Suuri unelma
Oulussa kunnostetaan Alvar Aallon suunnittelemaa siiloa kulttuurikäyttöön. Utopistinen hanke jakaa mielipiteitä.
13
MIN
Kaikki alkoi päähänpistosta.
Elokuussa 2020 Charlotte Skene Catling oli hotellihuoneessa Sevillassa ja selasi Instagramia.
Hän ja hänen miehensä Adam Lowe työskentelevät arkkitehtuurin ja taiteen parissa, ja he olivat tulleet Sevillaan työtehtävissä. Mies oli lähtenyt kaupungille hoitamaan asioita, mutta sietämättömän helteen takia Skene Catling oli jäänyt ilmastoituun hotellihuoneeseen.
Instagramissa tuli vastaan Brutalism Appreciation Societyn valokuva vanhasta siilosta, joka oli hänen ihailemansa Alvar Aallon suunnittelema ja sijaitsi Suomessa. Päivityksessä kerrottiin, että siilo on myynnissä.
Rakennus oli erikoinen, katedraalimainen. Se oli valmistunut vuonna 1931, mutta Skene Catlingin mielestä se oli elegantimpi kuin aikakauden muut siilot.
Hän alkoi googlata lisätietoja ja päätyi Huutokauppa.com-verkkosivustolle, ja siellä, moottoriajoneuvojen ja kaiken muun keskellä oli tosiaan Aallon arkkitehtitoimiston suunnittelema siilo, jonka Oulun kaupunki oli pannut myyntiin. Siitä oli tarjottu 6 000 euroa.
Hintaa oli vaikea uskoa todeksi. Amerikkalaisissa huutokaupoissa Aallon suunnittelemista ovinupeistakin maksettiin enemmän!
Kun mies palasi kaupungilta, Skene Catling ehdotti, että he tarjoaisivat minimikorotuksen, 250 euroa. Ehkä se johtui helteestä, ehkä koronasulku teki kaikesta vähän hullua – niin tai näin, he päättivät tarjota. Eivät he kuitenkaan voittaisi. Joku amerikkalainen Aalto-fani varmasti huutaisi rakennuksen miljoonilla euroilla.
Mutta kukaan ei enää korottanut hintaa. Pariskunta omisti nyt huonokuntoisen siilon, joka sijaitsi jossakin napapiirin tuntumassa. Voi luoja, Charlotte Skene Catling ajatteli. Mitä me nyt teemme?
Siilo oli ollut pitkään Oulun kaupungin murheenkryyni. Toppilan sellutehdas oli suljettu vuonna 1985, minkä jälkeen siilo ja kolme muuta Aallon suunnittelemaa tehdasrakennusta suojeltiin kaavapäätöksellä.
Vuosien varrella betonibrutalistiseen rakennukseen oli mietitty kaikenlaista. Voisiko se olla asuintalo, kappeli tai miekkailuseuran harjoittelutila? Suomen luterilainen evankeliumiyhdistys varasi sen vuodeksi. Yhdistys haaveili siitä, että Alvar Aallon nimi houkuttelisi turisteja ja se saisi siinä imussa maailmanlaajuista huomiota.
Kaikki hankkeet ja ideat karahtivat rahoituksen tai tahdon puutteeseen.
Kulttuurivoimala ry järjesti rakennuksessa tapahtumia, kunnes vuonna 2019 siilo suljettiin sisäilmaongelmien takia.
Moni oululainen olisi saattanut olla tyytyväinen, jos hyyskä olisi suosiolla purettu. Vuonna 2009 Kaleva-lehden yleisöäänestyksessä se oli valittu kaupungin rumimmaksi rakennukseksi.
Oulun kaupunki sai tarpeekseen ja pani siilon myyntiin. Kiinnostus oli laimeaa.
Entä jos antaisimme sen vain raunioutua paikalleen ja soveltaisimme siihen ”kulttuuriperinnön saattohoitoa”? Näin Oulun yliopiston arkeologian professori Vesa-Pekka Herva ehti ehdottaa Kalevan kolumnissa elokuussa 2020, vain hetkeä ennen kuin siilo vaihtoi omistajaa.
Siiloa oli lopultakin onnistanut. Adam Lowe ja Skene Catling ovat erikoistuneet kulttuurihistoriallisten kohteiden ja taideteosten konservointiin ja digitaaliseen tallentamiseen. Työtä tehdään sekä Skene Catling de la Peña -arkkitehtitoimiston että Lowen Factum Foundationin puitteissa.
Lisäksi Lowella on sisaryritys, Madridissa sijaitseva Factum Arte, 10 000 neliön verstas, jossa toteutetaan muun muassa maailmankuulujen nykytaiteilijoiden teoksia. Asiakkaina ovat olleet Anish Kapoor, Marina Abramović, Carsten Höller ja moni muu.
Skene Catling on paitsi arkkitehti myös opettaja ja tutkija, joka ajaa kestävän arkkitehtuurin asiaa: rakennusten purkamista pitäisi välttää. Ja jos on pakko, osia tulisi käyttää uudestaan jossakin muualla.
Skene Catlingin mielestä arkkitehdit ovat viime vuosikymmeninä menettäneet liikaa valtaa kiinteistökeinottelijoille. Se pitäisi ottaa takaisin. Hän luottaa arkkitehtien nuoreen sukupolveen, joka ajattelee hänen mielestään melkein kuin aktivistit.
”Ihmiset ovat todella saaneet tarpeekseen siitä, millaisessa tilassa maailma on, ja he haluavat alkaa aktiivisesti toimia. On niin tyydyttävää, kun saa muutosta aikaiseksi”, hän sanoo videopuhelussa Madridista.
Pikkuhiljaa suunnitelma alkoi muotoutua: Siilo muutettaisiin kulttuurikeskukseksi. Alakerrassa olisi tapahtumatila, yläkerrassa ”Tervabaari” näköalalla ja portaikossa kuvataidegalleria.
Viereen rakennettaisiin kierrätetyistä betonielementeistä lisärakennus, jossa olisi sauna, kahvila ja tutkimuskeskus, jossa perehdyttäisiin rakennussuojeluun ja erityisesti pohjoisen teollisen kulttuuriperinnön vaalimiseen. Rakennuksen yksi ulkosivu olisi portaikkoa, joka toimisi amfiteatterin kaltaisena katsomona.
Paikalliset olisi saatava mukaan. Alueella on paljon kaupungin vuokra-asunnoissa asuvia maahanmuuttajia, ja Aaltosiilon pitäisi tarjota jotakin myös heille, työpaikkoja ja harrastustoimintaa.
Ihan ensimmäiseksi oli päästävä eroon puluista. Niitä oli korkean rakennuksen sisällä toistasataa. Lattia oli paksun linnunulosteen peitossa ja ilma siksi niin myrkyllistä, että sisällä oli käytettävä hengityssuojaa eikä siltikään voinut viipyä kauan.
Lain mukaan lintuja ei saa myrkyttää, vaan ne on häädettävä muilla keinoin. Se osoittautui vaikeaksi. Pulut tuntuivat hyökkäävän kimppuun. Kun ne saatiin häädettyä, ne palasivat takaisin. Ne lisääntyivät ja kasvoivat nopeasti. Niitä näytti koko ajan vain tulevan lisää ja lisää. Se oli painajainen.
Vuonna 2024 päästiin vihdoin eteenpäin: Post-teollinen tanssi -festivaali keräsi toistatuhatta ihmistä siilon pihalle. Oulun kaupunginjohtaja Ari Alatossava kävi Madridin-matkansa yhteydessä tutustumassa Factumin työhön. EU:n komission Living Cities -delegaatio tuli tutustumaan siiloon helsinkiläisen Oodin sijaan. Siilo oli päihittänyt 98 miljoonan euron rakennushankkeen.
Viime talvena alkoi rakennuksen sisäpurku. Puuhakkeen säilytykseen käytetyt rautasuppilot poistettiin, paikkoja siistittiin.
Raihnainen betonivanhus oli herätetty henkiin.
Hengitys huuruaa. Marraskuussa Oulussa on pientä pakkasta, mutta siiloon asennettu lattialämmitys ei ole teknisten ongelmien takia vielä päällä. Projektipäällikkö, Oulun yliopistosta valmistunut tuore arkkitehti Valentino Tignanelli pitää kiitospuhetta kunnostamiseen osallistuneille ammattioppilaitoksen opiskelijoille.
Rakennukseen on asennettu uudet ikkunat ja lattia. Lattia on tilkkutäkkimäinen, koska se on koottu erivärisistä käytetyistä tiilistä. Esteettisenä inspiraationa on ollut Alvar Aallon Muuratsalon Koetalon tiiliseinän kollaasit.
Tignanelli kertoo tulevasta kulttuuriohjelmasta. Oulu on vuoden 2026 Euroopan kulttuuripääkaupunki, ja Aaltosiilo on yksi sen tapahtumapaikoista.
Marina Abramović, Elina Brotherus, Mieskuoro Huutajat, hän listaa taiteilijoita, joiden teoksia tai esityksiä siilossa tullaan näkemään.
Oulun museo- ja tiedekeskuksen korjausarkkitehti Raimo Tikka kuuntelee puhetta sivusta. Hänen vastuullaan on ollut valvoa opiskelijoiden työskentelyä.
Siilon ympärillä on käynyt ennennäkemätön kuhina. Mitään samanlaista Tikka ei muista 30-vuotisen uransa aikana Oulussa nähneensä. Aalto-intoilijoita ja delegaatioita käy tutustumassa rakennukseen päivittäin. Usein he ovat ulkomailta.
”Alvar Aalto on sellainen nimi, että se vetää maailmalla”, Tikka sanoo.
Hankkeeseen liittyy oppilaitoksia Suomesta ja ulkomailta, virastoja, arkkitehtejä, insinöörejä, yrittäjiä, taiteilijoita, vapaaehtoisia.
”Todennäköisesti kenelläkään ei ole ihan täyttä kokonaiskuvaa siitä, mitä kaikkea tähän hankkeeseen risteytyy. Että silleen tämä on ihan once in a lifetime.”
Raimo Tikka kallistaa päätään taaksepäin ja katsoo ylös. Hän osoittaa taskulampulla Aaltosiilon betonipilareita, joiden varassa 28 metriä korkea rakennus on. Seinät ovat ohuet, vain 8–10 senttimetriä, mutta silti pytinki pysyy kasassa ja kestää kuormaa.
Rakennus on oman aikansa teräsbetoninen taidonnäyte, mutta oliko se hyvä siilo, siitä ei ole varmuutta.
”Joku insinööri tuossa ihan viime aikoina totesi, että se oli toiminnallisesti täysin katastrofi. Se, että mihin tämän näkemyksensä perustaa, niin sitäpä en tiedä. Siinä on rakennushistoriaselvityksen tekijällä tutkimisen paikka.”
Ylös tiiraillessa näyttää, että seinissä olisi pieniä reikiä. Aikoinaan niissä on ollut puutappeja, jotka olivat jäänteitä muotista, johon betoni valettiin. Sittemmin tapit lahosivat. Perusremonttireiska olisi valanut reiät betonilla peittoon, mutta Charlotte Skene Catling ideoi niihin lasiprismat.
Hän halusi, että rakennuksen historia näkyy, ja kun ulkona olisi valoisaa ja sisällä pimeää, vaikutelma olisi kuin ympärillä olisi tähtiä.
Ajatus on ihanan runollinen.
Raimo Tikka ottaa yhden käyttämättömän prisman käteensä. Kun prismat olivat saapuneet Madridista Ouluun, huomattiin, että ne eivät olleet vedenpitäviä.
”Espanjalaisia virityksiä piti siinä vielä parannella tänne meidän pakkaskeleihin sopiviksi.”
Sitten huomattiin toinen ongelma: prismoissa oli myös peilikirkasta rosteriterästä, joten ne heijastivat auringonvaloa hyvin voimakkaasti. Niitä oli himmennettävä.
”No eihän tuonne seiniin voitu semmoisia timantteja ripotella. Hienoja olisivat olleet, mutta naapurit eivät olisi välttämättä tykänneet.”
Aaltosiilo-projektin kenties kunnianhimoisin osuus liittyy betoniin.
Betonin valmistus on yksi maailman suurimmista hiilidioksidipäästöjen aiheuttajista, minkä takia rakennusalalla etsitään keinoja päästöjen vähentämiseen. Alalla uskotaan hiilineutraaliin betoniin. Sitä on jo markkinoilla mutta sitä myös edelleen kehitellään useissa korkeakouluissa. Jonkin verran myös tutkitaan, kuinka purettavista rakennuksista voitaisiin irrottaa betonielementtejä uusiokäyttöön.
Skene Catlingin visiossa Oulun purettavista rakennuksista irrotettaisiin ”kirurgisesti” betonielementtejä, joista rakennettaisiin lisärakennus siilon kupeeseen.
Samalla kartoitettaisiin Oulun purku-uhan alla olevia rakennuksia, joiden betonielementit olisivat käyttökelpoisia ja kirjattaisiin ylös, miten rakennusvalvonta toteutetaan.
Betoniopit kirjattaisiin ”Oulun protokollaan” ja niitä voitaisiin hyödyntää myöhemmin maailmalla.
Kyse olisi paljon suuremmasta asiasta kuin yhdestä rakennuksesta. Aaltosiilon avulla yritettäisiin muuttaa maailmaa.
Tällä hetkellä Pohjois-Suomen rakennusklusteri kartoittaa Oulun rakennusvalvonnan kanssa, miten betonikiertotalouskohde voisi toteutua. On mietittävä kierrätettävän betonin turvallisuutta ja terveellisyyttä.
Betonielementtien uusiokäyttöä on tutkittu muuallakin kuin Oulussa, mutta tulokset eivät ole vielä erityisen lupaavia. Betonin timanttileikkaaminen on kallista ja hidasta. Lisäksi elementtien uusiokäyttöön liittyy paljon sääntöpykäliä. Osa saattaa olla turhia, mutta aihetta pitää tutkia lisää.
Tulevaisuudessa betonielementit voidaan mahdollisesti suunnitella niin, että ne ovat kiinni toisissaan mekaanisilla liittimillä ilman juotosvalua. Näin irrottaminen tulisi helpommaksi. Ylipäätään rakennusosien uusiokäyttö tulee yleistymään, uskoo rakennusklusterin johtaja Elina Yli-Luukko.
Toistaiseksi Aaltosiilon lisärakennus saa odottaa. Siilon vieressä on kasa vanhoja sokkeleita ja muita betoninpalasia sekä pilareita. Niistä rakennetaan opiskelijaprojektina ensi keväänä pieni lippukioski. Se on alku.
Yli-Luukon mielestä Skene Catlingin idea siilon muuttamisesta tapahtumakeskukseksi on hyvä. Oululaisena häntä hieman hävettää, että kukaan heistä paikallisista ei kyennyt pelastamaan siiloa.
Siihen tarvittiin ulkomaisia visionäärejä.
Aaltosiilosta on kehkeytynyt niin erikoinen projekti, että Charlotte Skene Catlingistakin tuntuu välillä siltä, että ”pieni hassu rakennus napapiirin tuntumassa” on taianomainen. Se saattaa ihmisiä yhteen, sen ympärillä tapahtuu. Se vetelee häntäkin naruista kuin nukketeatterin nukkea.
Mutta yksi tärkeä nukke puuttuu: iso rahoittaja. Siilon kunnostuksen arvioidaan maksavan hieman yli puolitoista miljoonaa euroa, ja lisärakennuksen suurin piirtein saman verran. Kunnostukseen on mennyt yli 250 000 euroa, jotka on saatu Factum Foundationilta ja yksityisiltä rahoittajilta.
Rahoittajien löytäminen on ollut vaikeaa. Englantilaisille tuli yllätyksenä se, että Suomessa mesenaattitoiminta on niin vähäistä. Kansainväliset kontaktitkaan eivät ole toistaiseksi auttaneet.
Onko puolitoista miljoonaa iso raha vai ei? Ainakin se on vain murto-osa siitä, mitä norjalaisesta Kunstsilosta maksettiin. Valtavan siilorakennuksen muuntaminen taidemuseoksi maksoi noin 60 miljoonaa euroa.
Vaikka summa saataisiin kokoon ja Aaltosiilo valmistuisi, pitäisi rahaa löytyä myös toiminnan pyörittämiseen.
Oulun kulttuurisäätiö rahoittaa vuoden 2026 tapahtumia, mutta entä sen jälkeen?
Kaupunginjohtaja Ari Alatossava sanoo puhelimessa, että Aaltosiilo voi hakea kaupungilta tukea kulttuuritapahtumiin. Kaupunki jakaa esimerkiksi noin 800 000 euroa kulttuurikumppaneille kolmeksi vuodeksi kerrallaan.
Vuonna 2024 kakkua oli jakamassa 14 yhdistystä.
Alatossava iloitsee siitä, miten kunnianhimoisesti siiloa on lähdetty kehittämään. Hänelle on tullut yllätyksenä, kuinka paljon se kiinnostaa ulkomaalaisia – Oulussa ei ehkä aiemmin ihan ymmärretty, miten iso nimi Aalto maailmalla on.
Entä tukea kiinteistön kehittämiseen? Ei, se ei onnistu.
”Kaupunkihan on nimenomaan myynyt siilon pois”, Alatossava painottaa.
Ei Barcelonan Sagrada Familíaakaan rakennettu päivässä! Aaltosiilo ei valmistu vuosiin, mutta sitä aiotaan käyttää keskeneräisenäkin. Mutta onko sillä arkkitehtonista arvoa ja kannattiko se suojella? Sen sisälle mahtuu vain 150 ihmistä, joten onko sitä järkeä muuttaa kulttuurikeskukseksikaan?
Oodi-kirjaston suunnitelleen Ala Architechtsien osakas, arkkitehti Juho Grönholm epäilee konseptia. Hänen mielestään puuhakevaraston esteettinen ja kulttuurihistoriallinen arvo ei ole merkittävä. Arvokkainta lienee tarina sen suunnittelijasta.
”Voidaan varmasti kyseenalaistaa sankariarkkitehtimyytit, mutta lisäksi myös se, onko kyseinen sankariarkkitehti tai sankariarkkitehtipariskunta itse oikeasti sydänverellään tehnyt taideluomaa arkisesta varastorakennuksesta”, Grönholm kirjoittaa sähköpostitse ja jatkaa:
”Siilon suhteen on ihan oikeutettua kyseenalaistaa, että mikä käyttötarkoitus tähän raatoon muka oikeasti sopisi ja minkälaisilla kustannuksilla (mukaan lukien päästöt) tätä raatoa kannattaa elvyttää.”
Grönholmin mielestä rakennuksen käyttötarkoituksen muuttaminen ei aina ole edes ympäristön kannalta perusteltua. Esimerkiksi Kunstsilon muuntaminen taidemuseoksi vaati enemmän betonia ja aiheutti enemmän rakentamisen päästöjä kuin jos olisi vain rakennettu uusi rakennus, hän uskoo. Tällainen arkkitehtuuri on Grönholmin mielestä vain nostalgiaa.
Oulun kaupungin kaavoitusarkkitehti Pia Krogius on toista mieltä.
Alvar Aalto oli nero. Toppilan tehdasalue siilo mukaan lukien on Aallon toimiston varhaistuotantoa ja siten osa hänen tuotantonsa kokonaisuutta. Rakennusten säilyttäminen auttaa ymmärtämään sitä, miten Aallon ajattelu kehittyi. Uusia Aalto-rakennuksia ei tule lisää.
Lisäksi Aallon merkittävimmät kohteet ovat ehdolla Unescon maailmanperintökohteiksi, mikä nostaa myös hänen muiden kohteidensa arvoa.
Sitä paitsi purkamista pitäisi välttää ja ottaa pikemmin rakennuksien elementtejä nykyistä enemmän uusiokäyttöön. Krogius ihmettelee, ettei kehitys ole jo pidemmällä.
Kyse ei ole niinkään rahasta, vaan arvoista ja siitä, että pitää opetella ajattelemaan uudella tavalla.
Kauan sitten Toppilan sellutehtaan pauke kuului lähitaloihin. Alueen yllä leijui terävän rikin haju ja murskatun kuusen tuoksu.
Sunnuntaisin Petri Sirviö kiersi isänsä kanssa tehtaalla, jos isällä oli päivystysvuoro. Isä tarkasti, että koneet toimivat.
Pojan mielestä hän oli vähän kuin pajatonttu. Pian sen jälkeen, kun isä oli jäänyt eläkkeelle, tehdas suljettiin.
Kun isä kuoli, Sirviö veisti hänelle kuusesta muistomerkin. Hän muisti tuoksun, joka oli sama kuin tehtaalla, ja mietti, että ottaisiko isävainaa muistomerkin vittuiluna vai kunnianosoituksena.
Ei isä tehdasta vihannut. Mutta ei se ollut hänelle kutsumuskaan. Tuohon aikaan tyydyttiin siihen, mitä elämältä saatiin.
Nyt poika istuu Aaltosiilon työmaakopissa. 63-vuotias Petri Sirviö tunnetaaan Mieskuoro Huutajien perustajana ja kuoronjohtajana. Hän on myös kunnallisen elinkeinoyhtiön Business Oulun asiakkuuspäällikkö. Hänen tontillaan on luova talous, ja hän ajaa Aaltosiilon asiaa.
”Suomalaiset ovat sellaisia realisteja, nihilistejä, vaatimattomia. Englantilaisilla on kyky unelmoida, vaikka olisikin välillä vähän korkealentoista.”
Sirviö toivoo, että oululaiset ymmärtäisivät, millainen mäihä kaupungilla on käynyt Aaltosiilon kanssa. Ei sitä saisi päästää käsistään.
”Kun meille on tullut tämän tason kansainvälinen kumppani sattumalta.”
Ensi kesänä hän vie kuoronsa Aaltosiiloon.
Sitten he alkavat huutaa.
Oikaisu 2.1.2026 klo 11.01: Juho Grönholmin mielestä puuhakevaraston arvo ei ole merkittävä. Ei siis viljavaraston, kuten tekstissä aiemmin virheellisesti luki.
Oikaisu 21.1.2026 klo 9.45: Artikkelissa kerrottiin aiemmin virheellisesti, että siilossa oli tuhansia puluja. Niitä oli kerralla arviolta hieman yli sata. Poistettu väite, että pulut olisivat syöneet toisiaan. Rakennuksesta oli löydetty pulunraatoja, jotka näyttivät osittain syödyiltä, mutta aiheuttajaa ei tiedetä.
Oikaisu 9.2.2026 kello 15.05: Muokattu lausetta ”Pulut hyökkäsivät kimppuun” muotoon ”Pulut tuntuivat hyökkäävän kimppuun”. Korjattu ingressiä, jossa mainittiin ”Aaltojen suunnittelema” siilo. Aino Aallon rooli suunnittelutyössä on epäselvä.