Hetki sitten
Lokakuun alussa palestiinalainen äärijärjestö Hamas teki Israeliin brutaalin terrori-iskun. Israel vastasi pommittamalla Gazaa. Se on Hamasin tukikohta ja 2,3 miljoonan ihmisen koti.
Voit myös kuunnella jutun ääniversiona. Lukijana toimii a.i.materin koneääni Ilona.
Keskellä on laakso. Se on noin yhdeksän kilometriä pitkä ja jakaa Gazan kaistan kahtia. Siellä on kosteikko, harvinainen seudulla, jossa on välimerellinen ilmasto. Kesät ovat kuumia ja kuivia, talvet sateisia.
Paikka on ollut hyvä muuttolinnuille matkalla Afrikasta Eurooppaan tai Aasiaan ja takaisin. Haikaroita, sorsia, pääskysiä. Satoja lajeja, suuria parvia. Kotoperäisiäkin lajeja, niin kuin isopurppuramedestäjä, jonka höyhenet hohtavat sinisenmetallisina.
Laaksossa kulkee joenuoma, Wadi Gaza. Sana vadi juontuu arabiasta ja tarkoittaa ajoittain kuivuvaa jokea.
Gazan kaistaleella vadi ehtii tehdä kahdeksan mutkaa, mutta sen alkulähde on yli sadan kilometrin päässä Israelin puolella. Tavalliselle gazalaiselle siis tavoittamattomissa.
Kosteikon kunto on ollut surkea. Sinne on laskettu jätevesiä, dumpattu roskia. YK ja paikalliset viranomaiset ovat viime vuosina yrittäneet puhdistaa aluetta, muun muassa Norjan valtion rahoituksella. Kuvissa muutos näyttää vielä vaatimattomalta. Ensin on muoviroskaa, sitten ei enää ole.
Palestiinalaiset ovat ehdottaneet laaksoa Unescon maailmanperintölistalle.
Kunnostettuna alueen on ajateltu houkuttelevan turisteja, tuovan töitä. Turisteja tosin on voitu toivoa vain toisista gazalaisista. Mutta Gazassa ei ole juuri ollut valinnanvaraa, jos on halunnut luontoon.
Luonto on vähissä, niin kuin moni muukin asia.
GAZAN kaista on 41 kilometriä pitkä. Se on vähemmän kuin Helsingistä on matkaa Porvooseen. Lännessä, luoteessa ja pohjoisessa vastaan tulee meri. Muualla muuri.
Kumpikaan ei ole koskaan kaukana, maa-alue on keskimäärin vain noin kymmenen kilometrin levyinen. Siksi sitä kutsutaan kaistaksi.
Wadi Gaza –joesta pohjoiseen on Gazan kaupunki, alueen suurin asuinkeskittymä.
Israel ja Egypti valvovat Gazan rajaa, joka määräytyi vuoden 1950 aselevossa.
Erez pohjoisessa on ainoa rajanylityspaikka Israeliin. Rafah etelässä taas on ainoa rajanylityspaikka Egyptiin.
Etelässä sijaitsee myös Jasser Arafatin lentokenttä, ainoa Gazassa. Se avattiin vuonna 1998 ja tuhottiin 2002.
Pituussuunnassa kulkee kaksi tietä etelästä pohjoiseen. Salah al Deen on tärkein tie, Al Rashid kulkee rannalla ja on toiseksi tärkein.
Noin kaksi kolmasosaa Gazasta on kaupunkiympäristöä, loput maaseutumaisempaa. Alueella viljellään sitrushedelmiä ja erilaisia vihanneksia.
Lähikuvassa rajalta näkyy gazalaisten ja israelilaisten maanviljelysten kokoero sekä leveä raja-alue.
Gazassa on yksi voimalaitos. Sen tuottama energia ei riitä koko kaistaleelle. Osa puuttuvasta sähköstä on tullut Israelin puolelta. Gazalaiset ovat yleensä saaneet sähköä vain muutaman tunnin päivässä.
Kaupunkien lisäksi Gazassa on kahdeksan pakolaisleiriä. Tosin niitä ei välttämättä huomaa, ellei tiedä tulevansa pakolaisleirille.
Osa leireistä näyttää tiheästi rakennetuilta kerrostaloalueilta, ihan samaan tapaan kuin ympäröivä kaupunkikin. Lähikuva Rafahin pakolaisleiriltä.
Leireillä on asuttu pitkään, virallisesti 1950-luvulta saakka. Alun perin väliaikaisiksi suojiksi rakennettuihin taloihin on lisätty kerroksia. On käytetty sitä, mitä on ollut saatavilla. Savea, itse tehtyjä tiiliä. Aaltopeltiä, pressuja. Myöhemmin betonia.
Talot eivät erotu katukuvasta, kun kaikkialla on erikuntoisia rakennuksia. Raunioitakin. Ja jätteitä. Jos johonkin on jäänyt tyhjä tontti, se on täyttynyt todennäköisesti jätteistä, koska jätehuolto ei toimi kunnolla.
Keskimäärin Gazan kaistalla asuu runsaat 6 000 ihmistä per neliökilometri. Se on suuri luku, mutta kuinka suuri?
Helsingin väentiheys on suunnilleen puolet siitä. Lontoon keskimääräinen väentiheys taas on suunnilleen saman verran kuin Gazassa.
Käytännössä rakennetuilla alueilla Gazassa keskimääräinen väentiheys on noin 8 000 henkeä. Eniten on kuitenkin pakkautunut tiettyihin osiin Gazan kaupunkia, missä ihmisiä voi asua 30 000 neliökilometrillä. Se on enemmän kuin Manhattanilla keskimäärin, pilvenpiirtäjissä.
Gazan vertaaminen muihin alueisiin on kuitenkin vaikeaa. Suurin osa maailman metropoleista on syntynyt vähitellen. Ihmiset ovat muuttaneet työn perässä maaseudulta kaupunkiin, ja asutus on pakkautunut pikkuhiljaa. Kaupungit rajautuvat väljempiin esikaupunkialueisiin eivätkä muureihin.
Gazan väkiluku taas on kasvanut rysähdyksellä. Eivätkä ihmiset ole tulleet työn perässä.
Viime vuosisadan alkupuolella Gazan kaupungissa asui vain vähän ihmisiä, ehkä runsaat 60 000 henkeä. Asutusta on ollut ainakin 3 500 vuotta. Vuosiin mahtuu kukoistuksen aikoja samoin kuin taantumiakin.
Kaupunki on syntynyt alun perin sisämaahan, lähelle hyvää luonnonsatamaa. Gazan kautta, Välimeren ja Negevin autiomaan välistä, on kulkenut yksi alueen tärkeistä reiteistä. Sitä ovat käyttäneet sotilaat ja karavaanit.
Kaupungin historian aikana vallassa on ehtinyt käydä faaraoita, Raamatusta tuttuja filistealaisia, mamelukkeja, ristiretkeläisiä ja kalifeja. Välillä Gaza on ollut valtakunnan eteläisin kolkka, välillä taas läntisin.
Toisin kuin Betlehemissä tai Jerusalemissa, Gazassa ei ole uskonnollisesti erityisen merkittäviä paikkoja. Vanhoja moskeijoita ja kirkkoja kuitenkin on. Niin kuin al-Omarin moskeija ja Pyhän Porfyriuksen kirkko Gazan kaupungissa, kumpikin rakennettu ensimmäisen kerran yli 1 300 vuotta sitten.
Pitkään Gazaa koskettaneet sodat olivat paikallisia, Egyptin ja Levantin välisiä taisteluita. Vasta myöhemmin kyse oli laajemmalle alueelle ulottuvista valtakunnista.
Välillä vaikutusvaltaa on ollut enemmän paikallisilla mahtisuvuilla, välillä vähemmän. Rajat ja johtajat ovat vaihdelleet. Yksi käsitys hallitsemisesta on kuitenkin gazalaisessa historiassa tuore, vain noin satavuotias.
Se on ajatus kansallisvaltiosta. Se, että on yksi kansa ja sillä yksi valtio.
Runsaat sata vuotta sitten Gaza kuului Turkkiin eli Osmanien imperiumiin tai Ottomaanien valtakuntaan, niin kuin nimi on toisinaan suomeen käännetty. Kaupungissa ja sen lähistöllä asui enimmäkseen arabeja, mutta myös juutalaisia ja kristittyjä.
Ensimmäisen maailmansodan aikana britit valloittivat turkkilaisilta alueita Välimeren itäpäädystä. Kun sota päättyi, maa jaettiin Ison-Britannian ja Ranskan mandaattialueiksi. Yksi uusista alueista oli Palestiina, johon Gaza lähiseutuineen kuului. Se päätyi briteille.
Seuraavina vuosikymmeninä alueelle muutti lisää juutalaisia, jotka kannattivat sionismia ja halusivat perustaa paikalle juutalaisen valtion. Yksi syistä oli heihin Euroopassa kohdistunut vaino.
Arabit taas olisivat halunneet, että Palestiina itsenäistyisi sellaisenaan. Juutalaisille se olisi tarkoittanut vähemmistöön jäämistä.
Britit jättivät asian YK:n ratkaistavaksi.
YK:n yleiskokous hyväksyi vuonna 1947 ehdotuksen, jossa alue jaettaisiin juutalaisvaltioon ja arabivaltioon.
Ehdotuksessa Gazan kaista ei muistuttanut pientä saarta niin kuin nykyään, vaan oli kapealla maayhteydellä kiinni Länsirannassa. Sen lisäksi palestiinalaisten alue olisi jatkunut leveänä kaistaleena vielä pitkälle Gazasta etelään. Silti yli puolet mandaattialueesta oli merkitty juutalaisille. Arabeista suunnitelma ei ollut hyväksyttävä.
Yleiskokous teki päätöksensä marraskuussa. Joulukuussa palestiinalaiset hyökkäsivät juutalaisia vastaan ja aseelliset sionistiryhmät palestiinalaisten kyliin ja kaupunginosiin.
Sionistit saivat yliotteen. Toukokuussa 1948 Israel julistautui itsenäiseksi.
Sen jälkeen taistelut muuttuivat valtioiden väliseksi sodaksi, kun Israelia ympäröivät arabimaat hyökkäsivät.
Suurin osa Palestiinan muista kuin juutalaisista asukkaista joutui pakenemaan kodeistaan jatkuvia taisteluita.
Sionistiset juutalaiset tyhjensivät järjestelmällisesti arabien asuinalueita, kyliä ja isompia asutuskeskuksia. Oli joukkomurhia, väkivaltaa. Sadattuhannet pakenivat kodeistaan.
Se oli gazalaisille ja muille palestiinalaisille nakba. Sana on arabiaa, sen voisi kääntää katastrofiksi.
Moni palestiinalaisista pakeni sionisteja juuri Gazaan. Seudun väkiluku moninkertaistui kerralla 200 000:een.
Nykyisin gazalaisia on 2,3 miljoonaa. Heistä kahdeksan kymmenestä on vuoden 1948 pakolaisia tai heidän jälkeläisiään, lähinnä jälkeläisiä. Israel ei ole missään vaiheessa antanut perheiden tulla takaisin jättämilleen asumuksille.
YK päätyi päätöslauselmassaan 1948 siihen, että pakolaisten, jotka haluavat palata ja elää rauhassa naapureidensa kanssa, pitäisi voida tehdä niin.
Elokuun lopussa valokuvaaja Mohammed Abed kuvasi Gazan kaupungissa rannalla lapsia. Joku oli pystyttänyt vanhojen autonrenkaiden päälle pienen leikkiveneen, johon lapset olivat kiivenneet.
Jos gazalaislapsella on käynyt tuuri, hän on voinut päästä myös vesipuistoon tai vaatimattomaan huvipuistoon. Esimerkiksi lähimoskeija on voinut järjestää lapsille huvitteluretken.
Hamas ei tosin ole katsonut puistoja hyvällä. Vuonna 2010 järjestö ensin sulki perheille suunnatun Crazy Water Parkin väliaikaisesti, ja sen jälkeen naamioituneet miehet kävivät polttamassa puiston rakennukset.
Nuoria ja lapsia on paljon. Puolet väestöstä. Syntyvyys on ollut maailman suurinta. Keskimääräinen lapsiluku oli vuosituhannen alussa noin kuusi lasta, mutta on laskenut 2010-luvun loppuun mennessä alle neljään.
Olosuhteisiin nähden Gazassa on ollut verrattain matala lapsikuolleisuus. Sen vuoksi väkiluku on kaksinkertaistunut vuosituhannen vaihteesta.
Onko palestiinalaisia kannustettu perustamaan suurperheitä?
Osin, heidän johtajansa ovat pitäneet lasten suurta määrää hyveenä. Sekä perheen että kansan kannalta. Samaan aikaan on kuitenkin ollut selvää, että Gazan kaistalta loppuu tila, joten käytännössä myös perhesuunnittelun eteen on tehty töitä.
Ehkäisyä on ollut saatavilla, ainakin suurelle osalle halukkaista. Kierukka on ollut suosittu, kondomit eivät niinkään.
Suurin osa gazalaisista ei todennäköisesti ole koskaan ollut tekemisissä israelilaisen kanssa. Liikkumista kaistalta pois on rajoitettu jo vuosikymmeniä.
Sotaa nykynuoret sen sijaan ovat ehtineet nähdä. Tänä vuonna 18 vuotta täyttäneet gazalaiset ovat syntyneet vuonna 2005. Se on sama vuosi, jolloin Israel ilmoitti vetäytyvänsä Gazasta. Käytännössä Israel lähinnä veti alueelta pois omat siirtokuntansa, ja YK katsoo miehityksen edelleen jatkuvan.
Heidän olleessaan noin yksivuotiaita Hamas voitti palestiinalaisalueilla järjestetyt vaalit, minkä seurauksena seuraavana vuonna syntyi väkivaltaisia yhteenottoja. Gaza jäi Hamasille, Länsiranta taas toiselle puolueelle Fatahille.
Lyhyitä tulitaukoja lukuun ottamatta Hamas tai muut islamistit ovat sen jälkeen ampuneet raketteja Israelin puolelle, ja Israel on vastannut pommittamalla Gazan asutusta.
Toisinaan Israelin sietokyky on ylittynyt. Joko rakettien määrän tai esimerkiksi murhattujen israelilaisnuorten vuoksi, niin kuin vuonna 2014. Silloin Israel on aloittanut operaation, mikä on tarkoittanut voimakkaampaa pommitusta, salakuljetukseen käytettävien tunnelien tuhoamista ja maahyökkäystä. Operaatioita ovat olleet ”Valettu lyijy”, ”Puolustuksen tukipylväs” ja ”Suojaava reuna”.
Niiden lisäksi Israel alkoi rakentaa aitaa Gazan ympärille vuonna 1993. Saarron se aloitti väliaikaisesti vuonna 2005 ja pysyvästi kaksi vuotta myöhemmin, kun Hamas nousi valtaan kaistalla.
Sen jälkeen aitaa on vahvistettu ja siihen on rakennettu maanalaisia osia, joiden tarkoitus on estää tunnelit.
Gazan alue sopii erityisen hyvin tunneleiden rakentamiseen, maa-aines on sopivan irtonaista. Siitä löytyy mainintoja jo Aleksanteri Suuren ajalta.
Saarto on kestänyt nyt tauotta 16 vuotta. Gazalaiset ovat eläneet sen keskellä arkeaan.
Tehneet niitä töitä, joita ovat pystyneet. Keränneet jätteistä mitä tahansa myytävää, myyneet ruokaa tai tavaraa kauppakaduilla. Korjanneet laitteita toisille, niin kuin ompelukoneisiin keskittynyt kahdeksankymppinen Zakaria El Gayyar.
Kaduilla on kulkenut autoja ja busseja, joukossa aasien vetämiä kärryjä. Taloissa on näkynyt reikiä Israelin ohjusten sirpaleista, ja toisinaan linnut ovat rakentaneet niihin pesänsä. Ulkona on lentänyt Israelin drooneja. Niiden ääni on huomattavan kova.
Hanoista on tullut suolaista vettä, koska jätevedet ja merivesi ovat päässeet pilaamaan pohjaveden. Vielä jokin aika sitten vesi oli puhtaampaa.
Jos on rahaa, Gazan kaupungin keskustasta on löytynyt ravintoloita. Ja joillakin on, jopa saarron keskellä.
Varakkaat ovat myös voineet ostaa ratsastustunteja. Gazan kaupungin laitamilla on vuosia toiminut ratsastuskeskus Faisal. Kun sinne on tarvittu uusi hevonen, se on valittu videoklippien perusteella ja sen jälkeen salakuljetettu alueelle tunneleissa, kertoi ratsastusvalmentaja Ahmed Abd Ali The Guardianin toimittajalle vuonna 2010.
Harvakseltaan kaduilla on näkynyt hienoja autoja.
Instagramista näkee, miten paikallinen valokuvaaja on vielä alkusyksystä lisännyt kuvia hääpareista ja vauvajuhlista. Ja valmistujaisista, joissa opiskelunsa päättäneet ovat juhlineet päässään samanlaiset neliönmalliset hatut kuin mitä englanninkielisissä maissa käytetään. Naiset ovat vetäneet ne huiviensa päälle.
Yliopistoja on muutamia. Suurin osa gazalaisista käy koulua yli kymmenen vuotta, moni YK:n alaisen UNRWA:n kouluissa.
Palestiinalaisiin pakolaisiin keskittyneen UNRWA:n piti olla väliaikainen ratkaisu, mutta järjestö on ollut olemassa yli 70 vuotta.
Sitä on tarvittu.
Israel alkoi miehittää Gazaa vuonna 1967. Miehittäjät ovat päättäneet siitä, ketkä ovat saaneet työlupia esimerkiksi maatiloille Israelin puolelle. Saarron alettua työlupien määrä on vähentynyt, kulkeminen vaikeutunut entisestään.
Taloudellisesti saarto on tarkoittanut sitä, että vientiä ei ole. Tuontikin on ollut rajoitettua. Valuuttana käytetään edelleen Israelin sekeleitä.
Toisinaan ihmiset ovat teipanneet seteleitä, että ne pysyisivät kasassa. Uusia on tullut kiertoon vain vähän.
Suurin osa ihmisistä on elänyt avustusjärjestöjen varassa. Tavallisena päivänä Gazaan on ajanut noin 500 avustusrekkaa. Niissä ovat kulkeneet ruoka, vesi ja polttoaine.
Israel on kuitenkin valvonut kaikkea, välillä otettaan tiukentaen. Kalorimääriä, yksittäisiä ruoka-aineitakin. Rajavartijat ovat määritelleet, mikä on liian ylellistä. Esimerkiksi korianteri ja pikakahvi ovat olleet.
Saarrossa on ollut reikiä. Tunneleita, joissa liikkuvat niin ihmiset kuin tavaratkin.
Niiden käyttäminen ei ole ollut tavallisille gazalaisille ilmaista. Hamas on kerännyt tullimaksuja.
Kun palestiinalaishallinto näyttäytyi heikkona ja korruptoituneena, turhautuneet kansalaiset äänestivät valtaan Hamasin. Järjestö tunnettiin lännessä itsemurhaiskuistaan, mutta palestiinalaisalueilla myös terveydenhuollosta, lastenkodeista ja ruoka-avusta.
Hamasissa ei puhuta itsemurhaiskuista vaan marttyyreista.
Valtaan tultuaan Hamas lakkautti vaalit sekä kidutti ja tappoi gazalaisia, joiden epäili tehneen yhteistyötä Israelin kanssa. Korruptio jatkui.
Järjestön taistelijat ovat vastustaneet miehitystä ja ampuneet raketteja keskeltä siviiliasutusta. Aiemmin Hamasin käyttämät raketit olivat kömpelöitä, kokonaan itse tehtyjä, mutta viime vuosina käytössä on ollut tehokkaampia iranilaisvalmisteisia raketteja.
Välillä Hamas on pitänyt kiinni sovitusta tulitauosta, mutta toinen äärijärjestö, Islamilainen Jihad, on jatkanut ampumista.
Vastauksena rakettituleen Israel on pommittanut kouluja, sairaaloita ja asuinkerrostaloja.
Toisinaan gazalaisten kotiin tai töihin on tullut puhelu Israelin asevoimilta. Aikaa rakennuksesta pakenemiseen on ollut ehkä muutama minuutti. Kaikki eivät ole saaneet puhelua tai ehtineet pois alta. Raunioihin on jäänyt kokonaisia perheitä.
Vuonna 2018 nuori gazalainen aktivisti Ahmed Abu Artema järjesti protestin Israelin rajalle.
Hän halusi osoittaa mieltään rauhanomaisesti sen puolesta, että pakolaiset voisivat palata kotiseuduilleen.
Ihmisiä leiriytyi rajalle. The New York Timesin toimittaja David Halbfinger kuvasi, että toisaalla protestit näyttivät festivaaleilta, joissa naiset valmistivat falafelpitoja ja tanssijat esiintyivät. Ja toisaalla, lähempänä aitaa, ne muistuttivat taisteluita. Oli palopommeja, palavia autonrenkaita, kivien heittelyä.
Hamas yllytti protestoijia. Oli liikkeen etu, että turhautuminen kohdistui Israeliin eikä sen omaan hallintoon.
Israelin sotilaat tappoivat 183 mielenosoittajaa ja haavoittivat tuhansia. Joukossa oli lapsia.
Protestien aalto jatkui seuraavana vuonna. Lisää kuolleita, lisää loukkaantuneita.
Suuri osa haavoittuneista oli nuoria miehiä. Israelilaiset ampuivat heitä jalkoihin.
Koska Gazan terveydenhuolto ei toimi, monen ampumahaavat ovat myöhemmin tulehtuneet. Murtumat eivät luudu niin kuin nuorilla ihmisillä yleensä. Antibioottiresistentit bakteerit vaivaavat.
Vahingoittunut raaja saattaa vain roikkua mukana, ilman että sillä pystyy tekemään mitään.
Anestesialääkäri Henriikka Ollila on hoitanut loukkaantuneita Lääkärit ilman rajoja -järjestön lähettämänä. Hän työskenteli alkuvuodesta 2020 al-Awdan sairaalassa, joka sijaitsee noin 25 minuutin ajomatkan päässä Gazan kaupungista.
Moni potilaista oli toivoton. Jos terveetkin ovat työttöminä, miten käy vammautuneelle?
Kaikkea hoitoa Gazassa ei pystytä antamaan. Silloin voi hakea israelilaisilta matkustuslupaa esimerkiksi Jordaniaan. Osa saa luvan, osa ei. Miksi, se jää epäselväksi. Hakuprosessi ei ole läpinäkyvä.
Iso osa Ollilan työkavereista oli paikallisia. He tekivät töitä avustusjärjestön lisäksi myös julkisella puolella, vaikka terveysministeriö ei ollut maksanut palkkaa kuukausiin.
Yksi Ollilan työtehtävistä oli kouluttaa anestesiateknikkoja antamaan potilaille kivunlievitystä ultraäänen ja puudutusaineiden avulla.
Ultraäänen avulla etsitään hermo, jonka viereen puudute pistetään. Se auttaa paikallisesti pahimpiin leikkauksen jälkeisiin kipuihin.
Yleensä käytettäisiin morfiinia, joka on halpaa ja tehokasta. Ollila on ollut töissä myös Sudanissa, Jemenissä ja Afganistanissa, ja lääkeaine on ollut kaikkialla käytössä.
Israel on kuitenkin estänyt morfiinin kuljetuksen Gazaan.
Lokakuun seitsemäntenä päivänä 2023 Hamas hyökkäsi Gazan muurin läpi ja ampui tuhansia raketteja Israelin puolelle.
Terroristijärjestön jäsenet tappoivat kymmeniä israelilaisia sotilaita ja noin 1 400 siviiliä, joiden joukossa oli lapsia. Lisäksi Hamas otti yli kaksisataa panttivankia.
Muutamaa päivää myöhemmin Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu piti puheen knessetin eli maan parlamentin istuntokauden avajaisissa. Hepreaksi, mutta ulkoministeriö julkaisi käännöksen verkkosivuillaan.
Netanjahu puhui lapsista, ainakin vertauskuvallisesti:
”Tämä on kamppailu, jossa vastakkain ovat valon lapset ja pimeyden lapset, ihmisyys ja viidakon lait.”
Hän päätti puheen sanomalla, että Israel on sodassa ja he taistelisivat voittoon saakka.
Kolmen ensimmäisen viikon aikana Israelin hyökkäys aiheutti yli 3 000 lapsen kuoleman, sanoo Gazan terveysministeriö.
Jos luku pitää paikkansa, se on enemmän kuin kaikilla maailman konfliktialueilla kuoli lapsia yhteensä viime vuonna.
Aiemmissa Israelin ja Hamasin välisissä sodissa Gazan terveysministeriön luvut ovat eronneet vain vähän luvuista, jotka YK on myöhemmin raportoinut.
Juttua varten on haastateltu myös tutkija Tiina Järveä Tampereen yliopistosta, Ulkopoliittisen instituutin vanhempaa tutkijaa Timo R. Stewartia ja Gazassa vuonna 2017 YK:lla työskennellyttä Hilkka Jokista.
Lähteinä on käytetty muun muassa Jean-Pierre Filiun kirjaa Gaza: A History ja Annika Rosbergin pro gradu -tutkielmaa Punainen kuolema on parempi kuin musta elämä. Itsemurhaiskut libanonilaisen Hizballahin ja palestiinalaisen Hamasin toimintamuotona.
Grafiikan lähteinä on käytetty: Un Ocha, BBC, HS, al-Jazeera, YLE. Kartta:© Mapcreator.io | OSM.org | © HERE.com. Satelliittikuva: Google Earth 2022. HK / SK
Juttua muokattu 9.11.2023. Muokattu jutun otsikkoa. Alkuperäinen otsikko oli: Jos lapsella on käynyt tuuri, hän on voinut päästä vesipuistoon – tällainen on Gaza, joka on koti yli kahdelle miljoonalle ihmiselle
Oikaisu 20.2.2024 kello 15.10. Muutettu kohtaa, jossa kerrotaan Gazan rajasta. Aiemmin jutussa kerrottiin virheellisesti, että raja olisi määritelty rauhansopimuksessa vuonna 1950. Kyse oli aselevosta.