Alas Yle-maksu - Yle rahoitettava budjetista
Hallitus sopi Yle-maksusta ja kansa suuttui. Hallitus ei muista, miten Margaret Thatcherille kävi aikoinaan, kun hän lanseerasi vastaavanlaisen veron.
Hallitus sopi 1.10. Yleisradion rahoituksesta ja valvonnasta. Tarkoitus on periä Yle-maksua vuoden 2012 alusta. Maksu olisi näillä näkymin noin 175 euroa per kotitalous. Myös yritykset joutuisivat maksamaan sen.
Periaatteessa siis joka ruokakunta joutuisi maksamaan Yle-maksun. Ajatus tuntuu epäoikeudenmukaiselta. Miksi esimerkiksi niiden, jotka eivät katso televisiota, pitäisi maksaa hyödykkeestä, jota he eivät kuluta?
Sama kysymys on ollut akuutti oikeastaan jo pitkään. Suomalainen television katselija on jo vuosikaudet tullut toimeen erinomaisesti ilman Ylen palvelua. Siinä mielessä jo nykyinen lupamaksu on epälegitiimi vero.
Onko Yle-maksu epäsosiaalinen?
Hallitus kaavailee Yle-maksusta tasamaksua, tai ainakaan se ei suoralta kädeltä ehdota, että pienituloisille kuten opiskelijoille tai työttömille tv:n katselu tarjottaisiin alennettuun hintaan. Se hermostuttaa esimerkiksi Kuluttajaliittoa.
Tosin hallituksen tiedotteeseen tuli tällainen puolittainen lupaus: ”Pienituloisten maksurasituksen vaikutuksia selvittämään asetetaan erillinen työryhmä.”
Yrittäjiäkin maksu raivostuttaa. Kaupallista mediaa taas sieppaa se, että kaavailtu maksu jäädyttäisi Ylen tulot vuoden 2008 lukemiin. Sanomalehtien liiton puheenjohtaja, Sanoma Newsin toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen on huolissaan siitä, että Yle saisi perusteetonta kilpailuetua suurista tuloistaan.
No, luultavasti osa näistä huolista hälvenee Yle-maksun jatkokäsittelyssä. Eduskunnassa on Alma Median lehtien kansanedustajille tekemän kyselyn mukaan paljon vastustusta maksua vastaan.
Yleä toki tarvitaan
Yle-maksu, josta aikaisemmin käytettiin nimeä ”mediamaksu”, on nostattanut kiivasta debattia jo pitkään. Tälläkin sivustolla siitä on kirjoitettu. Netistä löytyy useita adresseja sitä vastaan; gallupin mukaan kansalaisten enemmistö vastustaa sitä.
Yleisradion olemassaolon oikeutusta ihmiset eivät tietääkseni epäile, enkä epäile minäkään. Pidän sitä tarpeellisena viestintä- ja kulttuuri-instituutiona – virheineen ja puutteineen.
Miten sen rahoitus sitten pitäisi hoitaa? Yleisradio itse pitää korvamerkittyä lupa- tai Yle-maksua omalta kannaltaan turvallisempana rahoitustapana kuin toista rahoituksen päävaihtoehtoa, valtion budjettirahoitusta. Ylestä herkästi muistutetaan, että budjettimäärärahojen jatkuvuus on aina vaakalaudalla; toisin sanoen: budjettirahoitus ei ole hyvä malli, jos halutaan riippumaton Yle.
Tämä yleläinen ajatus ei ole mitenkään hassu. Mutta jos Yle-maksua ei pidetä hyväksyttävänä, niin budjettirahoitus jää kai ainoaksi vaihtoehdoksi.
PS. Maggie sai potkut
Ai niin, se Maggie Thatcher, olin vähällä unohtaa.
Seuraavat Maggieen liittyvät pointit olen velkaa Helsingin kauppakorkeakoulun akateemisen talousblogin kirjoittajille Niku Määttäselle ja Marko Terviölle.
Margaret Thatcher toimi Britannian pääministerinä 1979-1990. Hän otti maassa käyttöön 1989 poll taxin, veron, joka tuli jokaisen täysi-ikäisen työssä käyvän kansalaisen maksettavaksi.
Poll tax oli samantyyppinen vero kuin Yle-maksu siinä mielessä, että kansalainen ei voinut vaikuttaa sen suuruuteen. Vero oli nimittäin sama kaikille tietyssä kunnassa asuville. (Se siis vaihteli kunnittain.)
Thatcherin sosiaalinen omatunto oli sen verran herkkä, että työttömille ja opiskelijoille hän antoi alennuksen poll taxista. Sekään ei estänyt sitä, että vero sai britit raivoihinsa ja konservatiivipuolue antoi Thatcherille pian lähtöpassit. Poll tax vaihdettiin kiinteistöveroon.
Niin että jos pitäisi konsultoida Matti Vanhasen hallitusta, niin tämän ennakkotapauksen takia tekisi mieli ehdottaa luopumista Yle-maksusta.
Toisaalta: ei tarvita ihmeellistä profeettaa ennustamaan, että ei hallitus Yle-maksuun kaadu, vaan se kaatuu erääseen toiseen asiaan, jos kaatuu.