Etsin satua kissoista, jotka päätyvät eri tehtäviin

Kysyjä Turun seudulta yrittää kuvailla vanhaa satua. Jostakin syystä se on tullut kesällä mieleen. Tarinassa on mahdollisesti posliininen keisari tai sitten setä tai kuningas. Ainakin mukana ovat posliinipoika ja -tyttö.

Pari yrittää karata keisarin, sedän tai kuninkaan luota, mahdollisesti savupiipun kautta. Sitten tyttö ei kuitenkaan uskalla, ehkä.

Mikä satu on kyseessä?

Todennäköisesti Hans Christian Andersenin Paimentyttö ja nokikolari, vastaa kirjastonhoitaja. Hahmo, jonka kysyjä muistaa keisarina, on kiinalainen nukke, joka väittää olevansa posliinisen paimentytön isoisä. Tarina on paimentytön ja pienen nokikolarin rakkaustarina.

Kysymys ja vastaus ovat Kysy kirjastonhoitajalta -palvelusta. Se on Suomen kirjastojen ylläpitämä ja toimii verkossa.

Kuka tahansa voi lähettää kysymyksen. Kirjastonhoitajat ympäri Suomen vastaavat, kolmessa arkipäivässä.

Monet kysyvät lapsuuden kirjojen, satujen ja lorujen perään, samoin nuottien. Jotkut taas haluavat apua kotoa löytyneen toukan tai kuoriaisen tunnistamiseen.

Voisi kuvitella, ettei palvelulle ole enää kysyntää, kun kaikki googlaavat.

Mitä vielä, kysymyksiä tulee noin 7 000 vuodessa. Yli puoleen niistä vastattiin viime vuonna vuorokaudessa.

Löytyykö Valmet 565 käyttöohjekirjaa?

Miksi kutsuttiin sähköankeriasta ennen kuin sähkö keksittiin?

Onko Pirkko-nimestä tehty yhdysnimiä?

Jos haluaisi ajaa Suomesta maailman ympäri, mikä olisi suositeltavin reitti tähän?

Päivi Litmanen-Peitsala selittää paljon ja nopeasti. Hän esittelee palvelua videopuhelussa ja valittelee, kun sivut latautuvat hitaasti.

Litmanen-Peitsala on viestinnänsuunnittelija Helsingin kaupunginkirjastossa, mutta hänen työhönsä kuuluu koko maan kirjastopalveluiden kehittämistä. Se johtuu laista, jossa Helsingin kaupunginkirjastolle on määritelty erityistehtäviä, valtakunnallisista palveluista huolehtimista.

Kysy kirjastonhoitajalta -palvelu kuuluu näihin palveluihin.

Nyt ruudulla näkyy ”pohjaan palaneita” kysymyksiä. Niihin ei ole vielä vastattu, vaikka kolme arkipäivää on kulunut. Myöhässä olevat kysymykset näkyvät järjestelmässä punaisina, vihreät on jo hoidettu.

Punaista on ehkä tavallista enemmän, Litmanen-Peitsala sanoo. On lomakausi.

Mistä kirjastonhoitajilta voi kysyä?

Melkein mistä vaan. Muutama aiherajaus on, esimerkiksi ihmisten lääketieteellisiin vaivoihin tai juridisin ongelmiin ei lähdetä vastaamaan, vaikka kysymyksiä tulee, Litmanen-Peitsala sanoo.

”Väärä vastaus saattaa aiheuttaa todella ongelmia. Niin ei, stop.”

Kysymyksiin hakee vastauksia noin 200 kirjastonhoitajaa Suomen eri kirjastoista. Mukana palvelussa on erikoiskirjastoja, esimerkiksi Eduskunnan kirjasto ja Maanpuolustuskorkeakoulun kirjasto. Ne vastaavat, kun kysymys liittyy selvästi niiden asiantuntemukseen. Muuten vastaa yleensä kysyjän lähikirjasto.

On myös sähköpostilista, johon kuuluu kirjastonhoitajia kaikkialta Suomesta. Välillä vastauksia kysellään siellä. Moni kirjastolaisista on – ei niin yllättäen – kiinnostunut kirjoista ja muistaa kirjan, runon tai lastenkirjan hyvinkin epämääräisten vihjeiden perusteella.

Kysymys: Etsin satua kissoista, jotka vartuttuaan päätyivät eri ”tehtäviin” mieltymystensä mukaan. Yhdestä tuli laivakissa ja toisesta kotikissa. Kulkurikissaksi ryhtyi yksi kissoista. Neljäskin taisi olla, mutta tämän toiminta-aluetta en muista tarkasti.

Vastaus: Kuvakirjassa ”Neljä pientä kissanpoikaa” Murrista tulee kulkukissa, Marrista navettakissa, Mörristä laivakissa ja Mirristä kotikissa. Kirjan alkuteos on nimeltään ”Four little kittens” (1957).

Tieto löytyy Doria-palvelusta. ”Jalkain pöhö eli ajetus”, Elias Lönnrot on kirjoittanut vuonna 1839.

Kun Päivi Litmanen-Peitsala puhuu tiedosta, hän puhuu säkeistä ja laareista. Kirjastonhoitajan ammattitaitoon kuuluu tietää ”mitä missäkin säkissä on”.

Siitä päästään Googleen. Se tai muut hakupalvelut eivät pääse käsiksi kaikkeen tietoon, joka periaatteessa olisi verkossa vapaasti kaikkien saatavilla. Suomalaisilla on esimerkiksi Finna, Kansalliskirjaston palvelu, joka kokoaa museoiden, arkistojen ja kirjastojen aineistoa yhteen mahdollisimman helposti löydettäväksi.

Ja Doria, joka sekin on Kansalliskirjaston ylläpitämä. Doria on arkisto, toisin kuin Finna, joka on ennemmin kokoelma arkistoja ja niitä hyödyntäviä hakupalveluita.

Litmanen-Peitsala syöttää näytiksi hakuja eri palveluihin. Finnasta löytyvät perustiedot teoksista, mutta Doriassa taas on kokotekstihaku…

Kokotekstihaku?

Niin! Haku hakee kaikki osumat vanhoista tutkielmista, raporteista ja asiakirjoista, jotka palvelusta löytyvät, Litmanen-Peitsala selittää.

Finnan haku löytää vain metatiedot eli tiedot, joilla kirjastonhoitaja tai arkistonhoitaja on kuvaillut aineistoa palveluun. Kirjasta löytyy ehkä vain nimi, tekijä ja muutama asiasana. Ei mitään, mitä on vain lyhyesti sivuttu teoksessa.

Otetaan esimerkiksi ajetustauti, josta joku on juuri esittänyt kysymyksen. (Sukututkimusta tehdessä törmää usein siihen, että henkilön kuolinsyyksi on merkitty ajetustauti. Mikä tämä ajetustauti oli?)

Tulos Finna.fi-sivuston haulla: Ei mitään.

Doria.fi taas: Ensimmäinen hakutulos on Suomalaisen talonpojan koti-lääkäri vuodelta 1839, jonka tekijäksi on merkitty Lönnrot, Elias. Kirja on digitoitu ja hakutoiminnolla löytyy sivu, jossa mainitaan ”jalkain pöhö eli ajetus”.

Litmanen-Peitsala on etsinyt muutaman muunkin maininnan tuoreemmista kirjoista. Kaikki viittaa siihen, että ajetuksella tarkoitetaan turvotusta. Siis nykytiedon valossa oiretta eikä sairautta.

Googlaamalla Lönnrotin lääketieteellinen opastus jää löytämättä. Googlen ulottumattomissa ovat esimerkiksi myös Finnan karttapalveluun kerätyt tiedot. Jos palvelulle antaa luvan käyttää sijaintiaan, voi tarkistaa, onko samalta paikalta tallennettu vanhoja valokuvia.

Osoitteesta digi.kansalliskirjasto.fi taas löytyy vanhoja suomalaisia lehtiä digitoituna.

Ja sitten ovat vielä kaikki muiden maiden kirjastot, Litmanen-Peitsala sanoo. Etsii vain niiden national libraryn ja katsoo, löytyisikö sieltä vaikka jotain tietokantaa, josta voi hakea kokotekstihaulla.

Esimerkiksi Kanadan palvelu on hyvä. Tietoa pystyy tuosta noin ”vain nappaamaan niiden kirjastoista”, niin kuin Litmanen-Peitsala sanoo.

Ja Yhdysvalloissa on esimerkiksi Kongressin kirjasto, siellä on digitoitu paljon aineistoja kaikkien saataville. Suomalaisten siirtolaisten lehdetkin löytyvät, suomeksi etsimällä.

Voiko minisikani saada afrikkalaisen sikaruton venäläisestä säilykelihasta?

Miksi Katti-Matti-hahmon alkuperäinen nimi on Heathcliff?

Millä vuorella 1600-luvulla suoritettiin helsinkiläisten mestaukset?

Miksi vanhojen voiveisten kahvat ovat painavampia kuin veitsen terä?

Toisinaan tiedonhakuun tarvitaan muutakin kuin pelkkää klikkailua. Aiemmin päivällä Litmanen-Peitsala on selvitellyt holokaustista kertovaan dokumenttiin liittyvää kysymystä.

Kysyjä oli nähnyt National Geographic -kanavalla dokumentin Holokaustin kauhut, josta hän halusi lisätietoja. Esimerkiksi haastateltujen tutkijoiden nimet, joita ei tullut otettua ylös. Nettihaut eivät tuottaneet tulosta.

Litmanen-Peitsala tarkisti ensimmäisenä Kansallisen audiovisuaalisen instituutin eli Kavin Ritva-tietokannan. Sinne tallennetaan tietoja Suomessa esitetyistä televisio- ja radio-ohjelmista, noin sadalta eri kanavalta. Tekijöiden nimet, kuvauksen sisällöstä, esimerkiksi.

Holokaustin kauhuista löytyi kuitenkin vain viisi virkettä, samat, jotka olivat olleet National Geographicin verkkosivuillakin. Ei dokumentin alkuperäistä nimeä, tuotantoyhtiötä tai ohjaajaa, ei mitään mihin tarttua seuraavaksi.

Joku on kuitenkin tuonut dokumentin Suomeen. Litmanen-Peitsala päätti kokeilla seuraavaksi, löytäisikö maahantuojan.

Hän soitti Sanoma Mediaan, joka toimii National Geographicin kumppanina Suomessa.

Ei, yleisvaihde ei ollut koskaan kuullut siitä, kuka vastaa kanavan maahantuontiasioista. Oli vielä heinäkuu, kaikki lomalla.

Litmanen-Peitsala yhdistettiin vähän summittain eteenpäin. Työntekijä, joka vastasi, oli hoitovapaalla.

Kerro mulle, kuka voisi tietää, Litmanen-Peitsala sanoi.

Yleensä näitä on tuonut Fox Channel, sanoi työntekijä. Mutta kun Litmanen-Peitsala aikoi ottaa Fox Channeliin yhteyttä, hänelle selvisi, ettei kanavaa enää ollut olemassa sillä nimellä.

Uuden kanavan sivuilla ei ollut puhelinnumeroita, pelkkä chat.

”Jonka takana on luultavasti tekoäly, joka ei ymmärtäisi mun kysymystäni lainkaan”, Litmanen-Peitsala sanoo. Hyväntuulisesti, vaikka oikeaa dokumenttia ei vieläkään varmuudella ole löytynyt.

Hän käänsi silti kokeeksi nimen vielä suoraan englanniksi – Horrors of the Holocaust – ja googlasi, mutta sekään ei auttanut. On ehkä vain odotettava lomien loppumista.

Usein kysymykset kuitenkin ratkeavat soittelemalla. Esimerkiksi ympäristöaiheiset kysymykset, niissä hyvä taho on Luomus, Luonnontieteellinen keskusmuseo. Kirjastolaisille vastataan mielellään, kenties helpommin kuin satunnaisille kansalaisille.

Muutaman päivän päästä Litmanen-Peitsalalta tulee sähköposti. Holokaustia käsittelevä dokumentti on löytynyt, yksi Kysy kirjastonhoitajalta -palstan lukijoista tunnisti sen.

Kyseessä on BBC:n tuottama dokumentti How the Holocaust Began vuodelta 2023, ja sen juontajana toimii historioitsija James Bulgin.

Kuopion varastossa on yli 100 hyllykilometriä kirjoja. Aikanaan kaikkia painotuotteita arkistoitiin monta kappaletta.

Jukka Uotila vastaa usein kaikkein hankalimpiin kysymyksiin, joihin muut eivät ole tarttuneet. Hän on Helsingin kaupunginkirjaston suunnittelija, ja osa hänen työstään on toimittaa Kysy kirjastonhoitajalta -palvelua, lähinnä varmistella, että kaikkiin kysymyksiin tartutaan.

Välillä Uotila joutuu kirjoittamaan sivustolle, että vastausta ei valitettavasti löytynyt.

Uotila työskentelee mielellään työhuoneella, joka on Pasilan kirjastossa. Toinen vaihtoehto olisi kaupungin tiloissa Fredriksbergissä, Vallilassa.

Pasilan kirjasto on kysymyksiin vastaajalle hyvä paikka, koska rakennuksessa on Helsingin ja useamman ympäryskunnan yhteinen kirjavarasto. Virallisesti Pasilan kirjasto on koko Helsingin pääkirjasto.

Uotilan työpisteeltä täytyy kävellä vain vähän matkaa 1980-lukulaista käytävää eteenpäin, mennä hissiin ja kaksi kerrosta alaspäin. Sitten ollaan jo hyllyjen keskellä.

Täällä tulee käytyä harva se päivä, Uotila sanoo.

Tila on valoisa ja haisee tai tuoksuu, miten sen nyt kukin kokee, vanhoilta kirjoilta. Samassa kerroksessa melkein seinän takana on kirjastoautojen kotikirjasto, josta autojen hyllyt täytetään, sekä autotalli.

Lisäksi on kotikirjasto, josta toimitetaan kirjoja ihmisille, jotka eivät pääse liikkumaan kodistaan. Myös Helsingin sairaaloiden kirjastoja täydennetään samasta varastosta.

”Varo ihmistä hyllyjen välissä”, lukee veivattavien arkistohyllyjen päädyissä. Tilaa säästyy, kun hyllyjä voi liikutella sen mukaan, mihin aineistoon pitää käydä käsiksi.

Vielä enemmän kirjoja olisi koko maan varastokirjastossa. Se on Kuopiossa. Siellä kirjoja on reilusti yli 100 hyllykilometriä, noin kaksi miljoonaa nidettä. Suomessa oli vuosikymmeniä voimassa vapaakappalelaki, jonka vuoksi kaikista painotuotteista arkistoitiin monta kappaletta. Nykyinen lainsäädäntö on kevyempi, mutta vain vähän.

Usein fyysisen kirjan hakeminen ja sieltä vastauksen etsiminen on kirjastonhoitajalle kaikkein nopeinta tiedonhakua. Kyse voi olla tietokirjasta, vanhasta lukukirjasta, melkein mistä vain.

Maallikon silmiin erityisen työläiltä näyttävät käännöksiin liittyvät kysymykset, joita on sivustolla paljon.

Niin kuin: Miten mahtaa kuulua suomeksi seuraava lainaus Vladimir Nabokovin teoksesta Puhu, muisti…

Tai jopa: Mistä Coetzeen kirjasta mahtaa olla peräisin tämä lai­naus, ja löytyykö siitä suomennosta?

Pahimmillaan täytyy siis kahlata läpi monta kirjaa ja etsiä oikeaa kohtaa. Eikö se ole mahdottoman työlästä?

Uotila näyttää vähän yllättyneeltä. Ei, ei oikeastaan, hän sanoo.

”Kai siihen on harjaantunut.”

Jos vielä suunnilleen tietää, mistä kohtaa hakea… Ja kirjastonhoitajat usein tietävät.

Aiemmin työ oli silti helpompaa, Uotila sanoo. Kysyttiin enemmän selviä faktoja, sellaisia, joita netin arkipäiväistyttyä osataan kenties yhä paremmin hakea itse.

”Nuijasodan aloitusvuosiluvut ja tällaiset.”

Suhteessa internetin ikään Kysy kirjastonhoitajalta -verkkopalvelu on varsin vanha. Tänä vuonna tulee täyteen jo 25 vuotta ja vas­tauksia on luettavissa sivustolla yhteensä noin 50 000. Vanhentuneita vastauksia siivotaan koko ajan pois.

Kysymyksiin vastataan, vaikka ei tiedetä, mihin ihmiset vastauk­sia tarvitsevat. Kirjastojen tehtävä ei ole kysellä, eikä oikein ottaa kantaakaan. Vaikka siitäkin alalla toisinaan keskustellaan, niin kuin esimerkiksi keväällä 2022, kun Venäjä oli hyökännyt Ukrainaan. Mitä meidän pitäisi tehdä, mietti osa kirjastolaisista.

Päädyttiin siihen, että ei mitään. Ei sensuroida tai ohjailla, palvellaan vain asiakkaita tiedon tarpeessa niin kuin aiemminkin.

Osa Kysy kirjastonhoitajalta -palvelun käyttäjistä tekee selvästi opinnäytetyötä ja sanookin sen suoraan. Kertoo suorastaan reunaehdot sopiville artikkeleille, jotka kirjastonhoitajan tulisi kaivaa esiin.

Kirjastonhoitajat auttavat, mutta eivät tee opiskelijoiden puolesta töitä. Näille ensisijaisesti neuvotaan, mistä sopivaa tietoa kannattaisi etsiä. Ylipäätään palvelussa painotetaan läpinäkyvyyttä ja lähteytystä. Vastauksissa käytetyt lähteet mainitaan, asiantuntijatkin, joille on soitettu. Ja lähes aina tieto on tarkistettu useammasta kuin yhdestä lähteestä.

Toiset kysyjistä eivät opiskele, mutta pyytävät apua muuten työläisiin hankkeisiin.

Luin äskettäin Leo Tolstoin Sota ja rauha -teoksen. Haluaisin toteuttaa seuraavan mieleen tulleen idean: Sota ja Rauha loppuu ajallisesti 1800-luvun alkuvuosikymmenille. Mitkä venäläiset teokset voisivat muodostaa ajallisen jatkumon tuolta ajalta meidän päiviimme?

Kysyjä haluaa ymmärtää nykyisen venäläisyyden juuria. Hän tarkentaa vielä, että on jo lukenut tunnetuimmat venäläiset klassikot, joten toivoisi vähemmälle huomiolle jääneitä teoksia.

Hän saa listan.

Se alkaa Aleksandr Gribojedovin näytelmästä Viisauden haitta vuodelta 1823 ja kattaa noin 70 teosta.

Voisi kuvitella, että kirjastossa, jos jossain, kaikki perustuisi pohjimmiltaan kirjaimille ja sanoille. Niin ei kuitenkaan tavallaan ole.

Kirjastoissa työstetään tietoa koko ajan. Kuvaillaan ja luokitellaan, järjestellään asiasanoilla löydettäväksi. Eikä sitä tehdä miten sattuu, vaan kansainvälisten sopimusten mukaan. Yhteydenpitoa hoitaa maailmanlaajuisen kirjastojärjestön kuvailuun erikoistunut jaosto, IFLA Cataloguing Section.

Yhteistyön tavoitteena on, että tieto löytyy tulevaisuudessa yhä paremmin, maa- ja kielirajoista viis. Sen vuoksi kaikille tietokantojen sisältämille käsitteille annetaan Suomessakin numerotunnukset.

Jos sanalla on monta merkitystä, jokaiselle annetaan oma tunnuksensa.

Niinpä esimerkiksi suomen ”kuusi” voidaan tunnistaa puuksi, numeroksi tai erisnimeksi eri tietokannoissa tai koneellisesti tehdyissä käännöksissä kielestä toiseen.

Oikeastaan Kysy kirjastonhoitajalta -palvelu on vain jatketta sille ajatukselle, että kirjaston tiskille voi tulla pyytämään apua, sanoo Jukka Uotila. Ei sen kummempaa.

Vuonna 2010 joku onkin jättänyt palveluun kysymyksen: Mitä kuuuluu?

Hänelle on vastattu. Joku kirjastonhoitaja on kertonut, että hyvää. Palveluja testataan ja yritetään kehittää, näkyvyyttäkin voisi olla enemmän.

Lisäksi syksy on kaunis ja aurinkoinen, ruska parhaimmillaan, joten kyllä mieliala on korkealla! 

Kursivoidut kohdat ovat lainauksia Kysy kirjastonhoitajalta -palvelusta, joka löytyy osoitteesta kirjastot.fi/kysy. Jutussa on käytetty lähteenä myös Nina Granlundin toimittamaa julkaisua Kysy kirjastonhoitajalta -historiikki: 20 vuotta. Helsingin kaupunginkirjasto.