksaksi. 

---

Mihail Šiškinin suomennetut teokset:

• Sinun kirjeesi.
WSOY, 2012. Suomentanut Vappu Orlov.

• Neidonhius.
WSOY, 2015. Suomentanut Vappu Orlov.

• Kaunokirjoituksia.
WSOY, 2016. Suomentanut Vappu Orlov.

• Sota vai rauha: kirjoituksia Venäjästä ja lännestä.
WSOY, 2023. Suomentanut Sirpa Hietanen.

• Viha ja kauneus: Kirjoituksia sodasta, taiteesta ja Venäjän ideasta.
WSOY, 2024. Suomentaneet Vappu Orlov ja Sirpa Hietanen.