Aviopari

Naapurilla oli rivitalon yleisavain. Sillä poliisit saivat ulko-oven auki.

Pöytyän kotihoidon työntekijät olivat soittaneet ensin tiiminsä vetäjälle, sen jälkeen hätäkeskukseen.

Merkit olivat huonot: rivitalon päätyasunnon verhot olivat kiinni, vaikka oli aamupäivä. Iäkkään pariskunnan auto oli paikoillaan. Taloyhtiön postilaatikot seisoivat rivissä autokatosten vieressä, eikä postia parin laatikosta ollut haettu elokuun 28. päivän jälkeen.

Se teki kymmenen päivää. Syyskuuta oli kulunut jo yli viikko, elettiin vuotta 2022.

Kotihoidon työntekijät olivat tavanneet pariskunnan viimeksi yhtä monta päivää aikaisemmin.

Sen jälkeen kukaan ei ollut nähnyt heitä ennen kuin poliisit menivät sisälle asuntoon.

Pari oli kotona, oli ollut koko ajan. He makasivat lattialla. Mies oli kuivunut ja huonossa kunnossa mutta tajuissaan, nainen oli kuollut.

Miehen mukaan he olivat sairastuneet pahaan flunssaan.

Poliisit soittivat paikalle ambulanssin ja hautaustoimiston auton.

Vuodentakainen tragedia on tuttu, vaikka pöytyäläinen Tapani Kaukovalta ei tuntenut pariskuntaa. Ei edes nimeltä.

Miten se on pikkupaikkakunnalla mahdollista?

Kaukovalta on eläkeläinen, vaikka ei häntä eläkeikäiseksi heti arvaisi. Hän on raamikas ja tukassa on paljon vähemmän harmaata kuin osalla presidenttiehdokkaista.

Olemme sopineet tapaamisen Auran Shellille, ihan Pöytyän kylkeen. On munkkia ja kahvia.

Toisissa pöydissä istuu vanhoja miehiä itsekseen. Näköetäisyydellä on myös ABC, mutta täällä ruokalista vaihtelee. Lihapullat tehdään itse, samoin kuin muusi. Muita tapaamispaikkoja on lähiseudulla niukasti.

Moni vanhus on täällä aika yksin, Kaukovalta sanoo. Se ei ole kovin tavatonta. Paikallisella hautaustoimistolla on Lionsklubin kanssa sopimus, että he tulevat tarvittaessa kantamaan arkkua. Saattamassa voi olla vain naapuri.

Koronan myötä kyläily tuntuu vähentyneen entisestään.

Kaukovalta on pöytyäläisenä ”bussintuoma”. Se on vitsi, koska linja-autoja kulkee vain muutama päivässä. Ei niillä paljon kuljeta, ei edes reilun puolen tunnin ajomatkan päässä olevaan Turkuun.

Nykyisin hän on monessa mukana. Auranmaan senioreissa puheenjohtajana, edustajana vanhusneuvostossa ja jäsenenä lionseissa. Eläkeikäisten asiat ovat hyvin tuttuja.

Iäkkäitä on Pöytyällä paljon, suhteellisesti enemmän kuin muualla Suomessa. Pian hyvinvointialue tarvitseekin vanhuksille loppusijoituspaikan, Kaukovalta sanoo, aika hyväntuulisena.

Ajatus huvittaa kuitenkin vain hetken.

Vammais- ja vanhusneuvostossa hän yrittää muiden edustajien kanssa ajaa palveluita tarvitsevien asioita. Aiemmin kunnan suuntaan, nyt hyvinvointialueen.

Viimeaikaisiin saavutuksiin kuuluu esimerkiksi se, että Kela-kyyteihin tai muihin kuljetuspalveluihin oikeutetut saavat kunnassa tietyn määrän kuljetuksia bussilipun hinnalla. Kun ei kerran busseja ole ja kyytien hinta voi tuesta huolimatta olla kova.

Ettei jää kuun lopussa kauppareissut tekemättä, Kaukovalta sanoo. Ruokakasseja ei voi täällä tilata ovelle. Ostokset on pakko tehdä itse, ja matka on helposti kymmenen kilometriä suuntaansa.

Aika pienestä on kiinni, milloin elämän perusedellytykset toteutuvat.

”Ei ne ole jätteitä”, hän sanoo vanhoista ihmisistä, nyt ihan tosissaan.

Kun lattialta löytyneestä avioparista uutisoitiin syyskuussa 2022, Yle ja MTV lähettivät kuvausryhmät Pöytyälle. Sattumalta molempien toimittajat haastattelivat kauppareissulle lähtenyttä Kaukovallan vaimoa, Merjaa.

Haastattelut kuvattiin marketin edessä.

On ikävää, että täytyy tapahtua jotain pahaa ennen kuin asioihin voidaan puuttua, Merja Kaukovalta sanoi mikrofoniin MTV:n toimittajalle. Hän kertoi, että luki tapauksesta aamulla lehdestä. 

Sitten hän piti mietintätauon, veti nopeasti henkeä ja sanoi:

”Vähän pelottaa, kerran mä olen itsekin vanha ihminen.”

Kamera kuvasi hänen jalkojaan. Tai toista niistä, koska toinen puuttuu.

Kuolemantapauksesta uutisoitiin muuallakin laajasti, ja viranomaiset reagoivat siihen.

Onnettomuustutkintakeskus otti tapauksen tutkittavakseen. Avi halusi lisätietoja. Poliisi avasi esitutkinnan, jossa nimikkeenä oli pelastustoimen laiminlyönti. Epäiltynä oli kotihoidossa työskennelleitä.

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Valtteri Kemppi antoi haastattelun Iltalehdelle.

”Tämä ei ole mikään tavanomainen juttu. Koko asetelma on poikkeuksellinen”, hän sanoi. Hänen mukaansa pariskunnan mies oli sairaalassa, eikä tätä ollut pystytty kuulemaan vielä.

Pöytyän kunnanjohtaja Mika Joki ja silloinen perusturvajohtaja Eveliina Kiiski vastailivat myös toimittajien kysymyksiin. 

Joki toisteli eri tiedotusvälineille, että poliisi tutkii tapausta. Yksittäistapaus, hän sanoi Helsingin Sanomille. Kiiski sanoi MTV:lle ottavansa osaa vaimonsa menettäneen miehen suruun. Sitten hän muistutti Suomessa olevan periaatteena, että ensin tutkitaan ja vasta sen jälkeen voidaan sanoa, onko jotain tehty väärin.

Hän jatkoi myös, että Suomessa on paljon vanhuksia, joilla ei ole kotihoidon virallista asiakkuutta, niin kuin tässäkään tapauksessa ei ollut.

”Että nämä kysymykset tulevat varmasti jatkossakin eteen, että mikä on esimerkiksi naapureiden vastuu.”

Osa kotihoidon työntekijöistä joutui jäämään sairauslomalle. Tapahtunutta oli tarkoitus purkaa työterveyshuollon kanssa. Sitten läpikäynti peruttiinkin, poliisin ohjeesta. Halutessaan sai puhua psykologilla yksin.

Jotkut kunnan johtajista saivat uutisoinnin jälkeen uhkauksia.

Kesäkuun 2023 puolivälissä Onnettomuustutkintakeskus julkaisi raporttinsa. Tragediasta oli yhdeksän kuukautta. Pariskunnan miestä ei ollut pystytty kuulemaan ollenkaan, hän oli liian huonossa kunnossa.

Pihapiirin rivitalot eivät ole identtisiä, mutta muistuttavat toi­siaan. Molemmat yksikerroksisia ja tummia, aika pieniä. Rakennettu 1980-luvun alussa. Ympärillä rinteessä kasvaa mäntyjä.

Lähistöllä on omakotitaloja ja peltoja.

Pihan autokatoksessa on kaksi potkukelkkaa. Puunvärisiä, näyttävät uusilta. Joku on ehtinyt tehdä lumityöt, ja jälki onkin siistiä.

Otsikoihin joutunut aviopari asui täällä, pitkäaikaisen naapurin mukaan ainakin parikymmentä vuotta. Asunto oli tilava saunallinen kaksio.

Kutsutaan paria vaikka Antiksi ja Ailaksi. Nimet eivät ole oikeat­, mutta samantapaiset. Tavalliset ja lyhyet, sopivat hyvin yhteen. Aila oli vuoden 2022 syksyllä 87-vuotias. Hän oli vähän vanhempi kuin miehensä, tämä oli täyttänyt saman vuoden kevättalvella vasta 76 vuotta.

Aila ehti elää sota-ajan, Antti taas syntyi vuonna 1946 sotien jälkeiseen Suomeen. Sen vuotiset eivät olleet suurista ikäluokista kaikkein runsaslukuisin, mutta ylsivät lähelle: vauvoja syntyi reilusti yli satatuhatta. Nykyisin määrä on selvästi alle puolet siitä.

Useampi parin naapureina asunut kertoo, että Antti puuhaili paljon pihalla.

Kolasi lunta, karsi pihapuuta. Oli mukana taloyhtiön hallituksessa. Jutteli tavattaessa niitä näitä. Haki postit aina varhain, jo seitsemän maissa.

Ailakin oli aikaisemmin enemmän liikkeellä. Kävi yhden naapurinsa kanssa torireissuilla.

Joskus parilla oli koira hoidossa. Pieni, ehkä chihuahua.

Vieraita heillä ei juuri käynyt. Ei lapsia, ei ketään muita sukulaisia tai ystäviä, jotka olisivat jääneet naapureille mieleen.

Sekä Antti että Aila ehtivät sairastaa pidempään. Kumpikin tarvitsi säännöllistä lääkitystä.

Ailan kunto heikkeni vuosien aikana, eikä hän pystynyt kävelemään enää kunnolla ilman tukea. Kotiin asennettiin kahvoja ja kaiteita, joiden avulla hän pääsi liikkumaan. Ulkona hän käytti rollaattoria ja välillä pyörätuolia, ainakin sellainen hankittiin hänelle varuiksi.

Antti pärjäsi arjessa kummankin puolesta. Hän huolehti vaimostaan, joka päivä. Laittoi ruokaa, auttoi pukeutumaan ja pesuissa, wc-käynneilläkin. Vaihtoi auton mallin sellaiseen, johon Aila pääsi helpommin kyytiin. Antoi lääkepistoksia.

Ailalta piti joka päivä mitata arvoja, ehkä verensokerin korkeutta tai verenpainetta. Antti mittasi ja piti tuloksista säntillisesti päiväkirjaa.

Välillä Antti oli itse sairaalassa hoidettavana. Silloin Aila oli palvelukeskuksessa tai omaishoidon lomittaja auttoi.

Antti oli omaishoitaja myös paperilla. Hän oli tehnyt sopimuksen jo vuosia aiemmin.

Ainoa säännöllinen tuki, joka Antille oli sovittu, oli kunnan järjes­tämä vertaistukiryhmä. Antti ei kuitenkaan päässyt osallistumaan tapaamisiin, koska Ailaa ei voinut jättää itsekseen.

Omaishoitosopimukseen kuuluu oikeus vapaapäiviin. Käytännössä päivien järjestäminen on omaishoitajan itsensä vastuulla ja sopivan hoitopaikan saaminen hoidettavalle on vaikeaa. Vain puolet omaishoitajista pitää vapaitaan.

Antille oli annettu varmuuden vuoksi kotihoidon päivystysnumero. Hän soittikin siihen, noin kerran vuodessa. Esimerkiksi silloin, kun Aila oli kaatunut eikä puoliso saanut häntä nostettua pystyyn omin voimin.

Kerran Antti soitti samalla asialla myös naapurissa asuneelle ­nuorelle miehelle. Tämä pääsi tulemaan, ja he auttoivat Ailan yhdessä ylös. Mies muistaa parin asunnossa olleen ihan viihtyisää, tavallista.

Kotihoidossa Anttia ja Ailaa pidettiin aktiivisena parina, joka liikkui yhdessä kylillä. Tosiasiassa heillä ei oikein ollut muita vaihtoehtoja, koska Ailan kunto oli niin heikko.

Antti oli miettinyt heidän tilannettaan. Jo kuusi vuotta ennen syksyn 2022 tapahtumia hän otti yhteyttä kotihoitoon. Hän oli huolissaan. Miten Ailalle kävisi, jos hänelle sattuisi jotakin?

Kun suomalaisilta kysytään, keneltä haluaisimme saada vaativaa hoivaa vanhana, meillä on selvä vastaus.

Se on yhteiskunnalta, kertoo gerontologian professori Marja ­Jyl­hä. Hän on osin eläkkeellä, mutta myös mukana Suomen Akate­mian rahoittamassa Ikääntymisen ja hoivan tutkimuksen huippuyksikössä.

Jylhä selittää, että me emme yleensä halua kuormittaa läheisiämme liikaa. Jos läheisiä ylipäätään on saatavilla.

Järjestelmä kyllä olettaa, että on.

Tutkijat puhuvat omaisolettamasta, kun he haluavat kuvata, miten monissa käytännöissä nojataan siihen, että omainen hoitaa asioita huonokuntoisen vanhuksen puolesta. Ottaa yhteyttä, selvittelee, on vastassa kun sairaalasta kotiutetaan.

Vaikka siihen ei Suomessa mikään laki velvoita. Vain vanhemmilla on velvollisuus hoitaa alaikäisiä lapsiaan.

Omaiset ovat kuitenkin aina hoivanneet eniten vanhuksia, Jylhä sanoo. Aina!

Moni haluaa huolehtia läheisistään. Osa ei ole varsinaisesti päättänyt ryhtyä hoitajaksi, on vain vähitellen ajautunut vastuuseen. Virallisia omaishoitajia on hyvin vähän verrattuna kaikkiin suomalaisiin, jotka hoivaavat säännöllisesti läheisiään.

Kaikki eivät ole oikeutettuja sopimukseen. Eivätkä kaikki edes ­halua sitä. Omaishoitajaliitosta kerrotaan, että moni luulee virallisen aseman mukana tulevan paljon vastuuta, vähän niin kuin äkkiä ­joutuisikin terveydenhuollon ammattilaiseksi. Niin ei kuitenkaan ole.

Toiset taas epäilevät, että sopimuksen myötä muuta apua on entistä vaikeampi saada. Joillakin syy on raha. Palkkio saattaa vähentää tukia tai työkyvyttömyyseläkettä.

Lisäksi osa pelkää, että muut läheiset auttavat vähemmän, jos yksi solmii sopimuksen.

Kysymys siitä, kuka hoivaa, tulee vastaan yhä useammalle meistä. Niin kuin Jylhän tekemissä dioissa lukee: Vanhuus yleistyy.

Sitä väestön ikääntyminen tarkoittaa. Hänestä tuntuu, että yhtä asiaa ei kuitenkaan ole tajuttu kunnolla. Sitä, miten paljon muistisairaita Suomessa on tulevina vuosina ja vuosikymmeninä.

Juuri kellään kuusikymppisellä ei ole diagnoosia, mutta kun mennään yli yhdeksänkymppisiin, lähes joka toisella on muistisairaus.

Eikä muistisairauksia voida parantaa. Ei kuntouttaa niin, että ­pitkälle edenneen sairauden kanssa voisi asua nykyistä pidempään kotona. Jylhän sanoin hoidon tarve on näillä ihmisillä ”absoluuttista”.

Hän luettelee esimerkkejä. Ihminen voi valvoa yöllä, vastustaa pukeutumista tai syödä kukkamultaa. Pahimmat ongelmat eivät välttämättä ollenkaan liity muistiin, vaan ympäristön ymmärtämiseen ja oman toiminnan hallintaan.

Toisen ihmisen pitäisi olla koko ajan huutoetäisyydellä. Pistäytyminen ei riitä. Ja kun tällaista ympärivuorokautista hoitamista ja vahtimista jatkuu pitkään, se vie hoitajan voimat.

Jylhä sanoo, ettei haluaisi psykologisoida poliittisia kysymyksiä. Hänestä tuntuu silti, että yksi syy sille, miksei vanhojen muistisairaiden ihmisten ongelmia saada ratkottua, liittyy tunteisiin.

”Ne on ikäviä asioita ajatella.”

Keski-ikäiset eivät halua samaistua vanhoihin ihmisiin, jotka elävät viimeisiä vuosiaan.

Ja kyse on nimenomaan viimeisistä vuosista. Intensiivistä hoitoa ei tarvita keskimäärin kovin pitkään. Kansantaloudellisesti hoitokulut­ ovat paljon pienempi kysymys kuin kasvaneet eläkekulut. Suomi käyttää ylipäätään vanhusten ­hoivaan bkt:stään selvästi pienemmän osuuden kuin Ruotsi, Tanska tai Norja.

Kaikesta huolimatta, Jylhä sanoo, muistisairaus itsessään ei ole välttämättä ollenkaan niin paha kohtalo kuin ajatellaan. Sairastuminen on shokki, mutta se ehtii mennä monella ohitse.

Sen jälkeen tärkeämpää on se, millaisessa ympäristössä saa olla. Että tuntuu turvalliselta, on välillä syitä ilahtua.

Onnettomuustutkintakeskuksen raportissa kuvataan, mitä ­Antille ja Ailalle tapahtui ennen kuin heidät löydettiin syyskuussa 2022.

Kun elokuun viimeinen kokonainen viikko alkoi, he olivat vielä niin hyvässä kunnossa, että olivat liikkeellä autolla.

Perjantaina Antti kirjasi ylös Ailalta mittaamiaan arvoja. Hiukan epäselvemmin kuin aiemmin.

Lauantaina hän ei enää tehnyt niin.

Sunnuntaina Antti ei päässyt nousemaan tv-tuolista, vaan soitti kotisairaanhoitoon ja hoitajat tulivat.

Antti oli hyväntuulinen, vitsaili. Olivatko he kuulleet aiemmin omaishoitajasta, joka ei pääse itse ylös tuolista?

Hoitajat löysivät jääkaapista homeista ruokaa, mutta muuten asunto oli ihan siisti. He keittivät kahvit ja tekivät pariskunnalle voileipiä, kun nämä kertoivat, etteivät olleet syöneet mitään koko päivänä.

Pari tuntia sen jälkeen, kun hoitajat olivat lähteneet, Antti tarvitsi ehkä lisää apua. Ainakin hän soitti uudestaan kotihoidon numeroon ja terveyskeskukseen, mutta kummastakaan ei vastattu. Kun kotihoidon lähihoitaja kävi vielä illalla uudestaan, kaikki vaikutti kuitenkin olevan ihan hyvin.

Kotihoidon työntekijät lähettivät samana päivänä kunnan geronomille viestin, jotta tämä aloittaisi pariskunnan arviointijakson. Sellainen pitää tehdä ennen kuin palveluja myönnetään.

Hoitajat eivät perehtyneet tarkemmin heidän terveystietoihinsa. He eivät saaneet tietää, miten huonokuntoisia Antti ja Aila tosi­asiassa olivat.

Siihen oli syy. Pöytyän kunta oli kieltänyt tietojen katsomisen, ellei vanhuksilla ollut kotihoidon virallista asiakkuutta. Kotihoidossa oli tulkittu, että se alkaisi vasta arviointijakson jälkeen. Tietoturvaohjeessa mainittiin vankilatuomion ja irtisanomisen mahdollisuus, jos tietoja katsottaisiin muilta kuin virallisesti rekisteröidyiltä asiak­kailta. Katseluoikeuksia rajattiin kotihoidon työntekijöiltä myös teknisesti.

Kotona Antin kunto heikkeni. Joko sunnuntaina tai maanantaina, Otkesin tutkintaryhmä päätteli myöhemmin. Hän saattoi päätyä jo silloin lattialle, makaamisesta aiheutuneet vammat olivat niin vakavia. Aila jäi joka tapauksessa ilman hoitoa.

Maanantaina geronomi luki saamansa viestin. Asia oli kiireetön, hän tulkitsi. Samana päivänä myös kotihoidon sairaanhoitaja kävi pariskunnan ovella. Kun kukaan ei tullut avaamaan, hän soitti Antille. Ei vastausta. Hoitaja ei kuitenkaan huolestunut, parihan saattoi olla kaupassa. Lisäksi kotihoidossa ajateltiin, että geronomi olisi joka tapauksessa yhteydessä vanhuksiin.

Tiistai kului.

Keskiviikkona geronomi pyysi Antin numeron kunnan avopalveluohjaajalta, muttei yrittänyt vielä soittaa miehelle.

Torstain ja perjantain geronomi oli opintovapaalla. Avopalveluohjaaja sijaisti häntä, mutta hoiti vain kiireelliset asiat.

Tuli taas viikonloppu.

Maanantaina geronomi yritti soittaa Antille. Oli kuudes arkipäivä sen jälkeen, kun kotihoito oli pyytänyt arviointijakson alkua. Seitsemän päivää on lain asettama takaraja. Hälyyttikö Antin puhelin vielä vai oliko akku jo loppu? Geronomi ei myöhemmin muistanut.

Samana päivänä Aila kuoli.

Kului taas uusi tiistai.

Keskiviikkona kotihoidon yksikköön palasi kiertävä hoitaja, joka oli ollut töissä Antin pyytäessä apua. Hän kysyi pariskunnan tilanteesta. Joku kotihoidosta soitti geronomille. Heräsi huoli.

Sen jälkeen hoitajapari lähti käymään paikan päällä. He soittivat hätäkeskukseen.

Vuoden 2023 alusta vanhusten hoito siirtyi kunnilta hyvinvointialueille. Pöytyä kuuluu Varsinais-Suomen hyvinvointialueeseen, Varhaan.

”Olemme tutustuneet tarkoin Onnettomuustutkintakeskuksen 15.6.2023 julkaistussa tutkintaselostuksessa nostettuihin asioihin”, kertoo Varhan ikääntyneiden palveluiden tulosaluejohtaja Eeva-Sirkku Pöyhönen sähköpostitse. Toimintaohjeita on Pöytyän tapauksen jälkeen yhtenäistetty ja uusia laadittu. Samoin kotihoidon henkilöstön perehdytystä on tarkennettu.

Onnettomuustutkintakeskuksen tutkintaryhmä keskittyi siihen, mitä viranomaiset voisivat tehdä toisin, etteivät Pöytyän tapahtumat toistuisi.

Ryhmä listasi johtopäätöksiään. Niiden mukaan oleellinen tieto ei aina kulje kunnolla eikä järjestelmä tunnista niitä omaishoitajia, jotka eivät saa apua esimerkiksi muilta omaisilta. Lisäksi selvityksen mukaan pariskunnan naisen kuntoa olisi voitu seurata myös etänä.

Teknologiasta toivotaan muutenkin apua siihen, että vanhusten hoitamisesta tulisi tehokkaampaa.

Hyvinvointialueilla aiotaan säästää vanhusten palveluista, siitä huolimatta että suuret ikäluokat tarvitsevat yhä enemmän apua. Varha on tiedottanut alkavista yt-neuvotteluista. Suomen suurin hyvinvointialue Pirha taas on ilmoittanut vähentävänsä sekä hoitokotipaikkoja että kotihoitoa.

Käytännössä se tarkoittaa, että jatkossa pitää olla entistä huonommassa kunnossa, jotta pääsee ympärivuorokautiseen hoitoon.

Ongelmat näkyvät jo nyt. Poliisi on raportoinut, että kadonneiden vanhusten etsintätehtäviä on yhä enemmän. Erikoissairaanhoito ja päivystys kuormittuvat, kun vanhoja ihmisiä ei pystytä lähettämään mihinkään eteenpäin.

Samaan aikaan säästöjä yritetään saada kotona asuvienkin hoidosta. Varha tiukensi hiljattain perusteita, joilla vanhukset voivat saada kotiinsa turvapuhelimen, samoin kuin omaishoitajien palkkion suuruuden määräävää luokitusta.

Silti säästösuunnitelmissa lasketaan sen varaan, että omaiset hoitavat läheisiään tulevaisuudessa nykyistä enemmän.

Yksi entinen naapuri kuuli Antista vielä pian Ailan menehtymisen jälkeen.

Sama mies, joka kävi auttamassa Ailan ylös lattialta.

Antti soitti hänelle, todennäköisesti sairaalasta, vaikka he eivät olleet muuten pitäneet yhteyttä. Entinen naapuri tiesi jo, mitä pariskunnalle oli käynyt.

Hän otti osaa vaimon poismenosta. Antin soiton syykin liittyi tapahtuneeseen. Hän halusi kysyä, tietäisikö mies jonkun, joka voisi tulla hiomaan ja lakkaamaan heidän kotinsa lattian. Lattia kun oli mennyt huonoon kuntoon. Tai ehkä tämä itse voisi tulla?

Muuta he eivät jutelleet tapahtuneesta, sanoo mies puhelimessa. Ei siinä oikein osannut kysellä mitään.

”Se oli vaan se lattiajuttu.”

Se oli viimeinen kerta, kun he puhuivat.

Sen jälkeen Antti eli vielä kesään asti, juhannukseenkin. Kesäkuun loppupuolella hän kuoli. Keskellä vuoden vehreintä aikaa.

Lattialle joutumisesta oli ehtinyt kulua kymmenen kuukautta. Hänet tuhkattiin, samoin Aila. Kukaan ei ollut järjestänyt Ailan hautausta aiemmin.

Pöytyällä vainaja ja omaiset toivovat yleensä edelleen, että arkku haudataan maahan. Se on kuitenkin kalliimpaa kuin tuhkaus.

Heinäkuun lopulla seurakunnan työntekijä sirotteli avioparin ­tuhkat Pöytyän hautausmaan muistolehtoon, samalla kun kolmannenkin vainajan tuhkat.

Muistolaatoille varattuun paikkaan kiinnitettiin laatat. Niihin on kaiverrettu vanhusten oikeat nimet. 

Poliisin tapausta koskeva esitutkinta on kesken. Joulukuussa 2023 poliisi tiedotti, että pelastustoiminnan laiminlyönnin lisäksi tapauksessa epäillään kuolemantuottamusta ja vaaran aiheuttamista. Rikok­sesta epäiltynä on neljä kotihoidossa tapahtuma-aikaan työskennellyttä henkilöä. Parin luona auttamassa käyneitä hoitajia ei epäillä rikoksesta.

Pöytyän entinen perusturvajohtaja Eveliina Kiiski työskentelee nykyisin aluepäällikkönä Varhalla. Hän tai Pöytyän kunnanjohtaja Mika Joki eivät halunneet kommentoida tapausta Suomen Kuvalehdelle. Juttua varten on haastateltu Omaishoitajaliiton toiminnanjohtaja Sari Tervosta, yhteiskuntapolitiikan professori Teppo Krögeriä sekä viittä avioparin tuntenutta paikallista.

Oikaisu 25.1.2024. kello 13.00. Korjattu Auranmaan seniorien puheenjohtajan Tapani Kaukovallan etunimi. Aiemmin se oli tekstissä virheellisesti Tapio.