Isän perintö
Ruotsi ei ole enää sama hyvinvointiyhteiskunta kuin ennen, sanoo Uppsalan yliopiston professori Joakim Palme. Silti mielikuvasta yritetään pitää kiinni. Olof Palmen pojalla on terveisiä myös Suomeen.
Voit myös kuunnella jutun ääniversiona. Lukijana toimii a.i.materin koneääni Ilona.
Ruotsissa on tapana erottaa puoluemerkinnällä tutkijat, jotka itse osallistuvat politiikkaan. Esimerkiksi sosiaalidemokraattisessa puolueessa vaikuttaviin valtiotietelijöihin viitataan ”S”-merkinällä.
Joakim Palme, entisen pääministerin Olof Palmen vanhin poika, toimii Uppsalan yliopistossa professorina ja valtiotieteellisen tiedekunnan dekaanina. Pitkän tutkijanuransa aikana hän on tutkinut hyvinvointiyhteiskunnan eri puolia perhepolitiikasta eläkejärjestelmiin.
Palme työskenteli 1990-luvulla hetken aikaa sosiaalidemokraattisen puolueen neuvonantajana, muttei toimi suoraan politiikassa. Silti hän ei pääse taustaansa pakoon.
”Minua tuskin tarvitsee erikseen S-merkitä”, hän sanoo.
Palme antaa toukokuussa haastattelun kahvilassa Länsi-Tukholman Spångassa. Hän on edellisenä päivänä täyttänyt 65 vuotta.
Työeläkeikään on jäljellä enää vuosi, mutta Palme aikoo työskennellä ainakin 69-vuotiaaksi.
”Vanhan viisauden mukaan professoreiden on vaikea jäädä eläkkeelle”, hän sanoo ja virnistää.
Joakim Palme saa usein vastata kysymykseen, miksei hänestä tullut poliitikkoa.
Niin, miksi?
”Kun politiikkaa on katsonut varsin läheltä, sen ympärillä ei näe kultareunusta”, hän sanoo. Sekä hyvät että huonot puolet näkee realistisesti.
Hän on kuitenkin perinyt isältään vahvan arvopohjan ja halun työskennellä yhteiskunnallisen muutoksen eteen.
Politik är att vilja, politiikka on tahtoa, Olof Palmea usein lainataan.
”Mutta alkuperäinen virke jatkuu toteamuksella, että politiikka on muutoksen tahtomista. Täytyy uskoa siihen, että asioita voidaan parantaa”, Joakim Palme korostaa.
Hän luettelee muutoksia, joita isän pääministerikausilla saatiin aikaan. Ennen kaikkea perhepolitiikan modernisointi: lasten- ja vanhustenhoidon luominen. Naisten siirtymä työelämään sai vauhtia, koulutustaso koheni ja tuloerot pienenivät.
”Isä ei elänyt vanhaksi, mutta ehti paljon, nopeaan tahtiin.”
Palme sanoo, että hänen isänsä työsti linjapuheitaan todella pitkäjänteisesti.
”Hän punnitsi poliittiset mielipiteensä tarkasti rationaaliseen tietoon ja perusteellisiin selvityksiin perustuen. Kun hänen tekstejään lukee, on vaikea löytää virheitä tai harha-askeleita.”
Isän näkemys sosiaalidemokraattisesta yhteiskunnasta oli laaja-alainen, eikä hän epäröinyt avata suutaan aiheesta kuin aiheesta.
Se on Joakim Palmen mukaan eräänlainen risti, häneltäkin odotetaan usein vastauksia kaikkeen.
”Joskus 1990-luvulla olin televisiohaastattelussa kommentoimassa uuden hallituksen budjettia tulonjaon tasa-arvon kannalta. Toimittaja yritti kysellä minulta kulttuuripolitiikasta, vaikka minulle jääkiekko on kulttuurin korkein muoto.”
Isänsä perintöä Joakim Palme edistää myös Olof Palmen muistorahaston avulla. Joka vuosi isän syntymäpäivän aikoihin yhdistys jakaa Olof Palme -palkinnon erityisen merkittävästä työstä Olof Palmen politiikan hengessä. Teemat vaihtelevat.
Tänä vuonna teemana oli taistelu naisten vapauden puolesta sodan ja väkivallan keskellä, viime vuonna alkuperäiskansojen kamppailu ilmastokysymyksissä.
Suuret teemat korostavat sitä, kuinka Palmen politiikka oli juuri kansainvälisyydessään aikaansa edellä.
Jo 1950-luvun taitteessa opiskelijapoliitikkona Olof Palme matkusti ympäri Eurooppaa ja seurasi aktiivisesti maailman epätasa-arvoa.
Vuonna 1949 hän jopa solmi kulissiavioliiton tšekkoslovakialaisen opiskelijan kanssa auttaakseen tämän pois kommunistihallinnon alaisuudesta.
Pääministerikaudellaan hän kommentoi esimerkiksi Vietnamin sotaa ja Etelä-Afrikan apartheidia poikkeuksellisen näkyvästi.
”Isä hahmotti politiikan perusarvot samalla tavalla niin kansainvälisesti kuin kotimaassakin: yhdenvertaisuus, demokratia, vapaus. Hänen politiikkansa perustana olivat sekä antikolonialismi että antikommunismi.”
Vahva kansainvälinen linja sisälsi toki riskejä. Palme sai paljon vihollisia sekä kotimaassa että ulkomailla. Joakim Palmen mielestä se oli kuitenkin tarpeen.
”Siinäkin on riskejä, ettei ota riskejä. Silloin mikään ei muutu.”
Kun Joakim Palme syntyi 1958, Olof Palme oli juuri aloittanut sosiaalidemokraattien uutena kansanedustajana.
Ruotsin puoluepolitiikka oli yksinkertaista: muut puolueet kiersivät ”sosiaalidemokraattisen auringon ympärillä”, kuten tuolloinen Dagens Nyheterin päätoimittaja kirjoitti. Puolue oli johtanut maata siitä asti, kun Olof Palme oli alle kouluikäinen.
Nuori lapsiperhe muutti Tukholman ensimmäiseen niin kutsuttuun ABC-lähiöön. Vällingbyssä yhdistyivät työ (arbeta), asuminen (bo) ja mahdollisuus asioida kaupungin keskustassa (handla i centrum) uudenkarhealla metrolla. Palmet asuivat rivitalossa, joka oli uusi, perinteisiä luokkaeroja rikkova asumismuoto. Aluetta ihailtiin maailmanlaajuisesti tasa-arvon ja moderniuden mallina. Naapuruston erilaisista taloista ja taustoista tulleet lapset kävivät samaa koulua.
Vällingbyssä Palmejen perheeseen syntyi lisää lapsia. Isällä oli kolme etunimeä, joista riitti kaikille pojille yksi. Per Joakim, Mårten Olof ja Sven Mattias saivat kaikki yhden nimen Sven Olof Joachimilta.
Viisihenkiseksi kasvanut perhe muutti vuonna 1968 parinsadan metrin päähän hieman suurempaan rivitaloasuntoon. Saman vuoden vaaleista tuli poikkeuksellisen voitokkaat. Sosiaalidemokraattinen puolue sai peräti 50,1 prosenttia äänistä.
Vuotta myöhemmin syyskuussa 1969 puolue äänesti Olof Palmen pääministeriksi.
Olof Palmella oli tapana saapua perheen illalliselle aina enemmän tai vähemmän myöhässä. Välillä hän ehti koota palapelejä tai pelata pöytätennistä lasten kanssa.
Ennen kaikkea esikoinen muistaa kuitenkin isän äärimmäisen pitkät työpäivät. Ulko-oven saattoi kuulla käyvän aikaisin aamulla ja myöhään illalla.
Poikkeuksen tekivät lomat. Lisbeth Palme oli asettanut tiukaksi ehdoksi avioliitolle, että aviomiehen tulee pitää neljän viikon kesäloma joka vuosi.
Loma tavattiin viettää Gotlannin pohjoispuolella Fårössa, yksinkertaisessa mökissä. Tarpeeksi vaikeasti saavutettava paikka takasi perheelle rauhan loman ajaksi. Menomatkalla äiti ajoi Saabia, kun isä nukkui vuoden univelkoja pois etupenkillä.
Lapsuudenkoti toimi myös politiikan näyttämönä.
Kun puolue sai uuden vaalivoiton 1982 kuuden vuoden oikeistojohdon jälkeen, haluttiin Palmen kotiintulo kuvata televisioon.
”Kuvausryhmällä ei ollut sähköä, vaan he pyysivät minua vetämään johtoja kameroihin”, Joakim Palme kertoo ja nauraa.
Naurussa on tuttu sointi, jonka tunnistaa mustavalkoisista arkistovideoista.
Olof Palme tunnettiin herkästi hymyilevänä. Hänen kepeä ja epämuodollinen tyylinsä erottui julkisuudessa.
Vaikka 1960-luvun Vällingbytä hehkutettiin kansainvälisenä tasa-arvon mallina, yhteiskuntaluokat näkyivät sielläkin. Siinä missä yhdet lähtivät aamun sarastaessa metrolla tai busseilla naapurilähiöiden konepajoille, toiset ajoivat omilla autoillaan kaupungin keskustan toimistoihin. Erot näkyivät myös koulussa.
”Koulussamme oli joka luokalla muutama oppilas, joka imppasi tinneriä. Kaikki ei ollut ennen paremmin kuin nyt.”
Nykyisin ongelmat ovat kuitenkin eri laatua. Poliisi luokittelee Vällingbyn altistuneeksi alueeksi (utsatt område). Se tarkoittaa, että alueella on heikko sosioekonominen asema ja rikollisuus vaikuttaa yhteisöön.
”Huumekauppa on brutalisoitunut. Siinä mielessä Vällingby on vaarallisempi kuin ennen. Välillä sivullisetkin saavat osumia.”
Ruotsi ei ole enää sama hyvinvointiyhteiskunta kuin ennen, Joakin Palme sanoo. Mielikuvista yritetään silti pitää kiinni.
Hän on kirjoittanut Dagens Nyheteriin ristiriidasta: Ruotsia esitellään ulkomailla edelleen pohjoismaisena mallimaana, vaikka tuosta mallista on otettu valtavia harppauksia poispäin. Julkisia palveluja on korvattu yksityisillä vakuutuksilla, mikä sotii pohjoismaista universalismin ajatusta vastaan.
Poliittinen puhe pyörii vanhan hyvinvointimallin ympärillä. Maltillinen kokoomus on muuttanut retoriikkaa 2000-luvun vaihteen jälkeen, Palme sanoo. Ennen oikeisto kritisoi hyvinvointiyhteiskuntaa, mutta nyt puhutaan tavoista, joilla sitä voidaan uudistaa.
”Myös näkökulma julkisiin palveluihin on muuttunut. Ennen palveluita kehitettiin tehokkaiksi lääkäreiden, hoitajien ja muiden julkisten alojen työntekijöiden näkökulmasta. Nyt perspektiivi on käyttäjissä yksilöinä, jotka voivat valita ja äänestää jaloillaan.”
Juuri tällaista uusliberalistista yksilökeskeisyyttä isä yritti omana aikanaan vastustaa. Poika pitää yksityistämistä hyvin huonona trendinä.
On kysymys siitä, kuka rahoittaa hyvinvointia ja kuka hyötyy siitä, Palme sanoo.
Hän nostaa esimerkiksi, että suurin yksityinen vanhustenhoitokoti Ruotsissa saa 80 prosenttia rahoituksestaan valtiolta. Voittoa tekevä yritys pyörii siis verorahoilla.
Hän ei silti usko, että pohjoismaisen hyvinvointivaltion aika on ohi.
Ruotsin polttava ongelmia tänä päivänä on inflaatio. Kruunun arvo on laskenut, mutta samoin on käynyt myös esimerkiksi koulun arvosanoille.
”Tästäkin inflaatiosta meidän pitää jaksaa keskustella”, Palme sanoo.
Ongelma liittyy yksityistämiseen.
Yksityislukioissa annetaan tutkimusten mukaan herkästi todellista parempia arvosanoja, jolloin oppilaat pääsevät helpommin korkeakouluun. Ilmiötä kutsutaan nimellä glädjebetyg, hyvän mielen arvosana.
Todellinen osaamistaso on paitsi heikentynyt myös jakaantunut entistä alueellisemmin.
Ruotsissa vapaa kouluvalinta on ollut käytössä 1990-luvulta saakka. Kun samaan aikaan yksityiskoulujen määrä kasvoi, alueellinen eriytyminen lisääntyi entisestään ja arvosanojen rima laski. Kehitys on kiihtynyt 2000-luvulla.
”Idea valinnanvapaudesta voi olla hyvä”, Palme toteaa. ”Mutta kun näemme, mihin se on koulumaailmassa johtanut, se täytyy tunnustaa. Jos valinnanvapaus johtaa negatiivisiin tuloksiin, sitä täytyy rajoittaa.”
Ruotsalaista järjestelmää on kuvattu maailman heikoimmin säädellyiksi koulumarkkinoiksi. Sääntönä on kuitenkin, ettei lukukausimaksuja saa periä. Ruotsia kutsutaankin maailman ainoaksi maaksi, jossa voittoa tavoittelevat riskipääomayhtiöt voivat pyörittää kouluja verorahoilla.
Lain mukaan yksityiskoulut eivät ole velvollisia kertomaan, miten arvosanat asetetaan, tai edes sitä, kuka koulun omistaa. Mahdollisia ulkomaisia omistajia pidetään turvallisuusuhkana. Dagens Nyheterin tuore selvitys paljasti, että koulut myös jakavat väärää informaatiota vanhemmille. Ajatus vapaasta kouluvalinnasta ei toimi, sillä valinta ei perustu välttämättä oikeaan tietoon.
Poliittinen reagointi yksityiskoulujen ongelmiin on ollut hidasta. Palmen mukaan Ruotsia vaivaa muutoinkin poliittinen sokeutuminen omalle ideologialle.
”1980-luvulla sosiaalidemokraatit puolustivat omaa hyvinvointimalliaan eivätkä aina olleet kovin avoimia näkemään sen ongelmakohtia. Samalla tavalla tänä päivänä yksityistäjät ovat uskomattoman vahvasti puolustuskannalla eivätkä jaksa keskustella ongelmista.”
Hämärien omistusketjujen ja heikkenevän laadun lisäksi Palme näkee yksityistämisessä uhkan hyvinvointivaltiolle.
Yksityisten sairausvakuutusten määrä on yli kymmenkertaistunut vuosituhannen vaihteen jälkeen. Valtion sijaan työmarkkinaosapuolet vastaavat entistä suuremmasta osasta työntekijöiden vakuutussuojaa, erityisesti keski- ja korkeatuloisilla.
Jos hyvätuloiset eivät hyödy verorahojensa käytöstä, vähenee myös hyvinvointivaltion kannatus. Palmen mukaan universalistista mallia perustellaan usein sillä, että sen demokraattinen kannatus on suuri, koska malli hyödyttää kaikkia.
”Minä uskon universalismiin”, Joakim Palme sanoo. ”Enkä tarkoita vain perusturvaa, vaan niin hyvälaatuista ja tasa-arvoista sosiaaliturvaa, sosiaali- ja terveyspalveluja ja koulutusta, että myös hyvätuloiset valitsevat julkiset palvelut.”
Palme toivoo, että ihmiset näkisivät yhteisen järjestelmän hyvät puolet eivätkä pelkkiä kuluja. Hänestä keskustelu ikääntyvän väestön ongelmista keskittyy liikaa eläkeuudistuksiin ja julkisen sektorin leikkauksiin.
”Systeemiä ei korjata niin, että kaikesta nipistetään, koska väestö vanhenee. Täytyy myös tehdä sijoituksia.”
Hän painottaa, että on tärkeää huomioida perhepolitiikan vaikutus syntyvyyteen ja sijoittaa koulutukseen sekä elinikäiseen oppimiseen. Köyhyys ja sosiaaliset ongelmat lapsuuden ja nuoruuden aikana vaikuttavat työllisyyteen pitkälle tulevaisuuteen. Ne vaikuttavat koulutukseen, terveyteen ja siihen, päätyykö nuori rikollisuuden pariin.
Juuri sosiaalisissa investoinneissa Palme näkee hyvinvointimallin tulevaisuuden.
Mitä terveisiä Palme haluaisi lähettää Suomen tulevalle hallitukselle?
”Minulla on samat suositukset puoluekentän kaikille puolueille. Täytyy olla realistinen ymmärrys siitä, miten yhteiskunta toimii.”
Se tarkoittaa, että ymmärretään sosiaalipolitiikan vaikutus yhteiskuntaan.
”Pitää jaksaa katsoa kokonaiskuvaa ja huomioida, että monet sosiaalipoliittiset kysymykset tarvitsevat kiireellistä toimintaa. Ei vasemmisto- eikä oikeistopuolueilla ole varaa jättää niitä huomioimatta.”
Myös maahanmuutto voi tukea hyvinvointivaltiota, Palme sanoo. Ruotsin historiassa on hyvä esimerkki siitä.
”Suomalainen maahanmuutto oli yksi edellytyksistä Ruotsin julkisen sektorin kasvulle 1960–70-luvuilla.”
Hän kuitenkin painottaa, että maahanmuuttoa tulee säännellä järkevästi. Pitää ymmärtää, miten ihmiskauppaa torjutaan. Ei voi luottaa naiivisti siihen, ettei systeemiä käytetä hyväksi. Täytyy ymmärtää, että kulttuuriset ristiriidat voivat lisätä jännitteitä, vaikkei sitä aina haluttaisikaan myöntää.
On myös selvää, että maahanmuutto tarvitsee erityistä, aktiivista sosiaalipolitiikkaa.
”Monilla maahanmuuttajilla on takanaan vaikeita kokemuksia, jotka totta kai vaikuttavat pitkän aikaa työkykyyn.”
Edellytykset hyvinvointivaltion säilymiselle eivät ole oikeastaan huonommat kuin aiemminkaan, Palme sanoo.
Esimerkiksi globalisaatiota pidettiin alkuun uhkana pohjoismaiselle mallille.
”On kuitenkin näyttäytynyt, että Pohjoismaat ovat pärjänneet hyvin kansainvälisessä kilpailussa.”
Palme uskoo, että pohjoismaista mallia voidaan sopeuttaa nykyajan vaatimiin muutoksiin. Hän painottaa usein isänsä viestiä: täytyy uskaltaa tehdä muutoksia.
Isän on ehkä ollut helppo luottaa muutoksiin ja ajatella optimistisesti, sillä hänen poliittisen uransa aikakautta leimasi suurimmaksi osaksi talouden nousukausi.
Nuorempikin Palme jaksaa olla toiveikas.
”On paljon epävarmuuksia. Mutta niin kauan kuin epävarmuudet ovat vasta epävarmuuksia, lopputulokseen voidaan vaikuttaa.”
Helmikuisena perjantai-iltana 1986 Joakim Palme oli juuri ehtinyt nukahtaa, kun puhelu tuli.
Äiti soitti Sabbatbergin sairaalasta. Äänestä pystyi päättelemään, ettei toivoa juuri ollut. Otettiin taksi sairaalaan.
Vuorokauden vaihduttua isä todettiin kuolleeksi. Maaliskuun ensimmäiset uutisotsikot kirkuivat suurin kirjaimin: Palme murhattu!
Seuraavat vuorokaudet pojat yöpyivät äidin luona.
Ensimmäiset viikot murhan jälkeen täyttyivät käytännön asioiden hoitamisella, kuten monesti läheisen kuollessa. Tässä tapauksessa kaikki tapahtui tavallista suuremmalla volyymilla.
Eikä kohu aivan heti laantunut. Olof Palme on pysynyt otsikoissa vuosikymmenten ajan. Yksi maailman kalleimmista rikostutkinnoista kesti 34 vuotta – yli puolet Joakim Palmen tähänastisesta elämästä.
Olof Palme kuoli selkään ammuttuun luotiin hänen ollessaan matkalla elokuvista kotiin. Ampuja pakeni paikalta, eikä hänen henkilöllisyyttään ole koskaan ratkaistu.
Vuonna 2020 poliisi julkisti pääepäillyn nimen, mutta syytettä ei voitu nostaa, koska epäilty oli kuollut 20 vuotta aiemmin.
Palmen pojat pitävät todennäköisenä tämän niin kutsutun Skandia-miehen syyllisyyttä.
Vuonna 2018 edesmennyt Lisbeth Palme pitäytyi kuitenkin kuolemaansa saakka silminnäkijätodistuksessaan ja piti rivistä osoittamaansa Christer Petterssonia syyllisenä. Toisaalta hän sai johdattelevia lisätietoja ennen todistustaan. Hovioikeuden mukaan todisteita ei ollut tarpeeksi, ja Pettersson vapautettiin.
Selvittämätön murha on poikinut lukuisia teorioita, kirjoja ja dokumentteja, ja tapaus elää omaa elämäänsä fiktion puolella edelleen. Tukholmassa voi seikkailla pakohuonepelissä, jossa pääministeri on murhattu ja murhaaja paennut. Tuoreessa romaanissa pandemian tylsistyttämät nuoret uppoutuvat erilaisiin vaihtoehtoteorioihin murhaajan henkilöllisyydestä.
Olof Palmen poliittinen ura jää usein varjoon, kun otsikoiden Palme tarkoittaa ennen kaikkea koko yhteiskunnan kokemaa traumaa.
Jutussa on käytetty lähteenä myös Henrik Berggrenin teosta Edessä ihana tulevaisuus – Olof Palme ja kansankoti (Otava 2010, suom. Heikki Eskelinen) sekä dokumenttielokuvaa Palme (2012, ohj. Maud Nycander & Kristina Lindström).