Jos haluat tappaa jonkun, tämä on oikea osoite

Kun Carl Miller sai listan sähköpostiin­sa, hän tiesi, että yksi ihminen oli jo tapettu.

Miller istui koto­naan Länsi-Lontoos­sa ja puhui vi­deo­­­pu­helua. Oli kesäkuu vuonna 2020. Koronasulut olivat kestäneet jo kuukausia.

Ruudulla näkyivät Chris Monteiron kasvot. Tummahiuksinen, tummapartainen ponnaripää, jolle Miller ei oikein keksinyt sopivaa titteliä. Eettinen hakkeri? Kyberrikosten tutkija? Pimeän netin penkoja?

Monteiro oli puhunut listasta aiemminkin, mutta nyt Miller vasta näki sen. Excelin, jossa oli 85 nimeä.

Yksi Hollannista, toinen Italiasta, kolmas Tšekistä. Venäläinen nainen, yhdysvaltalainen mies, taiwanilainen sairaanhoitaja. Jonkun oma äiti.

Osoite, työpaikka, valokuva. Tietoja liikkeistä. Toiveita tekotavasta. Nimimerkki, maksettu summa.

Ne olivat palkkamurhatilauksia.

Kertokaa teloitusaika etukäteen, en voi olla lähistöllä.

Miller mietti hetken, mitä tehdä. Hän valitsi 111. Hätänumeron, johon soitetaan, kun ei ole hätä.

”Olen toimittaja ja tekemässä ohjelmaa kyberrikollisuudesta”, hän aloitti.

”Tämä kuulostaa nyt vähän oudolta, mutta…”

Chris Monteiro oli löytänyt sivuston vuosia aiemmin.

Hän työskenteli päivisin isossa it-firmassa järjestelmänvalvojana mutta vietti vapaa-aikansa salatussa internetissä. Sellaisessa, jonne ei pääse hakukoneilla. Tietokonepöydällä oli kuusi näyttöä.

Pimeästä verkosta liikkui huhuja, joita Monteiro yritti varmistaa. Hän piti harvakseltaan blogia, jossa kirjoitti löydöksistään. Profiilikuvaksi hän oli valinnut komediasarja Silicon Valleyn Gilfoylen, kyynisen ja suorasukaisen superkoodarin. Minulle ei makseta tarpeeksi tästä paskasta, esittelytekstissä luki.

Usein kuulopuheet eivät pitäneet paikkaansa. Ne olivat hysteeristä lietsontaa tai perusteetonta ihannointia. Ei ollut olemassa sivustoa, jossa kidutettiin ja tapettiin vangittuja Isis-taistelijoita suorassa lähetyksessä maksua vastaan. Eikä sivustoa, jossa sovittiin urheilukisojen tulokset etukäteen.

Mutta palkkamurhasivusto oli olemassa. Se oli perustettu vuonna 2015. Monteiro oli törmännyt siihen vuotta myöhemmin. Jos haluat tappaa jonkun, tämä on oikea osoite, siellä luki. Standardihinta 5 000 dollaria.

Monteiro oli tutustunut Milleriin samoihin aikoihin. Tämä oli haastatellut häntä kirjaansa, joka käsitteli vallan uusjakoa. Sitä, miten internetjätit hallitsivat ohi parlamenttien, viranomaisten ja suuryritysten. Miten vaalitulosten manipuloiminen oli ­liian yksinkertaista ja tylsää kokeneille hakkereille. Miten poliisi ei voinut juuri mitään netin kautta tehdyille rikoksille, vaikka ne olivat kaikkein yleisin rikollisuuden muoto. Miten teknologiaa ymmärtävät hallitsivat nykyisyyttä, miten ymmärtämättömät jäivät jalkoihin.

Kirja oli hyvin think tanky, ajatushautomomainen. Helppolukuinen ja ratkaisukeskeinen.

Ajatushautomossa Miller oli töissäkin. Hän oli mukana perustamassa perinteikkääseen Demos-toimistoon sivuhaaraa, joka tutki sosiaalista mediaa maksua vastaan. Hän julkaisi tieteellisiä artikkeleita, lehtijuttuja ja piti inspiroivia keynote-puheenvuoroja. Kaikki koskivat jollain tavalla teknologiaa.

  

Monteiro oli koettanut saada palkkamurhasivuston suljettua monta kertaa.

Hän oli yrittänyt murtautua sisään, päästä back endiin. Löytää heikkouden, jonka kautta livahtaa taustajärjestelmään ja sulkea sen. Se ei ollut onnistunut.

Sitten hän oli alkanut lähettää sivustolle viestejä. Hän oli huomannut, että jokaisessa vastauksessa oli yksilöllinen tunnuskoodi. Numeroa muuttamalla hän saattoi lukea muiden viestejä. Hän kirjoitti koodinpätkän, jonka avulla sai ladattua kaikki viestit.

Monteiro luki viestinvaihtoa ensin huvittuneena: trolli, trolli, trolli. Mutta oli muitakin, sellaisia, jotka vaikuttivat vakavissaan lähetetyiltä. Hän seurasi liikennettä kahdeksan kuukautta. Sinä aikana tilaajat ja ylläpitäjät lähettivät noin 800 viestiä. Tilaajat maksoivat yli 77 000 euroa bitcoineina.

Sitten Monteiro törmäsi uutiseen. The Minnesota Star Tribune kertoi Cottage Grovessa asuneesta 43-vuotiaasta miehestä, joka oli tuomittu vaimonsa itsemurhan lavastamisesta. Tutkinnassa oli selvinnyt, että mies oli etsinyt palkkamurhaajaa pimeästä verkosta. Sivusto oli sama.

Monteiro kertoi tietonsa poliisille. Tai yrit­ti kertoa, moneen kertaan. Hän kävi pai­kallisella poliisiasemalla ja kansallisessa National Crime Agencyssa. Hän soitti Los Angelesin poliisiin, FBI:lle.

Mitään ei tapahtunut. Kukaan ei tuntunut ottavan häntä tosissaan.

Kunnes loppuvuonna 2017, puolenpäivän jälkeen, Monteiro kuuli ovensa takaa ääniä.

Äkkiä ovi oli murrettu. Poliisi rynnäköi sisään ja käski nostamaan kädet ylös.

Monteiro pidätettiin. Hänen asuntoonsa tehtiin kotietsintä. Kaikki laitteet takavarikoitiin. Häntä kuulusteltiin yllytyksestä murhiin. Poliisi oli vakuuttunut, että hän oli palkkamurhasivuston ylläpitäjä.

Häntä pidettiin asemalla 36 tuntia.

Carl Miller oli alun perin sopinut tuotantoyhtiön kanssa hieman toisenlaisesta ohjelmasta. Audiodokumentista, joka loisi katsauksen pimeän netin murhamarkkinoihin. Lyhyestä ajankohtaisraportista.

Mutta nyt Monteiro oli löytänyt jotain paljon isompaa. Haavoittuvuuden. Hän kertoi siitä videopuhelussa. Hän oli vihdoin päässyt palkkamurhasivuston taustajärjestelmään. Hän näki, mitä sivuston ylläpitäjät näkivät. Jokaisen tilauksen, jokaisen bitcoinlompakon osoitteen. Listan suunnitelluista uhreista. Ne 85 nimeä.

Miller ehdotti tuottajille uutta ideaa. Hän tekisikin podcast-sarjan, jossa seurattaisiin tapauksen tutkintaa ja ratkeamista. Ehkä poliisit uskoisivat häntä, jos hän yrittäisi, olihan hän myös journalisti.

Hänellä oli yhteyksiä. Hän oli päässyt kirjaansa varten seuraamaan Ison-Britannian ainoan kyberrikosyksikön ratsiaa ja tunsi oikeita ihmisiä.

Samalla hän oli kuitenkin oppinut, ettei Suur-Lontoon poliisi toiminut suhteilla. Pitäisi mennä virallista reittiä, jottei vinkki jäisi ikuisiksi ajoiksi pyörimään yhden ihmisen pöydälle.

Podcast-sarjasta sovittiin kahden eri tuotantoyhtiön kanssa. Sen nimeksi tuli Kill List. Miller ryhtyi nauhoittamaan kaiken.

Hätäkeskuksen vaihde oli luvannut välittää Millerin puhelun tiedot eteenpäin. Seuraavana aamuna poliisipartio ajoi pihaan. Nainen ja mies kravatillisissa univormuissa. He istuivat olohuoneen sohvalle.

Miller selosti niin selkeästi kuin osasi. Aloitti alusta. Kertoi hakkeroinnista, pi­meän netin toiminnasta, listasta.

Poliisit tekivät muistiinpanoja.

Miller kävi läpi tilaukset, joiden suorittamisesta oli maksettu eniten. Antoi tulostetut tositteet. Osoitti asiantuntemusta huomauttamalla, että kansainvälisyys tekisi tutkinnasta vaikeaa.

Miespoliisi kysyi, oliko Millerillä todettu mielenterveysongelmia.

Miller ja Monteiro näkivät reaaliajassa, miten lista kasvoi. Tilauksia tuli koko ajan lisää.

Miller soitti Suur-Lontoon poliisiin. Oliko mitään edistystä tapahtunut?

Kuukauden kuluttua tuli vastaus: poliisi ei aloita tutkintaa. Selviä linkkejä Isoon-Britanniaan ei ollut. Interpolille oli kyllä ilmoitettu, mutta se ei tutki itse, välittää vain tietoja.

Jotain piti tehdä. Kohteille piti kertoa, että he olivat vaarassa.

Perässä ei ollut palkkamurhaaja, Montei­ro oli tajunnut sen heti. Viesteistä kävi ilmi, että murhaajat kohtasivat jatkuvasti ongelmia eivätkä pystyneet suorittamaan tehtäviään. He eksyivät, kadottivat aseensa tai joutuivat pidätetyiksi. Piti lähettää uusi tappaja, mikä maksoi lisää. Ylläpitäjä pumppasi tilaajilta rahaa niin kauan kuin pystyi.

Sivusto oli huijaus.

Mutta vaara oli todellinen. Siitä todisti Cottage Groven tapaus.

Marraskuussa 2016 hätäkeskus oli saanut puhelun. Soittajan ääni värisi. Luulen, että vaimoni on ampunut itsensä. Verta on kaikkialla.

Poliisi tutki kuolinpaikan ja jokin siinä häiritsi. Ikään kuin makuuhuonetta olisi siivottu. Ase oli ruumiin vasemmalla puolella, vaikka vaimo oli ollut oikeakätinen.

Miller haastatteli tapauksen tutkinnanjohtajaa podcastiinsa. Oli selvinnyt, että aviomies oli maksanut 12 000 dollaria vaimonsa tappamisesta.

Poliisikin oli ymmärtänyt nopeasti, että palkkamurhasivusto oli huijaus, mutta vaimo oli kuollut silti. Kun murhaaja ei tullutkaan, mies oli tappanut vaimonsa.

Silti poliisi ei ollut käynnistänyt laajempaa tutkintaa.

Millerin oli ilmoitettava kohteille itse.

Kaksi tuottajaa ryhtyi työskentelemään hänen kanssaan täysipäiväisesti. Hän keskusteli Tom Wrightin ja Caroline Thorn­hamin kanssa tunteja siitä, miten yhteydenotot olisi parasta hoitaa.

He kehittivät järjestelmän. Se kulki nimellä putkisto. Ensin oli poimittava kiireellisimmät tapaukset. Sellaiset, joissa tilaaja oli jo maksanut.

Sitten oli varmistuttava, että varoittaisi oikeaa henkilöä, ei vain samannimistä. Oli myös löydettävä toimivat yhteystiedot. Miller otti yhteyttä Bellingcatiin, avoimia lähteitä ja tietovuotoja tutkivaan verkostoon, joka on erikoistunut löytämään netistä melkein mitä tahansa. Hän oli haastatellut perustajaa kirjaansa.

Vielä piti opetella kertomaan asia niin, ettei vastaaja pelästy. Psykologi neuvoi, ettei pitäisi mennä suoraan asiaan, vaan sopia aika, jolloin kertoisi yksityiskohdista. Oli tärkeää, että vastaajalla säilyisi tunne kontrollista.

Kohteen tulisi myös olla yksin. Murhan tilaajahan saattaisi seisoa vieressä kuuntelemassa. Jos tilaaja saisi tietää toimittajien tietävän, hän saattaisi toimia nopeammin. Soitto lisäisi vaaraa, ei vähentäisi.

Miller puhalsi ulos ja valitsi ensimmäisen numeron.

Siis tämä liittyy netin huijaussivustoihin, hän takelteli. Asia on melko arkaluontoinen… Kanadalainen mies ei ollut kiinnostunut kuulemaan. Miller ehdotti, että antaisi sähköpostiosoitteensa, ja he voisivat sopia uuden puhelinajan. Mies lopetti puhelun.

Seuraava, saksalainen, löi luurin kovaan. Ranskalaisella oli vastaaja päällä. Taiwanilainen ei soittanut takaisin.

Ne, jotka vastasivat, luulivat häntä huijariksi. Kuka muu soittelisi kylmiltään, puhuisi nettisivuista ja kryptovaluutoista.

Viikon jälkeen sai riittää.

”Onnistumisprosentti oli nolla”, Miller sanoo videopuhelussa.

Hän mietti monesti, pitäisikö jättää koko juttu poliisille. Tuottaja Tom Wright välitti jokaisen tilauksen Suur-Lontoon poliisille, joka välitti ne Interpolille, joka välitti ne kohdemaiden viranomaisille.

Mutta Monteiro lähetti Millerille jatkuvasti lisää nimiä. Lisää maksutapahtumia samoista nimistä.

Ketju kunkin maan poliisiviranomaisiin oli niin pitkä, ettei Miller pystynyt toimittamaan päivityksiä tai lisätietoja. Hän ei tiennyt, ketkä tapauksia hoitivat – hoitiko kukaan? – eivätkä eri maiden poliisit tienneet, kuka hän oli. Että tiedot olivat tulleet häneltä. Mitään yhteyttä ei ollut.

Muilla samankaltaisista asioista raportoineilla toimittajilla oli sitä paitsi huonoja kokemuksia. Miller oli puhunut usean kanssa. Ei ollut mitään takeita, että poliisit edes varoittaisivat kohteita.

Ainoa keino oli mennä tapaamaan ihmisiä henkilökohtaisesti. Vain siten heidät saisi kuuntelemaan ja ehkä uskomaan. Mutta korona esti matkustamisen.

Miller ja tuottajat alkoivat etsiä freelance-toimittajia, jotka vaikuttivat ymmärtävän asiaa.

Ajatus oli, että paikallinen toimittaja etsii kohteen ja kertoo psykologin hyväksymällä tavalla mistä oli kyse. Sitten toimittaja virittää videoyhteyden, ja Miller kertoo loput.

Oli jo marraskuu, kun he saivat yhteyden ensimmäiseen ihmiseen. Oli kulunut melkein puoli vuotta siitä, kun Miller oli nähnyt listan ensimmäisen kerran.

Nainen oli sveitsiläinen ja suhtautui hyvin rauhallisesti. Hän sanoi tietävänsä, kuka tilauksen takana oli. Entinen aviomies, joka asui lähistöllä. He olivat olleet yhdessä 25 vuotta, ja ero oli ollut vaikea.

Nainen ja freelance-toimittaja tekivät poliisille tutkintapyynnön. Kun poliisit tulivat tapaamaan naista, he sanoivat epäilevänsä, ettei sivusto ollut mikään oikea palkkamurhasivusto. Heistä oli mahdollista, että toimittajat olivat perustaneet sen. Toimittajat tekivät sellaista saadakseen hyvän tarinan.

Seuraavana päivänä entinen mies tuli vastaan ravintolassa ja teki kaulankatkaisuliikkeen.

Mitä useamman maan poliisin kanssa Miller ja hänen ryhmänsä olivat tekemisissä, sitä erikoisemmiksi suhtautumistavat kävivät.

Espanjan poliisi nauroi rikosilmoitukselle, kun sen tekijä poistui huoneesta. Kutsui kollegansakin kuulemaan hassua juttua.

Intian poliisi meni suoraan epäillyn tilaajan puheille. Kertoi tilaajalle, että toimittajat olivat saaneet hänen nimensä selville.

Samaan aikaan, kun freelancerit jäljittivät ihmisiä eri maissa, Miller ja Wright kiersivät viranomaisten konferensseja ja kokoontumisia, ja järjestivät omia.

Jokaisessa tapaamisessa he esittelivät sivuston ja sanoivat voivansa näyttää tarkalleen, miten olivat päässeet taustajärjestelmään. He toivoivat, että poliisi, edes jonkin maan poliisi, tekisi saman. Ottaisi ohjat. Sivuston ylläpitäjät saattaisivat estää Monteiron pääsyn milloin tahansa, eikä kenelläkään olisi enää näkymää murhatilauksiin.

Niin ei tehty. Ei, vaikka monilla niissä huoneissa istuneilla olisi ollut valtuudet.

Miller sanoo ajatelleensa silloin, ja ajattelevansa edelleen, että viranomaisilla oli kova paine selviytyä edes murto-osasta kyberrikoksista.

”Ei kukaan siinä tilanteessa halua sataa ratkaisematonta palkkamurhaa sähköpostilaatikkoonsa.”

Kokonaisuus junnasi paikallaan. Miller ei enää keksinyt, miten voisi tehdä enemmän.

Sitten tapahtui ihme. Siltä se tuntui. FBI lähetti sähköpostin. Se halusi tietää kaiken, mitä Miller ja hänen tiiminsä tiesivät.

Miller kävi tapaamassa agentteja Times Squarella New Yorkissa. Kolme miestä tummissa puvuissa. Hän ei saanut nauhoittaa.

Kuukausi agenttien tapaamisen jälkeen, 18. lokakuuta 2021, jälleen uusi tilaus tallentui salamurhasivustolle. Kello oli muutamaa sekuntia yli kaksitoista keskipäivällä.

Mustataustaisen nettisivun yläpalkissa oli kuvia hylsyistä ja naamioituneesta asemiehestä. Teksti oli haalean vihreää.

Älä täytä tätä lomaketta, jos sinulla ei ole rahaa, siinä luki. Pyydämme todistetta varallisuudesta ennen työn toteuttamista.

Nimimerkki täytti lomakkeen. Kohteen nimi, osoite, netistä ladattu kuva.

Lajityyppi: murha.

Maa: Suomi.

Viestikenttään mies kirjoitti pieleen menneestä kaupasta. Kertoi joutuneensa huijatuksi.

So now that little bitch got to die. Nyt tämän pikku kusipään on kuoltava.

Ylläpitäjä vastasi puoli viiden aikaan aamulla. Tarvitsiko nimimerkki apua bitcoinien hankkimisessa?

Hän tarvitsi. Hän ei tiennyt, miten voisi vaihtaa suuren summan yhdellä kertaa. Monilla sivustoilla oli rajoitteita. Ja syy tälle on, että haluaisin saattaa tilauksen loppuun mahdollisimman pian, hän kirjoitti.

Ylläpitäjä kehotti käyttämään välittäjiä, jotka vaativat henkilöllisyystodistusta.

Kuukauden kuluttua nimimerkki oli saanut rahat siirrettyä. Hän ohjasi ne välitysfirman kautta bitcoinlompakkoon, sieltä ylläpidon lompakkoon. Yhteensä 5 534 dollaria.

20. marraskuuta nimimerkki kirjoitti: Haluaisin tietää, milloin isku tapahtuu, jotta voin tehdä järjestelyitä.

Hän sanoi ymmärtävänsä, että tällaiset operaatiot ottavat aikaa. Mutta: haluaisin varmistaa itselleni vedenkestävän alibin.

Vastaus tuli kahden päivän päästä. Tehtävän suorittaja oli löytynyt, ja ylläpito kertoisi ajankohdan pian.

Kun kohde ammutaan, epäileekö joku sinua murhasta? Olisiko parempi saada se näyttämään epäonnistuneelta ryöstöltä?

Nimimerkki kirjoitti, että hänen pitäisi tietää ajankohta noin päivää aiemmin. Muuten päätyisin varmaan pääepäillyksi.

Vielä samana päivänä hän tuli toisiin aatoksiin. Ei häntä ehkä syytettäisikään ensimmäisenä. Kohteella oli paljon vihamiehiä. Satun tietämään, että moni muu on vielä vihaisempi tälle pikku paskiaiselle.

Ylläpitäjä vastasi: 1. päivä joulukuuta, sopiiko?

Heti, kun tilaus oli tallentunut, tuottaja Caroline Thornham lähetti viestin Suomeen.

Ryhmä oli päättänyt, että he ottaisivat edelleen yhteyttä kaikkiin, joiden nimi ilmestyisi listalle, FBI:sta huolimatta.

Thornham esittäytyi toimittajaksi ja kirjoitti, että hän ja hänen kollegansa olivat törmänneet vastaanottajan nimeen tut­kiessaan erästä nettisivustoa.

Kysymys oli henkilökohtaiseen turvallisuuteen liittyvästä asiasta, voisiko vastaanottaja olla yhteydessä mahdollisimman ­pian?

Kun vastausta ei kuulunut, Thornham välitti tilauksen FBI:lle.

Tom Wright lähetti pian kohteelle toisen sähköpostin, tällä kertaa suomeksi.

Toivo Sukari ei koskaan lukenut viestejä.

Sukari on pukeutunut tummansiniseen pikkutakkiin. Napit hohtavat kullanvärisinä kahdessa rivissä. Valkoiset lenkkarit näyttävät käyttämättömiltä. Hän on ruskettunut, vaikka on joulukuu.

”Siis Englannista vai Lontoosta? Nämä toimittajat?”

Toimiston ikkunat antavat Aurajoelle, sohvat ovat Maskun-punaisia. Servietteihin on painettu Ideaparkin logo. Sukari ei johda enää kumpaakaan, hän on 70-vuotias, mutta hänen firmojaan ne ovat. Suomen huonekalukeisari ja kehittyvien maakuntien kauppamies.

Sukari ei ole hyvä tietokoneiden kanssa. Eikä englannin, tai lukemisen. Assistentti tarkistaa sähköpostit, välittää vain tarpeelliset.

”Minulla ei ollut mitään käsitystä tällaisesta.”

”Että tällainen maailmanlaajuinen.”

Hän oli tehnyt rikosilmoituksen marraskuussa 2018. Hän ja hänen puolisonsa Nadja olivat saaneet uhkaavia viestejä.

Jätä Topi VÄLITTÖMÄSTI tai hänen lapsensa tulevat KUOLEMAAN äkillisesti. Ja sama voi käydä myös TOPILLE.

Työpaikalle lähetettiin kuva Nadjasta. Otsassa oli reikä.

Sukari sanoo ajatelleensa ensin, että antaa olla. Nadjakin ajatteli niin. Jos oikeasti aikoisi tappaa, tuskin lähettäisi ensin kirjepostia.

”Nadja on Kazakstanista ja se on ihan eri kulttuuri se. Kyllä minä olin paljon pelokkaampi.”

Tuli puheluita ja lisää viestejä.

PALKKATAPPAJAT OVAT JO TOPIN PERÄSSÄ. JA HÄN TULEE KUOLEMAAN HYVINKIN PIAN. JA POLIISIT EI PYSTY TEKEMÄÄN ASIALLE MITÄÄN, KOSKA MITÄÄN TODISTEITA EI JÄÄ.

Muista että tiedän missä asut.

Lähettäjä käytti nimimerkkiä Mysteryman5655.

Ei Sukari olisi halunnut pelätä, mutta huomasi muuttaneensa tavallista lenkkeilyreittiään. Hän mietti pitkään, pitäisikö hänen ja Nadjan kesähäät siirtää ulkomaille. Italiaan tai Espanjaan? Ne pidettiin kuitenkin Turussa. Sukari palkkasi vartiointiliikkeestä turvamiehiä. Siviiliasuiset poliisit päivystivät pihalla. Huoletti, kun uhkauksissa mainittiin hänen lapsensa.

Jonkin aikaa rikosilmoituksen jättämisen jälkeen poliisi ilmoitti lopettavansa tutkinnan. Tekijää ei pystytty selvittämään.

Mutta kesäkuussa 2022 poliisi oli tullut uudelleen käymään. Rikosylikonstaapeli oli sanonut, että nyt uhkailija oli saatu kiinni. Nimi oli tullut esiin toisen tutkinnan yh­teydessä, ja tällä kertaa näyttöä oli löytynyt.

”Ei ne sanoneet, minkä tutkinnan yh­teydessä.”

Esitutkintapöytäkirjassakaan ei kerrota.

Keskusrikospoliisi oli mystisesti tiennyt miehen palkkamurhasivustolle lähettämistä viesteistä ja tehnyt haun omaan järjestelmäänsä. Oli löytynyt osuma. Mies oli käyttänyt samaa nimimerkkiä uhkailuviesteissä ja palkkamurhasivustolla.

Esitutkintaan ei ole kirjattu varsinaista tilausta. Siellä on keskustelu, jonka Mysteryman5655 oli käynyt palkkamurhasivuston julkisella foorumilla kuukautta ennen ti­lauksen tekemistä, mutta se on eri kuin yksityisviestein käyty.

Krp:llä on hyvin todennäköisesti ollut käytössään myös yksityinen keskustelu, sillä tutkijat kyselivät jatkuvasti tilauslomakkeen täyttämisestä.

Myöhemmin poliisi sanoi, että sivusto oli tullut esiin laitetakavarikon yhteydessä, mutta ei selittänyt, miksi laitteita oli takavarikoitu. Se on viitannut tutkintoihin ristikkäin: murhatilaus oli tullut ilmi uhkailututkinnan kautta ja uhkailututkinta oli selvinnyt murhatilauksen kautta. Kansainvälistä yhteistyötä tai FBI:ta ei mainita sanallakaan.

Tutkinnanjohtaja Kimmo Huhta-aho ei suostu kertomaan, miksi ei. Hän toteaa vain, että pimeän verkon jutuissa tarvitaan usein myös kansainvälistä yhteistyötä.

”Aiheesta on vaikea avautua ilman, että neuvoo tahtomattaan asiassa tahoja, joiden ei soisi tietävän meidän osuuttamme”, Huhta-aho sanoo.

Lisäkysymyksiin hän ei vastaa.

”En ole tällä tietoa lausumassa aiheesta sen enemmälti.”

Ehkä FBI oli kieltänyt mainitsemasta, mistä tieto oli peräisin.

Todisteet riittivät muutenkin. Epäilty myönsi kaiken.

Ei ollut pieleen mennyttä kauppaa, ei mitään varsinaista syytä. Sukari ei ollut ikinä tavannut miestä, ei tiennyt edes nimeltä.

Mies kertoi poliisille olleensa kateellinen Sukareille. Lukeneensa lehdestä, että heillä meni hyvin.

Mua ällötti sen ukon koko olemus. Se tyyppi vaan ällötti mua niin paljon siinä tilanteessa.

Hänellä itsellään meni huonosti, ja hän oli juonut. Hän sanoi tienneensä, että sivusto oli huijaus, mutta maksaneensa silti. Musta hetki, mielenhäiriö.

Kuulustelija sanoi, ettei se ollut häiriö. Mies oli uhkaillut Sukareita jo vuosia aiemmin. Mies ei oikein osannut selittää. Se nyt vain purkautui näin. Hän sanoi katuvansa.

Oikeudenkäynnissä Sukari ei halunnut nähdä miestä.

FBI sai pyörät käyntiin. Se oli pidättänyt ensimmäisen epäillyn keväällä 2021. Sitten toisen, ja kolmannen.

Miller kuuli Suomen tutkinnan alkamisesta puoli vuotta ennen Sukaria. Pidätyksiä tehtiin muuallakin kuin Yhdysvalloissa. Ylläpitäjiksi epäiltyjä otettiin kiinni Romaniassa.

Joulukuun viimeisenä päivänä vuonna 2022 Chris Monteiro menetti pääsyn sivustolle. Poliisi oli todennäköisesti ottanut sen hallintaansa.

Nyt, yli kaksi vuotta myöhemmin, Miller ja hänen kollegansa saavat tietää tutkinnan etenemisestä vain lehdistä, niin kuin kaikki muutkin. 

Toivo Sukarin uhkailija tuomittiin törkeästä henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta ja laittomasta uhkauksesta kahden vuoden ehdolliseen vankeuteen. Oikeus katsoi, että miehen henkinen pahoin­vointi on vaikuttanut tekoihin voimakkaasti. Palkkamurhasivuston tutkinta on edelleen kesken. Sitä johtaa Yhdysvaltain sisäisen turvallisuuden ministeriö DHS. Toistaiseksi murhatilauksista on annettu 28 tuomiota 11 maassa. Vankeutta on tuomittu yhteensä 171 vuotta.