Hyvä perinne siirrettäväksi

Keskustelutilaisuudessa on alustusten jälkeen yleisön vuoro. Varttuneempi kansalainen nostaa kätenstä ja vuoron saatuaan nousee ryhdikkäästi seisomaan.

Muutamassa lausessa hän tiivistää aiemmat kokemuksensa ja tuoreet havaintonsa ja esittää terävän kysymyksen. Keskustelu jatkuu vilkkaana.

Tuo hetki on antaa yhden kuvan nykyisistä eläkeläisistä. Moni kamppailee terveytensä tai toimeentulonsa kanssa, mutta suuri joukko kuuluu kansalaisyhteiskunnan tukipylväiden joukkoon.

He ovat hyvin koulutettuja, hyväkuntoisia, pitkän uran tehneitä ja aktiivisesti aikaansa seuraavia. He kokoontuvat keskustelutilaisuuksien lisäksi kulttuuritapahtumiin, he ovat työelämän oravanpyörässä olevien läheistensä apuna ja he matkustavat.

Heillä talous on tasapainossa, kielitaito on hyvä, eikä digitaalinen asiointi tuota ongelmia.

Hiljattain eläkkeelle jääneet elivät nuoruusvuo­siaan yhteiskunnallisen osallistumisen korkeasuhdanteessa. Politiikka tuli tutuksi jo kouluvuosina.

Ei ole ihme, että he ovat aktiivisia äänestäjiä tai että heidän on helppo muodostaa kantansa yhteiskunnallisiin kysymyksiin. He ovat edelleen vaikuttajia.

Edustuksellinen demokratia vaaleineen ja keskustelutilaisuuksineen on kuin heille räätälöity.

Myös nykyiset nuoret ikäluokat ovat kiinnostuneita yhteiskunnallisista kysymyksistä, mutta projektimainen osallistuminen tai kampanjointi verkossa eivät ole löytäneet vielä luontevaa yhteyttään yhteiskunnalliseen päätöksentekoon.

Järjestäytyminen, sitoutuminen, muodolliset instituutiot ja kompromissit ovat tuttu kaava 1970-luvun nuorille. 2020-luvun nuorille tarjolla on pirstoutuneempi, kasvottoman vallan ja rajojen yli vyöryvän vastakkainasettelun maailma.

Siinä välissä olevat, keskellä työuraansa olevat ikäluokat yrittävät jakaa aikaansa oman työn, lasten harrastuten ja ikääntyvien vanhempien mahdollisten tarpeiden välillä. Vaikka moni vallanpitäjä kuuluu heidän ikäluokkaansa, suurten muutosten toteuttaminen on kuitenkin heitä nuorempien käsissä.

Yksi versio Suomesta tuli lähes valmiiksi tämän vuosituhannen alkuvuosina. Siinä vastuunjako yksilön ja julkisen vallan välillä oli määritelty. Ihmisen elinkaari jakautui toisiaan seuraaviin ikäkausiin, joissa opiskelu, työ ja eläkevuodet muodostivat ymmärrettävän ja jopa ennustettavalta tuntuvan kokonaisuuden.

Nyt tuollainen valmiiksi käsikirjoitettu eteneminen ikävaiheesta toiseen tuntuu koko ajan epätodennäköisemmältä. Ihmisen ja luonnon, yksilön ja yhteiskunnan välinen tasapaino on tulevaisuudessa todennäköisesti toinen kuin vain muutamia vuosia sitten uskoimme.

Virkeiden, aktiivisten ja valistuneiden eläkeläisten maailma poikkeaa epävarmuudessa elävien nuorem­pien ikäluokkien maailmasta. Jos jokin perinne kuitenkin siirtyisi sukupolvelta toiselle, se toivottavasti olisi jatkuvan perehtymisen ja osallistumisen elämänasenne. Se auttaisi yksilöä ja yhteiskuntaa välttämään ääriajattelun houkutukset.

Negatiivisesta kierteestä on maailmalla aivan liikaa esimerkkejä.