Samalla yhteisellä isänmaan asialla
Yli 200 vapaaehtoista kaivoi poteroita, torjui panssareita, marssi, hiipi ja ampui huhtikuisena viikonloppuna Hollolassa.
Voit kuunnella jutun myös ääniversiona. Lukijana toimii a.i.materin koneääni Ilona.
Tasaisella kankaalla männyt ovat jo korkeita.
Talvisodan alla paikalliset hevosmiehet ja maanviljelijät muokkasivat tähän suuren sorakentän. Metsikköä kutsutaan edelleen Hälvälän lentokentäksi, vaikka täällä ei ole lennetty 1970-luvun jälkeen.
Männikön reunoilta maa tippuu jyrkästi: siellä alkavat Salpausselän eteläpään harjuhaudat, jääkauden lopulla muodostuneet supat.
Yhden syvänteen reunalla joukko nuoria miehiä kaivaa maata taitettavilla kenttälapioilla.
He kaivavat poteroita.
Aurinko tuijottaa. Pojat hikoilevat. Kasoissa kuoppien ympärillä on enemmän kivenmurikoita kuin maata.
Osa keventää varustusta, yksi on jo ilman paitaa. Raskasta on, mutta pakko jaksaa.
Tai ei nyt ihan pakko. Hehän ovat täällä vapaaehtoisesti.
On lauantai, viikko ennen vappua.
Opiskelijain reserviupseeripiirin jäsenet ovat harjoittelemassa vapaaehtoisella jääkärikurssilla puolustukseen ryhmittymistä.
Ensin poteroita, myöhemmin panssarintorjuntaa. Ulkona nukutun yön jälkeen aamulla on 10 kilometrin marssi.
Metsän katveesta ilmestyy täyteen taisteluvarustukseen sonnustautunut jääkäri. Kypärän ja aurinkolasien alta hänestä näkyy vain kaistale viiksiä ja partaa.
”Mää kävin vilkaisemassa”, hän raportoi. Osa joukosta on asemoitunut vähän matkan päähän.
”Maasto on vielä hankalampaa, pojat oli ilmeisesti ihan täysin gonahtanu. Yks otti aurinkoa siellä.”
Kun pääsee pois armeijasta, ei hetkeen halua ajatellakaan metsää. Gonahtaa, menettää mielenkiinnon inttitouhuun.
Mutta vuoden kuluttua alkaa jo muistaa hyviäkin hetkiä. Niihin hiipii nostalgiaa.
Sitten saattaa päätyä harrastamaan maanpuolustustoimintaa vapaaehtoisesti.
Kasper Saarinen päätyi viisi vuotta sitten. Syy: isältä peritty maanpuolustustahto ja metsä. Hän viihtyy metsässä.
”Paljon hauskempaa tää on kuin lähteä perjantaina ryyppäämään ja olla koko viikonloppu krapulassa.”
Metsässä on myös kehittävämpää. Voi harjaantua eri aselajeissa, kerrata asepalveluksessa hankittua osaamista ja oppia uutta, saada kokemusta kouluttajana ja taitoja ihmisten kanssa toimimiseen.
Omien sanojensa mukaan Saarinen oli yläasteella ”kellariin lukittautunut henkilö, joka pelasi roolipelejä”.
Nyt hän on Lappeenrannan teekkarireserviläisten puheenjohtaja ja lisäksi koko Opiskelijain reserviupseeripiirin eli Orupin puheenjohtaja. Hänen paikallisyhdistyksensä on Suomen aktiivisin.
Orup on yksi Suomen reserviupseeriliiton kahdestakymmenestä piiristä, korkeakouluopiskelijoiden valtakunnallinen vapaaehtoisen maanpuolustuksen yhdistys.
Sen jäseniä on Hälvälän lentokentällä tänä viikonloppuna 21, lähes kaikki joko teekkareita tai historian opiskelijoita eri puolilta maata.
Heidän jääkärikurssinsa on osa Maanpuolustuskoulutusyhdistys MPK:n suurta Hälvä 22 -harjoitusta.
He harjoittelevat samanlaisia asioita kuin varusmiesaikana armeijassa. Mutta rennommin.
Täällä kukaan ei huuda pää punaisena siksi, että taskusta on vetoketju auki.
”Tämä on hyvä porukka”, kurssin johtaja Samuli Luomalahti sanoo.
”Ja samalla yhteisellä isänmaan asialla tässä ollaan.”
”Me ollaan 20 äijälle opetettu poteron kaivamista ja singon käyttöä. Kyllä sillä ainakin mulle on merkitystä.”
Periaatteessa määritelmä on yksinkertainen: vapaaehtoinen maanpuolustus on Suomen maanpuolustusta tukevaa kansalaistoimintaa.
Mutta käytännössä asia ei ole ollenkaan yksinkertainen.
Virossa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa kodinturvajoukot ovat virallinen osa maiden puolustusvoimia, mutta Suomessa vapaaehtoinen maanpuolustus on yhdistystoimintaa.
Ja yhdistysten luvatussa maassa yhdistyksiä riittää, satoja ja satoja maanpuolustusyhdistyksiä.
Se johtuu siitä, että vapaaehtoinen maanpuolustuskoulutus oli pitkään kiellettyä.
Toisen maailmansodan jälkeen liittoutuneiden valvontakomissio eli Neuvostoliitto kielsi suomalaiset maanpuolustusjärjestöt, suojeluskunnat ja Lotta Svärdin ”hitleriläismielisinä ja fascisminluontoisina”.
Pariisin rauhansopimus vielä kielsi vuonna 1947 sotilaallisen koulutuksen Suomessa kaikilta, jotka eivät kuuluneet Puolustusvoimiin tai rajavartiostoon.
Suomalaisten maanpuolustustahtoa oli vaikeampi kieltää, se purkautui kansalaisten perustamiksi yhdistyksiksi.
Niinpä Suomessa on maanpuolustuskoulutuksesta vastaava Maanpuolustuskoulutusyhdistys MPK. Se perustettiin Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen ja koostuu 14 vapaaehtoisjärjestöstä. Toimintaa säätelee laki ja valvoo ja ohjaa Puolustusvoimat.
Sitten on 745 yhdistysrekisteriin ilmoitettua reserviläisjärjestöä ja satakunta maanpuolustuspiiriä, kiltaa, yhdistystä, piiriä ja jaostoa.
Reserviampujille on oma kerhonsa, reserviupseereille, -insinööreille, -urheilulle ja opiskelijoille omansa. Naisille on valmiusliitto, Maanpuolustusnaisten liitto, liuta lottien perinneyhdistyksiä ja Sotilaskotiliitto.
Vuonna 2011 puolustusministeriö palkkasi konsulttiyhtiön ottamaan toiminnasta tolkkua.
Tuloksena oli vaikuttavuusraportti, jossa todettiin, että laajaa ja sirpaloitunutta on, eikä kovin vaikuttavaa.
”Vapaaehtoinen maanpuolustustyö on luonteeltaan harrastustoimintaa. Sen arvioidaan vaikuttavan suoraan korkeintaan noin prosenttiin suomalaisista ja välillisestikin vain muutamaan prosenttiin”, raportissa todettiin.
Virallista puolustuksen osaa vapaaehtoisista ei kuitenkaan ole haluttu tehdä.
Reserviläisliiton johto säikähti, kun Helsingin Sanomat vuonna 2015 pyysi liiton jäsenjärjestöjä kommentoimaan väitettä ”Suomeen tarvitaan kodinturvajoukot”.
Liitto ohjeisti järjestöjä, miten kysymykseen tulisi vastata, koska 350 jäsenyhdistyksessä oli ”monenlaisen tietotaidon osaavaa puheenjohtajaa”, joista ”kaikilla Suomen puolustusjärjestelmän kiemurat eivät välttämättä ole ihan viimeisen päälle hallussa”.
Kodinturvajoukot nousivat esiin myös Juha Sipilän (kesk) hallituskaudella vuonna 2017, kun puolustusministeri Jussi Niinistö (sin) selvitytti asiaa ministeriössä.
Silloin säikähti Puolustusvoimat. Erittäin kiireellä tehty selvitys, se totesi.
Yli 200 ihmistä on tullut vapaaehtoisesti viettämään viikonloppunsa Hollolaan.
He ovat ilmoittautuneet jollekin Hälvä 22 -harjoituksen kursseista, läpäisseet Puolustusvoimien tekemän tarkistuksen, vastaanottaneet kurssikirjeen, pakanneet autonsa ja ajaneet sen Hälvälän harjoitusalueen parkkipaikalle.
Sitten he ovat kävelleet huoltorakennukselle, kirjanneet kaavakkeelle tarvitsemansa varusteet ja saaneet ylleen valtion virallisen M05-maastokuvion.
Kaikilla on päässään jotakin. Kellä on kypärä, kellä pipo tai oikealle kallistettu baretti.
Se kuuluu tapoihin, kun liikutaan ulkona sotilasalueella.
Silti täällä ei ole sotilaita, vaan siviilejä hankkimassa sotilaallisia valmiuksia.
Maanpuolustuskoulutusyhdistys MPK:n koulutuksiin saa osallistua kuka tahansa suhteellisen kunnollinen kansalainen.
Joka vuosi noin 50 000 suomalaista osallistuu.
MPK järjestää vuodessa noin 2 000 koulutusta.
Hälvä 22 on MPK:n kevään pääharjoitus Päijät-Hämeessä. Samanlaisia isoja vapaaehtoisia harjoituksia järjestetään eri puolilla maata monta kertaa vuodessa.
Hälvälän harjoitusalueella on käynnissä toistakymmentä kurssia: kenttämuonitusta, huoltoa, taisteluensiapua ja kohteen suojaamista, simulaattorikurssi, pistooliammuntaa, tiedustelua, taistelua rakennetulla alueella, jääkärikurssi.
Venäjän hyökättyä Ukrainaan tällaisille kursseille on ollut tulijoita pitkissä jonoissa.
MPK:n pääkonttorilla puhelimet ovat soineet naisten, miesten, nuorten, vanhusten, asepalveluksen käyneiden, siviilipalveluksen suorittaneiden ja palveluksesta vapautettujen maanpuolustustahtoa.
Siksi MPK on päättänyt tuplata koulutusten määrän: jatkossa kursseille mahtuu 100 000 suomalaista vuodessa.
Pistooliammuntaan osallistuvat erottuvat maastopukuväestä helposti.
Heitä on kymmenen, he ovat naisia ja heillä on päällään tavalliset vaatteet.
He seisovat ampumaradan pihalla puoliympyrässä ja kuuntelevat, kun keskelle asettunut ammunnanjohtaja Mikko Luostarinen kertoo sääntöjä kantavalla äänellä. Pistooliammunnassa on paljon sääntöjä.
Eikä niissä ole tulkinnanvaraa.
”Käsittele asetta AINA. KUIN. LADATTUA.”
”Ette osoita KETÄÄN ettekä MITÄÄN aseella, ELLETTE. AIO. TUHOTA. SITÄ. Mitä tänään tuhotaan, on pahvitaulut.”
”Sormi ei mene liipaisimelle ennen kuin ampumapäätös on tehty. Se sormi PYSYY. POIS. SIELTÄ. LIIPAISIMELTA. JA. LIIPAISINKAARELTA.”
Ette ammu aseella, jonka piippuun on mennyt roskaa.
Ette ammu kenossa niin kuin Harri Kirvesniemi hiihti.
Ammutte kasaan, rei’ät kämmenen kokoiselle alueelle.
”Ja aseesta PITÄÄ.”
”PITÄÄ.”
”KIINNI.”
Luostarinen tuijottaa vuorollaan jokaista osallistujaa tiukasti silmiin tarkistaakseen, että he ovat hereillä. Naiset pitävät naamansa peruslukemilla.
Ampuminen on tärkein reserviläistaito. Nyt myös muut kuin reserviläiset ovat kiinnostuneet siitä.
MPK:n ampumakurssit täyttyvät sitä mukaa kun niitä lisätään koulutuskalenteriin. Useampi jää jonoon kuin mahtuu mukaan eivätkä kouluttajatkaan tahdo kohta enää riittää.
Tänä keväänä koulutuksiin on ilmoittautunut erityisesti naisia. MPK järjestää erillisiä naisille suunnattuja pistooli- ja kivääriammuntakursseja, kaikki täynnä.
Jos ei ole käynyt asepalvelusta, ei välttämättä ole koskaan pidellyt kädessään asetta saati ampunut sellaisella.
Entistä useammasta ampumistaito on alkanut tuntua hyödylliseltä.
Perustuslain mukaan kaikilla Suomen kansalaisilla on maanpuolustusvelvollisuus.
Mutta asevelvollisuus ei silti koske kaikkia.
Jos on nainen ja haluaa osallistua maanpuolustukseen, vapaaehtoisuus on ainoa vaihtoehto. Vapaaehtoinen asepalvelus tai vapaaehtoinen maanpuolustusharrastus.
”Pitäisi maksaa Putinille rekrytointipalkkio, meille on tulijoita ovista ja ikkunoista”, Luostarinen sanoo.
Kyllä sillä on operatiivistakin merkitystä, Jukka Nurmi sanoo.
Että iso joukko suomalaisia ylläpitää sodan ajan taitojaan vapaaehtoisissa maanpuolustuskoulutuksissa.
Nurmi on eversti ja Puolustusvoimien vapaaehtoisen maanpuolustuksen tarkastaja, ollut vuodesta 2020. Silloin astui voimaan uusi laki vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta.
Puolustusvoimien ja MPK:n yhteistyötä tiivistettiin, MPK:sta tuli puolustusvoimien strateginen ja operatiivinen kumppani.
Vapaaehtoisen sotilaallisen koulutuksen järjestäminen siirrettiin pois MPK:lta, ja sen uudeksi tehtäväksi tuli yksilöllinen, sotilaallisia valmiuksia palveleva Sotva-koulutus.
Tätä koulutusta Puolustusvoimien 42 vapaaehtoisen maanpuolustuksen upseeria suunnittelee MPK:n maanpuolustuspiirien valmiuspäälliköiden kanssa.
Puolustusvoimat on saanut lisää vaikutusvaltaa siihen, mitä vapaaehtoisille maanpuolustajille opetetaan: jos aiemmin opetettiin sitä, mitä reserviläiset itse halusivat, nyt sitä, mitä maanpuolustus tarvitsee.
Vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta, erityisesti tuhannesta Puolustusvoimien hyväksymästä reserviläiskouluttajasta, on tullut kiinnostava resurssi.
Puolustusvoimat on päättänyt lisätä kertausharjoituksia 10 000 reserviläisellä vuodessa, eikä sillä ole riittävästi omia kouluttajia.
Mutta on vapaaehtoistoiminnalla merkittävä rooli muutenkin.
”Tässä tietysti pitää lähteä liikkeelle Suomen puolustusjärjestelmästä”, Nurmi sanoo.
Suomen puolustuksen perusta ovat asevelvollisuus, koulutettu reservi, koko maan puolustaminen ja maanpuolustustahto.
”Oma puolustuskyky ja se, että me itse vastataan Suomen puolustuksesta, on kaiken perusta. Ja sitä me ei voida tehdä ilman reserviä.”
Suomessa reserviin kuuluu 870 000 ihmistä, joista 280 000 on sijoitettu sodan ajan joukkoihin. Sijoitetuista noin seitsemän prosenttia vuodessa teroittaa taitojaan kertausharjoituksissa.
Koko reservin harjoituttaminen ei ole realistista.
Mutta tarvittaessa vapaaehtoiseen maanpuolustukseen osallistuneet aktiiviset reserviläiset voisivat kouluttaa muita.
Vapaaehtoinen maanpuolustus kehittää yksilöiden osaamista. Siitä taas on hyötyä Puolustusvoimien kertausharjoituksissa ja vapaaehtoisissa harjoituksissa.
Ei tarvitse aloittaa opettelua perusasioista, jos reserviläinen on harjoitellut niitä omalla ajallaan.
Nurmi on itsekin käynyt Hälvälässä, seuraamassa Marras-Hälvä-harjoitusta vuoden 2021 marraskuussa.
”Se oli kyllä erittäin vakuuttavaa toimintaa ja hyvin monipuolista, se sieltä tuli päällimmäisenä.”
”Siellä oli muun muassa taistelua rakennetulla alueella, asutuskeskustaistelua, erittäin laadukasta harjoittelua.”
Sisustusratkaisu kai tämäkin.
Tyhjän toimistotalon lattialle on ripoteltu hylsyjä.
Seinillä on punaruskeita roiskeita. Sianverta.
On hiljaista, mutta talo on täynnä taistelijoita.
Lahden kaupunki on antanut Hälvä 22:lle luvan harjoitella purkutuomion saaneessa rakennuksessa taistelua rakennetulla alueella.
Päijät-Hämeen maakuntakomppaniaan sitoutuneet reserviläiset ovat jakautuneet eri puolille rakennusta.
He liikkuvat melkein hiipimällä. Etenevät kahtena rykelmänä pitkin käytävän kumpaakin seinustaa. Toinen ryhmä pujahtaa sisään ovesta vasemmalla.
”Otetaan tää meidän homma uusiks”, kouluttaja Pirkka Mellanen sanoo käytävän oikealle puolelle jääneelle joukolle.
”Idea on se, että ollaan tiiviissä nipussa. Noi saa ton huoneen tuolta, jääkää te muut tähän.”
He perääntyvät ja aloittavat alusta.
Asutuskeskustaistelu on raaka ja äärimmäinen laji, tullut viime aikoina tutuksi uutiskuvista.
Se on maakuntakomppanian harjoittelun tämän vuoden teema, valittu sattumalta.
Tässä harjoituksessa opiskellaan perustaistelumenetelmiä.
Asutuskeskustaistelua pitää harjoitella paljon ja samalla toivoa, ettei osaamiselle tule koskaan tarvetta.
”Jos jouduttaisiin tilanteeseen, jossa maakuntajoukkojen sotilaat taistelevat rakennuksesta huone huoneelta, ollaan jo tosi äärimmäisissä olosuhteissa”, Juha Mustonen sanoo.
Hän on ollut maakuntajoukkojen aktiivinen jäsen siitä saakka, kun paikallispataljoonat perustettiin vuonna 2006.
Tavallaan liittyminen oli vahinko.
Mustonen vain meni, kun entinen kouluttaja armeijasta pyysi. Vasta sitten selvisi, että kyse oli vapaaehtoistoiminnasta.
Paikallisjoukot ovat vapaaehtoisen maanpuolustuksen paradoksi.
Vapaaehtoisia tavallisia kansalaisia, mutta osa Suomen puolustusratkaisua. Vaikka virallisesti Suomen puolustusratkaisu ”ei miltään osin perustu” vapaaehtoisuuteen.
Näillä reserviläisistä koostetuilla joukoilla ”mahdollistetaan maanpuolustuksen kyky pitkäkestoiseen sodankäyntiin koko valtakunnan alueella”.
Virallisesti paikallisjoukot ja MPK eivät liity toisiinsa, mutta käytännössä monet MPK:n kouluttajista ja aktiiveista on sijoitettu paikallisjoukkoihin. Yhdistys myös järjestää paikallisjoukoille suunnattua yksilökoulutusta.
Joukkoihin valitaan ihmisiä, joilla on hyvä aluetuntemus ja jotka osallistuvat aktiivisesti kertausharjoituksiin ja vapaaehtoisiin harjoituksiin.
Moni sitoutunut reserviläinen ajattelee, ettei vapaaehtoinen maanpuolustus ole harrastus, vaan toinen työ: velvollisuus.
”Tehokas reserviläisjoukko koostuu omaa kotiseutuaan puolustavista motivoituneista yksilöistä, joilla on riittävä koulutus ja osaaminen ja oman ympäristön tuntemus”, Mustonen sanoo.
”Kyllä mä alusta asti olen siihen propagandaan uskonut, ja nyt meillä on tuolta etelästä [Ukrainasta] traaginen näyttö siitä, että se motivoitunut yksilö pystyy aikamoisiin pieniin ihmeisiin puolustustaistelussa.”
”Reserviläisyys ja se miksi meillä on puolustusvoimat – syy on ollut koko ajan sama.”
Aurinko on laskenut Hälvälän lentokentällä.
Opiskelijain reserviupseerit istuvat nuotion ympärillä ja paistavat makkaraa.
Kohta he vetäytyvät poteroihin ja laavujen alle nukkumaan.
Osa, lähinnä ne joilla on laavut, toivovat yöksi sadetta. Parasta lajissa on kurjuus. Siitä saa perspektiiviä, kun viettää viikonlopun ulkona ja nukkuu huonosti.
”Kun pääsee kotiin suihkuun ja syömään ja oikeaan sänkyyn nukkumaan, niin on se hieno fiilis”, kouluttaja Kalle Jokela sanoo.
Vain yksi asia kismittää reserviläisiä: kumiset kiväärit.
Niitä lojuu siellä täällä Hälvälän kentän leirissä.
Reserviläiset ovat joutuneet kanniskelemaan näitä kummallisen muotoisia käsilaukkuja MPK:n harjoituksissa nyt kaksi vuotta.
Vuoden 2020 lakiuudistuksessa kiellettiin Puolustusvoimien ampumatarvikkeiden käyttäminen MPK:n harjoituksissa. Ei enää edes savuheitteitä tai paukkupatruunoita, joista kuuluu ääni mutta ei lennä luotia.
Ampumaradoilla, ammuntakoulutuksissa tietenkin ammutaan edelleen kovilla, joko MPK:n tai reserviläisten omilla aseilla, mutta ei Puolustusvoimien.
Ilman paukkupatruunoita kaksipuoliset taisteluharjoitukset maastossa tai simulaattorilla ovat muuttuneet käytännössä järjettömiksi.
Se on himmentänyt harrastuksen hohtoa.
Ilman paukkupatruunoita taisteluharjoituksissa voi enää vain juosta metsässä ja huutaa ”laukaus, laukaus”.
Eihän sitä osaa oikein vakavasti ottaa.
Neljä päivää harjoituksen jälkeen reserviläiset saavat hyviä uutisia.
Vapaaehtoisen maanpuolustuksen roolia pohditaan jälleen.
Sitä halutaan kasvattaa.
MPK:lle tahdotaan antaa entistä suurempi rooli paikallispuolustuksen kehittämisessä ja reservin koulutuksessa.
Koulutusten määrää lisätään, mutta lisäksi muutetaan lakia.
Työryhmä asetettiin 21. huhtikuuta pohtimaan asiaa, esitys oli lausunnolla viikossa: Puolustusvoimien aseilla ampuminen halutaan sallia uudelleen MPK:n harjoituksissa.
Esitys oli tehty pika-aikataululla, muuttuneen turvallisuustilanteen takia.
Juttua varten on haastateltu MPK:n toiminnanjohtajaa Antti Lehtisaloa, Hälvä 22 -harjoituksen johtajaa Ari Kahrolaa, jääkäriprikaatin Lapin aluetoimiston asevelvollisuussektorin johtajaa, vapaaehtoisen maanpuolustuksen upseeria Aku Saarelaista ja Hämeen aluetoimiston vapaaehtoisen maanpuolustuksen upseeria Eero Virtasta, sekä viestintäkonsultti Elli Fléniä, joka on työskennellyt aiemmin Puolustusvoimien pääesikunnassa.